Tänään toisiinsa tutustuvat 18-vuotias Veera Dahlgren ja 93-vuotias Tyyne Vähänissi. Veera uskoo, että asumiskokeilu lähentää nuoria ja vanhoja. ”Ei tämä homma mitään tähtitiedettä ole. Ihmisiähän me kaikki olemme.” Kuvat: Teemu Kuusimurto
Tänään toisiinsa tutustuvat 18-vuotias Veera Dahlgren ja 93-vuotias Tyyne Vähänissi. Veera uskoo, että asumiskokeilu lähentää nuoria ja vanhoja. ”Ei tämä homma mitään tähtitiedettä ole. Ihmisiähän me kaikki olemme.” Kuvat: Teemu Kuusimurto

Veera Dahlgrenin, 18, ensimmäinen oma koti on vanhusten palvelutalossa. Monelle muulle talo on elämän viimeinen osoite. Kun Veera kertoo vanhuksille kännykästä, he puhuvat hänelle rakkaudesta.

Pitsiverho laskeutuu ikkunalaudalle kevyesti kuin höyhen. 93-vuotiaan Tyyne Vähänissin olohuoneessa on kodikasta niin kuin vain mummolassa voi olla. Komea ryijy peittää seinää, itämainen silkkimatto lattiaa. Syvänpunaiset ruusut ojentelevat lasimaljasta, ja pikkuruisilla kahvikupeilla on paikkansa sirossa lasivitriinissä.

–Minunhan pitäisi tarjota teille jotain, Tyyne keksii ja kampeaa ylös samettiselta rokokoosohvalta.

Kaapista löytyy pojan toissa päivänä tuoma Coca-cola-pullo. Tyyne kaataa lasillisen 18-vuotiaalle Veera Dahlgrenille. He tapaavat tänään ensimmäistä kertaa.

”Nuorten muutto tänne on aivan ihana asia.”

Veera on asunut Rudolfin palvelutalossa vasta kaksi viikkoa, Tyyne kahdeksan, yhdeksän tai kymmenen vuotta. Tarkkaa lukua hän ei enää muista.

–Nuorten muutto tänne on aivan ihana asia. Toivoisin, että heitä muuttaisi enemmänkin. Minäkin voisin ottaa yhden tuonne toiseen huoneeseen, Tyyne hymyilee.

Tyynelle palvelutalo Rudolf on loppuelämän koti, Veeralle vasta ensimmäinen oma asunto. Pastellinsävyisillä käytävillä kohtaavat kaksi maailmaa: nuoruuden palo ja iän tuoma kokemus.

Veera ja kaksi muuta alle 25-vuotiasta nuorta muuttivat Rudolfin palvelutaloon Helsingin Laajasaloon tammikuussa, kukin omaan 23 neliön yksiöönsä. Muutto on osa Helsingin kaupungin Oman muotoinen koti -hanketta. Vuokra on halpa, 250 euroa, ja siitä hyvästä nuoret sitoutuvat pitämään seuraa vanhuksille 3–5 tuntia viikossa. Yhdessä vietettyjen tuntien määrää ei valvota. Malli on opittu Hollannista, missä vastaavanlaista asumista on kokeiltu jo muutaman vuoden.

–Ei tämä automaattisesti mene nappiin, mutta minulla on suuret odotukset. Eri-ikäiset kohtaavat aidosti ja huomaavat, että ei tässä niin erilaisia ollakaan, sanoo hankkeen projektipäällikkö Miki Mielonen.

Vaikka Tyynen ja Veeran elämäntilanteet ovat kuin yö ja päivä ja ikäeroakin on 75 vuotta, yhteinen kiinnostuksenkohde löytyy heti: musikaalit. Veera harrastaa niiden tekemistä kerran viikossa, Tyyne haaveilee niiden katsomisesta.

–Mehän voisimme mennä vaikka teatteriin joku ilta. Aijai. Joku musikaali, Tyyne maalailee.

–Sinun täytyy tulla joskus katsomaan minun musikaaliani, Veera ehdottaa.

Niin sovitaan.

Haparoiva alku

Paria kerrosta alempana Veeran yksiössä näyttää ihan samalta kuin kenen tahansa 18-vuotiaan huoneessa. Ikkunoita peittävät mustat verhot, tummalla karvamatolla lojuu avonainen läppäri. Vaatteet roikkuvat rekissä, ja yöpöydällä on rivi hajuvesipulloja.

–Tämä on tällainen koirankoppi. Haluaisin sohvan, mutta se ei oikein mahdu, Veera sanoo.

Ruokapöytäkin puuttuu vielä. Kämpän pienuus ei Veeraa harmita: kylppäriin mahtuu oma pesukone ja parvekkeelle kesäksi pöytä ja tuolit.

Veera asui aiemmin äitinsä kanssa Espoossa, mutta kaksio kävi ahtaaksi, kun myös isäpuoli ja veli muuttivat sinne. Kun Veera alkoi miettiä omilleen muuttoa, isäpuoli vinkkasi Rudolfin yksiöistä. Ensin Veeraa mietitytti. Olisiko palvelutalossa asuminen hänen juttunsa? Eikö olisi mahdotonta tulla valituksi satojen joukosta?

Veera lähetti hakemuksen, vaikka kaverit naureskelivat. Se kannatti.

–Kun pääsin, moni kaveri on sanonut, että vitsi, kun minäkin olisin hakenut.

”Kalliossa 16-neliöinen kämppä olisi maksanut 600 euroa kuukaudessa.”

Veera pitää välivuotta merkonomi­opinnoista ja tekee töitä vaatekaupassa ja lasten iltapäiväkerhossa. Rudolfin asunnoissa häntä houkutti halpa vuokra.

–Kalliossa 16-neliöinen kämppä olisi maksanut 600 euroa kuukaudessa. Älytöntä, Veera sanoo.

Lisäksi Veeraa kiehtoi vanhusten kanssa oleminen. Hänellä ei ollut siitä aiempaa kokemusta, ja ensimmäiset tapaamiskerrat tietysti jännittivät. Hän puhui kirjakieltä ja ”ihan älyttömän kovaa”.

–Meillä nuorisolla on oma pieni slangi. Mietin, ymmärtävätkö he puhettani. Se nyt oli ihan tyhmää.

 


Tyyne miettii, mitä uutta Veera voisi hänelle opettaa. Elektroniikan käyttöä, Veera ehdottaa.

 

Koti kahdelle

Tyyne istuu sohvallaan ja esittelee Veeralle tekemäänsä miellekarttaa. Siniselle pahville on liimattu lehdistä leikattuja kuvia, jotka muistuttavat tärkeistä asioista: kauniista rannoista, koirista, rakkaista ihmisistä. Oikeaan yläkulmaan liimattu kuva tuo mieleen nuoruuden Helsingin Tähtitorninmäellä. Siellä Tyyne tapasi miehensä kanssa istua.

”Ehdimme olla 65 vuotta yhdessä, yhden ja saman kanssa.”

Tyyne kertoo olevansa kotoisin Karjalasta, Suojärveltä. Hän muutti Helsinkiin lääkintälotaksi, kun talvisota alkoi 1939. Mies tarttui kainaloon pääkaupungista.

–Ehdimme olla 65 vuotta naimisissa, yhden ja saman kanssa. Mies kuoli neljä vuotta sitten. Sen minä sentään muistan, Tyyne kertoo.

Veerakin seurustelee ja kuuntelee mielellään Tyynen juttuja rakkaudesta.

–Vaikka olen nuori, olen kokenut kaikenlaista.

Tyynen asunto on kaksio, isompi siis kuin monilla muilla. Olohuoneen kruunaa kaunis rokokookalusto. Tyyne ei olisi halunnut tuoda huonekaluja ensin ollenkaan, mutta lasten mielestä niiden kanssa palvelutalossa on kotoisampaa.

Tyyne muutti Rudolfiin alun perin yhdessä miehensä kanssa, kun tämä sairastui Alzheimerin tautiin. Se oli raskasta aikaa, eikä Tyyne muista siitä paljonkaan.

–Olin niin väsynyt hänen kanssaan. Se oli ankeata aikaa. Hän ei lopulta edes tuntenut, Tyyne huokaa.

Myös Veeran ainoa elossa oleva isovanhempi on pahasti dementoitunut.

–Pappa ei muista minua millään tavalla, eikä äitiäkään. Siellä on vaikea olla. Hän ei ole ollut läsnä pitkään aikaan.

Tyyne toivoo taloon muuttaneilta nuorilta erityisesti seuraa ulkoiluun ja rientoihin. Hän on omatoiminen, mutta apu saattaisi olla tarpeen, jos alkaa huipata tai jotain kaatuu.

Tyynestä nuorten läsnäolo on tärkeää, koska vierailijoita käy muuten turhan harvoin. Monet ikätoverit ovat jo nukkuneet pois, ja iltaisin vierailijoiden parkkipaikalla on hiljaista.

–Minulla ei minun ikäisiä enää ole, ja eläkkeelle pääsevät ovat niin kiireisiä. Eivät ne kerkeä. Tytär piipahtaa usein, mutta lapsillakin on omat perheet. Kyllä me tavataan, mutta tykkäisin vain, että nuoret kävisivät enemmän.

–Tule käymään joku ilta, kun ei ole muuta, Tyyne huikkaa, kun Veeran on aika lähteä.

 


”Olen oppinut, että jotkut haluavat seuraa, jotkut eivät. Sitä pitää kunnioittaa”, Veera sanoo.

 

Lääke yksinäisyyteen

Rudolfin asumiskokeilulla on monta tavoitetta, esimerkiksi nuorten asuntotilanteen parantaminen, ymmärryksen lisääminen ja yksinäisyyden helpottaminen. Nuoret tuovat energiaa, vanhat viisautta.

–Eri-ikäisten välistä vuorovaikutusta on aivan liian vähän, hankkeen projektipäällikkö Miki Mielonen sanoo.

Hän uskoo, että ymmärrys kasvaa, kun nuoret ja vanhat viettävät aikaa keskenään. Yhdistävät asiat voivat olla mitä tahansa harrastuksista samaan koti­seutuun. Yhteiset kiinnostuksenkohteet yhdistävät enemmän kuin ikä.

Pullantuoksuista kuvaa projektilla ei silti haluta luoda.

–Kaikki vanhukset eivät ole hyväntuulisia ja ystävällisiä. Vastaan voi tulla kiukkuisiakin ihmisiä, jotka eivät tykkää siitä, että nuoret tulevat tänne.

Mielosen mukaan erityisesti kotona asuvat vanhukset kärsivät helposti yksinäisyydestä. Kodeissa halutaan asua pitkään, eikä niistä välttämättä poistuta mihinkään. Palvelutalossa toisia on mahdollisuus tavata, mutta kaikki eivät ole sosiaalisia sielläkään.

”Yksinäisyyteenkin voi kuolla. Minusta se on älyttömän surullista.”

Veerakin oli miettinyt vanhusten yksinäisyyttä ennen kuin lähetti hakemuksen.

–Yksinäisyyteenkin voi kuolla. Joillakin ei vain ole kavereita tai perhettä, eikä kukaan ole niiden kanssa. Minusta se on älyttömän surullista, Veera sanoo.

–Kun olen itse vanhempi, vaikka 80-vuotias, toivoisin, etten olisi yksin. Haluaisin, että joku kävisi edes kerran viikossa. Tietäisi, mitä odottaa. Yksinäisillä ei ole mitään, mitä odottaa.

Asumiskokeilu voi auttaa myös nuorten yksinäisyyteen.

–Vähemmän puhutaan siitä, että nuoretkin voivat olla yksinäisiä. Se on vaiettu asia. Kouluterveyskyselyn mukaan joka kymmenes poika on ilman yhtään ystävää, Miki Mielonen sanoo.

Moni nuori on etääntynyt isovanhemmistaan. Nämä ovat kuolleet tai heitä ei muuten vain tavata kovin usein. Veerankin ainoa elossa oleva isovanhempi on se dementoitunut pappa.

Rudolfissa Veera aikoo opetella ymmärtämään ikäihmisiä. Yhteinen ajanvietto on hänestä tärkeää, koska koskaan ei tiedä, milloin on liian myöhäistä. Se taitaa päteä elämässä yleensäkin. Ehkä täällä voisi oppia elämään hetkessä?

–Minulla ei ole ollenkaan kokemusta iäkkäistä ihmisistä, mutta tässähän sen näkee. Ihmisiä me kaikki olemme. Ei se voi olla sen vaikeampaa, Veera miettii.

”Vanhuksille nuoret ovat naapureita, eivät hoitajia.”

Vanhukset odottavat nuorilta ihan tavallisia asioita: tervehtimistä, hymyilyä, ehkä yhteislaulua silloin tällöin. Projektin vetäjät ovat varoneet asettamasta nuorille paineita. Heiltä odotetaan paljon, mutta pääasia on olla ihan tavallisesti.

–Eräs rouva sanoi, että tärkeä juttu on se, että nuoret kohtelevat vanhoja lähtökohtaisesti tasavertaisina ihmisinä, eivät hoidettavina, Mielonen sanoo.

–Vanhuksilla on hirveän suuri tarve olla normaali. He ovat hoitajien kanssa koko päivän, mutta nuoret ovat heille naapureita, eivät hoitajia.

Tikkiä ja sydänsuruja

Tikki. Pokeri. Sika. 85-vuotias Aimo Fonsen luettelee Veeralle korttipelejä.

–Minä osaan vain ristiseiskaa, Veera pahoittelee ja kumartuu kohti Aimoa.

–Sinun täytyy opettaa minulle paljon.

Aimo asuu Majakka-siivessä, joka on Veeran oma vastuuosasto. Tavallisen kerrostalon käytävästä siiven erottavat vain vaaleansinisiä seiniä reunustavat kävelytuet, käsidesituubit, vinyylihansikaslaatikot ja lievä pissan tuoksu.

Aimo on asunut Rudolfissa viime syksystä lähtien. Huone näyttää toistaiseksi askeettiselta: sairaalasänky, pöytä, pieni keittiönurkkaus ja parveke. Entisen 55-neliöisen asunnon kalusteet eivät mahtuneet yksiön neliöihin.

Nuorten muutto Rudolfiin on Aimosta hyvä idea.

–Se yhdistää eri maailmoja. Samassa veneessähän tässä ollaan. Ettei katsota vanhuksia niin, että ne ovat jotain kummajaisia, Aimo miettii.

–Harva auttaa vanhusta vaikeuksissa. Jos ei tunne ja tiedä, ujostelee turhaan. Täällä moikataan ainakin, jos ei muuta.

Aimosta nuoret voisivat opettaa vanhuksille vaikka kännykän tai tietokoneen käyttöä. Nuoret voisivat oppia iäkkäämmiltä rakkaudesta.

–Esimerkiksi lemmensurut ovat sellaisia, että ne tulevat ja menevät. Ei niihin kannata kompastua kovin pitkäksi aikaa.

Aimo tietää, mistä puhuu. Hän erosi vuosikymmeniä sitten, mutta seurusteli vielä vanhoilla päivillään 21 vuotta. Sekin suhde päättyi, kun kumppani peri omakotitalon Vihdistä.

–Sinne en halunnut. Pyörätuolilla on surkeaa liikkua haja-asutusalueella, Aimo huokaa.

Aimo puhuu hiljaa, mutta huumori on edelleen veitsenterävää. Hän kertoo Veeralle hiljakseen elämästään – työstään kirjapainossa ja huoltomiehenä, lapsistaan, Parkinsonin taudin myötä menneestä ajokortista.

”Tämä on alku jollekin. Se voi johtaa parempaan kanssakäymiseen, kaveruuteen.”

Veerasta Aimon sanat sydänsuruista kuulostavat tutuilta. Veera on huomannut, että monet palvelutalon asukkaista puhuvat hänelle ensimmäisenä juuri perheestään tai työstään.

–Moni on kertonut lapsistaan, erostaan tai puolison kuolemasta. He haluavat kovasti kertoa, millainen perhe heillä on ollut ja mitä he ovat tehneet työkseen.

Yhteinen sävel löytyy viimeistään, kun Aimo esittelee tekemiään tauluja. Yksi esittää tytärtä, toinen avioeroa, kolmas on öljyväreillä maalattu omakuva vuodelta 1984. Piirtämisestä tykkäävä Veera innostuu kuullessaan, että Aimolla on vieläkin öljyvärit laatikossa.

Tällaista yhteenkuuluvuutta asumiskokeilu voi parhaimmillaan luoda.

–Tämä on alku jollekin. Se voi johtaa johonkin, ehkä parempaan kanssakäymiseen, kaveruuteen. Vanhuksilla on kokemusta, nuorilla on tehoa, Aimo pohtii.

 


Aimosta ajat ovat muuttuneet. ”Ennen vanhaan koko perhe oli koolla, isäntä, emäntä ja nuoret. Se oli yhteenkuuluvaisuutta.”

 

Mummon kammarissa

Rudolfin asumiskokeilu on Suomessa vielä ainutlaatuinen, muttei ehkä kauan. Projekti on kiinnostanut kovasti muitakin, ja kansainvälisesti vastaavanlaiset kokeilut ovat onnistuneet hyvin.

Miki Mielonen uskoo asiaansa täysillä. Ennen kokeilun käynnistämistä epäiltiin, kiinnostaisiko palvelutalossa asuminen nuoria. Hakijoita oli 312, joten huoli osoittautui turhaksi.

–Olen huomannut, että nuorilla ja vanhoilla on aika paljon yhteistä, ja tiedän, kuinka vaikeaa kämpän saaminen Helsingissä on. On paljon nuoria, jotka eivät vain pääse muuttamaan kotoa.

”Jos joku kuolee, se voi olla kova paikka. En tiedä, miltä se tuntuu.”

Mielonen huolehtii ainoastaan siitä, kuormittuvatko nuoret liikaa, jos heitä viedään joka suuntaan. Myös menetyksiin pitää olla valmis.

–Eihän tämä ole pelkästään energisoiva ympäristö. Tämä on ihmisten viimeinen koti, ja ympärillä on paljon huonokuntoisia vanhuksia. Se voi kuormittaa ja viedä intoa, Mielonen pohtii.

–Jos joku kuolee, se voi olla aika kova paikka. En ole menettänyt lähiympäristöstä oikein ketään, enkä tiedä, miltä se tuntuu. Vanhuksista voi tulla ystäviä, ja sitten jos he kupsahtavat, en tiedä, miten osaan reagoida, Veera sanoo.

Kuolema pelottaa, koska sitä on mahdotonta määritellä tai ennustaa, ja joskus pelkoa lievittää vain kuoleman kohtaaminen. Palvelutalossa elämän rajallisuus on aina läsnä.

–Tuntuu tyhmältä sanoa, että ajatukseen tottuu. Mutta itselle tulee tosi hyvä mieli, kun viettää jonkun kanssa aikaa. Ainakin voi ajatella, että hän ei kuollut yksinäisyyteen, Veera sanoo.

Tulevaisuudessa projektin vetäjät haluaisivat kokeilla yhteisasumista vanhusten kodeissa. Mielosesta virkamiehet haikailevat liikaa näppärien yksiöiden perään. Varsinkin moni toiselta paikkakunnalta muuttanut nuori saattaa kaivata porukkaa ympärilleen. Samaan aikaan moni vanhus elää yksin isossa kodissa.

Mielosesta projekti on onnistunut, jos sillä on onnistettu murtamaan oletusta, että vanhat haluavat yhtä ja nuoret toista. Toiveita on yhtä monta kuin ihmisiäkin.

–On vanha tapa jaotella eri-ikäiset eri laatikoihin. Se ei toimi enää.

Palvelutalo Rudolf

  • Rudolfin palvelutalossa Helsingin Laajasalossa asuu noin 135 vanhusta ja kolme alle 25-vuotiasta nuorta.
  • Nuoret maksavat yksiöistään vuokraa 250 euroa kuukaudessa. Sen lisäksi he pitävät seuraa vanhuksille 3–5 tuntia viikossa.
  • Kokeilu on osa Oman muotoinen koti -projektia. Sen tarkoitus on auttaa alle 25-vuotiaiden nuorten asunnottomuuden ratkaisemisessa.

Lue, mitä tähdet kertovat tänään juuri sinulle.

JOUSIMIES

Kuuntele itseäsi. On tärkeää, että olet rehellinen peilikuvallesi tunne-elämääsi koskevissa kysymyksissä. Älä sulkeudu kuoreesi.

                

KAURIS

Anna muiden puuhata omiaan. Pidä huolta läheisistäsi ja kotiin liittyvistä asioista. Sinun on keskityttävä yhteen asiaan kerrallaan.

 

VESIMIES

Pysyttele totuudessa. Onnistut välttämään tunnerikkaan konfliktin, jos et vääristele tapahtumia. Älä sekaannu asioihin, jotka eivät kuulu sinulle.

 

KALAT

Tunteesi karkaavat herkästi käsistä, jos et ole tarkkana. Valitse sanasi tarkkaan. Oikea ajoitus voi säästää sinut monilta harmeilta.

 

OINAS

Pidä henkilökohtaiset asiat yleisöltä piilossa. Huhut lähtevät tänään leviämään pienestä sytykkeestä. Älä anna kenenkään jyrätä ylitsesi.

 

HÄRKÄ

Älä usko kaikkea, mitä sinulle kerrotaan. Terve ennakkoluuloisuus pelastaa sinut hankaluuksilta. Luota vaistoosi tiukan paikan tullen.

 

KAKSONEN

Vietä laatuaikaa rakkaan ihmisen seurassa. On hyvä hetki miettiä sitoutumista. Ihmissuhteissa puhaltavat uudet tuulet.

 

RAPU

Tarjoa apuasi sitä tarvitseville. Voit oppia päivän tapahtumista paljon. Panoksesi saa aikaan merkittäviä muutoksia.

 

LEIJONA

Suunnittele tulevia reissuja. On aika ottaa yhteyttä vanhoihin ystäviin ja muistella menneitä. Taaksepäin palaaminen tekee hyvää.

 

NEITSYT

Satsaa kaikkesi ihmissuhteisiin. Voit saada aikaan positiivisia muutoksia ympäristössäsi. Pelastat perheenjäsenen tai sukulaisen päivän.

 

VAAKA

On aika puhua suoraan. Jaa tuntemuksesi läheisesi kanssa. Perhe ja ystävät menevät tänään kaiken muun edelle.

 

SKORPIONI

Pieni muutos saa aikaan jotain merkittävää. Päivän tapahtumat auttavat sinua hahmottamaan asioiden tärkeysjärjestyksen. Raha-asioissa on luvassa yllätyksiä.

 

 

Joillakin niitä ei ole ollenkaan ja joillakin vaikka muille jakaa. Arvaatko hiusten perusteella, ketkä julkisuuden henkilöt ovat kuvissa?