Olen tehnyt töitä koko ikäni – ihan totta, 16-vuotiaasta saakka. Lähes kaikki työt ovat olleet väliaikaisia. Viimeiset kymmenen vuotta olen ollut freelancer, joten vapaita ei kukaan maksa eikä asiakkaille voi sanoa ei.

ELLA YATTA on perheetön pätkätyön veteraani ja asuu itselleenkin yllättävästi paikassa, josta lähimmälle joogasalille on 50 km. Ella on keski-ikäinen, joten hänen lapsuudessaan ahdistusta hoidettiin pullalla eikä kriisiryhmillä. Tästä kiitolliset rasvasolut ovat piinanneet häntä koko elämän, ja nyt hän käy taisteluun niitä vastaan. Apuna ovat oivalliset koirat Voima ja Ilo sekä kaukaiset ystävät verkon kautta.

Vuoden 2010 laskiaistiistaista heinäkuun 21. päivään Ella pudotti painoaan 98,6 kilosta 75,6 kiloon riutumatta ja hyvissä voimissa. Kuluneen talven aikana jokin meni pieleen, ja nyt selvitetään mikä. Pitäkää peukkuja.

Projektiduunarin pätkäelämä

Olen tehnyt töitä koko ikäni – ihan totta, 16-vuotiaasta saakka. Lähes kaikki työt ovat olleet väliaikaisia. Viimeiset kymmenen vuotta olen ollut freelancer, joten vapaita ei kukaan maksa eikä asiakkaille voi sanoa ei.

Elämäni on projekteja. Duuni tulee, se tehdään, se loppuu. Sitten jännitetään, tulisiko seuraava duuni ja jos, koska ja kuinka pitkä.

Tällä elämäntyylillä on kohtalaisen vaikea rakentaa pysyvää ja toistuvaa ohjelmaa arkeen.

Tiedän jo, mikä viime vuoden lupaavasti alkaneessa painonpudotuksessa meni pieleen: minä katsoin sen projektiksi. Ensimmäinen projekti oli paasto: Saksan kirkosta on peräisin ajatus, että kristillisen paaston – laskiaisesta pääsiäiseen – voi toteuttaa monin tavoin: voi välttää televisiota, karkkia, alkoholia tai tupakkaa. Tämä ajatus on kiehtonut minua monet vuodet, mutta 2010 tuntui sitten sopivalta.

Minun kohdallani paasto koski alkoholia. Voi, kuinka suloista on ”rankan” työpäivän jälkeen ottaa lasi tai pari punkkua, tai mennä pitkästä aikaa ”juhlimaan” ystävien kanssa baariin. Vaikka rentoutuakseen iltaisin voi juoda hyvää teetäkin ja baarissa ottaa vaikkapa karpalomehua soodalla.

Samaan aikaan oli valtavan helppo aloittaa keveämpi ruokavalio – ja ennen kaikkea (tätä en voi kyllin korostaa) ruokapäiväkirjan pitäminen. Sattumalta viime vuoden keväällä käynnistyi myös kampanja Läskillä lukutaitoa Nepaliin, johon innolla osallistuin.

Kun kampanjan loppupunnitus pidettiin toukokuun lopulla, painoni oli pudonnut 16.2. lähtien 19 kiloa. Heinäkuun 22. päivään hävisi vielä melkein 5 kg lisää, vaikka kesä meni grillaukseksi ja olueksi.

Mikä siis meni pieleen?

Suhtauduin painonpudotukseen kuin työtehtävään: se oli projekti, jolla on alku ja loppu. Kun en pysty suunnittelemaan elämääni edemmäs kuin seuraavaan palkkaan, kokonaisvaltainen elämänmuutos on varsin vaikea toteuttaa: vaikka tänään olisi varaa salaattiin, ensi viikko voidaan mennä kaurapuurolla. Kestävään parannukseen vaaditaan toisenlaista lähestymistapaa.

Kuvitus Anna Virtanen