Anita Chaudharyn velkaantunut isä myi tyttärensä kotiapulaiseksi, kun Anita oli 14-vuotias. Melkein kaikki kylän tytöt oli myyty kamalareiksi jo ennen teini-ikää. Anitan pakkotyö kesti kolme vuotta. Kuva: Meeri Koutaniemi
Anita Chaudharyn velkaantunut isä myi tyttärensä kotiapulaiseksi, kun Anita oli 14-vuotias. Melkein kaikki kylän tytöt oli myyty kamalareiksi jo ennen teini-ikää. Anitan pakkotyö kesti kolme vuotta. Kuva: Meeri Koutaniemi

Vapautetut kotiorjat tahtovat lopettaa kamalari-perinteen, joka on katkaissut tuhansien nepalilaistyttöjen lapsuuden.

Raskaita töitä aamuhämärästä yömyöhään, moitteita ja lyöntejä, ainainen nälkä ja koti-ikävä. Painajaismaiset kokemukset leimaavat satojen nepalilaisten kamalari-orjien elämää.

Kamalarit ovat Nepalin alkuperäiskansaan tharuihin kuuluvia tyttöjä, jotka heidän köyhät vanhempansa ovat myyneet kotiorjiksi muutaman kymmenen euron vuosimaksusta.

Nuorimmat tytöt myydään vain 5-vuotiaina, mutta suurin kysyntä on 8–12-vuotiaille tytöille. Useimmat kamalarit viettävät palveluksessa vuosia ja jäävät vaille koulutusta ja huolenpitoa.

Anitan (oik.) äiti Fuulrani Chaudhary itki joka yö, kun hänen tyttärensä olivat orjatyössä.

Me Naiset 40/14 kertoo sinnikkäistä nuorista naisista Anitasta ja Durgasta, jotka ovat vapautuneet orjatyöstä ja tahtovat nyt kitkeä kamalari-järjestelmän Nepalista.

Anita ja Durga osallistuivat elokuussa lastenoikeusjärjestö Planin työpajaan, jossa 12 vapautettua kamalaria oppi valokuvauksen perusteet kuvajournalisti Meeri Koutaniemen opastuksella. Plan on vapauttanut orjatyöstä jo yli 4 000 kamalaria.

Työpajassa entiset lapsiorjat jakoivat kokemuksiaan ja unelmiaan ja keskustelivat muun muassa siitä, mikä orjavuosissa painaa raskaimmin heidän mieltään.

"Elin kurjempaa elämää kuin eläimet"

Anitalle vaikeinta oli yksinäisyys. Tyttö ei saanut tavata ystäviään eikä päässyt kotiinsa edes juhlapyhinä, vaikka olisi ajanut sinne pyörällä puolessa tunnissa.

– Olin masentunut, sillä elämässäni ei ollut iloa eikä vapautta. Sellaista on olla orja, kertoo Anita, joka työskenteli kamalarina 14–17-vuotiaana.

– Elin kurjempaa elämää kuin eläimet. En saanut kenkiä, kunnon vaatteita tai riittävää ruokaa. Olin jatkuvasti paukamilla, koska en saanut edes moskiittoverkkoa. Emäntä solvasi ja hakkasi minua, sillä en työskennellyt hänestä tarpeeksi hyvin, sanoo Durga, joka joutui kotiorjaksi 11-vuotiaana ja karkasi 13-vuotiaana.

Durga joutui kotiorjaksi 11-vuotiaana. 13-vuotiaana hän karkasi.

Kedarni, 18, kärsi jatkuvasta itsetunnon nollauksesta.

– Isäntäperheeni lapset eivät pitäneet minusta. He nimittelivät minua rumasti ja sanoivat, että tekemäni ruoka oli pahaa, hän muistelee.

Kedarni kohtasi vaikeita vaiheita myös vapauduttuaan kolmen vuoden orjatyöstä 15-vuotiaana.

– Oli raskasta, kun minua kiusattiin koulussa paluuni jälkeen. Muut oppilaat pilkkasivat minua, koska olin monta vuotta heitä vanhempi ja koska olin ollut kamalarina.

Rangaistuksia ja seksuaalista ahdistelua

Moni kamalari kohtaa henkistä ja fyysistä väkivaltaa, niin myös Samita, 18.

– Ruumiilliset ja henkiset rangaistukset olivat arkeani. Kerran emäntä lukitsi minut kaappiin ilman ruokaa. Toisen kerran hän löi minua kepillä päähän niin, että se alkoi vuotaa verta. Vaikka itkin kivusta, minun piti tehdä kaikki normaalit työni. Saan haavaan salvaa vasta nukkumaan mennessäni, kun olin suorittanut askareeni.

Kamalarit joutuvat usein myös seksuaalisen ahdistelun ja hyväksikäytön uhreiksi. Nirmala, 18, joutui 13-vuotiaana isäntänsä painostamaksi.

– Isäntä tunki lähelleni ja teki likaisia ehdotuksia. Hän lupasi tehdä minusta rikkaan, jos tyydyttäisin hänet. En halunnut myydä vartaloani, ja mies suuttui ja hakkasi minua. Kerran kun emäntäni oli poissa, mies kävi minuun käsiksi ja yritti riisua minut. Rimpuilin itseni irti ja juoksin ulos talosta, Nirmala kertoo.

Kaikki työpajaan osallistuneet tytöt ovat nykyisin vapaita, mutta kamalari-orjuudessa työskentelee yhä satoja nepalilaistyttöjä.

Meeri Koutaniemen vapautuneista kamalareista kertova näyttely Vapaita unelmia on esillä Kampin kauppakeskuksessa Helsingissä 6.–12.10. Työpajaan osallistuneiden tyttöjen omia valokuvia on nähtävillä 6.10. alkaen osoitteessa plan.fi.

Tiistain Ensitreffit alttarilla jaksossa riidellään – taas. Siitä huolimatta yhden parin tulevaisuudessa pilkahtaa myös valoa. Varo juonipaljastuksia!

Kirjoitimme aikaisemmin, että Ensitreffit alttarilla -ohjelman Johannan ja Markuksen suhteesta ei oikein ota selvää.

Aikaisemmissa jaksoissa heillä on vaikuttanut menevän ihan mukavasti, ja kumpikin on todella halunnut saada suhteen toimimaan. Silti matkaan on mahtunut myös vastoinkäymisiä, erityisesti siksi, että heidän tapansa kommunikoida ovat hyvin erilaiset.

Tämän viikon jaksossa erilaiset viestintätavat räiskähtävät jälleen esille. Tarkoitus on viettää mukavaa kesäpäivää veneretkellä, mutta jo aiemmin päivällä käyty pieni riita kasvaa retken loppumetreillä suureksi.

Seuraa klassista riitelydialogia.

– Niin mut mä en ymmärrä, kerro mulle syy, miksi sä halusit... Et se sua nyt alkoi mietityttään uudestaan, Johanna ihmettelee.

– Miksi tästä pitää nyt vääntää, en mä oo tätä vääntämässä enää yhtään mitään, Markus yrittää.

– Sähän alotit uudestaan! Johanna tulistuu.

– No enhän mä oo enää sanonut yhtään mitään, ei mua kiinnosta tää homma, Markus mutisee.

– Ei mua kiinnosta tommonen hiljaisuus! Johanna syyttää.

– Sua ei kiinnosta hiljaisuus. Sitten kun sä räyhäät, niin sua kiinnostaa räyhääminen. Sit kun sua ei kiinnosta, niin tässä pitäis mennä sun mukaan joka asiassa, Markus tuskailee.

”Sua ei kiinnosta hiljaisuus. Sitten kun sä räyhäät, niin sua kiinnostaa räyhääminen.”

Lopulta Markus saa tarpeekseen riitelystä ja yrittää lähteä pois tilanteesta.

– Mä meen nyt jonnekin, ei tästä tule hevonv****a tästä hommasta.

– Miks näin typerästä asiasta lähtee tämmönen, mä en ymmärrä, Johanna jatkaa vielä.

– Älä minulta kysy, mä oon täs nyt yrittänyt ja yrittänyt, Markus sanoo.

– Aivan juu, sinä oot yrittänyt, Johanna toteaa kuivasti.

Seuraavaksi Markus turvautuu klassikkolausahdukseen:

– Älä nyt oo tommonen marttyyri.

– Itte sää, älä viitti hei, Johanna vastaa.

Videoklippi riidasta on katsottavissa MTV:n julkaisemassa ennakkojutussa.

Nyt käsi sydämelle. Kuulostaako tutulta? Tästähän parisuhderiidoissa lopulta on kyse. Jokin pieni asia saa kinan käyntiin, mutta todellisuudessa riidellään ihan jostain muusta: huomiosta, hyväksynnästä, rakkaudesta. Kumpikin haluaisi jo tehdä sovinnon, mutta kuitenkaan ei tee mieli antaa ihan kokonaan periksi.

Johanna ja Markus keskustelivat kommunikointitavoistaan edellisessä jaksossa psykologi Tony Dunderfeltin vastaanotolla. Riitojenkin keskellä molemmilla on vahva tahto saada suhde toimimaan. Kuukauden avioliiton jälkeen näyttää siltä, että yhteys alkaa löytyä.

– Kun se alku oli niin vaikea, en ikinä ajatellut, että me olisimme tässä tilanteessa. Että olen löytänyt tämmöisen systeemin kautta ihmisen, kenestä oikeasti välitän ja tykkään, niin onhan se aika hurjaa, Johanna sanoo jaksossa.

Mikään ei valaise lokakuista päivää kirkkaammin kuin asenneröyhtäys 1950-luvulta.

Et saa vaativia työtehtäviä, jos sinulla on silmäpussit. 

Harmaantuminen ei saa näkyä. 

Käytä hametta, jos haluat vaikuttaa menestyneeltä.

Muun muassa näin Menesty tyylillä – Bisnespukeutumisen uusi aika -kirjan (Alma Talent) kasanneet Minna Kiistala ja Jani Niipola opettavat Helsingin Sanomissa

– Jos ei tarvitse miettiä hoitamattomia kynsinauhoja tai silmäpakoa sukkahousuissa, voi keskittyä tärkeiden työasioiden hoitamiseen, Kiistala kuvailee lehden haastattelussa.

En ole urani aikana käyttänyt sekuntiakaan kynsinauhojeni pohtimiseen. Tuskin on muuten Juha Sipiläkään.  

Kaksikko antaa myös joukon järkeviä (miehille suunnattuja) pukeutumisvinkkejä, mutta nämä muut... Voi hyvä jumala.

Voin vakuuttaa, etten ole urani aikana käyttänyt sekuntiakaan kynsinauhojeni pohtimiseen. Tuskin on muuten Juha Sipiläkään.  

Silmäpussit eivät estäneet Bill Clintonia saamasta ihan merkittäviä työtehtäviä (ne olivat ihan toisenlaiset pussit, jotka tuhosivat hänen uransa).

Ja harmaantuminen – ei edes mennä tähän. Jos vilkaisee Maailman varakkaimpien ihmisten -listaa, harmaa vyöryy päälle. Mutta ei siinä joukossa toki naisiakaan juuri näy.

Johtuu varmaan siitä, että he eivät ole tajunneet käyttää niitä hameita. Vai tuleeko mieleen mitään muuta mahdollista selitystä?