Kuva Petri Aho, Nelonen
Kuva Petri Aho, Nelonen

Daniela Alfthán ja Agu Hirvesoo ovat olleet yhdessä kaksi vuotta.

Kun kosmetologi-baarimikko Daniela, 30, ja baarimikko Agu, 27, kohtasivat kaksi vuotta sitten, oli Danielan elämässä eron jälkeen vain ravintolatyö ja lapsi. Agu oli elänyt sinkkuna pitkään ja kaipaillut tärkeää ihmistä elämäänsä. Sitten yhteinen tuttava järjesti parin samaan ravintolaseurueeseen, ja kiinnostus leimahti jo ensitapaamisella.

Kun Agu sai kuulla, että Daniela on äiti, hän ihastui entistä enemmän; hän huomasi löytäneensä paitsi kauniin myös kypsän ja järkevän ihmisen. Jo muutaman viikon seurustelun jälkeen pari alkoi viettää kaiken aikansa yhdessä. Toki alku asetti haasteita: Agu kun oli tottunut poikamieselämään. Lisää sopeutumista tarvittiin, kun pariskunta sai huomata perheen kasvavan vielä yhdellä jäsenellä.

Temperamenttinen kaksikko ei ole välttynyt riidoilta, mutta Daniela arvostaa yli kaiken Agun huomaavaisuutta, hellyyttä ja rakastavuutta. Agulle tärkeitä ovat Danielan jalat maassa -asenne ja herkkyys.

Daniela arvostaa kirkkohäitä ja toivoo pukunsa olevan merenneitomainen. Agu toivoo hartaasti, että hänen Virossa asuvat iäkkäät isovanhempansa pääsisivät paikalle.

Danielan ja Agun hääpäivä on 14.5.