Hankin kesälukemiseksi Jan Chozen Baysin oppikirjan Tietoinen syöminen (Basam Books 2011). Kirjaan kuuluvan CD:n meditaatioharjoituksia en ole vielä ehtinyt tehdä, mutta keskeinen ajatus on valjennut.

ELLA YATTA on perheetön pätkätyön veteraani ja asuu itselleenkin yllättävästi paikassa, josta lähimmälle joogasalille on 50 km. Ella on keski-ikäinen, joten hänen lapsuudessaan ahdistusta hoidettiin pullalla eikä kriisiryhmillä. Tästä kiitolliset rasvasolut ovat piinanneet häntä koko elämän, ja nyt hän käy taisteluun niitä vastaan. Apuna ovat oivalliset koirat Voima ja Ilo sekä kaukaiset ystävät verkon kautta.



Vuoden 2010 laskiaistiistaista heinäkuun 21. päivään Ella pudotti painoaan 98,6 kilosta 75,6 kiloon riutumatta ja hyvissä voimissa. Kuluneen talven aikana jokin meni pieleen, ja nyt selvitetään mikä. Pitäkää peukkuja.



Läsnäolovelvollisuus



Hankin kesälukemiseksi Jan Chozen Baysin oppikirjan Tietoinen syöminen (Basam Books 2011). Kirjaan kuuluvan CD:n meditaatioharjoituksia en ole vielä ehtinyt tehdä, mutta keskeinen ajatus on valjennut.



Jan Chozen Bays on pediatri ja zen-opettaja. Tietoinen läsnäolo on tietenkin olennainen osa zeniläisyyttä, mutta tämän yhdysvaltalaisen lääkärin näkemys avaa filosofiaa helpommaksi länsimaiselle lukijalle ymmärtää.



Ja tämähän on ihan selvä juttu: jos mässytän televisiota katsellessani tai katselen televisiota aterioidessani, ajatukseni ei ole ollenkaan ruoassa, syömisprosessissa eikä kylläisyyden tunteessa. Kiire, tai kuviteltu kiire, tuhoaa tietoisen läsnäolon.



Kirja perustuu konkreettisiin harjoituksiin. Ne ovat rasittavan hitaita ja tuntuvat vaativan kohtuuttomasti aikaa ja energiaa – ja siinä se zeniläisyys onkin.



Kun heittää einespitsan mikroon ja puhuu puhelimessa, selaa päivän postia ja internettiä sitä syödessä, keho ei tule ravituksi, saati mieli. Tietoinen syöminen tarkoittaa läsnäoloa aterioidessa; sitä, että keskittyy ravinnoksi nauttimaansa ruokaan täysin, niin ennen ateriaa, sen aikana kuin sen jälkeenkin.



Voi miten yksinkertaista! Kyllähän tämä jo tiedettiin! Vaan kun ei se ole niin helppoa – suhde ruokaan ei ole luonnollinen juuri kellään. Mikä muu selittäisi einesten ja snacksien ja karkkien valtavan menekin?



Puhumme ruoasta ”mättönä” – mitä sekin kertoo? Ruoka on polttoainetta jota ilman emme voi olla, mutta eikö siihen voisi suhtautua hieman kunnioittavammin? Syöminen on niin paljon muutakin kuin tankkaamista: tunnistamattomia tunteita, sosiaalisia tilanteita, aistinautintoja.



Olen vasta puolivälissä kirjaa, ja nyt jo keskityn ruoanlaittoon. Jokin ovela omatoimiaivopesu tässä on tapahtunut: pitkälle prosessoitu ruoka ei enää maistu.



Luojalle kiitos kesästä! Tietoinen läsnäolo on niin kovin paljon helpompaa, kun iho on kosketuksissa ilman kanssa ja jalkapohjat tuntevat nurmikon – ja torit ovat täynnä raikasta, kaunista, hyvää ruokaa!