Synkkyydestä huolimatta suruun liittyvät myös rakkaus ja onnellisuus. Kuva: Sanoma-arkisto
Synkkyydestä huolimatta suruun liittyvät myös rakkaus ja onnellisuus. Kuva: Sanoma-arkisto

Suru ja masennus sekoitetaan usein, mutta samaa ne eivät tarkoita. Surututkijaa harmittaa, ettei sureva saa lääketieteellistä diagnoosia samaan tapaan kuin masentunut.

Epävarmuutta. Raivoa. Tuskaa. Moni suomalainen järkyttyi Imatran kolmoissurmasta.  Ensireaktiot uutiseen vaihtelivat laidasta laitaan.

Menetykset aiheuttavat myös surua. Mutta vähättelemättä kenenkään tunteita, surututkija Anna Liisa Aho sanoo surun liittyvän kuolemaan vain silloin, kun kyseessä on jonkun sellaisen läheisen menetys, johon on ollut olemassa läheinen tunneside.

– Imatran tapauksen tavoin joku voi järkyttyä kuullessaan naapurinsa kuolemasta, mutta kyseessä ei ole surureaktio, jos ei ole tuntenut naapuriaan. Suru on luonnollinen reaktio, johon yhdistyy emotionaalinen side.

Terveystieteiden tohtorina työskentelevä Aho tekee töitä päivittäin surevien ihmisten kanssa. Surua hän on tutkinut jo 17 vuotta.  Häntä harmittaa, että sureva ei saa lääketieteellistä diagnoosia, koska surulle ei ole sellaista olemassa. Monesti lääkärit kirjoittavat surevalle diagnoosiksi akuutin stressitilanteen tai masennuksen.

– Sureva kokee muun muassa voimakkaita keskittymishäiriöitä, ja olen aina puhunut surevan sairausloman puolesta. En menisi leikkaukseen, jossa kirurgi on menettänyt juuri läheisensä.

”Masentunut ihminen etsii harvoin mitään hyvää elämässään.”

Suru sekoitetaan helposti masennukseen, ja niissä onkin paljon samaa, Aho sanoo.  Masennus on kuitenkin sairaus, jolla on diagnoosinumero.  Pitkittynyt suru voi olla yksi masennuksen oireista, mutta se ei automaattisesti tarkoita masennusta.

– Kumpaankin liittyy muun muassa tarmottomuutta, itsesyytöksiä sekä mielihyvän ja ilon puutetta, mutta surussa tunteet ovat väliaikaisia ja ne voivat olla välillä myönteisiäkin. Masentunut ihminen näkee harvoin mitään hyvää elämässään.

Suruun liittyvät niin rakkaus, onnellisuus kuin kaipaus, mutta siihenkin yhdistyy negatiivisia tuntemuksia. Aho kertoo tanskalaistutkimuksesta, jonka mukaan surevilla on lisääntynyt itsemurhan ja monien sairauksien, kuten syövän, riski. Myös surevan työkyky ja -motivaatio heikkenevät.

– Surun tuomista muutoksista on paljon tutkimuksia. Se muuttaa jopa identiteettiämme. Omissa tutkimuksissamme olemme havainneet, että läheisen kuoleman jälkeen jotkut vaihtavat jopa sukupuoltaan. Sosiaaliset suhteet muuttuvat ja perheen dynamiikka vaihtelee. Kriisi, kuten läheisen kuolema, voi yhdistää tai erottaa ja aiheuttaa masennustakin.

Lue myös! Nämä asiat sureva haluaisi sinun tietävän

Nykyisin pidetään normaalina ajatusta, että surun kestoa voi määrittää, Aho kertoo. Suru lievenee yleensä ensimmäisen vuoden aikana, mutta se voi kestää koko elämänkin läpi. Joskus se näyttäytyy voimakkaana vuosiakin myöhemmin.  Silloin tutut fyysiset oireet voivat palata hetkeksi uudestaan.

– Sekä masentuneet että surevat kärsivät uni- ja ruokailuvaikeuksista. Jotkut saattavat nukkua ja syödä paljonkin. Toiset taas lopettavat syömisensä surureaktiossa, eivätkä saa unta. 

4 seikkaa, jotka erottavat surun ja masennuksen toisistaan

1. Koetko monia erilaisia tunteita?

”Sureva ihminen kokee tunteita isolla skaalalla. Suru voi aiheuttaa muun muassa epäuskoa, pelkoa ja tuskaa. Sureva ihminen voi olla myös kiitollinen ja onnellinen sekä kokea muita positiivisia tunteita. Tunteet voivat vaihtua nopeastikin. Masentuneen tunneskaala on yleensä tasapaksu, ja lääkitys vie usein viimeisetkin tunteiden vaihtelut.”

2. Pystytkö olemaan aidosti iloinen?

”Sureva ihminen etsii ja löytää elämästään sekä tapahtuneesta positiivisiakin asioita. Masentunut näkee harvoin iloisia asioita, sillä hän elää kuin mustassa pallossa. Tosin oireet ovat aina yksilöllisiä. Myönteisesti ajattelevat ihmiset selviävät usein paremmin surusta, ja silloin on epätodennäköisempää, että suru pitkittyisi tai muuttuisi masennukseksi. ”

3. Liittyvätkö tunteesi tiettyyn tapahtumaan tai asiaan?

”Suruun liittyy useimmissa tapauksissa selkeä kohde. Masennuksen saattaa puolestaan laukaista epämääräisempi tilanne, esimerkiksi pitkään kestänyt vaikea elämäntilanne tai muu asia, joka ei ole niin selkeästi rajattavissa. Masennus voi alkaa sekä ilman syytä että kriisin seurauksena, ja se voi olla geeneissä.”

”Suru saattaa mennä pois pakenemalla.”

4. Pakenetko pahaa oloa?

”Suruun on monia selviytymiskeinoja ja se saattaa mennä pois pakenemallakin, jota moni tekee. Surusta voi päästä siis eroon omin keinoin, mutta masentunut ihminen usein kärsii oireistaan pidempään ja jopa eristäytyy, vaikka hän tarvitsee yleensä aina hoitoa ja lääkkeitä.”

Lue myös! ”Olit lapsuuteni tärkein ihminen” – ja 8 muuta lausetta, jotka jäivät sanomatta

Kerro tarinasi

Miten sinä olet selvinnyt surusta tai masennuksesta – tai molemmista?
Kerro kokemuksiasi ja keskustele aiheesta alla olevassa kommenttikentässä.

Kysely

Onko sinulla diagnosoitu masennus, vaikka suru olisi ollut parempi diagnoosi?

Kyllä
Kyllä
54.0%
Ei
Ei
45.9%
Ääniä yhteensä: 37
Helmi

Miten suru ja masennus eroavat toisistaan? Surututkija selittää

Vanhin syntymäsairas veljeni kuoli 2004 mutta kuitenkin 29-vuotiaana. Sen surun olen saanut käsiteltyä, samoin isovanhempani. Heidän kohdallaan kuolema tuntui jotenkin "oikealta", niin on ihmisen elo tarkoitettu. Tämä keväänä kuoli ainut enoni tapaturmaisesti. Kesällä kuoli lankoni hävittyään taistelun syöpää vastaan. Syksyllä 28-vuotias pikku veljeni, ainut sisarukseni, tyttöni ainut eno, kuoli syöpään viiden vuoden taistelun jälkeen. Vuosi on ollut surun täyteinen. Nyt pelkään vanhempieni,...
Lue kommentti
Äiti

Miten suru ja masennus eroavat toisistaan? Surututkija selittää

Mieheni ja lasteni isä kuoli kymmenen vuotta sitten äkillisesti kotiimme minun ja ja silloin seitsemän vuotiaan poikani käsivarsille. Sairasloman diagnoosi on alusta asti ollut masennus, akuutti stressireaktio, ahdistuneisuus ym. Todellisuudessa olin surullinen, järkyttynyt ja ahdistunut. Pystyin kuitenkin itse heti toimimaan, järjestämään asioita kuten esim. hautajaiset, perunkirjoitukset ym. Surulle ei todellakaan voi määritellä aikaa. Se lievenee ajan mittaan, mutta nostaa välillä päätään...
Lue kommentti

Muistisairaudet eivät kosketa vain ikääntyneitä. ”Arvasin, että jotakin on pielessä, mutta kyllä se järkytyksenä tuli”, Kemiönsaarella asuva Ben-Markus Hellbom kertoo, miltä tuntui saada diagnoosi nelikymppisenä. 

Myöhemmin ajateltuna Ben-Markus Hellbomin, 50, muisti reistaili jo ennen diagnoosia. Hellanlevyt ja kahvinkeitin jäivät päälle ja ovi tuli lukittua, vaikka avaimet olivat sisällä.

Unohtelu ei kuitenkaan saanut Hellbomia hakeutumaan tutkimuksiin, vaan törmäily. 

Ben-Markus sai nelikymppisenä kaksi aivoinfarktia peräkkäisinä vuosina, 2010 ja 2011. Kummankin infarktin jälkeen hän opetteli uudelleen puhumaan. Toipuminen eteni muuten hyvin, mutta vapina ja pahat tasapainohäiriöt vaivasivat. 

– Tasapaino lähti niin, että olin sinisenä ja keltaisena mustelmista koko ajan, Ben-Markus kertoo. 

Vaikka aikaa kului, ovenkarmeihin ja kaikkeen muuhun mahdolliseen törmäileminen jatkui. Lopulta Ben-Markus ohjattiin neurologin tutkittavaksi. 

– Minulla on sellainen mielikuva, että hän arvasi, mistä on kyse. 

Ben-Markuksen pää kuvattiin, mutta kuvissa ei näkynyt mitään erityistä. Selkäydinnäytteessä sen sijaan oli tietty arvo vinksallaan. Alkoi hahmottua, että Ben-Markusta vaivasi Alzheimerin tauti – oli luultavasti vaivannut jo useamman vuoden. 

Lopullinen diagnoosi tuli, kun Ben-Markus oli 45-vuotias. 

– Arvasin, että jotakin on pielessä, mutta kyllä se järkytyksenä tuli. 

Tieto oli helpottava, mutta myös masentava. Diagnoosi oli kova paikka myös Ben-Markuksen vaimolle ja parin viidelle lapselle, joista nuorin oli alle kouluikäinen.

”Sanoin, että älä nyt murehdi, poikasi on kerrankin 20 vuotta edellä aikaansa!”

Edellä aikaansa

Samana päivänä, kun Ben-Markus sai diagnoosin, hän meni kertomaan uutiset kahdeksankymppiselle äidilleen. 

– Sanoin, että älä nyt murehdi, poikasi on kerrankin 20 vuotta edellä aikaansa!

Nykyään Ben-Markus ajattelee, että Alzheimer on ainakin helpompi sairaus kuin raju syöpä. Taudin kanssa on välillä vaikeaa, mutta sellaista ei Ben-Markuksen mielestä kannata harmitella, mistä ei pääse eroon. 

Arjessa sairaudesta on kaikenlaista pientä harmia. Esimerkiksi kerran Ben-Markus aikoi juoda maitolasillisen, mutta kaatoikin lasin sijasta maidon viemäriin. Vasta kun maitolitran viimeiset tipat putoilivat tiskialtaaseen, tuli mieleen, että mitähän olen tekemässä. 

– Nimien muistaminen on vaikeaa, samoin vuosilukujen hahmottaminen. Paremmin tosin muistan taaksepäin kuin eteen, Ben-Markus kertoo.

– Totta kai se turhauttaa, mutta nämä ovat kuitenkin pieniä asioita. 

Nykyään kotona on liesivahti, ja kahvinkeitin on mallia, joka menee itsestään pois päältä tiputettuaan tietyn määrän kahvia suoraan termospulloon. 

16 tunnin työpäivät vaihtuivat sohvalla istumiseen

Ben-Markus on aina ollut kova tekemään töitä. Hänen vanhemmillaan oli aikanaan oma yritys, ja Ben-Markus hoiti jo kahdeksanvuotiaana pieniä työtehtäviä iltapäivisin ennen läksyjen tekoa.

Isona hänestä tuli sisustaja. Niin arkkitehtitoimiston leivissä kuin omassa yrityksessäkin päivät venyivät helposti 12–16-tuntisiksi. Diagnoosin saadessaan Ben-Markus oli uransa huipulla.

– Oli selvä homma, että menen eläkkeelle. Olisi tehnyt mieli tehdä töitä vielä, mutta se kariutui. 

Sairaus on herpaannuttanut Ben-Markuksen keskittymis- ja aloitekykyä merkittävästi. Joinain päivinä tuntuu, että kone ei kerta kaikkiaan käynnisty ja mihinkään ei pysty ryhtymään.  

– Sillä ei onneksi ole mitään väliä. Jos ei lähde, niin sinä päivänä en tee mitään.

Joka aamu Ben-Markus kuitenkin herää kuuden aikoihin, kun vaimo nousee töihin lähteäkseen. Aamutoimien lomassa hän kuuntelee Aki Linnanahdetta sekä Minna Kuukkaa radio Novalta. 

Joskus koko päivä menee keittiön sohvalla istuen ja radiota kuunnellen. 

Muistisairas kyttää toista

Ben-Markus asuu pienessä Kemiönsaaren kunnassa.

– Siitä olen kiitollinen, että täällä on aina joku, joka tulee käymään tai soittaa, hän sanoo.

”Huomasin, ketkä ovat ystäviä ja ketkä eivät. Se karsi aika ison joukon pois, mutta ei harmita.”

Naapurissa asuu toinen muistisairas, hänkin vasta 58-vuotias. Ben-Markus ja naapuri ”kyttäävät” vuoroin toisiaan, käyvät juttelemassa. 

Muutenkin naapurusto on mukava. Ben-Markus toimii joutessaan eräänlaisena apulaistalkkarina, käy poraamassa naapureille hyllyä seinille ja rasvaamassa lukot. 

Vaikka naapurit pitävät yhtä, kaveripiiriä sairastuminen karsi. 

– Huomasin, ketkä ovat ystäviä ja ketkä eivät. Se karsi aika ison joukon pois, mutta ei harmita.

Vaikea ennustaa

Kuten useimmat pitkäaikaissairaat, Ben-Markus on saanut osansa byrokratiasta. Sairaseläkkeelle pääseminen vaati kuukausikaupalla odottelua ja kymmeniä lausuntoja. Avun saaminen kunnalta oli vaikeaa, koska nelikymppinen muistisairas oli uusi juttu myös kunnalle. 

Työelämän lisäksi Ben-Markus joutui luopumaan ajokortista. 

– Se oli vaikeaa ensimmäisen vuoden, kun maaseudulla asutaan. 

Kotoa keskustaan on 13,5 kilometriä, ja Ben-Markus ei tasapainohäiriöidensä takia saa kävellä yli sataa metriä yksin. Nykyään hänellä on joka kuukausi käytettävissään yhdeksän edestakaista matkaa keskustaan tai naapurikuntaan Saloon.

Vertaistuen löytäminen ei sekään ole ollut ihan helppoa, koska melkein kaikki Alzheimeria sairastavat ovat 20–40 vuotta vanhempia kuin Ben-Markus. Muistiliiton tapaamisissa ja kursseilla hän on aina porukan nuorin. Yli 85-vuotiaista 15–20 prosentilla on Alzheimer, mutta työikäisillä sairaus on harvinainen.

Alzheimerin taudin kaikkia syntysyitä ei tiedetä, eikä taudin kulkua osata kovin hyvin ennustaa. Tauti voi pysyä vuosia samassa vaiheessa tai pahentua yhtäkkiä. Ben-Markus arvelee, että hänen aivoinfarktinsa antoivat vauhtia sairaudelle, joka olisi muuten ehkä puhjennut myöhemmin. 

Nyt Ben-Markus syö taudin etenemistä hidastavaa jarrulääkettä sekä muistilääkettä. Tasapainohäiriöitä on edelleen, mutta vapina on lääkkeiden ansiosta lakannut. Jarrulääkityskin vaikuttaa toimivan.

Voi myös hyvin olla, että Ben-Markuksen elinaikana saadaan kehitettyä uusia, yhä tehokkaampia lääkkeitä Alzheimeriin.

– Varrotaan nyt ja katsotaan, mitä tapahtuu. Olen päättänyt pistää hanttiin tosi kovasti ja elää ainakin 150-vuotiaaksi.

Uuden tutkimuksen mukaan persoonallisuus voi heijastua kävelytyyliin.

Nopeatahtista askellusta, laahustusta vai tallustelua – se, millä tavoin kukakin kävelee, voi kertoa yllättävän paljon ihmisen persoonallisuudesta ja hyvinvoinnista.

SOTT-sivusto kertoo tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan kävelytyylin perusteella on mahdollista päätellä, onko ihminen esimerkiksi avoin vai sulkeutunut tai kärsiikö tämä mielenterveyden ongelmista. Toisin sanoen omat fiilikset heijastuvat kävelytyyliin. Laajassa tutkimuksessa verrattiin yli 15 000 eri-ikäisen ihmisen kävelytapaa heidän tekemiin persoonallisuustesteihin.

Lue myös: Vankilatesti paljastaa neljä persoonallisuustyyppiä – mihin kuulut?

Satutaanko sinua haukkumaan aina pikakävelijäksi? Ei se mitään, koska tutkimuksessa todetaan, että nopeasti kävelevät ovat muita todennäköisemmin ekstrovertteja, tunnollisia ja avoimia uusille mahdollisuuksille. Vaikka vanhuuden myötä askellus yleensä hidastuu, tutkimuksessa selvisi, että hyvin ekstroverttien ihmisten kävelynopeus ei hidastunut yhtä paljon kuin muiden.

Hitaasti jo nuorena kävelevät puolestaan osoittautuivat olemaan yleensä neuroottisia tavalla tai toisella. Heidän mielenterveytensä oli muutenkin heikompi kuin muiden ja riskit esimerkiksi dementiaan olivat korkeampia kuin nopeasti kävelevillä.

Ei kuitenkaan hätiä, vaikka nyt alkaisi mietityttää, käveleekö erityisen hitaasti tai oudosti muihin verrattuna. Kävelytyylinsä voi myös valita, ja sen avulla voi vaikuttaa omiin tuntemuksiinsa ja fiiliksiinsä, eikä vain toisin päin. Jos vaikkapa aamulla väsyttää ja harmaa ilma tuntuu masentavalta, kannattaa päättää kävellä reippaasti ja iloisesti työpaikalle – silloin olokin muuttuu iloisemmaksi!