Jenny Sjöroos iloitsee pienistäkin liikuntasaavutuksista. Kuva: Jennyn kotialbumi
Jenny Sjöroos iloitsee pienistäkin liikuntasaavutuksista. Kuva: Jennyn kotialbumi

Jenny Sjöroos sai arkeensa lisää liikettä harrastamalla asioita, jotka eivät tunnu liikunnalta. 

Tämä ei ole tarina repäisevästä elämänmuutoksesta, jonka avulla sohvaperuna muuttuu kerralla Jutta Gustafsbergiksi. Tämä on tarina siitä, että kuka vain voi onnistua lisäämään liikettä arkeensa pikkuruisin askelin ja nauttia siitä. 

Tarinan päähenkilö, 37-vuotias Jenny Sjöroos, kertoo olevansa nykyään liikunnan vasta-alkaja. Hän liittyi maaliskuussa Me Naisten Mimmit liikkuu! -liikuntahaasteeseen

– Aikaisemmin ainoat liikuntani olivat työn ja sohvan sekä jääkaapin väli, päiväkodissa työskentelevä Jenny kertoo.

Mimmit liikkuu! tuli Jennyn kannalta täydelliseen saumaan, sillä hän oli juuri käynnistämässä hidasta elämäntaparemonttia. Hän oli aiemminkin yrittänyt muuttaa elämäntapojaan, mutta yritykset olivat kaatuneet liian kovaan vauhtiin. 

Nyt hän otti tietoisesti toisenlaisen asenteen. 

– Tavoite on, että liikunnasta tulisi tapa, ei pakko. Ihan pienillä askeleilla mennään, ettei muutos tyssäisi.

Auto kauas parkkiin

Kuntosalille kirmaamisen sijaan Jenny aloitti liikunnan jättämällä auton tietoisesti parkkiin tavallista kauemmas ovesta. Työpaikan parkkipaikalta tulee sopivasti muutaman minuutin kävely ovelle, ja kaupan parkkipaikallakin Jenny ajaa nykyään kauimmaiseen ruutuun. 

Lisäksi Jenny on innostunut uudestaan vanhoista harrastuksistaan geokätköilystä ja sulkapallosta ja ryhtynyt tekemään pieniä kävelylenkkejä.

– Yritän tehdä asioita, joita en ajattele liikuntana, mutta joissa tulee liikettä.

”Ei ole olemassa mitään liian vähäistä liikuntasuoritusta.”

Geokätköilyä Jenny kuvailee nykyajan aarteenetsinnäksi. Kätköt ovat vähintään 161 metrin etäisyydellä toisistaan, joten niitä etsiessä tulee käveltyä, ja aikaa kuluu huomaamatta monta tuntia.

Kävelyillekään Jenny ei lähde liikunta edellä. 

– Käymme vaimoni kanssa yöllisillä kävelyillä puistossa katsomassa lepakoita. Se ei tunnu liikunnalta, vaikka totta kai siinä kävelee ympäriinsä.

Iloa pienestäkin

Jennylle oli tärkeä oivallus, että ihan kaikesta liikunnasta on hyötyä. Tutkimuksetkin tukevat havaintoa

– Ei ole olemassa mitään liian vähäistä liikuntasuoritusta. Jokainen liikuttu minuutti on parempi kuin ei mitään. Sillä ohjenuoralla menen eteenpäin, Jenny sanoo.

Jennyn mukaan hänen lähtötasonsa liikuntaa aloittaessa oli täysi nolla. Niinpä jokainen pieni askel liikunnalliseen suuntaan on ollut tärkeä ja palkitseva. 

– Itsensä ylittäminen ja liikkeelle lähteminen on tuonut onnistumisen kokemuksia.

Jos väsyttää, Jenny voi joskus antaa armoa itselleen ja jättää vaikkapa auton lähimpään parkkiin. 

– Haluan pysyä hyvällä fiiliksellä. Ei pidä ahdistella itseään liikaa, ettei innostus lopahda. 

