Mitä tehdä, kun hirvittävä kuumuus saa rapakuntoisen voimaan pahoin ja pelkäämään sitä sydänkohtausta ja melanoomaa? Lähimarketin maitohuoneessakaan ei kehtaa koko päivää hengailla.

ELLA YATTA on perheetön pätkätyön veteraani ja asuu itselleenkin yllättävästi paikassa, josta lähimmälle joogasalille on 50 km. Ella on keski-ikäinen, joten hänen lapsuudessaan ahdistusta hoidettiin pullalla eikä kriisiryhmillä. Tästä kiitolliset rasvasolut ovat piinanneet häntä koko elämän, ja nyt hän käy taisteluun niitä vastaan. Apuna ovat oivalliset koirat Voima ja Ilo sekä kaukaiset ystävät verkon kautta.



Vuoden 2010 laskiaistiistaista heinäkuun 21. päivään Ella pudotti painoaan 98,6 kilosta 75,6 kiloon riutumatta ja hyvissä voimissa. Kuluneen talven aikana jokin meni pieleen, ja nyt selvitetään mikä. Pitäkää peukkuja.



Kesämökkileikki



Mitä tehdä, kun hirvittävä kuumuus saa rapakuntoisen voimaan pahoin ja pelkäämään sitä sydänkohtausta ja melanoomaa? Lähimarketin maitohuoneessakaan ei kehtaa koko päivää hengailla.



Koiralenkeillä helteisen mäntykangasmetsän pihkantuoksu vei minut takaisin lapsuuden kesämökille. Paitsi creamcrackerit ja akuankat, mieleeni palautuivat myös äidin mökkipuuhat, jotka minusta vaikuttivat tuolloin omavalintaiselta orjatyöltä.



Jostakin syystä kesämökillä piti häärätä kaiken aikaa – ehkä äiti oli jo silloin Strömsö-henkinen – ja lapsipolon oli osallistuttava. Julmaa ja kohtuutonta.



Ja nyt huomasin itsekin kaipaavani mahdollisuutta hakata halkoja, kantaa vettä kaivolta saunalle ja ojasta kasvimaalle! Loistavaa treeniä! Mutta kun kesämökkiä ei enää ole, pitää soveltaa esiäitien oppeja pseudourbaaniin ympäristöön sopiviksi.



Mattopyykki! Pari räsymattoa pyörän tarakalle ja jokirantaan kuuraamaan. Märkien mattojen riuhtominen käy voimaharjoittelusta ja tarmokas juuriharjankäyttö saa veren virtaamaan. Pyykkipaikalla myös imago kohenee, kun pitäjän kaikkitietävät rouvat näkevät ihmehiipparin aamuvarhain Oikeissa Töissä.



Eikä tässä vielä kaikki: aikanaan mökin vintille varastoidussa rojussa oli aina jotakin selvittämistä – henkilökohtaista arkeologiaa. Minun kellarivarastossani lymysi ammoin sinetöityjä laatikoita joiden sisällöstä ei tiedä enää kukaan.



Hikisimpinä päivinä aamun mattopesun jälkeen raahasin kellarivaraston laatikot olohuoneeseen ja kuolemaa halveksuen avasin ne. Roskiin lähti pari jätesäkillistä outoja muistoesineitä, jotka eivät enää tuoneet mitään muistoja mieleen, sekä noin kuutio paperinkeräysjätettä. Vaikken ehkä saanut hellepäivinä painoa pudotettua, seuraava muuttokuorma keveni merkittävästi.



Kun aamulla on ryvettänyt itsensä jokivedellä ja mäntysuovalla ja sitten kuorruttanut tahmean nahkansa kellaripölyllä ja koirankarvoilla, laittoman pitkä suihku ja kokovartalokuorinta kruunaavat päivän. En muista koska viimeksi olisin nukkunut yhtä autuaasti.