Ikuinen tavaroiden kasaaja päätti tehdä parannuksen. Siihen tarvittiin myös ammattiapua.

Kymmenen naista istuu kotitalousluokassa ja tunnustaa syntejään.

– Minulla on sauna täynnä  ja kankaita niin, että voisin perustaa palahallin. Pelkään yllätysvieraita yli kaiken, tunnustaa Merja.

– Minulla on oma askarteluhuone, mutta sinne ei mahdu sisälle, kertoo puolestaan Pilvi.

Olemme työväenopiston Elämä yksinkertaisemmaksi -kurssilla. Sitä vetää ammattijärjestelijä Anne te Velde-Luoma. Tarkoituksena on auttaa kurssilaisia muuttamaan koti siistimmäksi ja elämä järjestelmällisemmäksi.

Kurssiin kuuluu kaksi sessiota, joiden välissä on kahden kuukauden tauko. Ensimmäinen tapaaminen on sekoitus uskonnollista hurmoskokousta ja AA-kerhoa. Kaikki nauravat Pilvin ja Merjan tunnustuksille vedet silmissä, koska tilanne on niin tuttu. On vapauttavaa olla porukassa, jossa jokainen tietää, miten rentouttava paikka hotellihuone on – vain siksi, että siellä on niin tyhjää ja siistiä.

Minäkin pidän tunnustusmonologin. Kerron kuinka olen ollut jemmari pienestä pitäen. Lapsuudenperheessäni on aina säilötty tavaraa. Omakotitalossamme oli kaksi vinttikomeroa, pari kellarikomeroa, autotalli, ulkovarasto
ja leikkimökki. Niihin oli helppo sulloa käyttöä odottavat laatikostot, Aku Ankka -kansiot, afrikkalaiset sormipianot ja mummin turkit.

Aikuisena säilöminen on vain jatkunut. Pöydillä on ollut paperipinoja ja kippoja, jotka pursuavat kaikkea latureista klemmareihin. Kaapeissa on vallinnut kaaos: kesä- ja talvivaatteet sekaisin ja pusseissa huiveja, vöitä ja kangaspaloja. Kellarista löytyy roolivaatteita, kasiluokan kokeita, vanhoja suksia. Rikkinäisiä posliininukkeja sekä pieni lasiputkilo täynnä vanhoja hampaitani. Kuvottavaa!

Anne antaa synninpäästön. En ole yksin. Suomalaiskodissa on keskimäärin 10 000 tavaraa, joista 70 prosenttia jää käyttämättä.

Muutto ajoi muutokseen

Päädyin kurssille, koska halusin tehdä parannuksen. Olin pitkään ollut ahdistunut tavarakasoistani.

Lopullinen sysäys muutokselle oli edessä oleva muutto. Uusi kotimme oli loft-asunto, jossa ei ollut varsinaisia huoneita eikä kaapin kaappia valmiina. Ei siis piilopaikkoja, jonne voisi tunkea tavaraa, jota ei koskaan käytetä.

Samalla kun odottelimme asunnon valmistumista, aloin haaveilla täydellisestä kodista: siellä olisi puhtaat keittiönpöydät, spa-tunnelmainen kylpyhuone ja järjestyksessä pysyvät vaatekaapit, joissa vöillekin olisi omat koukkunsa.

Tartutin puheeni mieheeni, joka alkoi vitsailla, että hänen pitäisi vaihtaa kalsarit ja sukatkin uusiin. Miehen oli helppo vitsailla, koska hänellä ei ollut mitään ongelmia muutossa. Hän on siisti. Minä en. Hän osaa heittää tavaraa pois. Minä en.

Oli siis aika opetella.

Suunnittelimme uuden kodin sisustusta sisustusarkkitehti-siskoni kanssa. Hän käski miettiä, mitä teemme kotona, mille tavaroille tarvitsemme paikat ja mitä aiomme ottaa mukaan.

Aloin kirjoittaa listaa. Laukuille pitää olla paikat, nyt ne lojuvat siellä täällä. Sesonkivaatteiden kierrätykseen uusi systeemi. Keittiöstä lähtevät vedenkeitin, mikro ja kahvinkeitin, koska uudessa kodissa on nopea induktioliesi.

Sitten oli aika ryhtyä karsimaan tavaroita. Se oli vaikeaa. Joka kerta mesosin, että parasta kun räjäyttäisi kaiken. Vaahtoamisen jälkeen istuin taas kiltisti vaatekaappien tai kellarikomerojen laatikkojen luona ja yritin lajitella.
Pois heittäminen oli vaikeaa, koska tavaroita ei voinut vain heittää roskiin. Kaipaisiko kukaan mappeja, vanhaa läppäriä, lampunvarjostimia? Monesti siivoustempaukseni päättyivät siihen, että synnytin vain uusia kasoja.
Muutos tuntui uuvuttavalta ja tulin yliherkäksi puheille, jotka liittyivät siisteyteen. Kun supersiisti appiukkoni tuli kylään ja kysyi, mihin vessassa voi kuivata kätensä, masennuin. Meillä ei ole edes selkeitä käsipyyhkeitä vieraille.