Liika on aina liikaa, myös urheilussa.

Liikunta kohentaa tutkitusti mielialaa. Parhaimmillaan liikuskelu voi jopa torjua masennusta ja edistää mielenterveyttä, kertoo suomalainen Käypä hoito -suositus. Liikunta voi tehota masennukseen jopa yhtä hyvin kuin terapia ja lääkehoito.

Mutta kuinka paljon liikuntaa on täydellinen määrä, jos haluaa edistää omaa mielenterveyttään? Pitäisikö jatkuvasti olla vetämässä triatloneja? Vai riittääkö perusjumppailu säännöllisen epäsäännöllisesti?

Tuore yhdysvaltalaistutkimus kallistuu jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Tutkimuksen mukaan liikunnassa enemmän ei ole enemmän, vaan kohtuullinen määrä kohtuullisen rankkaa liikuntaa on pääkopalle paras.

Kolme synkkää päivää

Arvostetussa The Lancet Psychiatry -tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa tarkasteltiin reippaasti yli miljoonaa amerikkalaista. Tutkimuksessa analysoitiin kyselyä, jossa tutkittavat vastasivat omia elintapojaan, liikkumistaan ja fyysistä sekä henkistä terveyttä koskeviin kysymyksiin. Kysely toistettiin kolmena vuonna 2010-luvun alkupuolella.

Kyselyssä kartoitettiin esimerkiksi sitä, kuinka paljon tutkittavat liikkuivat työaikojensa ulkopuolella. Kaikki tiedot suhteutettiin vastaajien taustaan. Tutkimuksessa otettiin siis huomioon esimerkiksi vastaajien ikä, sukupuoli, sosioekonominen tilanne, paino ja se, oliko vastaajalla ollut aiemmin masennusta.

Tutkijoiden mukaan keskivertopulliaisen kuukauteen mahtuu kolme päivää, jolloin mieli on maassa esimerkiksi stressin tai surun takia.


Kaverin kanssa paras

Aiempien tulosten valossa ei yllätä, että liikuntaa harrastavilla oli kuukausittain vähemmän huonoja päiviä verrattuna niihin, jotka eivät harrastaneet liikuntaa ensinkään. Liikunnan positiiviset vaikutukset havaittiin myös niillä, joilla oli joskus todettu masennus.

Mutta se saattaa hyvinkin yllättää, että urheilussa enemmän ei ole enemmän. Niillä tutkittavilla, jotka kertoivat liikkuvansa erityisen paljon, vähintään 24 kertaa kuukaudessa tai yli 90 minuuttia kerrallaan, oli huonompi mielenterveys kuin niillä, jotka eivät liikkuneet ollenkaan. Erityisen intohimoinen suhtautuminen liikuntaa voi tutkijoiden mukaan kieliä persoonallisuudesta, joka altistaa mielen sairauksille.

Liikunnan positiiviset vaikutukset havaittiin myös niillä, joilla oli joskus todettu masennus.

Tutkimuksen mukaan kohtuus siis kannattaa, myös liikunnassa. Ne tutkittavat, jotka liikkuivat 3–5 kertaa viikossa 30–60 minuuttia kerralla, oli vähiten synkkiä päiviä kuukaudessa.

Kaikista parasta liikuntaa mielenterveydelle vaikuttaisi olevan joukkuelajit, pyöräily ja lihaskuntoharjoittelu. Myös kevyellä liikuskelulla, kuten kotitöiden tekemisellä ja kävelyllä huomattiin hyviä vaikutuksia mielenterveyteen.

Joukkuelajit ovat tutkijoiden mukaan erityisen hyviä mielen kannalta, koska ne tuovat elämään sosiaalisia suhteita, jotka voivat itsessään parhaimmillaan torjua masennusta ja parantaa mielenterveyttä.

Kapua kanoottiin ja melo hartiajumit unohduksiin! Tämän mieltä hellivän lajin oppii kuka tahansa.

Aloitetaan tärkeimmästä: 30-kiloinen kanootti pitäisi saada veteen. Intiaanikanootti eli kanadalaiskanootti asetetaan pienen kuljetuskärryn päälle ja viedään rantaan. Kahdestaan kanootin jaksaisi kantaakin, mutta helpompi näin. Kanootti lasketaan veteen kylki edellä, ja kyytiin kavutaan kuin soutuveneeseen.

Sitten liikkeelle! Espoon Eskimot ry:n puheenjohtaja Leena Arpiainen tarkkailee kanootin peräpäässä asentoa ja liikkeitä. 

– Kun kyynärpäät pitää koko ajan suunnilleen samassa asennossa, meloja käyttää selän suuria lihaksia, ja kun mela on sopivan pituinen, ei hartioita tarvitse nostaa.

Melonnasta voi tehdä itselleen joko vapaa-ajan puuhan, hartiajumien helpottajan tai ihan kunnollisen liikuntaharrastuksen. Alkuun pääsee helposti: ei tarvitse kuin hypätä kanootin kyytiin ja opetella perusmelontatekniikka. 

Yksin harjoittelu on hankalaa. Myös tekniikka menee helposti vikaan. Kannattaakin treenata melontaa osaavan kaverin kanssa tai mennä kurssille. 

Helpointa on aloittaa kahden hengen intiaanikanootilla.

– Keulassa ei tarvitse kuin meloa eteenpäin. Perässä oleva ohjaa, Arpiainen sanoo.

Kaksikko on kätevä myös siksi, että tilaa on paljon ja kanootti on melko vakaa.

”Keulassa ei tarvitse kuin meloa eteenpäin. Perässä oleva ohjaa.”

Arpiaisen mukaan tavaraa voi ottaa mukaan ihan reippaasti. Myös asentoa on helppo vaihtaa, mikä lisää mukavuutta ja tasaa rasitusta. Liikuntaesteinen voi mennä kanoottiin pyörätuolin kanssa. Mukaan mahtuvat myös lapset tai koira.

– Polvillaan voi olla, mutta seisomaan ei saa nousta. Vaikka kanootti ei helposti kaadu, seisoessa voi käydä huonosti.

Jos sattuu kaatumaan, helpointa on uida kanootin kanssa rantaan. Kursseilla myös opetetaan, miten vedestä pääsee takaisin kanootin kyytiin.

Tällä reissulla pysytään onneksi kuivana. Alle tunnin treenailun aikana oikea ote ja asento alkavat löytyä. Sitten vain vauhdilla eteenpäin!

Kuin kauhoisi lusikalla hiekkaa

Leena Arpiainen neuvoo, miten aloittelija pääse kaksikkointiaanikanootin melonnassa alkuun.

  1. Tartu toisella kädellä melan päädyssä olevaan kahvaan ja toisella varteen lähellä lapaa. Mela upotetaan veteen mahdollisimman pystysuorassa. Koko lavan pitää mennä veden pinnan alle.

  2. Kun mela on vedessä, veto tehdään tasaisesti taaksepäin. Liikkeen tulee olla samansuuntainen veneen keskilinjan kanssa, ei kaarevaa reunaa pitkin. Siten mela liikkuu kanootin kanssa samassa linjassa eikä kanootti ala kääntyä.


     

  3. Kun mela on viety taakse, käsiä ei tarvitse nostaa ylös vaan melan voi tuoda poikittain syliin. Sen jälkeen mela viedään jälleen pystysuorasti veteen, ja liike alkaa alusta.

  4. Kun tekniikka on hallussa, sitä kanootin puolta, jolla meloo, ei pitäisi tarvita koko ajan vaihtaa. Kanootin saa helpoiten käännettyä, kun vetoliikkeessä ei melokaan keskilinjan suuntaisesti vaan poikittain kanootin kylkeä eli itseä kohti.