Lue, mitä tähdet kertovat tänään juuri sinulle.

 

JOUSIMIES

Kerro, mitä mielessäsi liikkuu. Hanki omaa aikaa, jotta voisit järjestellä rauhassa ajatuksiasi. Palaa vanhojen haaveittesi pariin.

 

KAURIS

Älä jätä muita arvailemaan ajatuksiasi, vaan uskalla avautua. Rehellisyys vie asioita parhaiten eteenpäin. Ilmassa on romantiikkaa.

 

VESIMIES

On aika miettiä elämäntapamuutoksia. Hetki on otollinen myös ulkoisille muutoksille, joilla voit piristää mielialaasi ja kerätä ilahduttavia kehuja.

 

KALAT

Tähtää täydellisyyteen. On aika nostaa rima korkealle ja haastaa itsesi. Lähesty varovaisesti puheenaihetta, jonka tiedät tulenaraksi.

 

OINAS

Nyt on tehtävä mainettasi ja tulevaisuuttasi koskevia päätöksiä. Tee tarvittavat siirrot, vaikka ne eivät olisi helpoimmasta päästä. Ota opiksi menneisyydestä.

 

HÄRKÄ

Työasiat rullaavat nyt lupaavasti eteenpäin. Tapaamiset sujuvat hyvin, sillä teet vaivattomasti hyvän vaikutuksen ihmisiin. Viehätysvoimasi ei jätä kylmäksi.

 

KAKSONEN

Keskity ihmissuhteisiin. Tunteet tunkevat nyt helposti myös tilanteisiin, joissa niistä on lähinnä vaivaa. Muistuta itseäsi perusasioista.

 

RAPU

On rakkauden ja ilon aika. Juhlallinen tunnelma tekee sinulle hyvää. Lähde shoppailemaan lahjoja tai vietä laatuaikaa perheen kesken.

 

LEIJONA

Sinulla on nyt riittämiin tekemistä, ja aikataulusi täyttyy turhankin nopeasti. Muista varata itsellesi myös aikaa rentoutumiseen. Älä väsytä itseäsi loppuun.

 

NEITSYT

On aika palata menneisiin mielessäsi. Saat muistutuksen sinulle tärkeästä asiasta. Hetki on otollinen elämäntapamuutoksille.

 

VAAKA            

Lähde ulos pitämään hauskaa. Pidä varasi epäilyttävän ihmisen seurassa, sillä hänellä voi olla taka-ajatuksia. Kuuntele vaistosi, niin kaikki menee hyvin.

 

SKORPIONI

Tee jotain hauskaa ja erikoista. Nyt kannattaa kerätä tärkeät ihmiset ympärille ja nauttia lähestyvästä jouluhumusta. Jaat jotain merkittävää läheisesi kanssa.