Maantiepyöräilyä harrastava Lotta Siiriäinen rakastui lajiinsa ensi lenkillä. Kuva: Oskari Pulkkinen
Maantiepyöräilyä harrastava Lotta Siiriäinen rakastui lajiinsa ensi lenkillä. Kuva: Oskari Pulkkinen

Muodostelmaluistelu, melonta, jenkkifutis, dancehall... Oletko valmis löytämään lajisi?

Liikunnan harrastaminen tekee hyvää monin tavoin, mutta treenimotivaation löytäminen voi olla tuskaisen vaikeaa – jos siis oma suosikkilaji on vielä kateissa. Kun oikea laji ja porukka löytyvät, on liikkumaan lähteminen huomattavasti helpompaa. 

Kysyimme yhdeksältä tavalliselta naiselta, mikä heidän liikuntaharrastuksessaan on mahtavaa. Lue, ihastu ja lähde treeneihin!

Kovaa kontaktia

Johanna Vainio, 27, pelaa amerikkalaista jalkapalloa Lady Huskiesissa Hämeenlinnassa. 

”Amerikkalainen jalkapallo on kyllä niin mahtava laji. Meidän joukkueessa pienin on 160 cm ja 60 kg, ja itse olen 175 cm ja 130 kg. Jokaiselle on oma pelipaikka ja jokainen on yhtä tärkeä. Kun kaikki vetävät täysillä, peli menee hyvin. 

”Minun tekee joka kerta mieli lähteä treeneihin.”

Jos on ollut töissä huono päivä, kentällä se unohtuu. Kovaa kontaktia tulee, ja se on yksi lajin parhaista puolista. Tämä sopii ihmiselle, joka tykkää haasteista eikä pelkää, että sattuu.

Aloitin jenkkifutiksen tosi vähällä liikuntataustalla kahden raskauden jälkeen. Kun aloittaa, ei tarvitse olla pelannut mitään ennen, mutta täytyy olla urheilijan asenne, jotta jaksaa antaa kaikkensa treeneissä ja peleissä. Meillä on tosi hyvä joukkue, joten minun tekee joka kerta mieli lähteä treeneihin.”

Kuinka usein?

”Meillä on kolmesti viikossa treenit ja keväisin kerran kuussa leiripäivä, jossa treenataan ja käydään läpi pelikirjaa.”

Mitä maksaa?

”Kausi- ja seuramaksu tekevät yhteensä noin 500 euroa vuodessa. Tämä on kova laji, joten vakuutukseni maksaa noin 550 euroa vuodessa. Aloittaessa täytyy hankkia kypärä, hartiasuijat, nappikset ja housut suojineen.”

Vauhtia ja vapauden tunnetta

Lotta Siiriäinen on oman seuran järjestämän osakilpailun keulassa. Kuva: Oskari Pulkkinen
Lotta Siiriäinen on oman seuran järjestämän osakilpailun keulassa. Kuva: Oskari Pulkkinen

Lotta Siiriäinen 30, harrastaa pyöräilyä pääkaupunkiseudulla toimivassa Reaktor Stanga Racingissa.

”Mieheni alkoi ensin harrastaa maantiepyöräilyä. Ihmettelin, että mikä siinä on niin mahtavaa, että pitää tuntikausia olla lenkillä. Kun itse kokeilin maantiepyörää, se oli rakkautta ensi lenkillä. 

Nautin vauhdista ja vapauden tunteesta – ja seurasta. Ei tunnu treenaamiselta, kun ajamme seurakaverien kanssa kahdesta neljään tuntia ja juttelemme vaikka mistä. Toisaalta sekin on ihanaa, kun saa katsella maisemia pari tuntia omassa rauhassa kesäiltana linnunlaulussa. 

Pyöräileminen vaatii kovaa kestävyyttä ja voimaa kintuista, mutta myös kovaa päätä, jotta kestää tiukat tilanteet. Tämä on aika haastava laji, ja aina on jotakin, missä kehittyä, joten täytyy tykätä itsensä haastamisesta.”


Kuinka usein?

”Läpi vuoden tulee fillaroitua, talvipakkasillakin. Pyörän selässä menee 5–15 tuntia viikossa. Laitamme seurakavereiden kanssa viestiä, kuka milloinkin pääsisi mukaan, mutta treenaan myös itsekseni.”

Mitä maksaa?

”Aloittelevalle pyöräilijälle sopivat maantiepyörät maksavat tuhannesta eurosta ylöspäin. Lisäksi aloittaja tarvitsee kypärän, kengät, vaatteet ja juomapullon. Varusteet kuitenkin kestävät pitkään käytössä. Seurojen maksut ovat yleensä nollasta sataan euroa vuodessa. Jos kilpailee, kisamaksut ovat joitakin kymppejä, ja lisenssi vakuutuksineen 150 euroa vuodessa.”

Rauhallista edistymistä

Irja Niemitalo tekee taiji-liikesarjaa takarivissä toisena oikealta.
Irja Niemitalo tekee taiji-liikesarjaa takarivissä toisena oikealta.

Irja Niemitalo, 73, harrastaa alkuperäisen yang-tyylin mukaista taijia ITCCA Oulussa. 

”Rauhallinen edistyminen ja kehittyminen kehonhallinnassa on parasta taijissa. Koko ajan mennään eteenpäin liikkeiden hallinnassa, ja halu oppia pitenevää liikesarjaa kasvaa.

Menin kolme vuotta sitten taijin alkeiskurssille. Olin aloittaessani seitsemänkymppinen, ja aluksi koin, että yksityiskohtaisten liikkeiden muistaminen oli vaikeaa. Liikkeitä kuitenkin kerrataan ja täsmennetään koko ajan, ja lihasmuisti kehittyy.

Huomasin melko pian aloittamisen jälkeen, että olen notkeampi ja joustavampi, nivelet liikkuvat paremmin. Harjoittelukaverini kertoi selkäkipujensa hävinneen.

Taijissa tasapainon hallinta on tärkeää. Se on rauhallista liikuntaa, mutta kyllä siinä pulssi nousee, ja joskus saattaa tunnin jälkeen hikikin olla pinnassa.”

Kuinka usein?

”Käyn tunneilla kaksi kertaa viikossa. Liikesarjojen tekeminen vaatii tilaa, mutta liikkeitä voi ja kannattaa harjoitella kotonakin.”

Mitä maksaa?

”Seuran jäsenmaksu on 35 euroa vuodessa ja harjoitusmaksu 210–240 euroa vuodessa. Asu on melko vapaa, mutta noin 20 euroa maksavat taiji-tossut kannattaa hankkia.”

Irrottelua ja hyvää musaa

Hanna Olenius, 35, on aloittanut dancehall-tanssin HiMo Clubilla Veera Viitalan ohjauksessa, ja käy nykyään Etnofitness-tanssikoulussa Helsingissä. 

”Sillä vähällä vapaa-ajalla, joka minulla on äitinä käytettävissä, haluan sekä kuntoilla että pitää hauskaa. Dancehall palvelee molempia tarkoitusperiä. Yökerhoelämä ei kuulu nykyiseen arkeeni, ja tanssi on minulle keino päästä samantyyppiseen fiilikseen. 

”Tanssitunnit tarjoavat positiivista kehonkuvaa ja ilmapiiriä.”

Innostuin dancehallista tanssisalin järjestämällä kokeilutunnilla. Tykästyin ennen kaikkea dancehall-musiikkiin.

Dancehall sopii kaikille, joita ei pelota ilmaista itseään. Lyriikoissa tuodaan seksiä hyvin avoimesti esille, ja jos ei ole sen puolen kanssa sinut, voi tuntua vaivaannuttavalta. Toisaalta tanssisali on monelle naiselle turvallinen ympäristö kokea tanssia ja omaa kehoa, irrotella. Tanssitunnit tarjoavat positiivista kehonkuvaa ja ilmapiiriä.

Dancehallista löytyy haastetta pidemmäksikin aikaa. Laji vaatii kuntoa. Vaikeinta on ehkä musiikin rytmin kuuleminen ja tanssiminen niin, ettei edessä ole ketään, jolta ottaa mallia.

Paras dancehall-muistoni on se, kun pääsimme harrastusryhmän kanssa esiintymään häämessuille. Lavan takana oli showbisneksen fiilistä, kun kaikki valmistautuivat esiintymisasuissaan ja glittereissään. Vaikka ei ole ammattilaisesiintyjä eikä aio sellaiseksi tullakaan, voi harrastusryhmän kautta päästä tällaisiin glamour-tilanteisiin mukaan.”

Kuinka usein?

”Pyrin käymään tunneilla kerran tai pari kertaa viikossa. Viikonloppuisin on aika usein tarjolla workshoppeja.”

Mitä maksaa?

”Tanssitunnin hinta on noin 13 euroa. 1,5 tunnin workshop voi olla esimerkiksi 30–35 euroa. Mielestäni tämä ei ole kallis harrastus, koska tähän ei tarvita muita varusteita kuin kengät.”

Fyysistä haastetta

Riitta Antikainen taiteilee rengastrapetsilla.
Riitta Antikainen taiteilee rengastrapetsilla.

Riitta Antikainen, 37, harrastaa ilma-akrobatiaa Pole Centerillä Kuopiossa.

”Harrastin tankotanssia, kun samalle salille tuli tarjolle ilmajoogaa. Se oli pelastus selälleni. Sitten tuli ilma-akrobatiakurssi. Hurahdin ihan täysin ja hankin liinan kattoon kotiinkin. Kotona on vähemmän korkeutta, mutta olen harjoitellut yksin autotallissa.

Ilma-akrobatiatunneilla harjoitellaan rengastrapetsilla ja ilmajoogasta tutulla liinalla. Se on pelottavaa ja älyttömän mielenkiintoista.

Ilma-akrobatia on myös raskasta ja fyysistä. Monta kertaa olen tunnin jälkeen tosi jumissa. Kun olin ensimmäistä kertaa tunnilla, kädet olivat varmaan viikon kipeinä, koska tunnilla tarvittiin niin paljon puristusvoimaa.

Ilma-akrobatia ei silti katso ikää eikä kuntoa, koska kaikkea pystyy tekemään oman tason mukaan.

Joissain liikkeissä joutuu miettimään tosi paljon, että miten tämä oikeasti toteutetaan. Laji on itsensä ylittämistä monessa suhteessa. Haluan kehittyä, mutta harrastan ilma-akrobatiaa ihan sen takia, että se on kivaa.”

Kuinka usein?

”Teen vuorotyötä, joten ilma-akrobatiatunnilla käyminen kerran viikossa ei aina onnistu. Samalla salilla on tarjolla myös lattia-akrobatiaa ja tankotanssia, ja käyn niilläkin tunneilla.”

Mitä maksaa?

”Minulla on Pole Centerille jäsenyys, jolla pääsen kaikille tunneille. Sen hinta on 65–79 euroa kuussa. Irtotunnin hinta olisi 17 euroa.”

Omaa aikaa ja kovaa tekniikkaa

Sarri Sipilä on aina pitänyt uimisesta, mutta tekniikkakurssille hän meni vasta aikuisena.
Sarri Sipilä on aina pitänyt uimisesta, mutta tekniikkakurssille hän meni vasta aikuisena.

Sarri Sipilä, 40, harrastaa uintia Jyväskylä Swimmingin riveissä.

”Parasta uinnissa on oma aika ja uintiystävät. On motivoivaa, kun huomaa oppivansa tällä iällä jotakin, mitä ei nuorena osannut. 

Esikoiseni harrasti aiemmin kilpauintia, ja olen aina tykännyt pulikoida. Kuvittelin, että muutaman kuukauden harjoittelulla osaisin uida kovempaa kuin hän. 

En osannut muuta kuin mummorintauintia, mutta ilmoittauduin tekniikkakurssille. Huomasin, että uinti onkin tekninen laji, joka vaatii sitä, että menee usein hallille. Tekniikkakurssin jälkeen osallistuin vielä jatkokurssille ja kävin kerran viikossa itsekseni uimassa, jotta sain uintilajit oikeasti hallintaan. 

Noin vuosi sen jälkeen kun olin aloittanut, uintiseurassa alettiin puhua, että lähde kilpailemaan. Vastustin pitkään, mutta nyt olen kilpaillut masterseissa, eli ikänaisten sarjassa, reilun vuoden. 

Uinti sopii tosi monelle, niin liikuntarajoitteiselle kuin sellaisellekin, joka on aiemmin harrastanut jotakin niveliä kuormittavaa. Uinnissa voi ajan kanssa oppia tuntemaan itsensä solakaksi, notkeaksi ja ketteräksi. Asiat, jotka tuntuvat kuivalla maalla vaikeilta, tuntuvat vedessä sulavilta.”


Kuinka usein?

”Käyn kerran viikossa masters-ryhmän valmennusvuorolla, jossa on tunti uintia ja oheisharjoitus. Toisen harjoituksen teen lapsen uimakoulun aikana. Viikolla käyn monesti vielä kerran uimassa ennen iltavuoroa.”

Mitä maksaa?

”Valmennukseen osallistuminen on 75 euroa lukukaudessa ja laajimmat uinti- sekä kuntosalimahdollisuudet tarjoava uimahallilippu 176 euroa lukukaudessa. Kilpailulisenssi maksaa 67 euroa vuodessa. Valmennusmaksu kattaa kauden pääkilpailut, ja muissa kisoissa starttimaksut ovat 7–8 euron luokkaa. Varusteiksi riittävät uikkarit, lasit ja uimalakki.”

Jännitystä ja ongelmanratkaisua

Helena Siipi treenaa boulderointia talvisin hallissa ja kesäisin luonnossa.
Helena Siipi treenaa boulderointia talvisin hallissa ja kesäisin luonnossa.

Helena Siipi, 46, harrastaa boulderkiipeilyä sisällä Bouldertehtaalla Turussa ja ulkona luonnossa.

”En tykkää liikunnasta vain liikunnan vuoksi, joten minun on tosi vaikea lähteä kuntosalille tai lenkille. Boulderoinnissa motiivi on se, että haluaa ratkaista jonkun reitin ja kiivetä sen. Sen jälkeen lähteekin kotiin aivan uupuneena ja maitohapoilla – liikunta tulee huomaamatta. 

Boulderkiipeily yhdistää fyysisiä haasteita, voimaa ja kehonhallintaa. Toisaalta vahvin ja notkein ei välttämättä kiipeä parhaiten, vaan ongelmanratkaisu on olennaista. Jokainen kiipeilyreitti on pulma, joka pitää ratkaista.

Kiipeilyn fyysistä puolta enemmän minua kiinnostaa henkinen puoli. Nelikymppisenä naisena häviän voimassa aina miehille, joten minun pitää keksiä muita tapoja kiivetä reitit.

Boulderkiipeily on jännittävää. Kun aloitin, näin tippumisunia, mutta nyt en ole nähnyt niitä pitkään aikaan. Siihenkin vaaditaan uskallusta, että uskaltaa kokeilla jotakin, minkä tietää olevan vaikeaa. Parhaat kokemukset tulevat reiteistä, joista olen ajatellut, että en pysty. 

Olen kiipeillyt 23 vuotta. Harrastuksen kohokohtia ovat matkat ulkomaille kiipeilemään. Matkoilla kiivetään koko päivä ja tullaan kotiin kädet täristen.”

Kuinka usein?

”Talvella ei oikein pysty kiipeilemään ulkona. Käyn boulderoimassa kahdesti viikossa.” 

Mitä maksaa?

”Minulla on hallille vuosijäsenyys, eli saan käydä niin usein kuin haluan. Se maksaa 560 euroa. Sen lisäksi ei tarvita kuin kiipeilykengät, jotka maksavat noin 100 euroa. Kiipeilemään pääsee myös kertamaksulla tai 10 kerran kortilla, ja kenkiä voi vuokrata.” 

Mahtavaa tiimihenkeä

Erja Hyrsky, 38, harrastaa muodostelmaluistelua Espoon Jäätaitureissa.

”Muodostelmaluistelujoukkueemme aloitti viime elokuussa. Tämä on ollut ihan huikea matka.

Osallistumme toki kisoihin, mutta tärkein päämäärämme on pitää hauskaa. Tuntuu, että olen saanut joukkueellisen uusia ystäviä. 

”Saan luistelusta hirveästi energiaa viikonloppuun ja seuraavaan viikkoon.”

Viisivuotias tyttäreni aloitti luistelukoulussa pari vuotta sitten. Hänen luistelukaverinsa äiti kysyi minua mukaan uuteen muodostelmaluistelujoukkueeseen. En osannut esimerkiksi sirklata takaperin, mutta tiesin, että tykkään luistelusta, joten mukaan lähtemistä ei tarvinnut kauaa miettiä. 

Luistelu on itsensä haastamista ja ylittämistä. Treenaamme koko ajan vaikeita asioita. Kun 16 naista luistelee rivissä, ei voi paljon miettiä työasioita.

Harjoittelemme perjantai-iltaisin kello 20.30–23.15. Saan luistelusta hirveästi energiaa viikonloppuun ja seuraavaan viikkoon. 

Paras luistelumuistoni on ekoista kisoistamme. Suhteellisen lyhyessä ajassa olimme kaikki onnistuneet kehittymään niin paljon, että saimme ohjelman ehjästi loppuun. Se onnistumisen fiilis oli ihan huikea.”

Kuinka usein?

”Kerran viikossa on lähes kolmen tunnin harjoitukset. Lisäksi käyn sunnuntaiaamuisin tekniikkajäillä, joilla harjoitellaan tekniikkaa. ”

Mitä maksaa?

”Muodostelmaluistelu maksaa  90 euroa kuussa. Sen lisäksi tulee joukkuemaksu, joka on 45 euroa kuussa. Se pitää sisällään kilpailupuvut ja -kulut hotelleineen ja ruokineen. Tekniikkajäät maksavat noin 40 euroa kuukaudessa. Kilpailulisenssi, joka sisältää vakuutuksen, on 135 euroa vuodessa. Lisäksi tarvitaan luistimet.”

Luonnonrauhaa

Marja Koivunen on käynyt melomassa Hamaroyassa, Norjassa.
Marja Koivunen on käynyt melomassa Hamaroyassa, Norjassa.

Marja Koivunen, 34, harrastaa melontaa Saaristomeren Melojissa Turussa.

”Melomalla pääsee paikkoihin, joihin ei moottori- tai soutuveneellä pääse. Parasta melonnassa on luonnossa oleminen, rauhallisuus ja hiljaisuus.

Melonta on monipuolista liikuntaa, koska melontaliikkeessä vatsa ja jalat ovat mukana siinä missä kädetkin. Melonta sopii erityisesti toimistotyötä tekevälle, koska siinä saa liikettä ja kiertoa ylävartaloon. Ainakin omia niskavaivojani melonta helpottaa. 

Tutustuin lajiin lukion liikuntatunneilla, ja tänä vuonna tulee kymmenen vuotta täyteen melontaseuran jäsenenä. Mieheni on lähtenyt mukaan harrastukseen, ja olemme käyneet melomassa Vaasassa, Inarissa ja Norjassa.

Aluksi oli jännittävää, kun kajakki heilui ja keikkui alla. Siihen tottuu, mutta vieläkin joskus aallokossa tulee sellaisia elämyksiä, että hiukan jänskättää.”

Kuinka usein?

”Elämäntilanteeni takia en pääse melomaan ihan niin usein kuin haluaisin. Kesällä tulee kuitenkin tehtyä joka viikko tai joka toinen viikko yhdestä kahteen lenkkiä. Keväällä ja syksyllä lähteminen on vähän vaikeampaa, koska pitää pukea esimerkiksi kuivapuku.”

Mitä maksaa?

”Melontaseuran jäsenyys maksaa 65 euroa vuodessa, ja jäsenenä saan käyttää seuran kalustoa vapaasti. Jos alkaa ostella itselle kajakkeja, meloja ja liivejä, saa kulumaan paljon rahaa.”

Astma ei ole este kovallekaan treenaamiselle, todistaa fysioterapeuttiopiskelija Tea Ahonen, 41. 

”Kolme vuotta sitten huomasin, että minun oli vaikea hengittää lenkillä. Kurkussani oli kuristava tunne ja rintakehääni painoi. Hengitys oli raskasta eikä meinannut tasaantua mäkijuoksun jälkeen. Olin juossut yksitoista vuotta ja treenasin neljästä kuuteen kertaan viikossa, joten ymmärsin nopeasti, että jokin on vialla. Lääkäri diagnosoi oireeni keskivaikeaksi astmaksi.

Kun luulin, että joudun luopumaan juoksusta, sydäntäni ahdisti ja oloni oli haikea. Olen aina rakastanut juoksemista. Se on paras tapa saada päivän liikunta-annos. Kun jalat ovat kevyet ja askel nousee, juoksu antaa vapauden tunteen. Flow-tilassa tunnen, että voisin juosta loputtomasti.

Lopettamisen sijaan päätin, että opettelen kuuntelemaan kehoani ja löydän oikean tavan juosta. Kun astmaani lopulta löytyi sopiva lääkitys ja hengitystieni rauhoittuvat, lähdin taas lenkille.

”En ota turhia riskejä. Jos oloni ei ole hyvä, en treenaa.”

Kannan kännykkää ja astmapiippua aina mukanani vyölaukussa tai juoksurepussa. Jos unohdan ne, minun on käännyttävä takaisin. Jos hengittäminen alkaa tuntua hankalalta, otan lääkettä ja juoksen loppumatkan rauhallisemmin tai kävelen. Puoli tuntia ennen kovaa treeniä otan avaavan lääkkeen.

Lääkärini on onneksi ollut alusta saakka motivoiva ja korostanut, että voin jatkaa liikkumista. Ainoastaan pakkasella juoksen sisällä juoksumatolla, koska kylmässä ja kosteassa saan helpoiten oireita.

Nykyään tiedän pikaisesti, koska kannattaa hidastaa: jos juoksu ei kulje tai hengitykseni muuttuu pinnalliseksi. En ota turhia riskejä. Jos oloni ei ole hyvä, en treenaa.

Kesäkuussa juoksin Rukalla 82 kilometriä ongelmitta. Piippu kulki mukanani repussa. Otin suorituksen aikana useamman kerran lääkettä. Olin luvannut itselleni, että jos keuhkoni alkaisivat oireilla, jättäisin leikin kesken. Terveys on tärkeintä.

Kun pääsin 15 tunnin jälkeen maaliin, fiilikseni oli sanoinkuvaamaton. Tein sen! Astmani voi paremmin, kun liikun. Rasitus tekee sopivassa määrin keuhkoilleni vain hyvää.”

