Maanantai eikä mitään mielessä. Kuva: Shutterstock
Maanantai eikä mitään mielessä. Kuva: Shutterstock

Uskallatko myöntää itsellesi, milloin on aika vaihtaa työpaikkaa?

Taas työpäivä.

Aamulla ahdistaa niin paljon, että vellot kahvikuppi kädessä sängyssä ja vitkuttelet päälle pukemisen kanssa. Töihin pääseminen ei onnistu kuin tukasta raahaten tai taksilla.

Töissä ei hymyilytä, vaan työtehtävät tuntuvat taakalta. Mikään ei innosta ja olet lamaantunut.

Tällaisessa tilanteessa on ollut esimerkiksi jutun kirjoittaja! Ratkaisu siihen oli yksinkertainen: uusi työ. Ja jo näytti valoisammalta.

Vanhassa työssä ei edes muistanut, miten hyvää tekee käydä töissä paikassa, jossa haluaa käydä. Tehdä työtä, joka innostaa ja opettaa uutta.

Jos et ole ihan varma siitä, pitäisikö sinun irtisanoutua ja siirtyä eteenpäin, lue alta löytyvä lista. Jos sen merkit täyttyvät, kannattaa miettiä uutta uraa.

1. Et halua mennä töihin.

Jos jokainen aamu ennen töitä on yhtä tahmaista maanantaita, et saa itseäsi liikkeelle ajoissa, myöhästelet ja mielessä pyörii vain ahdistus töihin pääsemisestä, havahdu.

Muista myös miettiä, millä tavoin oma asenteesi vaikuttanut siihen, mitä työpaikastasi ajattelet. Jos vellot työpaikkavihassa, ota itseäsi niskasta kiinni. Mieti, onko ahdistuksesi oikeutettua, vai oletko tehnyt kärpäsestä härkäsen.

2. Työ on koko elämäsi.

Ei enää aikaa parisuhteelle tai intoa harrastamiseen. Työ on elämäsi, eikä millekään muulle jää aikaa. Suhteenne on epäterve. Elämässä pitäisi olla muutakin sisältöä, eikä pelkkä muhkea palkka saa sitä sisältöä aikaan.

3. Et kehity.

Junnaat paikallaan päivästä toiseen. Milloin viimeksi olet ollut epämukavuusalueella ja huomannut sen jälkeen oppineesi jotain uutta? Kasvanut töiden kautta? Jos siitä on aikaa, on aika liikkua.

4. Et enää unelmoi.

Miksi halusit alunperin tehdä työtä, jota nyt teet? Ehkä unelmoit jostain suuresta, tavoittelit tiettyä päämäärää, uskoit työnantajasi suunnitelmiin, halusit saada aikaan hyvää. Jos sitä unelmaa ei enää ole olemassa, työkin voi tuntua merkityksettömältä. Ihmiset, joilla on oikea motiivi – se ei ole palkka – ovat parempia työntekijöitä. He ovat intohimoisia ja tuotteliaita, luovia. Ehkä sinun pitäisi etsiä uusi unelma toisesta työpaikasta, uudelta alalta, eri työnkuvasta.

5. Pelkäät.

Tiedät, että on aika mennä, mutta et uskalla. Muutos tuntuu liian suurelta, joten on helpompi jämähtää lepäämään laakereillaan. Pelkosi ei katoa – paitsi jos kohtaat sen. Rohkeutta!

Vinkit antoi kansainvälisen yrityskonsulttiyrityksen perustaja ja life coach Lauren Zander Huffington Postin blogissa.

Georg Elser yritti murhata Hitlerin vuonna 1939. Oliver Hirschbiegelin draama pohtii, toimiko Elser yksin.

IS TV-LEHTI: Oliver Hirschbiegelin ohjaama Elser (2015) on yksi lukemattomista Adolf Hitlerin murhayrityksistä kertovista elokuvista – ja yksi niistä lukuisista, joiden varsinaisista lopputuloksista jälkimaailmalla ei ole paljon epäselvyyttä.

Kenties sen vuoksi ohjaaja hoitaa elokuvassa attentaatin pois melkein alta aikayksikön – ja keskittyy sen jälkeen kertomaan tekijästä ja hänen taustoistaan.

Hirschbiegel nousi kuuluisuuteen Hitlerin viimeisistä vaiheista kertovalla ohjaustyöllään Perikato (2004). Tuskin minkään elokuvan materiaalia on kierrätetty niin paljon nettilevityksessä kuin Perikatoa ”Hitler kuulee”-variaatioiden merkeissä.

Menestyksen jälkeen Hirschbiegel suuntasi englanninkielisille markkinoille, mutta monen kaltaisensa tavoin otti enempi takkiinsa esimerkiksi meilläkin nähdyllä tv-elokuvalla Dianasta (2013). Sen jälkeen on varmasti tuntunut hyvältä vaihtoehdolta palata Hitler-filmien pariin.

Georg Elserin (vetoava Christian Friedel) toteuttama murhayritys tapahtui marraskuussa 1939 Münchenissä. Monissa maissa Hirschbiegelin elokuvaa on levitetty nimellä ”13 minuuttia”: sen verran attentaatti kesti ennen kuin muun maailman harmiksi epäonnistui – kun Hitler ehti poistua paikalta.

Toimiko Elser yksin? Tätä katsojien melko varmasti tietämää seikkaa hänen natsikuulustelijansa selvittävät lopun elokuvaa samalla kun takaumissa kerrotaan hänen vaiheistaan pienen maalaiskylän kelloseppänä ja soittoniekkana.

Valitettavasti kokonaistarina natsismin noususta ja myös rakastettunsa puolesta kamppailevan Elserin vastarinnasta ei ole kovinkaan vivahteikas. Elokuva myös jättää harmittavia aukkoja. (110)

Elser, Teema & Fem ke klo 22.00

Lue, mitä tähdet kertovat tänään juuri sinulle.

 

KAURIS

Sinulla on hyvä idea, joka voi avata sinulle ovia. Ole valmis ahkeroimaan asiasi eteen. Yhdistä voimasi hyvän tyypin kanssa.

 

VESIMIES

Katso tarkkaan, keneen luotat. Erityisesti raha-asioissa tulee olla skarppina. Kaiva taustoja, kunnes mikään ei ole enää epäselvää.

 

KALAT

Hoida rahakysymykset pois päiväjärjestyksestä nopeasti. Paperiasioita ei kannata jättää roikkumaan. Valmistaudu yllätyksiin.

 

OINAS

Joku saattaa tarjota apua odottaen vaativia vastapalveluksia. Mielet muuttuvat tänään nopeasti, joten varustaudu yllätyksiin matkan varrella.

 

HÄRKÄ

Voimien yhdistämien on hyvä idea. Joku auttaa sinua ideasi kehittelemisessä, jos vain pyydät hänen apuaan. Pidä tunteesi hallinnassasi.

 

KAKSONEN

Itseluottamuksesi saa tänään nostetta. Saat päivän tapahtumista paremman käsityksen siitä, mihin olet menossa. Romantiikka värittää päivääsi.

 

RAPU

Kekseliäisyydestä saa pisteitä raha-asioissa. Ole tarkkana terveydentilasi kanssa ja selvitä mitä pikimmiten mieltäsi painava yksityiskohta.

 

LEIJONA

Luvassa on tunnemyrskyjä, jos et ole kyllin joustava. Joku loukkaantuu, ellet kuuntele hänen toiveitaan. Tee omaa juttuasi toisia kunnioittaen.

 

NEITSYT

Kiire tekee sinulle hyvää. Haasteet ja tiheä aikataulu ovat juuri sitä, mitä kaipaat pysyäksesi energisenä. Anna romantiikalle tilaisuus.

 

VAAKA

Ota haaste vastaan. Käy läpi viimeaikaisia tapahtumia ja kuulostele tunteitasi. Laadi itsellesi strategia ennen kuin hyppäät seikkailuun.

 

SKORPIONI

Saat vastaasi kovia sanoja, joiden ei pidä antaa lannistaa sinua. Kuuntele sydäntäsi. Löydät etsimäsi vain olemalla rehellinen itsellesi.

 

JOUSIMIES

Pidä ajatuksesi omana tietonasi. Liian aikainen valttiesi paljastaminen ei tiedä hyvää. Kerro joko koko totuus tai vaikene täysin.