Luomuliikunnaksi lasketaan kaikki arkiaktiivisuus. Kuva: Shutterstock
Luomuliikunnaksi lasketaan kaikki arkiaktiivisuus. Kuva: Shutterstock

Viime aikoina termi luomuliikunta on alkanut kuulua muuallakin kuin kuntogurujen puheissa, mutta mitä se oikeastaan on?

Kun istuu tuoliin tai nousee siitä ylös, lihakset aktivoituvat ilman, että sitä tulee edes ajatelleeksi. Samoin silloin, kun lähtee kävellen lounaalle työpaikkaruokalaan, ja ehkä jopa valitsee hissin sijaan portaat. Kumpaakin voi kutsua luomuliikunnaksi.

– Lihasten aktivoituminen on kehon normaalin ja luonnollisen toiminnan edellytys, selittää liikuntafysiologi ja väitöskirjatutkija Arto Pesola Jyväskylän yliopistosta. Hän tutkii istumisen haittoja sekä terveyden edistämistä arkiaktiivisuuden avulla ja on kirjoittanut Luomuliikunnan vallankumous -kirjan (Fitra).

Istumisen terveyshaitoista tiedetään koko ajan enemmän, ja ajatus luomuliikunnan taustalla onkin, että istuminen ja makoilu vähenisivät. Luomuliikunnalla tarkoitetaan kaikkea tekemistä, jossa lihakset aktivoituvat edes vähän. Se voi olla joko tietoista tai tiedostamatonta, esimerkiksi seisoen työskentelyä, kävelyä, siivousta, lumen luontia tai koiran lenkitystä... Kaikki käy, kunhan lihakset pääsevät töihin.

Mutta hetkonen, ihan kuin tämä olisi kuultu ennenkin. Miten luomuliikunta eroaa esimerkiksi vanhasta kunnon hyötyliikunnasta? Ei oikeastaan mitenkään, termi on vain vähän mediaseksikkäämpi nyt, kun luomu on jokaisen huulilla.

– Luomuliikunta mahtuu samaan koriin kuin hyöty- ja arkiliikuntakin, Arto Pesola myöntää.

Pieniä päätöksiä

Harva onnistuu liikkumaan vahingossa tarpeeksi, koska elinympäristömme on muokkautunut sellaiseksi, että se kannustaa passiivisuuteen. Liikunnallisempi elämäntapa vaatii usein pieniä muutoksia ja päätöksiä.

Luomuliikunnan ideana on hyödyntää kaikki tilaisuudet, jotka antavat mahdollisuuden fyysiselle aktiivisuudelle. Jos töitä voi tehdä istumisen sijaan seisten, jälkimmäisen valitseminen on aika pieni päätös. Kuntosalille lähteminen sen sijaan vaatii, että sille varaa erikseen aikaa. Liikkumisen kynnys myös madaltuu, kun arkiaktiivisuus ratkaisee urheilun ja kuntoliikunnan vaikeimmalta tuntuvan haasteen: lähtemisen.

Arto Pesola haluaa ihmisten kiinnittävän huomiota arkiaktiivisuuteen, mutta hän kannustaa myös kuntoliikuntaan.

– Kunnon kasvattaminen vaatii, että välillä hengästyy ja laittaa nykyisen kuntonsa koetukselle. Monelle liikunta on myös hetki, jolloin pääsee irrottautumaan arjesta.

Lue myös:

Haluatko pyöreämmät pakarat? Vaihda tämä istuma-asento heti

Onko selkäsi kipeä istumatyöstä? 10 vinkkiä, joilla parannat asentoasi

Istutko itsesi sairaaksi?

Historiallinen draama Synkin hetki suhtautuu kritiikittä sankariinsa Winston Churchilliin.

Eletään vuoden 1940 toukokuuta ja toinen maailmansota riehuu Euroopassa. Englannissa ollaan tyytymättömiä pääministeri Neville Chamberlainiin. Hänen tilalleen valitaan Winston Churchill, jolla riittää vihollisia. Churchillillä on edessään mahdottomalta vaikuttava tehtävä: pysäyttää Hitlerin voittokulku.

Englantilainen ohjaaja Joe Wright muistetaan parhaiten loisteliaista pukudraamoistaan, kuten Keira Knightleyn tähdittämä Anna Karenina vuodelta 2012. Hänen uutuusdraamansa Synkin hetki tarjoaa sekin pienintä yksityiskohtaa myöten hiottua ajankuvaa.

