Polttelevatko palautukset taskussa? Kuva: Shutterstock
Polttelevatko palautukset taskussa? Kuva: Shutterstock

Veronpalautukset kilahtivat tilille – vihdoinkin. Asiantuntija neuvoo, mihin ne on järkevintä sijoittaa.

Vaikka tilille kopsahtavat rahat ovat omalla työllä ansaittuja, tuntuvat ne ylimääräiseltä palkkapäivältä joulun alla. Tuhlaamaan!

Tai ehkä ei ihan heti. Varallisuusvalmentaja ja Vauras nainen -yhteisön perustaja Terhi Majasalmi kehottaa sijoittamaan palautukset osakkeisiin ja rahastoihin. Niillä saa rahoilleen parasta vastinetta.

– Vaikka olisi aloitteleva sijoittaja, kannattaa lähteä rohkeasti mukaan siihen maailmaan. Esimerkiksi indeksirahastot ovat aloittelijoille hyviä. Niissä päivittäiset nousu- ja laskusuhdanteet ovat usein maltillisia, eikä omia sijoituksiaan tarvitse seurata joka päivä herkeämättä.

Rahastoihin sijoittaminen sopii toki vain silloin, jos oma rahatilanne sallii säästämisen. Terhi kehottaakin jokaista arvioimaan omaa taloudellista tilannettaan ennen kuin päättää palautusten kohtalosta. Jos esimerkiksi on paljon juoksevia kuluja, on järkevää maksaa niitä palautuksilla.

– Ja jos vaikkapa tietää, että tulevaisuudessa työpaikka saattaa olla vaakalaudalla, palautukset kannattaa säästää.

Jos tänään tilille tupsahti suuri summa palautuksia, kannattaa muuten tarkistaa oma veroprosenttinsa, ettei seuraavaksi ole luvassa jättimätkyjä.

– Oman talouden kannalta hirveän suuret palautukset ei ole välttämättä kovin hyvä juttu. Jotkut ajattelevat, että ennakkoverojen maksaminen on kuin säästämistä. Palautuksissa on kuitenkin vain noin puolen prosentin korko, joten se ei ole kovinkaan järkevä tapa säästää.

Lue myös:

Rikastumisvinkit naisille: Näin pääset alkuun säästämisessä ja sijoittamisessa

Ihanan kallista! Kaupunkilaisnaiset paljastavat, mihin tuhlaavat palkkansa

Ensi kesän morsiamet, varautukaa uudenlaisiin huomenlahjoihin. 

Sensuellit boudoir-henkiset kuvat morsiamesta ovat olleet trendikäs huomenlahja muutaman vuoden ajan, ja voimaannuttavat alaston- sekä alusvaatekuvaukset ovat muutenkin kasvattaneet suosiotaan.

Nyt sensuellien kuvien ottaminen näyttää saapuneen myös miesten keskuuteen, ainakin Yhdysvalloissa. Trendin nimi on dudeoir. Idea on tismalleen sama kuin perinteisissä boudoir-kuvissa, mutta naisten boudoir-kuvia mukailevat asennot ja asetelmat tuovat dudeoiriin ylimääräisen ripauksen huumoria. 

Kurpitsakuvat leviävät netissä

Arizonassa on julkaistu jo toinen dudeoir-kalenteri, jossa parrakkaat ja vatsakkaat miehet poseeraavat metsämaisemissa vain boksereihin ja flanellipaitoihin pukeutuneina. Valokuvaaja Masika May on kuvannut useammankin yhdysvaltalaisen aviomiehen dudeoir-hengessä lahjaksi heidän vaimoilleen. 

Tennesseessä valokuvaaja Gayla Thompson suostutteli hiljattain aviomiehensä poseeraamaan vähissä vaatteissa Halloweenin kunniaksi. #kurpitsapylly-hashtagilla varustetuista kuvista tuli nopeasti huippusuosittuja sosiaalisessa mediassa.

– Nämä olivat minun ideoitani, mutta kun aloimme kuvata, mieheni otti ohjat omiin käsiinsä, eikä ohjeistusta tarvittu. Hän on tosi hyvä malli, Thompson kertoo Huffington Postissa.

Ehkäpä jo ensi kesän morsiamet saavat huomenlahjaksi eroottisia kuvia.

Seksistä puhumisella ei välttämättä paranneta maailmaa, mutta yksittäisten ihmisten seksielämään sillä voi olla merkittävä vaikutus.

