Sport

Liikunta on aina hyväksi aivoille, mutta yksi liikuntamuoto on vertaansa vailla. 

Nosta sykettä. Se voisi olla hyvä resepti useimpien aivotoimintojen vahvistamiseksi. Aerobinen liikunta on siis aivojen kannalta parempi kuin pelkkä punttisaliharjoittelu. Tutkimuksissa on saatu selville, että aivot hyötyvät liikunnasta, jossa syke pysyy koholla tietyn aikaa tai nousee edes hetkellisesti korkealle.

Jos valitset vain yhden liikuntamuodon, niin tanssilajit aktivoivat aivoja ainutlaatuisella tavalla, sanoo tanssijoiden aivoja tutkinut filosofian tohtori ja WiseMotion Communityn perustaja Hanna Poikonen.

Tanssiminen vahvistaa erityisesti liikeaivokuoren plastisuutta. Ja mitä plastisempi liikeaivokuori, sitä helpompaa on oppia esimerkiksi uusia motorisia taitoja. Jos on koko ikänsä esimerkiksi vain hiihtänyt, voi olla, että menee askelkuvioissa varmemmin väärään suuntaan kuin sellainen henkilö, joka on koko ikänsä käynyt tanssitunneilla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Tanssi lisää aivoissa myös valkeaa ainetta, jonka heikentyminen on liitetty muun muassa muistihäiriöihin ja masennukseen. Säännölliset tanssitreenit vaikuttavat myös syvempiin aivoalueisiin, jotka ovat yhteydessä esimerkiksi muistiin, tunteiden käsittelyyn ja tilan hahmottamiseen, Poikonen sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sillä on kuitenkin väliä, miten itse liikuntaan suhtautuu. Tärkeintä on löytää mieluisa harrastus.

– Pitää muistaa, että jos kokee jonkin lajin epämiellyttäväksi, aivojen kannalta sen harrastamisesta ei ole niin suurta hyötyä. 

Sport-lehden numerossa 1/2019 kerromme, millaisella liikuntareseptillä vähennät parhaiten stressiä, lisäät luovuutta tai parannat keskittymiskykyä. Tilaajana voit lukea lehden osoitteessa digilehdet.fi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla