Palautuksia odotellessa. Kuva: Shutterstock
Palautuksia odotellessa. Kuva: Shutterstock

Ei edes kahta kuukautta palautuspäivään! Veroilmoitusta ehtii vielä muuttaakin.

Tänä vuonna veronpalautukset maksetaan keskiviikkona 3.12.2014.

Eikä kansalaisen tarvitse tehdä sen kummempia kuin odottaa rahoja, sillä veronpalautukset kilahtavat suoraan pankkitilille, jos tilinumero vain on verohallinnon tiedossa.

Jos verohallinnolla ei ole tilinumeroasi, voit ilmoittaa sen  sähköisesti täällä. Tilinumeron ehtii ilmoittaa vielä marraskuun alkupuolella.

Jos verottajalla ei ole tilitietojasi, veronpalautukset maksetaan keskiviikkona 10. joulukuuta alkaen OP-Pohjola-ryhmän Osuuspankin konttoreista. Pankista tulee saapumisilmoitus ja toimintaohjeet ennen maksupäivää.

Veronpalautuksia ei ole mahdollista saada etukäteen.

Verotus vahvistetaan perjantaina 31.10. Sitä ennen veronpalautusten tai jäännösverojen määrä voi muuttua, jos vähennys- tai tulotietoihin tulee muutoksia.

Sitten vain suunnittelemaan, mihin veronpalautusrahat voisi tuhlata.

Miten olisi esimerkiksi 145 000 euroa maksava käsilaukku?

Tai pullo Christian Louboutinin Rouge Louboutin -kynsilakkaa?

Tai ihan vain lasillinen parasta alle 12 euron kuohuviiniä hyvässä seurassa.

Lue myös:

Näin selvität, paljonko työkaverisi tienaa

Kaisa Liski, mitä tulee mieleen sanasta verotus?

Näin perintövero vaikuttaa taviksen elämään