No eihän sitä oikeasti tälleen nosteta! Poseerausmielesä vain vasemmalta Jenna Välimäki, Sanna Vähäkoski ja Anette Kirkanen.
No eihän sitä oikeasti tälleen nosteta! Poseerausmielesä vain vasemmalta Jenna Välimäki, Sanna Vähäkoski ja Anette Kirkanen.

Yhä useampi tyttö ja nainen kolisuttelee nyt rautaa. Raakavoimanosto haastaa bikini-fitnessin. On siistiä olla vahva.

Kankaanpäähän ei taida olla menossa tänään kukaan. Valtatie on hiljainen, ilta alkaa jo hämärtyä. Kaupungin keskustassakin on talvisena perjantai-iltana hiljaista, mutta tuossa on paikallinen liikuntahalli, jossa näkyy valoja. Siellä pitäisi olla kiinnostavia asioita tapahtuvilla.

Hallin piha on täynnä autoja, ja ulkotulet kutsuvat sisälle: vanhojentanssit ovat alkamassa! Kankaanpään lukiolaisnuoriso luottaa tänä vuonna pastellin sävyiseen tylliin. Mutta ei sekään ole se kiinnostava asia, vaan täytyy mennä hallin uumenissa syvemmälle. Täällä! Pieni voimailusali, jossa alkavat edistyneiden tyttöjen voimanostotreenit, perjantai-ilta kankaanpääläiseen tapaan. Nana Mäkynen, Sanna Vähäkoski ja Janita Vähäkoski ovat jo odotelleet, että valmentaja tulee antamaan ohjeita.

– Me aateltiin jo, että eiks tänään treenejä olekaan.


Sanna Vähäkoski ja penkkipunnerruskeskittyminen.

Vaan niin kovia

Punttisali ja voimanostotreenit. Ai mikä siinä on kiinnostavaa? Se, että voimanostosta on tullut viime aikoina naisten suosikkilaji. Tämän vuoden SM-kisoissa naisosallistujia on ollut melkein saman verran kuin miehiä, ja Voimanostoliitto tervehtii muutosta ilolla mutta päätään hämmentyneenä raapien.

– Sen kun tietäis, miksi naiset yhtäkkiä ovat innostuneet, miettii Jari Rantapelkonen Suomen Voimanostoliitosta.

No otetaan selvää. Täällä Kankaanpäässä paikallinen voimailuseura järjestää punttikouluja sekä tytöille että pojille – poikia vain käy treeneissä vähän vähemmän. Kankaanpääläinen voimanostajatyttö sen sijaan on tuttu näky juniorikisojen osallistujalistalla. On naisharrastajia joka puolella Suomea, mutta ei näin monta. Miksi täällä on innostuttu?

– Me ollaan vaan niin kovia! Ei vaan, kai se on se, kun pojat helposti viedään lätkän ja pesäpallon pariin, niin tästä on tullut tyttöjen juttu. Täällä on helppo aloittaa, kun seura järjestää punttikouluja, kertoo Marjaana Vähäsantanen.

Marjaana itse on kokenut voimanostaja. Hän aloitti harrastuksen vuonna 2006, miehensä Jounin peesissä. Silloin naisia ei näillä saleilla vielä niin näkynyt. Nyt Jouni Vähäsantanen, entinen Suomen mestari, valmentaa junioreja, ja Marjaana kilpailee seniorisarjassa.


Anette Kirkasen tempaus on ”teknisesti jo aika hyvä”. ”Niitä ku sellasen kymmenentuhatta tekee, niin se alkaa olla kohillaan”, kuuluu Jouni Vähäsantasen arvio.

Salissa on jo mukavan rautaisesti kolahteleva, perjantai-iltainen tunnelma. AC/DC soi, keskilattialla Nana lisää rautaa tangon päihin, ja Anette Kirkanen lämmittelee tekemällä tempauksia: niitä kisoista tuttuja, joissa ponkaistaan kyykystä tanko suorille käsille. Hnngh!

– Tempaus kuuluu painonnostoon, ei voimanostoon. Voimanosto on se, mikä nyt on muodissa: kyykky, penkkipunnerrus ja maastaveto ovat sen lajit, Jouni selittää.

14-vuotias Anette on harrastanut voimailua kohta vuoden. Hän tykkää eniten jalkakyykystä, mutta koko laji vain on hänestä mahtava.