Tästähän voi sairastua

Kurssilla Annen puheet vakuuttavat, että olen oikeassa paikassa. Jatkuva ahdistus ja huono omatunto tavaroista on nimittäin vaarallista. Kamapaljoudesta voi sairastua. Kaoottinen koti on melkein samanlainen riski kuin vyötärö­lihavuus! Pois valkoiset jauhot ja sokeri – pois täydet valokuvalaatikot ja likaisten vaatteiden kasat.

Anne ravistelee miettimään monia vanhoja totuuksia. Miksi perheen kasvaessa pitäisi muuttaa isompaan asuntoon? Tai vuokrata varastotilaa? 100 000 euroa työhuoneesta tai vierashuoneesta! Halvemmaksi tulee majoittaa vieraat vaikka hotelli Kämpissä.

Ja psyykkaus jatkuu. Perintö­tavarat kuuluvat jonkun toisen elämään – joka on jo eletty. Ja lahjaksi saadut käsityöt ja koriste-esineet, niiden suhteen voi hätä­tilassa sanoa, että se meni rikki.

– Meistä on tullut varastomiehiä. Jos tavarasta ei ole hyötyä, siitä on haittaa, Anne kannustaa.

Hoen tätä mielessäni, kun lähden ensimmäisestä sessiosta kotiin.

Parannus s-koukkuilla

Uuden kodin keittiön pöydällä lojuu uuden elämän aineksia: s-koukkuja ja Aino-vakuumipusseja. Koukkuihin voi ripustaa tavaroita kellarikomeron verkkoseinään ja vakuumipusseissa varatäkit ja -tyynyt vievät vähemmän tilaa.

Kylpyhuoneeseen tulee järjestystä vauhdilla, kun Annen ohjeesta alan urakoida vanhoja sampoita ja rasvoja loppuun. Siskoni neuvosta ostan pyyherenkaat, joissa käsipyyhkeet roikkuvat yhtä siististi kuin hotellissa. Nyt appiukkokin löytää käsilleen kuivauspaikan.

Kun kurssin toinen sessio koittaa, kerron ylpeänä, kuinka luovuimme kolmesta isosta laatikollisesta kirjoja ja cd-levyjä.

Kun avasin pahvilaatikoita, huomasin riemuissani, että luopuminen oli helppoa – ja uskomattoman vapauttavaa. Koska meillä ei ollut enää stereoita, poltimme cd-levyt tietokoneelle ja myimme ne pois. Siivotessa minua huvittivat aiemmat perusteluni jemmaamiselleni: kohta kaksivuotias poikani ei tule ikinä tarvitsemaan karttakirjaa, jossa on vielä Neuvostoliitto.

Ongelmallisia tavaroita toki löytyi vielä. Esimerkiksi muistot, kuten hääpäivän ja ristiäisten onnittelukortit. Niistä en raaskinut luopua, mutta nyt ne eivät ahdistaneet niin paljon. Annelta opin, ettei turha itsensä piiskaaminen kannata. Siis askel kerrallaan.

Muutkin olivat saaneet pontta kotinsa järjestämiseen. Cristina oli järjestellyt päivittäin neljän viikon ajan. Takuukuitteja myöten kaikki paperit olivat mapeissa. Ja tavarat luetteloituna excel-taulukkoon. Hän piti uuden järjestyksensä kunniaksi jopa juhlat.

– Sanoin vieraille, että nimetkää mikä tahansa tavara, niin kerron sijainnin, Cristina kertoo nauraen.

Vaikka en ole yhtä pitkällä kuin Cristina, on muutos ollut valtava. Melkein kaikille tavaroille on paikat. Haasteena on vielä se, että laitan ne paikoilleen – heti. Useimmat astiat menevät ruokapöydästä suoraan tiskikoneeseen, mutta jään silti välillä rysän päältä kiinni.

– Nää laitetaan suoraan roskikseen, naputtaa mieheni vessassa ja pitää kädessään käytettyä pumpulipuikkoa.

Yritän mutista, että olin laittamassa, mutta kun hän seisoi silloin roskiksen edessä.

– Meillä on keittiössäkin roskis, hän toteaa armottomasti.

Joo joo. Mutta aika monta puikkoa olen jo muistanut heittää pois. Ja tuon huomautuksen jälkeen joka ainoan. Mitä nyt pari olen piilottanut vessankaapin ylälaatikkoon.