”Älkää häiritkö näitä poikia enää kotitöillä. Tässä jääkiekossa ja koulussa on jo ihan tarpeeksi hoitamista.”

Ystäväni istui jääkiekkojunioreiden vanhempainillassa ja malttoi pitää suunsa kiinni. Eihän kukaan muukaan vanhemmista nostanut mekkalaa siitä, että valmentaja kehotti menestyviä poikia pitämään näppinsä irti tajuttoman tylsistä kotihommeleista.

Kuuntelin juttua silmät pyöreinä. Olin juuri istunut iltaa naisporukassa, jossa aiheeksi nousi keskusteluidemme kestohitti.

Moni porukastamme tuntuu kärsivän miehestä, joka ei ole koskaan oppinut tekemään kotitöitä. Kun valmiit tulokset ovat pienestä pitäen ilmestyneet tyhjästä, mitäpä sitä turhia puurtamaan. Passaavan äidin pojasta on tullut passaavan mutta vastahankaisen vaimon taistelukumppani.

Olen aina ihmetellyt, miksi keskustelu perheen työnjaosta käydään aina naisten- ja miestenvälisesti. Kysymys kuuluu, kumpi tekee enemmän kotitöitä sen sijaan, että kysyttäisiin ketkä perheessä tekevät kotitöitä.

Nykyperheissä elää tolkuton määrä lapsivapaamatkustajia, jotka kyllä toteuttavat ja kehittävät itseään moninaisissa harrastuksissa, mutta joiden mielestä roskapussin vieminen on ihan liian monimutkaista. 

Jokainen, joka on riidellyt teini-ikäisen kanssa huoneen siivouksesta tietää, että hulluuden raja on suhteellinen juttu.

En viitsisi tällaisella tasapainoisuuden hetkellä muistella sitäkään kertaa, kun raivopäissäni ja naama punaisena tungin vaatteita, banaaninkuoria, cd-levyjä ja lehtiä mustiin jätesäkkeihin ja heitin ne talomme rappuun. Poikani keräili jätesäkit rapusta, vei ne takaisin huoneeseensa ja sanoi: ”Mutta nythän tää näyttää paljon siistimmältä.”

Kun monissa perheissä eletään kiireen, kasvavien menestyspaineiden ja liian vähäisen yhdessäolon kiemuroissa, ei ketään huvita pilata vähäistä vapaa-aikaa komentelemalla tai riitelemällä. Sillä riitaahan niistä kotitöistä helposti tulee. Se on muuten aika surullista.

En väsy katselemaan, kuinka pienet lapset jaksavat ihastua arjesta, kun heille annetaan siihen mahdollisuus. He rakastavat leipomista, pöydän kattamista, pölyjen pyyhkimistä ja asioiden tekemistä yhdessä.

Meillä on siitä rakkaudesta paljon oppimista.