Tänään TV1:llä alkava minisarja kertoo tuttua tarinaa melkein uppoamattomasta laivasta. Näkökulma on kuitenkin uusi.

Suosittu Downton Abbey ehti tuskin sulkea ovensa, kun ikävää poteville saapuu helpotusta. Kartanosarjan luojan Julian Fellowesin uunituore minisarja jatkaa kahden kerroksen väen teemaa, mutta tekee sen laivalla: tuhoa kohti kulkevalla Titanicilla.

Eihän tätä tietenkään voi olla vertaamatta James Cameronin jättielokuvaan. Fellowesin Titanic ei ole erikoistehosteiltaan yhtä komea eikä tarinaa ole yhtä helppo seurata, mutta se on totuudenmukaisempi ja katsoo tapahtumia useammasta lähtökohdasta. Kirjoittaja itse on sanonut, että Cameronin elokuva oli rakkaustarina, joka oli sijoitettu Titanicille, kun taas hänen sarjansa on enemmän koko laivan tarina.

Henkilöitä sarjassa on niin paljon, että kaikkiin ei millään ehdi eikä jaksa kiintyä. Osa on ykkösluokan raharikkaita ja aristokraatteja, osa heidän palvelijoitaan, osa laivan henkilökuntaa ja osa alempien luokkien matkustajia.

Ongelma on sarjan rakenne. Suomessa nähdään versio, jossa on kaksi 90 minuutin osaa. Kun toinen jakso alkaa, katsojan leuka loksahtaa auki: ykkösjakso loppui, kun laivaan tulvi jo vettä, mutta kakkosen alussa tapahtumat ovat palanneet takaisin alkuun, ja Titanic on vielä satamassa. Mitä häh?

Sitä häh, että Briteissä sama juttu nähdään 4 x 45 minuutin sarjana, jonka jokaisen osan alussa palataan takaisin alkuun ja seurataan tapahtumat uusien päähenkilöiden silmin. Kahteen jaksoon jakamalla kiinnostavalta kuulostava rakenne on pilattu täysin.

Sarja on muuten niin uusi, että se alkaa Englannissa lähes samaan aikaan kuin täällä. Loppuratkaisun me näemme jopa aikaisemmin, juurikin siksi, että Briteissä jaksoja on enemmän.
Titanicin uppoamisen 100-vuotispäivä lähestyy, ja muistelu kiihtyy. MTV3:lla nähdään kiirastorstaina ensimmäinen osa amerikkalaisten tekemästä kaksiosaisesta minisarjasta. Myös useita dokumentteja on luvassa.

Titanic, TV1 ti klo 21.00

”Kuvaustilanteessa kisa välillämme oli täyttä totta, mutta se osattiin laittaa oikeisiin mittasuhteisiin sitten takahuoneessa. Olen itse älyttömän kilpailuhenkinen, mutta ihan hyvä häviäjä”, VOF-tuomari Anna Puu naurahtaa. Kuva: Jonna Öhrnberg
”Kuvaustilanteessa kisa välillämme oli täyttä totta, mutta se osattiin laittaa oikeisiin mittasuhteisiin sitten takahuoneessa. Olen itse älyttömän kilpailuhenkinen, mutta ihan hyvä häviäjä”, VOF-tuomari Anna Puu naurahtaa. Kuva: Jonna Öhrnberg

Voice of Finlandin tähtivalmentajana jatkava Anna Puu rauhoittaa tahtiaan jättämällä keikkailun puoleksi vuodeksi.

Laulaja Anna Puu on kuulunut viime vuosina maamme suosituimpiin esiintyjiin. Viimeiset kaksi vuotta ja kaksi kuukautta hän onkin kiertänyt bändinsä kanssa Suomea ilman pidempiä taukoja.

Klubikeikkojen, festareiden ja konserttien lisäksi kahteen vuoteen on mahtunut muun muassa yksi kausi Voice of Finlandia sekä Vain elämää, jonka myötä keikkasettiin tuli uusia kappaleita. Koko ajan Anna on myös tehnyt uutta musiikkia.

– Tämä on ollut hulluin kaksi vuotta koskaan. Tuntuu, että en enää edes muista, mikä on tapahtunut missä kuussa ja minä vuonna. Ajantaju on ihan sekaisin, Anna kuvaili Voice of Finlandin seitsemännen kauden lehdistötilaisuudessa.

”Yritän nyt ottaa joulunajan hemmottelun, rentoutumisen ja suolakylpyjen kannalta, ja palaan sitten freesinä vuoden alusta Voicen.”

Nyt tilanteeseen on kuitenkin tulossa muutos. Anna tekee vuoden viimeisen keikkansa Tavastialla keskiviikkona, ja palaa keikkalavoille seuraavan kerran vasta ensi kesän festareilla.

Näin joulun alla Anna myöntää olevansa väsynyt. Varsinaista lomaa kevät ei kuitenkaan tule olemaan, sillä häntä työllistävät Voice of Finlandin kuvaukset, minkä lisäksi hän tekee uutta musiikkia ja levyä.

– Olen kyllä todella loman tarpeessa. Mutta yritän nyt ottaa joulunajan hemmottelun, rentoutumisen ja suolakylpyjen kannalta, ja palaan sitten freesinä vuoden alusta Voicen, Anna suunnittelee.

Ruotsin kruununprinsessa Victorian joulutervehdys on täydellistä katsottavaa.

No niin, unohdetaanpas Harry ja Meghan -huuma hetkeksi. On nimittäin perinteisen, ruotsalaisen joulutervehdyksen aika.

Kuten monena aiempana jouluna, hovi julkaisi myös tänä vuonna iloisen jouluiset videoterveiset kruununprinsessa Victorian perheeltä.

Videolla Victoria, prinssi Daniel sekä aina suloiset lapset Oscar, 1, ja Estelle, 5, koristelevat kuusta, laskevat mäkeä kotinsa, Hagan linnan pihalla ja riemuitsevat talvesta. Pikkuprinssi Oscar istuu haltioituneena Stigan kyydissä. Heillä on jopa idyllinen, luminen talvi. Täydellistä!

Eihän tästä voi tulla kuin hyvälle tuulelle. Todella hyvää joulua myös teille, rakkaat länsinaapurimme!