Joka kymmenes suomalainen kärsii astmasta

  • Astma oireilee usein yskänä ja hengenahdistuksena, ja hoitamattomana se altistaa toistuville hengitystietulehduksille. 
  • Äärimmäisen harvat sairaudet ovat sellaisia, joihin liikunta ei auttaisi. Yleislääketieteen erikoislääkäri Jaakko Halosen mukaan liikunnan hyödyt ovat kiistattomia myös astmapotilaille. 
  • Kestävyysurheilu vähentää keuhkoputkien limakalvojen tulehtumisalttiutta. Ennen harrastuksen aloittamista on kuitenkin aina mietittävä ammattilaisen kanssa, kuinka laji sopii osaksi astman hoitoa. Kannattaa aloittaa kuitenkin varovasti, ja astmapiippua on aina pidettävä mukana.

 

Fysioterapeutin mukaan pelottelu jalkojen supinaatiolla ja ylipronaatiolla on turhaa. – Yksikään juoksukenkä ei ehkäise vammoja ja vaivoja.

Vanhat juoksukengät ovat tulleet tiensä päähän, ja uudet pitäisi ostaa. Kaupat ovat vaihtoehtoja väärällään, mutta ennen ostopäätöstä on liuta kysymyksiä, joihin pitäisi osata vastata: Millaisia matkoja juoksen? Millaisella alustalla? Ja se kaikkein vaikein: Millaista tukea jalkapohja tarvitsee?  

Tähän mennessä on ajateltu, että lenkkeilijän pitäisi olla tietoinen oman jalkansa pronaatioista ja supinaatioista.

Suomen Urheilufysioterapeutit ry:n puheenjohtaja ja urheilufysioterapeutti (sert.) OMT Peter Halénin mukaan huolet ylipronaatiosta ja supinaatiosta voi melkeinpä unohtaa. Sekä juoksu- että vapaa-ajan kengät kannattaa valita hänen mukaansa ihan muiden asioiden kuin juoksuaskeleen tekemän kenkäkuluman perusteella.

– Ei kannata haaskata aikaa sellaiseen. Ihmisiä, juoksijoita ja askellustyylejä on niin paljon erilaisia, että ei kannata kengän pohjaa tuijottamalla yrittää päätellä mitään omista vaivoista. Se on turhaa, Halén sanoo.

Millainen askel, sellainen kenkä?

Ylipronaatio tarkoittaa, että juoksuaskel on sisäänpäin kääntyvä, jolloin kengät kuluisivat erityisesti sisäsyrjien alueelta. Supinaatiossa puolestaan askeleen paino ohjautuu ulkosyrjälle, ja kenkä kuluu sen alueelta. Molempien on katsottu aiheuttavan erilaisia jalkojen ongelmia juoksijalle.

Tavoitteena on perinteisesti pidetty sitä, että kumpaakaan ei olisi liikaa eikä liian vähän, vaan jalka osuisi tasaisesti maahan ja painopiste olisi suunnilleen keskellä jalkaa.

Kenkien tietynlaisesta kulumisesta ei voi päätellä, että askeleessa tai jaloissa olisi ongelmia.

Halénin mukaan kenkien ylipronaatioon ja supinaatioon liittyvää tietoa sovelletaan nykyään uudemmalla tavalla. Muihin asioihin, kuten jalkojen lihaksien voimakkuuteen, keskittyminen on huomattavasti tärkeämpää, jos haluaa ehkäistä juoksuvammoja.

– Kenkien tietynlaisesta kulumisesta ei voi päätellä, että askeleessa tai jaloissa olisi ongelmia. Myös sen ajatuksen voi hylätä, että juoksukengät ehkäisisivät joitain juoksuvammoja ja -vaivoja. Yksikään kenkä ei sitä ole koskaan tehnyt, Halén sanoo.

Mihin kenkäostoksilla sitten kannattaa kiinnittää huomiota?

– Kun menee ostamaan juoksukenkiä, tärkeintä on, että väri miellyttää. Sitten kengät laitetaan jalkaan. Jos ne 5–10 minuutin testaamisen jälkeen tuntuvat yhä mukavilta ja miellyttävät silmää, kengät ovat hyvät, Halén summaa.