Puvustaja Jacqueline Durran loihti myös Wrightin läpimurtoelokuvan, vuonna 2005 ilmestyneen Ylpeys ja ennakkoluulo -filmatisoinnin, häikäisevän puvustuksen. Churchillin aloittaessa pestinsä sota ei ollut tuhonnut Englannin kansantaloutta. Niinpä myös tavallisilla naisilla oli vielä varaa tyylikkäisiin asukokonaisuuksiin. Eniten vaivaa Durran on kuitenkin nähnyt Kristin Scott Thomasin näyttelemän Winstonin vaimon Clementine Churchillin tyyliin, jonka asua täydentää aina elegantti hattu tai hiuskoriste.

Pääroolia esittävällä Gary Oldmanilla oli työtä muuntautua Churchilliksi. Oldman on laiha, kun taas pääministeri oli virkaan astuessaan suorastaan muhkeassa kunnossa. Maskeeraaja Kazuhiro Tsuji onnistui taikomaan Oldmanille uskottavan kaksoisleuan. Yhdennäköisyyttä Churchillin kanssa Tsuji ei ole kuitenkaan tavoittanut. Oldman on Oldman, vain vanhempana ja tuhdimpana.

Elokuva pönkittää kuvaa Churchillistä suurmiehenä, sankarina, joka onnistui yksin pelastamaan Britannian – ja siinä sivussa koko Euroopan – Hitleriltä. Historiantutkimus suhtautuu Churchilliin kriittisemmin. Joidenkin näkemysten mukaan pääministeri ei ollut mikään nerokas strategi. Voitto saavutettiin pikemminkin Churchillistä huolimatta kuin hänen ansiostaan. 

Synkin hetki ***

 

Hugh Jackmanin musikaali The Greatest Showman nostalgisoi viihteen muotoa, jota ei ole ikävä.

P. T. Barnum (1810–1891) rikastui freak show -esityksillä, joissa yleisö sai pällistellä sellaisia ”kummajaisia” kuin parrakas nainen, maailman lihavin mies tai siamilaiset kaksoset. Nykynäkökulmasta viihde ei ollut eettistä: liikakarvoituksesta kärsiviä naisia, sairaalloisen ylipainoisia miehiä tai yhteen kasvaneita kaksosia ei enää pidetä friikkeinä, vaan ihmisiä siinä missä muitakin.

Tämä on Michael Graceyn uutuusmusikaalin The Greatest Showman ongelma. Se kertoo Barnumin (Hugh Jackman) menestystarinan kyseenalaistamatta yhteiskunnan hyljeksimien ihmisten hyväksikäyttöä. Elokuvassa esiintyjät laulavat ja esittävät huikeita tanssikoreografioita. Todellisuudessa ”luonnonoikkuja” oli tapana esitellä häkeissä.

Elokuvan pelastaisi esiintyjien oma näkökulma. Sen sijaan tapahtumat kerrotaan Barnumin kannalta. Asenne on nostalginen: oi niitä aikoja, kun kansa vielä pääsi nauttimaan näin ihmeellisestä viihteestä! ”Friikit” saavat sentään yhden oman laulunumeron, jossa juhlitaan jokaisen oikeutta olla sellainen kuin on. Tai niin kuin Barnum toteaa kenraali Tom Thumbiksi (suom. Pekka Peukaloiseksi) nimeämälleen lyhytkasvuiselle miehelle: ”Jos sinulle joka tapauksessa nauretaan, on parempi ottaa siitä maksu”. Maksusta tosin valui suurin osa Barnumin omaan taskuun.

Moraaliset pohdinnat sikseen. Musikaalinakaan elokuva ei ole katsomisen arvoinen. Voimaballadit ovat laskelmoituja ja tanssikoreografiat jäykkiä. Barnumin vaimoa näyttelevä Michelle Williams on muovinen kuin Barbie ja Barnumin liikekumppania tulkitseva Zac Efron vahamainen kuin Ken. Elokuvasta on turha hakea mitään tunteita. Ilo, riemu ja taika loistavat poissaolollaan. Niin kuin freak show’sta aikanaan.

The Greatest Showman **