Päivän aikana ehtii pohtia ulkonäköään yllättävän monta kertaa. Kuva: Shutterstock
Päivän aikana ehtii pohtia ulkonäköään yllättävän monta kertaa. Kuva: Shutterstock

Kolme naista piti yhden päivän ajan päiväkirjaa siitä, miten paljon ja missä tilanteissa he miettivät ulkonäköään. Aika paljon! Miten se onkin niin tärkeää?

Tästähän se päivä lähtee hienosti käyntiin: peiliin katsomisella ja pienellä itseinholla. Oikein kivan näköinen  uskoo olevansa onnellisempi, jos hän olisi kauniimpi, eikä hän ole poikkeus.

Peiliin ihminen joutuu katsomaan, vaikkei tykkäisikään näkemästään. Entä, jos yrittäisi rajoittaa omaa peiliaikaansa? Kirjailija Zadie Smith kertoi julkisuudessa asettaneensa tyttärelleen 15 minuutin peiliajan. Tyttärellä olisi mennyt heti aamulla jo paljon enemmän aikaa peilailuun, ja hän on vasta 7-vuotias! Entäs sitten, kun on vaikka 45? Aamupeilaaminen pitäisi kieltää kokonaan.

Taistelu ulkonäköpaineita vastaan on vanha ja uuvuttava, mutta se täytyy silti yrittää voittaa!

Elämme ulkonäkökeskeisessä maailmassa, ja vertailukohtia riittää. Ulkonäöstämme tehdään päätelmiä siitä, olemmeko hyviä työntekijöitä tai fiksuja ihmisiä. Ja aina vain pahenee. Parikymppiset kaunottaret hakevat silikonitissejä, syömishäiriöt yleistyvät. Taistelu ulkonäköpaineita vastaan on vanha ja uuvuttava, mutta se täytyy silti yrittää voittaa!

Kolmen naisen ulkonäköpäiväkirja

Kirsi, 40, kokee itsensä haljuksi, kunnes viini kaunistaa

Klo 7. Ajattelen ulkonäköäni ensimmäisten asioiden joukossa aamulla. Ehkä toisena heti kahvin jälkeen. Kylppärin peilissä näkyy keski-ikää lähenevän naisen samea nassu, johon tyyny on yöllä painanut juonteita, tukka on länässä ja silmät rähmässä. Olo on kaikin puolin halju. Kadehdin luonnonkauniita ihmisiä enkä erityisesti pidä itsestäni. 

Klo 11. Olen aina pitänyt itseäni isona ja jotenkin klohmona, vaikka nyt nuoruuskuvia katsoessani tajuan olleeni hoikka ja joissakin kuvissa ihan sieväkin. Aikuisiällä painoni on vaihdellut. Eniten olen pitänyt itsestäni silloin, kun olen harrastanut liikuntaa säännöllisesti. 

Oloni epämukavuus unohtuu vasta, kun uppoudun ravintolapöydässä analysoimaan ihmissuhteita.

Klo 13. Työpaikan vessan peilistä voi nähdä, kuinka naama kiiltää ja tukka hapsottaa. ­Ei tee mieli katsoa itseä. Ruma olo. Kamala loisteputkivalaistus ei paranna yhtään asiaa. Näyttääkö joku tässä valossa hyvältä? Onneksi on meikit! Ne antavat vähän tasoitusta, jos geeni­lotossa ei ole käynyt mäihä. 

Klo 18. Töiden jälkeen olen sopinut tapaavani ystäviäni ravintolassa. Olo tuntuu nuhjuiselta. Haiskahdan hieltä. Oloni epämukavuus unohtuu vasta, kun uppoudun ravintolapöydässä analysoimaan ihmissuhteita. Muutaman viinilasillisen jälkeen käyn vessassa ja kokovartalopeiliin vilkaistessani ajattelen olevani aika ok. Eikö ole ihan tutkittu juttu, että pari lasillista kaunistaa? 

Arja, 45, iloitsee kosmetologille syytämistään rahoista

Klo 8. Peilistä näkyy ryppyjä, alkavat hamsteriposket ja silmäpussit. Kaulakin on muuttunut iäkkään ihmisen kaulaksi, kaksoisleukaa on. Näyttää aivan kauhealta. Olen juuri palannut työmatkalta, jossa matkaseuraani kuului joukko ulkonäköönsä panostavia, nuoria naisia. Vaikka en ole enää vuosiin aktiivisesti vertaillut ulkonäköäni muihin, reissulla itsetunto oli koetuksella. Hirveä vanha ämmä. 

Pukuhuoneessa otan vaivihkaa selfien. Naama valuu hikeä, mutta iho on tosi hyvässä kunnossa.

Klo 9. Sadesää on kihartanut luonnontaipuisaa tukkaani entisestään, panen tyytyväisenä merkille. Hiukset, sekä niin ikään taipuisat, pitkät ripseni ovat kestoilonaiheeni ulkonäössäni. Piristyn. 

Klo 18. Töiden jälkeen menen jumppaan. Toisin kuin voisi kuvitella, minusta on kivaa katsella itseäni liikuntavermeissä isosta peilistä. Olen ylipainoinen, eivätkä sporttivaatteet ainakaan salaa sitä, mutta peilistä heijastuu aikaansaava ja iloinen ihminen. Pukuhuoneessa otan vaivihkaa selfien. Naama valuu hikeä, mutta iho on tosi hyvässä kunnossa. Kannattaa maksaa kosmetologille. 

Ursula, 24, pohtii asuvalintojaan ja potee liikunta-ahdistusta

Klo 12. Kollega kehaisee asukokonaisuuttani, mikä saa minut hyvälle tuulelle. Olo muuttuu itsevarmemmaksi. Olen vähän sellainen dress to impress -tyyppi. Pidän omasta ulkonäöstäni ja olen siitä itsevarma, mutta toisinaan tunnen suurtakin ahdistusta siitä, näytänkö tilanteeseen sopivalta. Kertooko tämä asuvalinta minusta sitä, mitä haluan muiden minusta ajattelevan? 

Miksi minulla ei ole upeaa fitnesspeppua ja upeita käsilihaksia?

Klo 18. Kotijooga siskon kanssa, vanha liikunta-ahdistus iskee. En osaa mitään, olen ihan voimaton – surkea laihaläski. Miksi minulla ei ole upeaa fitnesspeppua ja upeita käsilihaksia?