Puhuvat kovasti jostakin mukavuusalueesta. Ymmärtääkseni se tarkoittaa vähimmän vastuksen tietä. Aiemmin sille oli muitakin nimiä: laiskuus, vetelehdintä, lorvailu.

ELLA YATTA on perheetön pätkätyön veteraani ja asuu itselleenkin yllättävästi paikassa, josta lähimmälle joogasalille on 50 km. Ella on keski-ikäinen, joten hänen lapsuudessaan ahdistusta hoidettiin pullalla eikä kriisiryhmillä. Tästä kiitolliset rasvasolut ovat piinanneet häntä koko elämän, ja nyt hän käy taisteluun niitä vastaan. Apuna ovat oivalliset koirat Voima ja Ilo sekä kaukaiset ystävät verkon kautta.



Vuoden 2010 laskiaistiistaista heinäkuun 21. päivään Ella pudotti painoaan 98,6 kilosta 75,6 kiloon riutumatta ja hyvissä voimissa. Kuluneen talven aikana jokin meni pieleen, ja nyt selvitetään mikä. Pitäkää peukkuja.



Tukaluusalue



Puhuvat kovasti jostakin mukavuusalueesta. Ymmärtääkseni se tarkoittaa vähimmän vastuksen tietä. Aiemmin sille oli muitakin nimiä: laiskuus, vetelehdintä, lorvailu.



Viimeiset puoli vuotta olen ollut tällä mukavuusalueella, mutta oloni on epämukava. Kuvottaa, yököttää, vituttaa ja ahistaa päivittäin. Lehdet ja itseparannusohjelmat kehottavat siirtymään epämukavuusalueelle, mitä en ymmärrä: kuka nyt tällaiseen tilaan haluaisi itsensä päästää; tuntea olonsa näin epämukavaksi päivittäin?



Melkein kaksi vuotta sitten sain muotoiltua sanoiksi (ja tämä, valitettavasti, tapahtui lähijuottolan terassilla eräänä helteisenä arki-iltana), että uskon tukaluusalueeseen. Uskon, että onnellinen elämä lähtee siitä, että joka päivä haastaa itsensä, asettaa itsensä pikkuisen tukalaan tilaan: vähän pidempi kävelylenkki, vähän vauhdikkaampaa pyöräilyä, vähän enemmän kieltäymystä herkuista…



Eikä se kaikki liity kehoon. Haluaisin kerrassaan haastaa itseni päivittäin myös niin, että ajattelisin edes yhden järkevän ajatuksen, piirtäisin ihanmitävaan – siksi että piirustustaito ei tykkänään unohtuisi – tai karsisin tästä maallisesta kuormastani paitsi läskiä, myös ylimääräistä rojua nurkista.



Taikatempun löysin jo vuosi sitten: pudotin reilusti painoa riutumatta ja sekoilematta laihdutustuotteisiin. En ole laihduttaja, mutta paino on jojotellut elämäntilanteiden mukaan.



Kevään 2010 loistavan edistyksen pohjana oli toivo. Minulla oli silloin toivoa: toivoin uutta työpaikkaa, uutta asuinpaikkaa. Olosuhteiden pakosta toivo hiipui lokakuussa, ja sen myötä kyky järkevään ravintoon ja liikuntaan.



On hirveä takaisku, kun pitkällisen työn tulos valuu hiekkaan. Tuntuu hieman samalta kuin kyvyttömyyteni puhua saksaa vaikka olen opiskellut sitä vuosikausia. Minä tunnen kieliopin ja sanavarastoni on laaja, mutta tahto ja kyky ovat kadonneet. Mitä tuhlausta.



Haluan käydä tukaluusalueella joka päivä. Siten voin joka ilta todeta Eeva Kilven  sanoin: ”Sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun.”



Kuvitus Anna Virtanen