Ainoana lapsena ei ole pakko jakaa mitään, edes vanhempien huomiota – mutta käy se joskus yksinäiseksikin. Kuva: Shutterstock
Ainoana lapsena ei ole pakko jakaa mitään, edes vanhempien huomiota – mutta käy se joskus yksinäiseksikin. Kuva: Shutterstock

Kun on perheen ainut lapsi, tietää ainakin sen, että yksinäisyyttä vastaan on todella taisteltava itse.

Perheiden koot ovat pienentyneet melko tasaisesti jo vuodesta 1950. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 perheen keskikoko on noin 2,76, mikä tarkoittaa, että perheissä on yhä harvemmin useita lapsia.

Moni erityisesti suurperheessä asunut ajattelee, että ainoana lapsena elämisessä on paljon hyviä puolia. Sisaruksien kanssa vuositolkulla kiistelleet saavat vain unelmoida siitä, kuinka kaikki huomio vanhemmilta kohdistuu vain itseen, karkkipäivän herkkuja ei tarvitse jakaa kenenkään kanssa eikä jaloissa pyöri sisaruksia, jotka on pakko ottaa aina mukaan kaikkialle.

Lue myös: Lelliminen, kateus, vertailu... 9 tarinaa siitä, kuinka sisarus ottaa päähän

Toki ainoana lapsena olemisessa on puolensa, mutta se tarkoittaa myös yksinäisyyttä sekä erityistä tarvetta itsenäistyä.

Naiset kertovat omista kokemuksistaan siitä, millaista on ollut kasvaa perheen ainoana lapsena, sekä miten se on vaikuttanut aikuisuuteen:

1. Joutuu kysymään miljoona kertaa vanhemmiltaan, miksi minulla ei ole siskoa tai veljeä.

2. Saa vanhempiensa jakamattoman huomion.

3. Yleensä vaatteet, pyörät, sukset ja muut tavarat ostetaan uusina. Ei tarvitse koskaan käyttää isompien sisarusten vanhoja vaatteita tai muita tavaroita.

”Olen oikeasti perheen kuopus ja valitin aina lapsena, että olisipa kiva olla ainoa lapsi. Minulla oli paljon kavereita, jotka olivat ainoita lapsia ja tuntui, että he saivat enemmän kaikkea: tavaraa, rahaa ja huomiota. Itse jouduin kinastelemaan kaikesta veljeni kanssa. Mutta sitten kun veljeni kuoli, tuntui siltä, että myös minusta lähti osa.

Ymmärrän paljon paremmin, kuinka ihanaa on sekin, että on sisaruksia. On joku, jonka kanssa jakaa perhejuttuja sekä samat geenit. Nyt aikuisena olenkin yhtäkkiä se vanhempien keskipiste – hyvässä ja pahassa. Elämäni kiinnostaa heitä enemmän kuin ennen, tai heillä on siis aikaa minulle enemmän. Vaikka se onkin kivaa, kaipaan hirveästi isoveljeäni!”

4. Tottuu olemaan aikuisten seurassa.

5. Kaipaa leikkiseuraa. Matkoilla pitää aina etsiä kavereita. Mutta toisaalta sitä kautta myös oppii rohkeasti tutustumaan uusiin ihmisiin, kun turvana ei ole tuttuja sisaruksia.

”Ainoana lapsena opin itsenäistymään varhain - siis todella varhain. Harrastukset ja ystävät piti etsiä itse, ja harrastuksiin kuljin yksin jo alle kouluikäisenä. Piti oppia hyvät sosiaaliset taidot löytääkseen kavereita.”

6. Tietää, millaista on olla kotona yksin koulun jälkeen.

”Perheen vähälapsisuuteen liittyy usein vanhempien urakeskeisyys, niin meilläkin: yrittäjävanhemmat tekivät paljon töitä. Sellaisessa perheessä lapsikin otti vastuuta kodin arjesta ja opetteli pienestä pitäen pärjäämään omin nokkineen.”

7. Saa todennäköisesti helpommin koiran tai muun lemmikkieläimen, koska vanhemmat ajattelevat, että lemmikistä on seuraa yksinäisinä iltapäivinä.

8. Ei tiedä, millaista on tapella raivopäisenä siskon tai veljen kanssa.

9. Yksin myös oppii viihtymään, kun on pakko.

”Yksin kasvaminen vaikutti aikuisuuteen niinkin, että viihdyin sinkkuna tooodella pitkään. En ole koskaan kaivannut ympärilleni ison perheen hulinaa.”

10. Kaikkea ei tarvitse jakaa toisen kanssa, mutta helpolla ei silti pääse, vaikka moni niin luulee.

”Eniten on korvennut suurperheistä tulleiden harhaluulot siitä, että ainoana lapsena pääsee jotenkin helpommalla, kun ei tarvitse jakaa karkkipussiaan sisarusten kanssa. Höpö höpö. Ainoa lapsi käy yksin läpi kaikki ne haasteet, rajoitukset, säännöt ja kasvatuskompastelut, joiden kanssa suurissa sisarusparvissa kamppailee yleensä vain esikoinen - eivätkös ne nuorimmat iltatähdet aina kerro päässeensä helpoimmalla.”

