Heitä elämää jarruttavat hankalat ihmissuhteet pois suosiolla.

RAKKAUS: Vilkkaan ja romanttisen kevään jälkeen leijonan tunteet ovat ovat kesän alussa hieman jäissä. Juhannus herättää levon myötä hormonit hyrräämään. Heinäkuisille kesäkuun viimeinen viikko edustaa romantiikkaa parhaimmillaan, toinen aalto osuu loppukesään 12.8. jälkeen. Elokuun leijona on heinäkuun puolella parkettien partaveitsi, viehkeä valloittaja ja hauska vitsinikkari, erityisesti 4.–8.8. syntynyt sinkkuleijona on elämänsä vedossa. Optimistinen Jupiter kiertää merkkiin 16.7. Loppukesä on heinäkuisille hyvien uutisten aikaa, sinkkujen elämään saapuu tärkeä ihminen.

VAPAA-AIKA: Ennen 6.8. syntyneiden leijonien lomassa on vapautumisen tunnetta, astrologisen seitsenvuotiskriisin paineet ovat takanapäin. Elämä antaa mahdollisuuden nauttia sinkkuudesta tai parisuhteesta suurin sydämin. Leijona puuhastelee, nikkaroi tai istuttaa kukkia alkukesän aikana.  Ystävällinen auttajan rooli vie myös naapurin ja ystävän tontille. 6.8. jälkeen syntyneillä on hankala päästää irti työnteosta, lainanmaksu tai lastenhoitajan puute pakottaa puurtamaan. Loppukesä antaa kuitenkin koko merkille mahdollisuuden hengenvetoon, hyvät lomapäivät osuvat ajalle 12.8.–5.9. Matkallelähtijöitä hemmotellaan 29.6.–1.7. ja 26.–28.7.  

KOMPASTUSKIVET: Seitsenvuotiskriisin vahvimmat aallot koskettavat kesän aikana 6.–11.8. syntyneitä, taloushuolet, terveyden reistailu tai parisuhdeongelmat vievät ajatukset pois romantiikasta. Elokuisilla on vaarana tehdä huonoja valintoja parisuhteessaan, yksinäisyys on hankala vaihtoehto.

Kesän 2014 rakkaushoroskoopista julkaistaan kolme tähtimerkkiä päivässä. Kaikki ennustukset ovat luettavissa maanantaina 23.6.2014.