Sport

Ensin elämä pienen lasten kanssa oli kaaosta, mutta hiljalleen Hanna sai elämästä kiinni joogan avulla.

Aluksi kukaan ei uskaltanut soittaa. Hanna odotti tietoa miehestään Jensistä, joka oli saanut automatkalla Norjasta Milanoon sairauskohtauksen.

Flunssainen Jens oli pysäyttänyt auton Sveitsissä ja kumartunut ulos. Lihakset eivät olleet totelleet lainkaan, ja Jens oli pyörähtänyt ulos autosta. Hän oli saanut soitettua Hannalle ja ystävälle Italiassa, joka oli toimittanut hänet ensiapuun. Verikokeiden perusteella epäiltiin hermojuuritulehdusta eli Guillain-Barrén oireyhtymää, jonka flunssa voi laukaista. Hanna oli huolissaan. Ensiavusta Jens oli viety neurologiseen sairaalaan, mutta siellä lääkäri ei uskonut hermojuuritulehdukseen. Jensiä ei laitettu seurantaan.

Oli maaliskuu 2007, ja suomalais-norjalainen perhe oli palaamassa Milanoon puolentoista vuoden Norjassa asumisen jälkeen. Talo Norjassa oli myyty, muuttokuorma oli lähtenyt rekalla Italiaan, ja Jens oli ajamassa heidän autoaan perille. Hannan, 31, oli tarkoitus lentää perässä Eliksen, 5, ja Axelin, 2, kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

"Kysyin epäuskoisena, onko hän kuollut."

– Aamulla Jensin isä viimein soitti, että Jens ei ole selvinnyt. Kysyin epäuskoisena, onko hän kuollut. Kyllä, Jens oli löydetty aamuyöllä kuolleena sairaalasängystä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sanat sekoittuvat yhä itkuun, kymmenen vuotta tapahtumien jälkeen. Suru siitä, ettei hän itse ollut paikalla, vaikka olisi pitänyt, on suuri.

Konttausta syvissä vesissä

Hanna von Hafenbrädlin, 41, elämästä tuli suruviestin jälkeen kaaos. Hän ei voinut ymmärtää Jensin kuolemaa.

– Ensimmäiseksi yritin etsiä puhelinluettelosta kriisipuhelimen numeroa. Muistan ajatelleeni, että minun pitäisi harkita tarkkaan kaikkia päätöksiäni tästä eteenpäin, etteivät lapset traumatisoituisi.

Paluuta entiseen ei yhtäkkiä ollutkaan.

Perhe oli asunut Milanossa aiemmin viisi vuotta, ja elämä oli ollut unelmien täyttymys. Hanna oli työskennellyt graafisena suunnittelijana ja kuvittajana, ja Jensillä oli oma yritys. Heillä oli kaunis vanha asunto Milanon keskustassa. Italialainen arki oli hauskaa. Perhe oli aina yhdessä.

Norjaan he olivat muuttaneet huonon omantunnon takia: Milanon keskustassa ei voinut ulkoilla savusumun takia. Mutta Hanna ei viihtynyt norjalaisessa pikkukaupungissa, joten lopulta oli tehty päätös paluusta.

– Paluuta entiseen ei yhtäkkiä ollutkaan. Emme voineet lähteä Italiaan, sillä Jensiä ei enää ollut. Norjassa olimme myyneet talomme.
Hanna luonnehtii noita aikoja syvissä vesissä konttaamiseksi.

– Axel täytti kolme vuotta neljä päivää Jensin kuoleman jälkeen, ja minun oli yritettävä järjestää juhlat.

Hautajaisissa Hannan piti pitää puhe, eikä hän osannut puhua muille kuin eturivissä istuvalle kahdelle nappisilmälle.

– Puhuin heille ilmapalloista, joita voisimme nyt lähettää yläilmoihin. Todellisuudessa minun oli mahdotonta ymmärtää, miten ihminen voi noin vain lakata olemasta.

Joskus Hanna sai paniikkikohtauksia kaupassa.

Muutama asia kuitenkin lohdutti. Kun Hanna ilmoitti milanolaiseen nunnakouluun, ettei Elis tulekaan, nunna sanoi: "Tulet näkemään, että miehesi auttaa sinua sieltä ylhäältä käsin."

– Minua puhuttelivat myös kirkon katossa olevat tähdet Jensille järjestetyssä muistojumalanpalveluksessa. Nämä olivat minulle ensimmäisiä kosketuskohtia ajatukseen, että elämä onkin energiaa, joka muuttaa muotoaan, muttei lopu.

Hanna päätti jäädä asumaan lasten kanssa Norjaan lähelle isovanhempia.

Mikä minua auttaisi?

Mitä tavalliset ihmiset tekevät aamulla, Hanna yritti miettiä. Pesevät hampaat, syövät ja lähtevät töihin. Hän yritti noudattaa samaa ja vei lapset päiväkotiin. Joskus Hanna sai paniikkikohtauksia kaupassa.

Arki tuntui selviytymistaistelulta. Au pairin avulla se eteni päivän kerrallaan.

"Olin kaksi vuotta niin riekaleina, etten olisi pystynyt käymään töissä."

Lasten selviytyminen isän kuolemasta oli iso kysymys, vanhemmalle pojalle isä oli ollut paras kaveri. Hanna itse oli kuin kävelevä haava. Muiden ihmisten takia piti yrittää olla koko ajan vahva. Jotkut eivät osanneet katsoa häntä silmiin.

– En voinut puhua kivustani, sillä ihmiset pelkäsivät sitä. Olin kaksi vuotta niin riekaleina, etten olisi pystynyt käymään töissä.