Vierailija

Yksinäisiä iltapäiviä, leikkiseuran etsintää ja 8 muuta asiaa, jotka vain ainoana lapsena kasvaneet tietävät

Äitin kanssa kasvoin kahdestaa. Ei isää näin aluksi kerran viikossa, myöhemmin kerran kuussa. Olen allerginen koirille ja kissoille joten niitäkään ei ollut. Äiti on hiljainen ihminen, 50 luvun alussa syntynyt. En oppinut huumoria ym kotona. Oppi oli että ihan sama kunhan selviää. Koulussa en tehnyttehny läksyjä kertaakaan ala asteen jälkeen poislukien käytävässä ennen tunnin alkua kopiointi. Mielestäni ne joilla on sosiaalista elämää kotona, ehkä 2 vanhempaa tai sisaruksia, pääsee elämässä...
Lue kommentti

Juontaja Anni Hautala teki uuden aluevaltauksen – nyt hän on myös ruokakirjailija.

Anni Hautalan Ruokakirjaa juhlisti eilen iso joukko suosikkijuontajan läheisiä. Annin avopuoliso, stand up -koomikko Niko Kivelä kertoo, että he maistoivat koko uusioperheeseen voimin kirjan kehittelyvaiheessa kaikki sen reseptit.

– Olen hirvittävän ylpeä Annista. Luin yöllä kirjan kannesta kanteen. Nauroin myös monessa kohtaa, koska tekstit olivat niin Annin kuuloisia. Arvostan Annin aitoutta ja luottoa itseensä.

”Haluaisin, että kaikki ovat aina hyvällä tuulella, mikä on tietenkin mahdottomuus.”

 Anni tekee suurimman osan perheen ruuista.

– Hän on todella otettu, jos laitan kotona ruokaa. Minä taas yritän koko ajan naurattaa perhettä, se on rankinta minun kanssani elämisessä. Haluaisin, että kaikki ovat aina hyvällä tuulella, mikä on tietenkin mahdottomuus, kovalla tahdilla stand up -keikkoja tekevä Niko sanoo.

Viime vuodet useita tv-ohjelmia juontanut Anni pitää puolestaan kevään taukoa tv-töistä ja keskittyy Aamulypsyn juontamiseen sekä perheeseen.

– Haaveilen, että voisin sitten tehdä viikonloppuisin enemmän fine dining -ruokia perheelle. Aika usein kiireessä päädyn siihen jauhelihakastikkeeseen, jota kaikki syövät mielellään.

”Pelkään, että iskeekö minuun festarimasennus, kun kukaan ei ole koko ajan meikkaamassa minua kuvauskuntoon.”

Ensi viikolla nähtävä Idolsin finaalijakso on Annin viimeinen tv-työ hetkeen.

– Odotan innolla, että kaikki ylimääräiset työt jäävät hetkeksi pois. Toisaalta pelkään, että iskeekö minuun festarimasennus, kun kukaan ei ole koko ajan meikkaamassa minua kuvauskuntoon.

 Niko ja Anni eivät juuri ole kommentoineet aikaisemmin yhteiselämäänsä. Avoliitossa asuva pari ei ole kihloissa.

– Se on varmaan aika paljon minusta kiinni, ei ole nytkään sormusta taskussa, Niko virnisti.

Uuden tutkimuksen mukaan persoonallisuus voi heijastua kävelytyyliin.

Nopeatahtista askellusta, laahustusta vai tallustelua – se, millä tavoin kukakin kävelee, voi kertoa yllättävän paljon ihmisen persoonallisuudesta ja hyvinvoinnista.

SOTT-sivusto kertoo tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan kävelytyylin perusteella on mahdollista päätellä, onko ihminen esimerkiksi avoin vai sulkeutunut tai kärsiikö tämä mielenterveyden ongelmista. Toisin sanoen omat fiilikset heijastuvat kävelytyyliin. Laajassa tutkimuksessa verrattiin yli 15 000 eri-ikäisen ihmisen kävelytapaa heidän tekemiin persoonallisuustesteihin.

Lue myös: Vankilatesti paljastaa neljä persoonallisuustyyppiä – mihin kuulut?

Satutaanko sinua haukkumaan aina pikakävelijäksi? Ei se mitään, koska tutkimuksessa todetaan, että nopeasti kävelevät ovat muita todennäköisemmin ekstrovertteja, tunnollisia ja avoimia uusille mahdollisuuksille. Vaikka vanhuuden myötä askellus yleensä hidastuu, tutkimuksessa selvisi, että hyvin ekstroverttien ihmisten kävelynopeus ei hidastunut yhtä paljon kuin muiden.

Hitaasti jo nuorena kävelevät puolestaan osoittautuivat olemaan yleensä neuroottisia tavalla tai toisella. Heidän mielenterveytensä oli muutenkin heikompi kuin muiden ja riskit esimerkiksi dementiaan olivat korkeampia kuin nopeasti kävelevillä.

Ei kuitenkaan hätiä, vaikka nyt alkaisi mietityttää, käveleekö erityisen hitaasti tai oudosti muihin verrattuna. Kävelytyylinsä voi myös valita, ja sen avulla voi vaikuttaa omiin tuntemuksiinsa ja fiiliksiinsä, eikä vain toisin päin. Jos vaikkapa aamulla väsyttää ja harmaa ilma tuntuu masentavalta, kannattaa päättää kävellä reippaasti ja iloisesti työpaikalle – silloin olokin muuttuu iloisemmaksi!