Sport
Viikon juoksuvaellus oli vaativa ja samalla huikea elämys. Kuvat: Saara Grönholm ja Satu Paasonen
Viikon juoksuvaellus oli vaativa ja samalla huikea elämys. Kuvat: Saara Grönholm ja Satu Paasonen

Kun polku- ja vuorijuoksu löivät läpi, myös pitkät juoksuvaellukset ovat kasvattaneet suosiotaan. Satu Paasonen järjesti ystävänsä kanssa omatoimisen vaelluksen Alpeilla. 

"Juoksen alppipoluilla vehreiden niittyjen ja lumihuippuisten vuorien ympäröimänä. Hämmästelen luonnon kauneutta ja havahdun todellisuuteen: juuri nyt elän todeksi yhtä unelmaani.

Ei tarvinnut kauaa miettiä, kun ystäväni Saara kysyi minua matkaseuraksi viikon polkujuoksuvaellukselle. Juoksimme viidessä päivässä Tour Du Mont Blancin, yhden Euroopan suosituimmista vaellusreiteistä. Reitti kulkee läpi Ranskan, Italian ja Sveitsin ja kiertää Mont Blanc -vuoren.

Suunnittelimme etukäteen päiväetapit kuntotasollemme sopiviksi, eli noin 30 kilometriä per päivä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Satu (oik.) valmiina lähtöön ystävänsä Saaran kanssa.
Satu (oik.) valmiina lähtöön ystävänsä Saaran kanssa.

Lensimme Geneveen ja jatkoimme bussilla Chamonix'hin. Loppureissun eli 162 kilometriä kuljimme jalan koko viikon varusteet selässämme.

En ollut koskaan käynyt juoksuvaelluksella. Luotin siihen, että vuosien juoksuharrastus ja vaellukset riittävät pohjaksi. Harjoittelin reissua varten samalla tavalla kuin ennenkin: pitkiä kävelylenkkejä, juoksua ja kuntosalia.

Valmistautuminen ei sujunut ongelmitta. Yllättävät nilkka- ja polvikivut saivat mielen aika ajoin mustaksi. Tutkimuksissa ei silti löytynyt mitään, mikä olisi estänyt reissun. Onnekseni Saara on urheilupsykologi, joka kiteytti viisaasti: "Etenemme askel kerrallaan, kehoa kunnioittaen, rajallisuudet hyväksyen."

Koko viikon varusteet kulkivat 12 litran juoksurepussa.
Koko viikon varusteet kulkivat 12 litran juoksurepussa.

Varauduimme ensiaputarvikkeilla pikkuvammoihin ja vatsavaivoihin, lisäksi pakkasimme muun muassa vaihtovaatteita, otsalamput ja elektrolyyttiliuoksia. 12 litran juoksuliivi oli tilaihme: kaikki mahtui mukaan.

Starttasimme vaelluksemme Les Houchesista. Yhtämittainen viiden kilometrin nousu osoitti heti alkuun, että haasteita ei jäisi puuttumaan.

Maisemat olivat polkujuoksijan paratiisista. Reitti kulki läpi suloisten vuoristokylien, lumoavien laaksojen ja vuorenhuippujen. Välillä kirmasimme polkuja vauhdilla. Toisinaan nousua oli kaksi tuntia putkeen, jolloin keskityimme vain etenemään. Periaate oli, että juoksemme kaikki pätkät, jotka pystymme.

Yövyimme vuoristomajoissa, pääosin makuusaleissa. Kerran nukuimme siskonpedissä muiden vaeltajien vieressä.

Yhteiset aamiaiset ja illalliset toivat reissuun yhteisöllisyyden tunteen. Meistä kukin oli nauttimassa luonnosta omalla tavallaan. Monet ihmettelivät sitä, että me suomalaiset olemme polkujuoksemassa vuoristossa.

Kokemus osoitti, että Kuopion mäkiset maastot riittävät harjoituspohjaksi. Hämmästelin, miten hyvin juokseminen peräkkäisinä päivinä sujui. Kangistuneet jalat vetreytyivät liikkeelle lähtiessä. Loputtomienkin nousujen jälkeen askel oli keveä, kun viiletimme alaspäin.

Välillä purskahdin itkuun silkasta kiitollisuudesta. Minulla ei ollut lainkaan kipuja.

Paahtava helle ei päästänyt helpolla. Kerran kaaduin, toisena päivänä iski nestehukka. Pari kertaa eksyimme ja reitille kertyi lisää kilometrejä. Viimeisenä päivänä saimme vielä molemmat vatsapöpön. Nuo hetket opettivat, miten mieli käyttäytyy, kun kaikki ei olekaan enää niin kivaa. Valittaminen ei hyödytä. Oli vain tsempattava ja kiinnitettävä ajatuksensa muuhun, kuten ympäröivään luontoon.

Ylämäessä tarpoessani katsoin välillä taakse nähdäkseni, millaisen matkan olin jo kulkenut. Se muistutti, miten tärkeää on pysähtyä pohtimaan, mistä kaikesta on jo selvinnyt. Viimeinenkin rypistys ylämäessä palkitaan.

Vierailija

Tästä jäi hieman kaksijakoinen tunne. Hatunnoston arvoinen suoritus! Tähän ei jokainen pystykään. Korkeus tuo omat ongelmansa, jos on nousuja, toisaalta jos ei ole niin meno on helpompaa, kuin merenpinnan tasolla. Kova suoritus joka tapauksessa. Jäin kuitenkin miettimään, että eikö olisi ollut mukavampi ottaa rennommin ja ihastella myös niitä maisemia siinä loppupuolella? Jos maisemat eivät ole tärkeitä, miksi lähteä kotikonnuilta muualle kun sielläkin voi harjoitella?

Sisältö jatkuu mainoksen alla