Jenny Sjöroos iloitsee pienistäkin liikuntasaavutuksista. Kuva: Jennyn kotialbumi
Jenny Sjöroos iloitsee pienistäkin liikuntasaavutuksista. Kuva: Jennyn kotialbumi

Jenny Sjöroos sai arkeensa lisää liikettä harrastamalla asioita, jotka eivät tunnu liikunnalta. 

Tämä ei ole tarina repäisevästä elämänmuutoksesta, jonka avulla sohvaperuna muuttuu kerralla Jutta Gustafsbergiksi. Tämä on tarina siitä, että kuka vain voi onnistua lisäämään liikettä arkeensa pikkuruisin askelin ja nauttia siitä. 

Tarinan päähenkilö, 37-vuotias Jenny Sjöroos, kertoo olevansa nykyään liikunnan vasta-alkaja. Hän liittyi maaliskuussa Me Naisten Mimmit liikkuu! -liikuntahaasteeseen

– Aikaisemmin ainoat liikuntani olivat työn ja sohvan sekä jääkaapin väli, päiväkodissa työskentelevä Jenny kertoo.

Mimmit liikkuu! tuli Jennyn kannalta täydelliseen saumaan, sillä hän oli juuri käynnistämässä hidasta elämäntaparemonttia. Hän oli aiemminkin yrittänyt muuttaa elämäntapojaan, mutta yritykset olivat kaatuneet liian kovaan vauhtiin. 

Nyt hän otti tietoisesti toisenlaisen asenteen. 

– Tavoite on, että liikunnasta tulisi tapa, ei pakko. Ihan pienillä askeleilla mennään, ettei muutos tyssäisi.

Auto kauas parkkiin

Kuntosalille kirmaamisen sijaan Jenny aloitti liikunnan jättämällä auton tietoisesti parkkiin tavallista kauemmas ovesta. Työpaikan parkkipaikalta tulee sopivasti muutaman minuutin kävely ovelle, ja kaupan parkkipaikallakin Jenny ajaa nykyään kauimmaiseen ruutuun. 

Lisäksi Jenny on innostunut uudestaan vanhoista harrastuksistaan geokätköilystä ja sulkapallosta ja ryhtynyt tekemään pieniä kävelylenkkejä.

– Yritän tehdä asioita, joita en ajattele liikuntana, mutta joissa tulee liikettä.

”Ei ole olemassa mitään liian vähäistä liikuntasuoritusta.”

Geokätköilyä Jenny kuvailee nykyajan aarteenetsinnäksi. Kätköt ovat vähintään 161 metrin etäisyydellä toisistaan, joten niitä etsiessä tulee käveltyä, ja aikaa kuluu huomaamatta monta tuntia.

Kävelyillekään Jenny ei lähde liikunta edellä. 

– Käymme vaimoni kanssa yöllisillä kävelyillä puistossa katsomassa lepakoita. Se ei tunnu liikunnalta, vaikka totta kai siinä kävelee ympäriinsä.

Iloa pienestäkin

Jennylle oli tärkeä oivallus, että ihan kaikesta liikunnasta on hyötyä. Tutkimuksetkin tukevat havaintoa

– Ei ole olemassa mitään liian vähäistä liikuntasuoritusta. Jokainen liikuttu minuutti on parempi kuin ei mitään. Sillä ohjenuoralla menen eteenpäin, Jenny sanoo.

Jennyn mukaan hänen lähtötasonsa liikuntaa aloittaessa oli täysi nolla. Niinpä jokainen pieni askel liikunnalliseen suuntaan on ollut tärkeä ja palkitseva. 

– Itsensä ylittäminen ja liikkeelle lähteminen on tuonut onnistumisen kokemuksia.

Jos väsyttää, Jenny voi joskus antaa armoa itselleen ja jättää vaikkapa auton lähimpään parkkiin. 

– Haluan pysyä hyvällä fiiliksellä. Ei pidä ahdistella itseään liikaa, ettei innostus lopahda.