Elokuu on jo pitkällä, koulut ovat alkaneet ja lomat loppuneet. Niin naistenlehtien kuin iltapäiväläpysköiden viikonloppunumeroidenkin kansissa kehotetaan pudottamaan kesäkilot helposti ja nopeasti.

ELLA YATTA on perheetön pätkätyön veteraani ja asuu itselleenkin yllättävästi paikassa, josta lähimmälle joogasalille on 50 km. Ella on keski-ikäinen, joten hänen lapsuudessaan ahdistusta hoidettiin pullalla eikä kriisiryhmillä. Tästä kiitolliset rasvasolut ovat piinanneet häntä koko elämän, ja nyt hän käy taisteluun niitä vastaan. Apuna ovat oivalliset koirat Voima ja Ilo sekä kaukaiset ystävät verkon kautta.



Vuoden 2010 laskiaistiistaista heinäkuun 21. päivään Ella pudotti painoaan 98,6 kilosta 75,6 kiloon riutumatta ja hyvissä voimissa. Kuluneen talven aikana jokin meni pieleen, ja nyt selvitetään mikä. Pitäkää peukkuja.



Pitkästä ilosta… kesäkilot?



Elokuu on jo pitkällä, koulut ovat alkaneet ja lomat loppuneet. Niin naistenlehtien kuin iltapäiväläpysköiden viikonloppunumeroidenkin kansissa kehotetaan pudottamaan kesäkilot helposti ja nopeasti.



No, kaikkihan me tiedämme, ettei helppoa ja nopeaa tapaa olekaan.



Jäin pohtimaan koko ilmaisua ”kesäkilot”. Onko se niin, että lomalla, vapautuneimmillamme ollessamme haluamme pelkästään nautiskella muutoin kielletyistä herkuista ja olla suloisesti jouten? Ja miksi se johtaa näihin kuuluisiin kesäkiloihin? Mitä meidän ”vapauteemme” oikeastaan kuuluukaan?



Tietyllä tavalla tämä on minulle lohdullista: suurin osa kansasta on kuitenkin luonnostaan laiskaa, kuten minä. Mutta  miten on mahdollista, että vaikka kesällä voi keikkua vaikka vuorokaudet ympäriinsä ulkosalla, lisäkiloja kertyy?



Vietin ihanista ihanimman loman rakkaiden ihmisten seurassa. Tälläkin kertaa olin vastarannankiiski: kun pääkaupunkiseudulta lähdetään lomalle provinssiin, minä lähdin provinssista pääkaupunkiseudulle. En tehnyt kerrassaan mitään koko lomalla – ulkoilutin koiria uudessa ympäristössä, joka sai heidän kirsunsa nyrjähtelemään, ja istuin pihalla varhaisiin aamuihin parhaan seuran ja hyvän viinin siivittämänä. Ei tästä ruhtinaallisesta lötköttelystä lisäkiloja tullut, vaikka amaroa ja absinttia joskus pöytään kannettiinkin.



Onko se sittenkin niin, että ihmiset pakottautuvat itselleen vieraaseen olotilaan työn ja perheen kanssa tasapainoillessaan? Että kun loma koittaa, kaikki itselle säädetyt lait lakkaavat pätemästä?



Ei kai tällainen voi olla terve malli: vietämme melkein 50 viikkoa vuodesta itsellemme väärissä sulkeisissa? Minä haluan elämäntavan, jota voin noudattaa töistä ja lomista riippumatta – siksi sitä kutsutaankin elämäntavaksi. Ja sen etsintä jatkuu yhä kiivaampana.