Vauva-lehti
Anna kehon toipua synnytyksestä rauhassa. Täysin entiselleen se ei kuitenkaan palaa, eikä näin ole tarkoituskaan.  Kuva: ShutterStock
Anna kehon toipua synnytyksestä rauhassa. Täysin entiselleen se ei kuitenkaan palaa, eikä näin ole tarkoituskaan.  Kuva: ShutterStock

Imetys ja ennakointi auttavat kehon palautumisessa, sanoo terveydenhoitaja Mia Astikainen.

1. Palautumiseen vaikuttaa moni asia

Raskauden aikana kaikki kudokset pehmenevät raskaushormonien vaikutuksesta. Myös iho on pehmeämpi ja herkempi. Vatsanahka venyy, ja ihonalaisen rasvan lisääntyminen esimerkiksi reisissä ja takamuksessa voi aiheuttaa raskausarpia. Käytännössä näitä venymäarpia tulee kaikille naisille, joillekin enemmän, toisille vähemmän.

Synnytyksen jälkeen vatsan alueen löysä iho palautuu yksilöllisessä tahdissa. Jo kohdun täydellinen supistuminen normaaliin kokoonsa vie kuukauden päivät. Harvoilla naisilla vatsa alkaa muistuttaa raskautta edeltävää muotoa ja napakkuutta vielä muutaman kuukauden kuluttua. Yleisempää on, että palautuminen kestää puolesta vuodesta vuoteen. Sanotaan, että yhdeksän kuukauden kasvamisen jälkeen tarvitaan toiset yhdeksän kuukautta, jotta vatsa palautuu. 

Yhdeksän kuukauden kasvamisen jälkeen tarvitaan toiset yhdeksän kuukautta, jotta vatsa palautuu. 

Täysin entiselleen se ei kuitenkaan palaa, eikä näin ole tarkoituskaan. Naisen keho muuttuu koko elämämme ajan, ja sen hyväksyminen on myötätuntoa itseä kohtaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

2. Ihonhoito voi auttaa

Imetys auttaa kehon palautumisessa. Imetys vaatii energiaa, ja monilla naisilla paino putoaa sen aikana. Ihonalainen rasva vähenee ja raskaudenaikainen pyöreys ja pehmeys tasoittuvat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ihon venymisessä ja palautumisessa on merkitystä myös kudostyypillä. Pehmeät kudokset palautuvat hitaammin kuin napakat, ja palautumisen eteen joutuu tekemään enemmän töitä. Samasta syystä toisille naisille tulee helpommin raskausarpia. Ihon venymistä ja raskausarpia ei voi estää. Ihon kosteuttaminen ja rasvaaminen voi kuitenkin auttaa jonkin verran.

3. Pysyvään erkaumaan tarvitset apua

Kaikilla naisilla esiintyy raskauden aikana jonkin verran suorien vatsalihasten erkaumaa. Kohdun kasvaessa pitkittäiset vatsalihakset ja niiden välinen jännesauma venyvät, ja lihakset siirtyvät kehon keskilinjasta sivuille. Lihasten erkauma näkyy vatsan pömpöttämisenä ja tuntuu alaselän väsymisenä synnytyksen jälkeen.

Aina erkauma ei korjaannu itsestään. Jos erkaumaa on vielä vuosi synnytyksen jälkeen, tarvitaan sen hoitamiseksi kuntoutusta aiheeseen perehtyneeltä fysioterapeutilta. Vakavissa tapauksissa erkauma voidaan korjata leikkauksella.

Naiset, joilla on hyvä lihaskunto ennen raskautta, palautuvat nopeammin.

Yleistäen voidaan sanoa, että naiset, joilla on hyvä lihaskunto ennen raskautta, palautuvat raskauden ja synnytyksen aiheuttamista muutoksista nopeammin ja paremmin kuin muut. Raskauden aikana liikunnan ja lihasharjoittelun pitää olla lempeää ja kehoa kuuntelevaa. Suorien ja pinnallisten vatsalihasten harjoittaminen voi pahentaa erkaumaa, ja niiden sijaan suositellaankin syvempien ja poikittaisten vatsalihasten vahvistamista.

Myös lantionpohjan lihasten vahvistaminen on tärkeää sekä raskauden aikana että sen jälkeen, koska virtsaputken ja kohdun tukemisen lisäksi ne tukevat myös jännesaumaa ja vaikuttavat ryhtiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla