Hyviin asioihin keskittyminen on kelpo neuvo osalle ihmisistä, mutta pakkopositiivisuus ei suinkaan toimi kaikilla.

Onko sinunkin lähipiirissäsi ihminen, jolla on asiat ihan mukavasti, mutta puheiden perusteella kaikki menee päin prinkkalaa? Vai oletko kenties itse sellainen?

Joskus on vaikea nähdä metsää puilta. Vaikka perusasiat ja vähän päälle olisivat kunnossa, on vaikeaa olla onnellinen, koska elämän puutteet ja epäkohdat (karsea pomo, telkkaria tuijottava puoliso, halkeama kylpyhuoneen kaakelissa) pyörivät jatkuvasti mielessä. Elämässä ei voi mennä hyvin, koska aina voisi mennä vielä paremmin. Seuraa valittamista, surkuttelua ja pahassa olossa vellomista.

Onnellisuusprofessorinakin tunnetun Markku Ojasen mielestä tunne on perin inhimillinen. Puutteisiin vain tulee kiinnitettyä helposti huomiota, vaikka on lukenut kuinka monta kirjaa ja tutkimusta onnellisuudesta ja kuullut neuvon, että kannattaa keskittyä hyvään, siihen, mitä itsellä jo on.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Huomion kiinnittämisen vahvuuksiin tunnistaa järkeväksi ohjeeksi, mutta ei se ole käytännössä niin helppoa, Tampereen yliopiston psykologian emeritusprofessori Ojanen toteaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tutkimuksissa vahvuuksien ja hyvien asioiden huomioiminen ja niiden vahvistaminen on lisännyt hyvinvointia jo lyhyessä ajassa – ainakin hetkellisesti.

– Hyvä lähtökohta on, että tunnistaa vatvovansa liikaa ongelmiaan.

– Kokonaisvaltainen puutteiden ajattelu on kurjaa, eikä siihen pitäisi sortua. Siinä tilanteessa ehkä löytyy jotain, mihin kannattaa keskittyä ja mistä pääsee eteenpäin. Kaikilla on vahvuuksia ja niiden vahvistamisesta on hyötyäkin.

”Kaikilla on vahvuuksia.”

Hyväksy myös kielteinen ja toimi

Ojanen kannattaa kuitenkin realistista suhtautumista. Kiitollisuuspäiväkirjoja ja positiivista psykologiaa tarjotaan ratkaisuksi milloin mihinkin, mutta jos ne eivät tunnu omalta jutulta, ei niihin ole pakko ryhtyä.

– Positiivisen puolen hehkuttamisessa on menty liiallisuuksiin. Kun elämässä kerta kaikkiaan on myös kielteisiä asioita, Ojanen sanoo.

Positiivisuudessa ei tarvitse ainakaan tavoitella äärimmäisyyksiä. Jo asioiden asettaminen mittakaavaan ja heikkouksien hyväksyminen tai ajatteleminen kehityskohteina on positiivista ajattelua.

Vatvomisen lopettamiseen on myös selkeä ratkaisu: toiminta.

– Vellominen on pahinta. Iso askel eteenpäin on, jos päättää tehdä asialle jotain. Päättää yrittää terästäytyä, vaikka ajattelee olevansa ujo ja ettei pysty pitämään puoliaan. Huomaa puutteensa ja tiedostaa, että muilla on muita puutteita.

Omia epäkohtia miettiessä kannattaakin nimenomaan pohtia, haluaako vahvistaa sitä, mikä itsessä on jo vahvaa, vai olisiko järkevämpää kehittää niitä heikompia puolia. Jos kaikki lähtee aina positiivisen kautta, riskinä voi jopa olla, että se tapahtuu puutteiden kustannuksella.

– Ohje positiivisuudesta on periaatteessa hyvä, vaikka aina täytyy muistaa, että jos on semmoisia puutteita, joista on harmia itselle ja muille, miksei niitä yrittäisi korjata.

”Jos on semmoisia puutteita, joista on harmia itselle ja muille, miksei niitä yrittäisi korjata.”

 

Tsemppi puree jo valmiiksi positiiviseen

Ongelmien märehtiminen voi liittyä esimerkiksi masennukseen ja voimakkaaseen alakuloon, mutta Ojasen mukaan myös persoonallisuus ratkaisee: toisille optimismi vain on helpompaa kuin toisille. Persoonallisuuden ominaisuudet ovat suhteellisen pysyviä mutta eivät kuitenkaan täysin muuttumattomia.

Jonkinlainen kehitys on mahdollista. Esimerkiksi ystävät ja tuttavat voivat auttaa vatvojaakin kääntämään ajatteluaan toiseen suuntaan.

– Positiivista palautetta ei ole kauhean helppoa saada, mutta jospa olisimme toinen toisillemme niin fiksuja, että kun joudumme kuuntelemaan vatvomista, osaisimme sanoa tahdikkaasti, että älä nyt viitsi, suotta moitit itseäsi.

Joskus pelkkä keskustelu toisenlaisella ajatusmaailmalla varustetun ystävän kanssa voi herättää huomaamaan, että on muitakin tapoja ajatella.

Toisaalta Ojanen kertoo, että tsemppipuhe ei välttämättä tehoa alakuloisuuteen taipuvaiseen vatvojaan.

– Tutkimuksen mukaan sellaiselle ihmiselle sen hokeminen, että olet hyvä tyyppi ja mitä sinä nyt turhia, tuottaa pikemminkin kielteisen kuin myönteisen vaikutuksen. He kokevat, ettei heitä ole ymmärretty.

– Jos ihminen on muutenkin positiivisella puolella, positiivisuuskehotukset auttavat, vaikka niitä ei välttämättä edes tarvitsisi.

Tsemppipuhe ei välttämättä tehoa alakuloisuuteen taipuvaiseen.

Vaihtoehtoinen neuvo: mene itseesi

Valittamisessa on myös se ikävä puoli, että omiin puheisiinsa alkaa pikkuhiljaa uskoa ja negatiiviset ajatukset vahvistuvat. Lisäksi olemme taitavia valikoimaan sopivaa todistusaineistoa uskomuksillemme.

– Päivän lehdistä löytyy hirmuinen määrä ammuksia valittajille, Ojanen sanailee.

Perusnegatiiviset ihmiset ovat tietenkin vielä oma lukunsa. Ojasen mukaan heille voivottelu on eräänlainen elämäntapa. Heillä ei ole surkeaa niinkään itsensä vuoksi, vaan koska maailma on niin kamala paikka.

– Sellainen ihminen on yleensä tottunut, eikä se hänelle niin kamalaa ole. Paljon on kyse myös puhetyylistä. Hän saattaa pikkuisen nauttiakin reaktiosta, jonka saa muissa ihmisissä aikaan.

Meillä muilla vellominen on kuitenkin usein vain hetkellistä ja menee ajan kuluessa ohi. Professorin mukaan suomalaiset ovat pohjimmiltaan onnellista kansaa: kyselytutkimuksissa noin 80 prosenttia kertoo olevansa melko onnellisia.

– On hyvä muistaa, että enemmän meillä on taipumusta yliarvioida omia taitojamme. Valtaosa ajattelee itsestään hieman liikaa.

– Tekisi mieli antaa semmoinen ohje, että mene vähän paremmin itseesi, että huomaat puutteitasi. Tämä neuvo olisi tarpeellinen isommalle joukolle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla