Mikä on puolison paikka täydellisessä sisustuksessa? Himosisustajat ja heidän miehensä kertovat.

Kuvat Panu Pälviä

Sitä torsoa Janne aluksi vähän ihmetteli. Jenny oli ostanut tavaratalon loppuunmyynnistä päättömän ja kädettömän, vaalealla kankaalla verhoillun sovitusnuken. Sitten hän oli kastellut kankaan kahvilla, kiinnittänyt torson puisen kukkatelineen päälle ja parkkeerannut koko komeuden paraatipaikalle olohuoneeseen.

– Ei sen käytännöllisyyden niin väliä, kunhan on kaunista, Janne toteaa. 

– Näin hän on oppinut ajattelemaan yhdeksän yhteisen vuoden aikana. On ollut pakko.

Janne Antilan, 35, avovaimo Jenny Rintala, 36, nimittäin harrastaa sisustamista. Tai ei, se on liian lievästi sanottu. Jenny on Sisustaja; niitä ihmisiä, joille kodin alituinen kohentaminen tai vähintäänkin sen suunnittelu on yhtä tärkeä osa jokaista päivää kuin syöminen, nukkuminen ja hengittäminen.

Perheen omakotitalo Vesilahdella on sisustettu shabby chic -tyyliin vaniljanvalkoisella, pastellisävyillä ja rosoisesti patinoituneilla kirpputorilöydöillä. On ruostetta ja maalaisromantiikkaa, on pitsiä ja runsaita koriste-esineasetelmia, joihin ei ulkopuolisen parane koskea. Vessan saippua on kuppikakun muotoinen. Katosta roikkuu kynttiläkruunuja, joiden alta kulkiessaan Janne on oppinut kyykistymään automaattisesti.

– Ne eivät tosiaan ole kovin miesystävällisellä korkeudella, Jenny myöntää.

Jos Jannelta kysyttäisiin, hän valitsisi kotiin ehkä jotain pelkistettyä, modernia ja kiiltävää. Mutta ei häneltä kysytä.

– Voin sanoa mielipiteeni, mutta sillä ei ole painoarvoa.

Talossa on kaksi myönnytystä miehiselle maulle. Jennyn 12-vuotias poika Joni on somistanut oman huoneensa jääkiekkomailoilla ja pelipaidoilla. Ja olohuoneessa kiiltelee musta, suoraviivainen ja vieläpä varsin kookas taulutelevisio. Sen ääressä Janne ja Joni pelaavat jääkiekkopeliä, sohvalla sulassa sovussa pitsipeiton ja tyynykimaran keskellä. 

Sisustusmania kulkee suvussa

Kun Janne ja Jenny yhdeksän vuotta sitten tapasivat, sisustaminen ei merkinnyt Jannelle mitään. Kotona oli sohva, jolla istua, ja hylly, jossa säilyttää asioita.

– Kaikki huonekalut olivat tosi tavallisia. Tavallinen sohva, tavallinen kirjahylly, sellainen vitriinimallinen.

Jenny puolestaan oli perinyt sisustusmanian äidiltään jo lapsena. Hän muistaa leikanneensa alle kouluikäisenä lehdistä kuvia kauniista esineistä: tuollaisen haluan sitten omaan kotiini, ja tuollaisen.

Hänen mielestään elämänlaatu kohenee, kun ympärillä on kauniita asioita. Sisustamisen parissa puuhailu on myös yhdenlaista terapiaa. Arkiset harmit unohtuvat, kun keskittyy pipertämään koristepupuille sesongin mukaisia rusetteja tai sommittelemaan antiikkisia joulukuusenkoristeita täydelliseksi keoksi lasikuvun alle.

Siksi oli luontevaa, että yhteinen koti sisustettiin Jennyn maun mukaan. 

Hänelle se oli tärkeää, Jannelle ei.

– Joskus haaveilin pelkistetymmästä tyylistä, mutta nykyään tykkään tästä. Olen oppinut tykkäämään. Sitä paitsi saan työnjohtajana Metso Mineralsilla olla ihan tarpeeksi mustassa, likaisessa ja pölyisessä ympäristössä, Janne sanoo.

– Siellä Janne saa leikkiä metallimiestä, Jenny kuittaa.

"Pikkujuttuja"

Jenny ajaa työkseen koulukyytejä pikkubussilla, ja lisäksi hänellä on hevonen. Siksi sisustusprojektit ajoittuvat usein iltamyöhään. Se onkin ainoa asia, josta Janne suostuu vähän valittamaan.

– Se ärsyttää, kun iltakymmeneltä pitää tehdä jotain "pikkujuttuja", kun oikeastaan pitäisi päästä jo nukkumaan, hän sanoo.

– Parhaat ideat tulevat illalla, Jenny puolustautuu. 

– Ja tietenkin ne pitää toteuttaa heti.

Viime kesänä Janne rakensi Jennyn toiveesta kotipihalle kasvihuoneen vanhoista ruutuikkunoista. Siitä tulikin upea, ja Jenny pani siitä kuvia sisustusblogiinsa. Sen jälkeen neljä tuttavapiirin miestä tuli valittamaan, että oliko ihan pakko laittaa kuvat nettiin. Nyt heidänkin pitäisi tehdä samanlaiset.

Jennyn blogi: Jennyn Talo

Eikö katsottaisi välillä leffa?

Sanna Helenius-Vilkkilän, 33, ja Jarkko Vilkkilän, 33, kerrostalokolmio Tampereen keskustassa on tyyliltään Jennyn ja Jannen kodin vastakohta. Kaikki on mustaa tai valkoista, paitsi lastenhuoneessa hiven keltaista ja Uuno-koirassa häivähdys ruskeaa.

Mutta jos silmät sulkee, pariskunnat kuulostavat yllättävän samanlaisilta. Myös Sanna on ollut kiinnostunut sisustamisesta jo lapsena ja käyttää siihen kaiken vapaa-aikansa. Myös Jarkkoa harmittaa, kun Sannalla on hänelle jokin sisustukseen liittyvä "pikkuhomma" iltakymmeneltä.

– Jossain vaiheessa Jake sanoi vihaavansa koko sanaa "homma", ja ettei tee yhtään "hommaa" kymmeneen vuoteen, Sanna paljastaa.

– Joskus vähän liioittelen noissa avautumisissani, mutta en tosiaan ole kovin innokas hiomaan jotain pöytää kello 22–01. Kun lapset on saatu nukkumaan, haluaisin lukea, katsoa elokuvaa tai nukkua itsekin, Jarkko sanoo.

Sanna on hoitovapaalla keittiösuunnittelijan työstään puolitoistavuotiaiden kaksosten, Vienon ja Vilhon kanssa. Jarkko taas työskentelee latinan kielen opettajana, ja koulutukseltaan hän on filosofian tohtori. Vapaa-ajallaan Jarkko haluaisi pysytellä kärryillä siitä, mitä filosofian alalla tapahtuu. Siksi vaimon ideoimat sisustuspuuhat tuntuvat joskus ylimääräiseltä rasitteelta.

– Sanna on tosi määrätietoinen siinä, mitä tehdään ja millä aikataululla. Itse mielelläni lykkäisin projekteja, Jarkko kuvailee.

– Jake räpättää, että haluaisi lukea, Sanna tulkkaa.

Ponnistelujen lopputulokseen ja mustavalkoiseen tyyliin Jarkkokin on tyytyväinen; hän vain haluaisi tehdä elämässään muutakin.

– En sinänsä kadu sisustamiseen käytettyä aikaa. Ehkä vain toivoisin, että hommat tulisivat itsestään valmiiksi samalla, kun teen jotain muuta. 

Unet jäävät lyhyiksi

Ainoa tyylillinen kiistakapula Sannan ja Jarkon huushollissa on kirjahylly. Kirjat ahdistavat Sannaa, koska ne ovat ties minkä värisiä ja kokoisia. Jarkko taas ei missään nimessä luovu rakkaista kirjoistaan.

Kerran hän käänsi Sannan pyynnöstä kirjojen selkäpuolet seinään päin, jotta väri olisi edes yhtenäisempi, mutta ei sekään oikein toiminut.

Ehkä on hyväkin, ettei sisustus ole ihan täydellinen, sillä silloin Sanna voisi kyllästyä. Liian valmis on hänestä tylsää.

Jarkolla sitä ongelmaa ei ole.

– Jos asuisin yksin, rysäyttäisin sisustuksen kerralla valmiiksi ja keskittyisin sitten ihan muihin juttuihin. Haaveilen myös askeettisen minimalistisesta kodista, jossa ei olisi mitään sälää, Jarkko sanoo.

Sannan sisustusintoa hän ei kuitenkaan tahdo estää.

– En halua olla ihminen, joka sanoo aina ei. Eihän Sannakaan suhtaudu halveksivasti minun pyrkimyksiini. Jonkun pääsiäiskoristeen ostamisen olen joskus kieltänyt, koska en vain halua meille yhtään lisää tavaraa, mutta muuten, miksi estäisin häntä? Onhan se hellyttävää, kun toinen suunnilleen päällystää tulitikutkin.

Sanna ei tosiaan säästele vaivojaan, oli kyse sitten vaatteista tai kodin tavaroista. Siinä missä joku muu ostaisi lapselleen lähikaupasta sen tutin, joka hyllyssä sattuu olemaan, Sanna juoksee vaikka viiteen kauppaan löytääkseen mustan. Vilhon ja Vienon vaatekaapissa on tietenkin vain mustaa, valkoista ja harmaata. Lasten pulkka on musta, ja jopa nukenvaatteet ovat mustavalkoisia.

Intohimoisen harrastuksen huono puoli on, että Sannan yöunet jäävät usein lyhyiksi.

– Lasten kevätvaatteiden googlailuun käytin aikaa varmaan kahden työviikon verran.

Perheen yhtenäinen pukeutumistyyli on herättänyt ympäristössä myös närkästystä. Pientä tyttöä ei kuulemma saisi pukea mustiin, koska viaton ohikulkija  saattaa luulla häntä pojaksi. Monta kertaa on myös kysytty, mitä vanhemmat sitten tekevät, kun lapset vähän isompina vaativat Hello Kitty -mekkoa ja Spiderman-paitaa tai kun sisustukseen sopivat Brion puulelut eivät enää kelpaa heille.

Sannan ja Jarkon mielestä sitä on turha murehtia etukäteen.

– Tietenkin Vieno saa vaaleanpunaisia vaatteita, jos hän itse haluaa. Eihän koko asun tarvitse kuitenkaan olla vaaleanpunainen, Sanna sanoo. 

"Pienellä vaivalla"

Perheen tietokone sekä kodin astiasto, Stefan Lindforsin suunnittelema Ego-sarja, ovat Jarkon yksin valitsemia, mutta muut sisustuksen yksityiskohdat ovat Sannan ideoimia. Remontti- ja tuunausideoiden toteutuksessa Jarkolla on apumiehen rooli.

– En anna hänen koskea poraan. Koulussa Jakella oli porttikielto puukäsityöluokkaan, sillä hän oli vaaraksi itselleen ja muille. Mutta hän voi ojennella minulle työkaluja, Sanna kertoo.

Valtavia rahasummia sisustukseen ei ole uponnut, sillä Sannalla on terävä alennusmyynti- ja kirpputorisilmä, eikä hän pelkää vanhojen tavaroiden kunnostamisesta koituvaa vaivaa. Pariskunnan ystäväpiirissä sanapari "pienellä vaivalla" onkin muodostunut lentäväksi lauseeksi.

– Sannan suusta kuulee usein, että tuostahan saisi pienellä vaivalla hienon. Muille se näyttäytyy ehkä hyvinkin suurena urakkana, Jarkko sanoo.

Sannan blogi: Kesällä kerran