– Joku siinä salin tunnelmassa vetää puoleensa. Jännitys, adrenaliini. On kivaa, että kestävyys on parantunut. Jos haluan vaihtaa huonekalujen järjestystä, saan huonekalut siirtymään. Ja onhan se kiva kertoa koulussa penkkiennätys, jos joku kysyy.

Se on viisikymmentä kiloa, eli vähän kuin Anette nostaisi suorille käsilleen itsensä painoisen naisen.

Onko vahva uusi laiha?

– Jouni, monta mä teen?

– Tee kolme niitä maastavetoja.

– Mitäs mä teen?

– Tempaile säkin aluksi muutaman kerran.

Jounilla on aina vastaus valmiina. Käy ilmi, että hän on paitsi painonnostomestari, myös Mr Numeromuisti, jolta kukin voi tarkistaa, paljonko nousi viimeksi ja minä päivänä teki treeniennätyksen. Tänään Jounin valmennettavat tekevät lyhyitä, parin ponnistuksen herkistelysarjoja, koska ollaan valmistautumassa kilpailuihin. Jokainen näyttää ensin lämmittelevän, ja sitten kokeillaan isoilla painoilla, onnistuisiko kaksi tai kolme penkkipunnerrusta, jalkakyykkyä tai maastavetoa. Välillä tytöt käyvät oma-aloitteisesti tekemässä vatsalihasliikkeitä.

Mutta miksi naiset haluavat nykyään olla vahvoja? Madonnan hauiksista se ehkä alkoi, silloin kymmenisen vuotta sitten – ajatus siitä, että tosi vahva kroppa on aika makean näköinen naisellakin. Strong is the new skinny, alettiin joka paikassa lausahdella painokkaasti. Se tarkoittaa, että enää naisen ei ole muotia näyttää syömishäiriöiseltä, vaan kauneusihanne on muuttunut lihaksikkaammaksi.


Magnesiumia saa käyttää, muita apuvälineitä ei.

Kauneusihanteesta siinä toki silti on kysymys: samahan se, onko laihuus vai lihaksikkuus in, jos pointti on vain näyttää ihanteen mukaiselta. Fitness-urheilussa koko elämäntapa on valjastettu upealta näyttämiseen, ja nuoret naiset näkevät valtavasti vaivaa selvittääkseen optimaaliset ravinnot ja optimaaliset treeniajoitukset – näyttääkseen sellaisilta kuin naisen pitää.

Kankaanpään tytöt eivät ota kuvia pyllyistään, eikä salissa edes ole peiliä. He syövät kaurapuuroa ja tavallista, hiilaripitoista ruokaa, koska kuluttavatkin paljon. He tykkäävät tuloksista: siitä, että olo tuntuu vahvalta ja että he jaksavat nostaa enemmän kuin viime kuussa. Vertailevatko he keskenään hauiksiaan? Tekevät videobloggauksia?

– Ei me vertailla, Anette sanoo.

Tämä ei olekaan ihan fitnessiä, vaikka voimaa lisätäänkin. Tämä on voimaantuneempaa! 18-vuotiaan Jenna Välimäen mukaan voimanosto on siitä kivaa, että treenien jälkeen on hyvä olo ja oman kehityksen huomaa nopeasti. Tulokset alkoivat parantua pian lajin aloittamisen jälkeen.

Aneten mielestä on siistimpää olla vahva kuin kauniskroppainen. Ja onhan se nyt siistiä! Naiset haluavat nykyään kantaa kauppakassinsa itse ja työntää hankeen jumittuneen Toyotan omin voimin takaisin tielle: miksi jättää voimajuttuja vain miehille?

– Täähän sopii kaikille, ketkä vaan uskaltaa laittaa ittensä likoon! Jouni toteaa.

Mikä sopii tytöille

Ai sopiiko? Nuorille tytöillekin? Anette ja Jenna kertovat, että äijämäisestä harrastuksesta saa silloin tällöin kuulla vinoilua, mutta aika vähän. Vastaan on kyllä tullut mummeleita, jotka kauhistelevat ja puhuvat pituuskasvun vaarantumisesta. Jännä kyllä, pituuskasvukysymys oli juuri tulollaan tältäkin mummelilta. Tytöt näyttävät lyhyiltä, mutta kyllä ihan normaalipituisilta… että onko voimailu kasvuikäiselle tytölle järkevä harrastus?