Ystävän suosittelema terapeutti osoittautui kuitenkin kullan arvoiseksi. Hän sai Hannan uskomaan itseensä.

– Minulla oli paljon pelkoja, ja vaistot ja aistit yliherkkinä. Syytin itseäni Jensin kuolemasta ja pelkäsin lasten kuolemaa. Ei ollut mitään takeita siitä, etteikö heillekin voisi sattua jotakin pahaa.

Terapeutti ehdotti Hannalle joogan kokeilemista. Vaikutus oli heti voimakas.

– Kehon ja mielen yhteys tuli selväksi, sillä saatoin olla joogan jälkeen pari päivää toimintakyvytön. Olin vielä niin sokissa henkisesti, että kehonikin meni sekaisin. Se ei ollut valmis päästämään irti vanhasta.

"Minulle oli tärkeää huomata, ettei tarvinnutkaan pärjätä yksin."

Hanna löysi joogastudion, jonka yhteisöstä tuli hänelle tärkeä. Hän lähti lasten kanssa kahteen joogaretriittiin Thaimaahan ja Filippiineille.

– Se oli upeaa, sillä muut naiset ottivat miehensä mukaan lapsenvahdeiksi. Isät hoitivat lapsia, kun me joogasimme. Minulle oli tärkeää huomata, ettei tarvinnutkaan pärjätä yksin. Joogan filosofia alkoi kiinnostaa. Hanna halusi kokeilla, onko meditaatiosta apua sisäiseen kipuun.
Myös taide alkoi puhutella Hannaa, joka on aina ollut hyvin visuaalinen ihminen. Hän alkoi opiskella klassista öljymaalausta.

– Taiteessa on jotain maagista, joka vetosi minuun. Sain siitä vastauksia omaan tuskaani.

Jooga ja Jack muuttivat kaiken

Hanna pakotti itsensä ottamaan vastuuta kaikesta tekemisestään.

– Jos Jensin henki olikin kuin kiva pilvi, minä olin se, jonka oli oltava fiksu. Olin 31-vuotias ja hengissä. Voin valita, että nyt halaan lapsiani. Aloin nähdä sen mahdollisuutena.

Hanna ei vieläkään viihtynyt Norjassa. Vuonna 2012, seitsemän Norjan-vuoden jälkeen, hän muutti poikien kanssa Suomeen ystävän rohkaisemana.

"Voin valita, että nyt halaan lapsiani."

Aluksi hän työskenteli ystävän kanssa perustamassaan graafisen alan yrityksessä. Jooga alkoi kuitenkin vetää enemmän puoleensa. Sitten hän kuuli kanadalaisesta joogaopettajasta Happy Jackista, joka soitti kitaraa.

– Menin hänen tunneilleen ja workshopeihin. Ne avasivat minulle koko maailmankaikkeuden uudella tavalla. Ystävystyimme Jackin kanssa heti.

Myöhemmin Hanna ja Jack Boken rakastuivat ja ovat nyt pariskunta. Myös Hanna kouluttautui joogaopettajaksi.

– Joogani on hyvin fyysistä voimajoogaa, mutta siinä painotetaan itsetutkiskelua ja meditaatiota.

Ruokavalio on tärkeä osa hyvinvointia. Hanna huomasi, että kahvi, viini, tupakka ja sokeri vetävät energiatason alas, ja lisäksi niihin jää koukkuun. Vegaanina hän on voinut erinomaisesti.

Opettajaksi ryhtyminen ei ollut helppo ajatus, sillä Hanna oli aiemmin pelokkaampi ja epävarmempi.

– Aloin silti rohkeasti opettaa joogaa. Menen aina pitämään tuntia se ajatus mielessä, että ihmisen elämä voi muuttua radikaalisti, jos joku välittää. Puhun oppilaille oikeasta elämästä ja arjen haasteista, jos joku vaikka saisi siitä työkaluja elämäänsä. Autan myös itseäni sillä, että autan muita.

"Sisälläni on edelleen kapinaa Jensin kuolemaa kohtaan."

Hanna ja Jack järjestävät nykyisin joogakoulutuksia ja -retriittejä ympäri maailmaa. 13- ja 15-vuotiaat pojat ovat silloin Hannan äidillä.

Juhlapäivien ikävä

Hanna istuu vegaanikahvilassa ja säteilee valoa. Mutta tunteet ovat niin auki, että silmät täyttyvät kyynelistä useaan otteeseen.

– Sisälläni on edelleen kapinaa Jensin kuolemaa kohtaan. On niin epäreilua, että yksi puuttuu. Sitä on vaikea hyväksyä etenkin poikien syntymäpäivinä. Tuntuu, että pilvi tulee pääni päälle ja synnyttää sisälläni salamoita. Mutta aiemmin siellä oli superukkonen koko ajan.
Hanna on selviytynyt, mutta se ei enää riitä. Hän haluaa lisäksi voida mahdollisimman hyvin.

– Joogan avulla voin hyvin, sillä joogassa yhteys itseen syvenee ja kirkastuu. Se auttaa minua kuuntelemaan, millaiset asiat puhuttelevat minua nyt. Ne voivat olla tänään eri asioita kuin huomenna.

Hanna miettii usein, mikä hänestä tulee. Ihminen muuttuu koko ajan.

– Silloin kun elämässä on vaikeita asioita ja surua, on hyvä olla armollinen. Kaikkeen ei voi vaikuttaa.

Muistathan, että tilaajana voit lukea Sanoman aikakauslehtiä maksutta osoitteessa digilehdet.fi

Sisältö jatkuu mainoksen alla