Rosa Meriläinen treenaa vaginapainonnostoa ketsuppipullolla, kertoo saavansa orgasmin ajatuksen voimalla ja masturboi mieluummin kuin meikkaa. Mitä ajattelet tästä?

Kun julkaisimme osan Rosa Meriläisen Seksi ja minä -juttusarjaan antamasta haastattelusta verkossa, kommenttiosiot niin sivustolla kuin Facebookissakin alkoivat käydä nopeasti kuumana. Rosalle avoin puhe seksistä ei ole ongelma, mutta monta muuta se häiritsi. Ei niinkään se seksi, vaan se, että juuri Rosa puhuu siitä.

Kommenteista tulee se vaikutelma, että seksissä ja siitä puhumisessa olisi yhä jotain hävettävää. Rosahan on äiti, miten hän kehtaa! Jotain patoumia tässä taustalla on oltava, kun tuommoisia kertoo!

Kaikki kommentit – olivat ne sitten kauhistelevia, ylistäviä tai naureskelevia – kertovat, että seksistä ja seksuaalisuudesta pitää puhua enemmän. Niin paljon, että seksipuhe muuttuu tylsäksi aamukaurapuuroksi, maailman tavallisimmaksi asiaksi. Sillä asialla Rosakin on haastattelun antaessaan ollut.

Käsityksemme siitä, mitä pidämme normaalina seksuaalisuutena, on usein valitettavan kapea. Se, että joku puhuu omista seksuaalisista kokemuksistaan avoimesti, ei tietenkään tarkoita, että kaikkien muidenkin pitäisi puhua tai tehdä samoja asioita. Joskus riittää, että lukee, katsoo telkkarista tai kuulee radiosta. Voi jutella luotettavassa kaveriporukassa tai vain kuunnella, kun avoimemmat keskustelevat. Kaikki se avartaa maailmankuvaa, mikä on seksuaalisuudelle hyväksi.

Seksipuhe avartaa maailmankuvaa ja on seksuaalisuudelle hyväksi.

Rajoittuneet asenteet heikentävät seksuaalista itsetuntoa, mikä on suoraan yhteydessä nautintoon. Jos miettii, onko jokin normaalia tai yleisesti hyväksyttyä, ei pysty täysillä antautumaan nautinnolle. Häpeä ei kuulu seksin harrastamiseen, vaan siitä pitää päästä irti. Siksi tarvitsemme esikuvia, jotka puhuvat suoraan.

Lue myös: ”En pysty katsomaan alapäätäni, se ällöttää minua” – seksuaaliterapeutin mukaan moni nainen kärsii alapäähäpeästä

Se, että puhuu seksistä, ei tarkoita, että miettisi elämässään vain ja ainoastaan seksiä. Monen elämään se kuitenkin kuuluu olennaisena osana ja ainakin käväisee mielessä jopa päivittäin. Miksei siitä silloin voisi puhua? Seksipuhetta vieraksuvien kannattaa myös muistaa, että jotenkin hekin ovat päätyneet aihetta käsittelevän jutun pariin, kenties jopa lukemaan alusta loppuun.

Tiedämme, että monet tutut ja tuntemattomat, miehet, naiset ja muunsukupuoliset harrastavat seksiä ja itsetyydytystä. Intiimit yksityisasiat eivät tietenkään sovi kaikkiin keskusteluihin, mutta olisi tekopyhää kieltää niiden olemassaolo. Seksuaalisuuden pitää saada myös näkyä ja kuulua.

Tällä hetkellä yksi puhuu ja muut pohtivat, onko puhuminen sopivaa.

Silti Rosan haastattelun yhteydessä on puhuttu seksiä enemmän siitä, onko seksistä sopivaa puhua ja jos on, millä tavalla. Aika ei siis vielä ole kypsä vuoropuhelulle. Tällä hetkellä yksi puhuu ja muut pohtivat, onko puhuminen sopivaa.

Jos puhuisimme seksistä itsestään, moni hyötyisi. Ei seksipuheella välttämättä maailmaa paranneta, mutta yksittäisten ihmisten seksielämiin sillä voi olla merkittävä vaikutus.

Kannattaa siis varata hetki sitä varten, että tutkiskelee Rosan sanojen herättämiä ajatuksia ja mielipiteitä. Ne nimittäin voivat paljastaa yllättävän paljon sinusta itsestäsi ja suhtautumisestasi seksiin.