– No, jos mennään ajassa taaksepäin, niin mikä urheilu ylipäänsä sopii tytöille? Jouni kysyy.

– Mietitään vain jotain mäkihyppyä – senhän ei pitänyt olla yhtään tyttöjen laji.

Totta. Naisten mäkihyppy oli luonnotonta, kohdulle vaarallista touhua vielä kymmenen vuotta sitten. Naisten ampumahiihto tuli olympialajiksi 1990-luvulla, päänpuistelun säestämänä. Eivät pyssyhommatkaan sovi naisille.

Ja jos mennään vielä taaksepäin, yleisurheileva nainen oli pelottava hullu. Naiset saivat viisi yleisurheilulajia vuoden 1928 olympialaisiin, ja Lauri ”Tahko” Pihkala totesi niiden olevan viisi naulaa olympialiikkeen arkkuun. Hänen mielestään naisten yleisurheilu oli ”epäesteettistä ilveilyä”.

Naisvoimailusta ei Tahkon aikana puhuttu, eikä naisten painistakaan – mutta kas kas, sekin vetää harrastajikseen ennätysmäärän tyttöjä näinä aikoina. 20-vuotias Petra Olli otti viime vuonna EM-pronssia.


Kyykky on Jenna Välimäen suosikki voimannostolajeista.

Mikähän sitten olisi tytöille oikein sopiva laji? Taitoluistelu! Sen katsottiin jo sata vuotta sitten olevan aivan soveliasta, tarpeeksi tyttömäistä. Se onkin nykyään sellainen laji, että jäällä kun viettää kasvuikänsä, niin 25-vuotiaana on taatusti selkä hajalla ja polvet operoitu muutamaan otteeseen. Ja tietysti bikini-fitness! Monien mielestä siinä noudatellaan naisten kehon kontrolloinnin parhaita perinteitä, syömishäiriöitä kunnioittaen.

Päivi Berg Nuorisotutkimusliitosta on sitä mieltä, että tytöt joutuvat edelleen tasapainoilemaan liikunnan kanssa: aina on vaara, että ”naisellisuus” kärsii. Jos olet tosi hyvä joukkuelajissa, kaikki pitävät lesbona. Jos olet hyvä voimanostaja, saatat olla vähän uhkaava.

– Mutta esimerkiksi koululiikunnassa tyttöjen lajikirjo on jo isompi kuin pojilla, joten ongelmia on pojillakin. Tanssillista liikuntaa harrastava poika kohtaa samanlaisia ennakkoluuloja kuin äijälajia harrastava tyttö, Berg sanoo.

Tiukasti nytte!

Aargh. Graaaaa. Pidäpidäpidävielä ja painetta käsille jaksaa! Perjantaitreeneistä on kulunut viikko, ja nyt nähdään, missä kunnossa tytöt ovat. Ollaan voimanostokisoissa, nuorten Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Ne pidetään Pornaisten liikuntakeskuksessa, ja Kankaanpää on tietysti mukana. Näyttää hyvältä ennen viimeistä lajia, maastavetoa.

– Likat on tehny henkilökohtaisia ennätyksiä joka lajissa. Jenna kyykkäsi ennätyksensä, sivusi penkissä. Anettekin teki kaksi sarjansa Suomen ennätystä, Jouni luettelee.

Janitan sarjassa, 47-kiloisissa, on kova vastus: ruotsalainen, tumma pieni tyttö.

– Se on maastavedossa ylivoimainen, mutta se on harrastanutkin jo monta vuotta.


No nyt on mitalit, seuraavia kisoja odotellessa. Vasemmalta tuulia, Janita, Jenna, Anette ja Nana.

”Huolella! Loppuu asti tiukasti nytte!”

Kankaanpäähän on tulossa mitalisade: tytöt nostavat sen, mitä on suunniteltu, ja kilpailijoitakin on aika vähän. Nämä ovat vasta ensimmäiset raakavoimanoston PM-kisat – ja raakavoimanostolla tarkoitetaan, että kilpailijoilla ei ole käytössään tukevia varusteita ja välineitä. Jenna kilpailee lähinnä itseään vastaan tänään, koska hänen sarjassaan ei ole muita. Hän ei myönnä jännittävänsä.

– En tykkää kilpailemisesta, mutta en toisaalta ota tätä niin vakavasti, hän kommentoi evässämpylän ääreltä.

”Hela vägen Emma! Bra!”

Fitness vastaan voimailu

Varusteettomat raakavoimanostajat tunnistaa paitsi hyvästä ryhdistä ja vahvoista käsivarsista myös auenneista rakoista kämmenissä. Hanskoja ei käytetä. Maastavedossa saa sentään valita, seisooko jalat vierekkäin vai leveässä haara-asennossa.

”Bar is loaded for Tuulia Lohivuo, 142,5 kilos.”

Tässäkin on kankaanpääläinen lukiolaistyttö. Hän oli perjantaina vanhojentansseissa treenien aikana, mutta nyt on tarkoitus toisella nostolla sivuta omissa nimissä olevaa ennätystä maastavedossa. Sataneljäkymmentäkaksi kiloa maasta lantion korkeudelle: pari hoikkaa miestä tai tuhdimpaa naista siis. Tuulia saa tangon lantiolle, suoristaa asennon ja... hylätty! Mikähän siinä oli?

– Mun polvet ei suoristunu kunnolla. Kokeilen leveetä asentoa ensimmäistä kertaa kisoissa, niin loppuojennus ei ole vielä kunnollinen.

Tuulia aloitti voimanoston jouluna 2013. Hän kilpaili aikaisemmin bikini-fitnessissä, mutta laji jotenkin loppui kesken.

– Kun siinä ei ole mitään muuta. Kiinnosti kokeilla voimatasoja, ja on tämä terveempää. Fitnessissä on niin altis syömishäiriöille: koko ajan katsellaan peiliin. Sitä en suosittelisi kovin nuorille, mutta kauhean suosittuahan sekin on. Mutta tässä saa kavereita, tämä on paljon hauskempaa.

Tuulian maastavetoennätys jäi parantamatta, mutta päivän päätteeksi kaikilla tytöillä on mitalit kaulassa ja he vaikuttavat tyytyväisiltä tuloksiinsa. Paitsi Anette jäi miettimään, että maastavedossa olisi mennyt enemmänkin.

– Se jäi vähän harmittamaan. Mutta täytyy parantaa muutenkin nuorten EM-kisoihin maaliskuuksi. Kyllä mä toivon, että mä pärjään siellä.

Siellä, Tsekissä, on sitten vastassa paljon vahvoja tyttöjä, vahvimmat luultavasti Venäjältä, ja sitten Suomen Satakunnasta. Jaksaa jaksaa huolella painetta käsiin!

Lue myös:

Entisen painonnostajan Outi Brouxin ruokapäiväkirja

Tällainen on Janni Hussin ruokavalio – lue fitnessurheilijan ruokapäiväkirja

Tätä mieltä aito fitness-guru on Putous-hahmo Kissi Vähä-Hiilarista

Merimieheksi opiskellut Nina Saurén, 56, koki itsensä vangiksi, jonka oli vaikea pysytellä hereillä, kun hän työskenteli maissa.

Laivalla työtään tekevä Nina Saurén on elänyt vuosikymmenten ajan elämäänsä aaltojen päällä. Ensimmäisen kerran hän lähti merille jo vuonna 1980.

– Rakastuin 17-vuotiaana yhteen perämieheen ja kävin usein hänen laivassaan sen ollessa Inkoon hiilisatamassa. Sieltä sain kipinän ja heti kun täytin 18 vuotta, lähdin itsekin poikaystävän varoituksista huolimatta. Enkä ole katunut.

Nina opiskeli merimieheksi helsinkiläisessä ammattikoulussa. Opintojensa jälkeen hän työskenteli monessa paikassa: kannella, laivapoikana ja puolimatruusina niin tankkilaivoissa sekä matkustaja-aluksissa.

Hän ehti seilata sillä rupeamalla muutaman vuoden ja sitten oli perheen vuoro. Hän synnytti kolme lasta. Hän jäi maihin pariksikymmeneksi vuodeksi ja oli töissä myös asiakaspalvelutehtävissä.

”Sain kipinän poikaystävältäni ja heti kun täytin 18 vuotta, lähdin merille. Enkä ole katunut.”

– Työskentelin eräässä yrityksessä, joka välitti puhelimitse aikatauluneuvontaa julkisiin kulkuneuvoihin. Työ oli tylsääkin tylsempää, ja minun oli jopa vaikea pysytellä hereillä. Koin sen niin pitkästyttäväksi. Työkaverit ja esimiehet olivat mukavia, mutta itse työ oli kyllä niin pakkopullaa!

– Jotkut asiakkaat olivat törkeitä. Kuulin huoraksi haukkumista ja haistattelua. Enkä ollut ainoa, joka koki työn vastenmieliseksi ja tylsäksi. Eräs mies sanoi tauolla miltei joka päivä yhden ainoan sanan: ”Booooring”.

Nina Saurén on opiskellut muun muassa merimieheksi. Kuva: Kotialbumi
Nina Saurén on opiskellut muun muassa merimieheksi. Kuva: Kotialbumi

 

”Nuoruusvuosilta tuttu vapaudentunne”

Me Naiset kysyi äskettäin suomalaisilta pitkäveteisestä työstä. Jutussamme 11 alansa ammattilaista, muun muassa it-alalta ja kirjastosta, kertovat, miten he selviävät päivästä toiseen tylsässä työssä. Monille palkkakuitti on yksi tärkeimmistä innostajista. Toiset pelkäävät ikärasismia eivätkä halua enää yrittääkään vaihtaa työpaikkaa. Jotkut käyvät töissä ”ihan sama” -asenteella.

Nyt kun joku puhuu tylsästä työstä, Nina ajattelee olevansa onnekas. Hän sai tarpeekseen ja selätti pitkäveteisten töiden jakson. Nyt hän nauttii elämästään täysillä 56-vuotiaana.

– Olin kymmenen vuotta maissa töissä. Koko ajan koin valtavaa turhautumista ja olin kyllästynyt työrytmiin. Tunsin itseni melkeinpä vangiksi työpaikallani. Kun lapset aikuistuivat, lähdin takaisin laivaan ja tunsin nuoruusvuosilta tuttua vapaudentunnetta. Oloni oli erittäin helpottunut.

” Minulla on tavallaan kaksi elämää ja kaksi kotia, enkä ehdi pitkästyä niiden välillä.”

Hän ei voisi enää kuvitellakaan, että palaisi vielä joskus vastaaviin töihin. Mutta turhautuuko hän koskaan laivalla?

– Minulla ei ole koskaan tylsää nykyisessä duunissani risteilijällä, jossa toimin catering-tehtävissä. Vapaa-aikana käyn salilla, ulkoilen, seurustelen muiden kanssa messissä tai katson telkkaria hytissä. Suurin osa vapaa-ajasta menee kyllä nukkuessa.

Työskentely laivalla ei ole Ninan mukaan pelkkää työssä käymistä, vaan kokonainen elämäntapa.

– Eiväthän ne kaikki työtehtävät aina niin inspiroivia ole, mutta kokonaisuus painaa paljon. Olen luonteeltani vähän levoton ja siksi tämä työ sopii minulle, sillä olen viikon töissä ja viikon vapaalla. Minulla on tavallaan kaksi elämää ja kaksi kotia, enkä ehdi pitkästyä niiden välillä. Kaikki eivät sovellu tähän elämään, sillä olemmehan me ihmiset erilaisia.

Kysely

Oletko vaihtanut työpaikkaa sen pitkäveteisyyden vuoksi?

Jaana Kivimäki halvaantui, kun hevoskuljetusauton lastaussilta katkaisi hänen selkärankansa. Ensin Jaana oli katkeroitua, mutta sitten hän päätti selviytyä.

Punaisen omakotitalon oven avaa hymyilevä emäntä. Vaikka kello on vasta yksitoista, Jaana Kivimäki , 44, on ehtinyt jo paljon. Hän on herännyt kuudelta, ruokkinut hevosensa ja ajanut 25 kilometrin päähän ratsastushallille. Kello kahdeksalta hän on aloittanut kolmen vartin treenit valmentajansa kanssa. Tänään kaksikko kävi läpi lähestyvien SM-kisojen ratoja.

Jaana kelaa pyörätuolillaan keittiöön. Henkilökohtaiset avustajat Linda ja Tiia käyvät pöydän ääressä läpi lähiviikkojen aikataulua. Rekkakuskina ja maanviljelijänä työskentelevä kihlattu Teppo tulee tervehtimään.

– Kodissamme on päivisin vilskettä. Ihmisiä tulee ja menee, ovet ovat jatkuvasti auki, Jaana sanoo ja kaataa kahvia Muumi-mukeihin.

Jaana aloitti ratsastamisen kuusivuotiaana, kun hänen isänsä hankki perheeseen ensimmäisen ravihevosen. Jaana kokeili muitakin lajeja, kuten laskettelua, mutta hevosissa oli taikaa, jota ei löytynyt muualta.

– Kun ymmärsin, että pystyn hallitsemaan isoa eläintä ja toimimaan sen kanssa yhteistyössä, en halunnut tehdä muuta, Jaana kertoo.

”Jälkeenpäin ajatellen tein liikaa. Minut oli pakko pysäyttää.”

Parikymppisenä Jaanan elämä rakentui ratsastamisen ympärille. Hän kilpaili kansallisella tasolla este- ja kenttäratsastuksessa sekä aluetasolla kouluratsastuksessa. Lisäksi hän osti ja möi hevosia sekä pyöritti ravintolaa.

– Jälkeenpäin ajatellen tein liikaa. Minut oli pakko pysäyttää.

Sitten hän alkaa kertoa onnettomuudesta, joka muutti hänen elämänsä.

Elämä muuttui sekunneissa

Kun Jaana heräsi syyskuisena sunnuntaiaamuna neljätoista vuotta sitten, hänen olonsa oli kummallinen. Heti silmänsä avattuaan hän ajatteli, että jäisi mieluiten kotiin.

Jaanalla ja hänen silloisella puolisollaan oli ollut kinaa. Lisäksi nuorempi poika toivoi, että äiti ei lähtisi kotoa Valkealasta Haminaan esteratsastuksen aluemestaruuskilpailuihin. Poika pelkäsi, että äidille kävisi jotain.

– Minun oli kuitenkin pakko mennä, koska kisat olivat tärkeät.

Yleensä Jaanan puoliso ajoi, mutta tällä kertaa Jaana lähti yksin. Kyydissä oli viisi hevosta ja neljä tallityttöä.

Hiekkatie kisapaikalle oli kuoppainen ja huonokuntoinen. Kun Jaana pääsi pihaan, hän kysyi järjestyksenvalvojalta, minne parkkeeraa. Valvoja neuvoi ajamaan loivaan, kallioiseen ylämäkeen kisapaikan laitamille.

Kun Jaana oli melkein perillä, autosta kuului pamaus. Jaana veti käsijarrun päälle ja meni katsomaan, mitä tapahtui. Auton perästä vuoti öljyä.

– Mietin, uskallanko avata laskeutumissiltaa nähdäkseni, ovatko hevoset kunnossa.

Kun lastaussilta toimii, se aukeaa hydrauliikan turvin. Jaana ei kuitenkaan tiennyt, että autosta kuulunut pamaus oli rikkonut hydrauliikkaletkun.

Jaana hyppäsi auton takapuskurille ja veti lastaussillan ketjusta. Muutamassa sekunnissa hän ymmärsi, että 500 kiloa painava lastaussilta ei aukeakaan hitaasti, vaan tulee hänen päälleen.

– Ehdin ottaa askeleen ja kääntyä. Sen jälkeen lastaussilta katkaisi selkärankani.

Katkeruudesta valoon

Onnettomuuden jälkeen Jaana asui sairaaloissa ja kuntoutuskeskuksessa lähes vuoden. Ajatukset kiersivät kehää. Jaana oli katkera ja mietti, miksi juuri hänelle kävi näin.

Kuntoutuskeskuksessa Jaana ryhtyi keräämään pilleripurkkiin unilääkkeitä. Kun omahoitaja löysi kätkön muutaman viikon jälkeen, Jaana alkoi tavata psykologia. Hänen kanssaan keskustellessaan Jaana ymmärsi, että ei tahtonut kuolla.

– Kun näin poikani ensimmäisen kerran itsemurha-ajatusteni jälkeen, tajusin myös, että en voisi koskaan aiheuttaa heille niin suurta surua. Päätin selvitä.

Kun Jaana pääsi kotiin, edessä oli vielä muutoksia. Silloinen puoliso ei ymmärtänyt, että Jaana tarvitsi henkilökohtaisen avustajan. Jaana eli täysin miehensä, appivanhempiensa ja äitinsä avun varassa.

Vaikka Jaana ei aluksi päässyt edes vessaan yksin, hän alkoi nähdä tilanteessaan myös valoa. Hän alkoi miettiä, miksi oli aina kiirehtinyt elämänsä läpi.

– Ennen onnettomuuttani en lukenut lapsilleni muutamaan vuoteen edes iltasatua. Olin jatkuvasti stressaantunut ja painoin vain 44 kiloa.

”Onnettomuus sai minut ottamaan elämäni omiin käsiini. ”

Jaana ryhtyi kyseenalaistamaan myös liittoaan, jossa oli ollut jo pitkään ongelmia. Tunteina vuorottelivat viha ja rakkaus. Jaana tunsi olevansa kuin teini, joka etsi paikkaansa. Kolme vuotta onnettomuuden jälkeen pari erosi.

– Onnettomuus sai minut ottamaan elämäni omiin käsiini. Aloin toden teolla miettiä, mitä haluan ja tarvitsen.

Välit poikiin lähentyivät. Jaana oli pitkään ylihuolehtivainen ja pelkäsi, että pojat joutuisivat esimerkiksi kolariin. Hän ajoi auton käsihallintalaitekortin, jotta saattoi kuljettaa lapsiaan kouluun ja harrastuksiin. Kun Jaana uskalsi lopulta päästää poikansa myös muiden kyytiin, kaikki iloitsivat.

– Olin pitkään varovainen, koska tiesin, että elämä on arvaamatonta ja voi muuttua sekunneissa.

Kun kihlattu Teppo Harju on kotona, hän nostaa Jaanan Legolaksen selkään. Muulloin saman tekevät Linda ja Tiia.
Kun kihlattu Teppo Harju on kotona, hän nostaa Jaanan Legolaksen selkään. Muulloin saman tekevät Linda ja Tiia.

Pehmeämpi ratsastaja

Ratsaille Jaana halusi nousta takaisin mahdollisimman pian.

– Koska en käynyt enää töissä, tavoitteet oli asetettava toisaalle. Olen aina tykännyt haastaa itseäni ja näyttää, että pystyn. Olen jääräpää.

Näin Jaana ajatteli ensimmäisen kerran jo silloin, kun hän heräsi kahdentoista tunnin leikkauksen jälkeen Töölön sairaalassa. Kun lääkäri saapui katsomaan potilastaan, hän sanoi, että Jaana ei kävele enää koskaan.

– Itkin hetken ja sitten totesin, että alan treenata paralympialaisiin. Tämä oli selviytymiskeinoni. Minun oli pakko lohduttaa itseäni jotenkin.

Jaanan isoveli totesi myöhemmin, että keneltäkään muulta ei voinut odottaa samanlaista kommenttia. Ensin Jaana alkoi ratsastaa terapiahevosella kuntoutuskeskuksen lähellä olevalla tallilla. Hevonen oli rauhallinen ja leveäselkäinen suomenhevonen, jonka kanssa Jaana opetteli tuntemaan vartalonsa uudestaan.

– Ymmärsin, että hevosen käsittelemiseen riittää joskus kaksi sormea. Onnettomuus teki minusta ratsastajana entistä pehmeämmän.

Kuusi vuotta sitten Jaana kisasi Lontoon paralympialaisissa. Hän sijoittui vapaaohjelmassa seitsemänneksi.

Odotukset Rion paralympialaisista 2016 olivat korkealla, mutta juuri kisojen alla Jaana horjahti uuden hevosensa selästä ja sai välilevynpullistuman. Kisat jäivät väliin, sillä lääkäri kielsi ratsastamisen puoleksi vuodeksi.

Uusi usko rakkauteen

Neljä vuotta sitten Jaana kohtasi Tepon. Vuosi aiemmin hän oli todennut ystävälleen, että nyt riitti. Vaikka Jaanalla oli vuosien varrella mukavia kumppaneita, tärkeimpiä olivat hevoset ja lapset. Hän päätti omistaa kaiken aikansa ratsastamiselle ja äitiydelle.

Kesällä Jaana lähti silloisen avustajansa kanssa Tallinnan-risteilylle. Kun naiset pääsivät takaisin Elimäelle, he päättivät jatkaa hauskanpitoa paikallisessa ravintolassa. Avustaja soitti ystävälleen, joka sanoi liittyvänsä seuraan erään Tepon kanssa.

Kun Jaana näki Tepon, hän ajatteli, että onpa charmikas ja pitkä mies. Illan aikana Jaana ja Teppo juttelivat ammateistaan ja harrastuksistaan. Seuraavana päivänä Teppo tuli käymään. Ja jäi.

– Tämän jälkeen olemme olleet erossa ainoastaan kisa- ja työmatkojen vuoksi. Kihloihin menimme vuoden seurustelun jälkeen, Jaana kertoo.

”Päätimme, että olemme yhdessä ja kestämme kaiken. ”

Jaana sanoo olevansa Tepolle paljosta kiitollinen. Teppo opetti hänet taas luottamaan ja uskomaan rakkauteen. Pari ei ole kertaakaan riidellyt tai korottanut toisilleen edes ääntään.

– Päätimme, että olemme yhdessä ja kestämme kaiken. Olen edelleen umpirakastunut, Jaana sanoo.

Sisukkaana syntynyt

Jaana uskoo syntyneensä sisukkaana. Esimerkkiä hän sai myös edesmenneeltä isältään.

– Hän aloitti yrittäjänä nollasta ja vaati meiltä kakaroilta paljon. Ehkä asenteeni on osaltaan kasvatuksen tulosta. Kun jotain sattuu, käyn asian läpi ja siirryn eteenpäin.

Yksi selviytymiskeino on ollut myös avoimuus. Jaana kertoo tarinaansa, koska haluaa auttaa. Viimeksi toissa viikolla hän sai kirjeen parikymppiseltä naiselta, joka oli halvaantunut tiputtuaan hevosen selästä.

Jaana kokee, että onnettomuus teki hänestä huolettomamman. Hän on tosin, ainakin poikiensa mielestä, edelleen ylihuolehtivainen vanhempi, mutta itseensä ja tekemisiinsä hän suhtautuu rennosti.

Muutama vuosi sitten Jaana esimerkiksi selvitti, missä voisi hypätä benji-hypyn. Lääkäri kuitenkin kielsi aikeet. Eräänä kesänä Jaana päätti puolestaan kelata pyörätuolillaan 380 kilometrin matkan Tuurin kyläkauppaan. Näin hän myös teki.

– Olen käynyt rajalla, joten otan jokaisen päivän kuin se olisi viimeiseni. Haluan toteuttaa haaveitani ja olla ratsastamisessa maailman paras.

Puoli vuotta sitten Olga ja Tuukka Temonen ottivat Jaanaan yhteyttä ja kertoivat, että olisivat kiinnostuneita tekemään Jaanasta fiktiivisen elokuvan. Muutaman kuukauden ehdotusta pohdittuaan Jaana vastasi kyllä.

– Ensireaktioni oli, että minusta, miksi? Halusin miettiä, jaanko tarinaani. Olin otettu ja ihmeissäni.

Kuvaukset alkavat ensi kesänä. Elokuvateattereissa lopputulos nähdään syksyllä 2020.

Arvot uusiksi

Ennen onnettomuuttaan Jaana koki, että tärkeintä elämässä olivat bisnes ja raha. Hevosten hoitaminen tapahtui liukuhihnalta ja oli rutiinia. Nyt tilanne on toinen.

– Kun kelaan aamuisin tallille, olen onnellinen ja läsnä. Se tekee kiitolliseksi.

Poikien ollessa teini-ikäisiä Jaana pelkäsi, mitä lapset ajattelevat vammautuneesta äidistään. Huoli oli turha: pojat olivat ylpeitä. Nuorempana he kertoivat usein kavereilleen, että äiti pystyy mihin vain.

Ja hevosista Jaana on saanut aina voimaa.

– Ne ovat ihania ja voimakkaita lohduttajia. Kuin perheenjäseniä. Ihan hyvin tässä lopulta kävi.

  • 44-vuotias kilparatsastaja.
  • Asuu Ratulan kylässä Elimäellä.
  • Perhe avopuoliso Teppo ja kaksi täysi-ikäistä poikaa edellisestä liitosta. Talouteen kuuluu myös kolme kissaa ja kaksi hevosta.