Luomuruokia kokkaava Katja Rosenlund ja eineksiä ylistävä Maijastiina Jokitalo ja vaihtoivat viikoksi ruokailutapoja. Vatsakipuja ja hikikarpaloitahan siitä seurasi.

Kuvat Karoliina Paatos

Päivällinen on katettu. Kolmivuotias Adaliina Jokitalo haarukoi lempiruokaansa perunasoselaatikkoa ketsupin ja punajuurisalaatin kera. Isosisko Victoriinan, 13, kinkkupitsa pyörii vielä mikrossa. Vaasalaisperheen miehiä ei keittiössä näy.

– Meillä kaikki syövät eri aikaan ja usein eri ruokiakin, äiti Maijastiina Jokitalo, 40, sanoo. Hän poimii ruuat mieluummin kaupan eineshyllystä kuin seisoo hellan ääressä patoja hauduttamassa.

Samassa kaupungissa asuva Katja Rosenlund, 37, kiertää einekset kaukaa. Kuusihenkisen perheen äiti valmistaa ruuat puhtaista raaka-aineista ja leipoo herkkuja pakastimeen.

– Miten ihmeessä hän ehtii! ihmettelee Maijastiina, joka on luvannut yrittää viikon ajan kokata itse. 

– Joudunko tosiaan syöttämään lisäainemyrkkyjä lapsilleni? parahtaa Katja, mutta suostuu silti eines-kuurille.

Maijastiina kokkaa: Illat tuhraantuvat keittiössä

Maanantai

Jaaha, nyt pitäisi sitten ruveta kunnon äidiksi. Pakko myöntää, että hirvittää, sillä tiedän olevani surkea kokki. Ruuanlaitto ei vain kiinnosta minua. Perhe yrittää kannustaa, sillä olen luvannut kokata tällä viikolla heidän toiveruokiaan.

Yleensä meillä syödään eineksiä, koska se on kivuttomin tapa saada ruoka nopeasti pöytään. Jos oikein innostun, saatan tuunata valmisruokia. Taannoin tein lasten pyynnöstä perunasoselaatikkoa. En jaksanut kuoria perunoita, joten ostin kaupasta imelletyn perunalaatikon ja löin jauhelihan sekaan. Se maistui kamalalta.

Ripeä yritän olla tänäänkin. Viskaan spagetin kiehuvaan veteen ja paistan jauhelihan. En ole ehtinyt selvittää, miten kastike valmistetaan, joten lorautan valmista purkkisoosia lihan joukkoon. Perhe syö tyytyväisenä eikä huomaa vilppiäni.

Onneksi ei tarvitse kokata kahta lämmintä ateriaa päivässä. Me aikuiset saamme lounaan töissä, lapset koulussa ja päiväkodissa. Aamu-ja iltapaloista selviämme leivillä.

Syömiseen liittyvä arvokeskustelu on minulle tuttua, sillä teen väitöskirjaa kuluttajien ruokailutottumuksista. Ruokaan liittyy nykyään hirveästi syyllistämistä. Luomuihmiset luokitellaan hyviksi, meidät einesten syöjät pahoiksi.

Ymmärrän, että ihmiset ovat huolissaan lisäaineista, mutta vouhkaaminen on mennyt jo äärimmäisyyksiin. Ainakin meidän perhe on pysynyt terveenä einesruuilla.

Tiistai

Kerron töissä eilisestä purkkikastikerikoksestani. Työkaveri vinkkaa, että kastike suurustuu sekoittamalla vehnäjauhoja veteen. Mitä ihmettä? Luulin, että jauhot käristetään pannulla.

Illalla kuorin perunoita ja valmistan uuden kastikkeen. Lisään jauhoja summanmutikassa veteen ja lorautan soosin jauhelihan joukkoon. Kastikkeesta tulee niin paksua, että joudun ohentamaan sitä vedellä moneen kertaan.

Äidilleni ei kävisi näin. Hän on varsinainen mestarikokki, joka on jaksanut raataa töissä ja hellan ääressä.

Päätin jo lapsena, etten tuhlaa elämääni keittiössä. Kirjoitin päiväkirjaani, että isona ostan vain kaupan maksalaatikkoa. Tuota unelmaa myös toteutin, kunnes perheemme sai yliannostuksen. Samoin kävi einespihveille.

Ihme kyllä, tänään kastikkeeni saa jopa nirsoilta lapsilta kehuja.

Keskiviikko

Pääsen töistä vasta kahdeksan jälkeen ja ajan suoraan kauppaan. Nappaan mukaani sitruunoita, vaikkei minulla ole hajuakaan, mitä niistä tekisin. Kassalla odottaa yllätys: kassillinen ruokaa maksaa vain viisikymppiä.

Kotona aion ruveta keittämään perunoita, mutta kaikilla on niin kova nälkä, etteivät he jaksa odottaa enää sekuntiakaan. Olkoot! Tänään jokainen saa syödä, mitä itse haluaa. Se käy helposti, sillä jääkaapissa on vielä viimeviikkoisia eineksiä.

Pim! Mikro on jo kuumentanut nakit, pitsat ja perunasoselaatikon. Näin helppoa sen pitäisi olla. Ihmettelen, miten muut perheet selviävät ruokasirkuksesta. Katjakin tekee joka päivä kaiken itse, vaikka heillä on sentään neljä lasta.

Meillä lapset juoksevat monta kertaa viikossa harrastuksissa ja minäkin jumpassa, josta olen nyt joutunut tinkimään. Myös pitkät työpäiväni tekevät kokkailusta haastavaa.

Torstai

Aleksanteri on toivonut, että tekisimme perunamuusia ja lihapullia. Perunoiden kuorimisessa on järjetön urakka. Puoli tuntia menee, ennen kuin saan potut edes veteen ja liedelle kiehumaan.

Työkaveri on neuvonut, että sipulikeittopussin kyljessä on helppo lihapullaresepti. Muistan vasta ohjetta lukiessani, ettei meillä ole korppujauhoja tai kananmunia. Soitan miehelle, joka lupaa tuoda niitä kaupasta kotimatkalla.

Adaliina auttaa minua innoissaan. Annan tytön rikkoa munia ja sekoitella lihapulla-aineksia. Tulee mieleen se kerta, jolloin vanhempi tytär kertoi silmät selällään, että päiväkodissa oli tehty korvapuusteja ihan eri tavalla kuin kotona. Hän oli siihen asti luullut, että pakastepullien paistaminen on leipomista.

Lihapullista tulee hämmästyttävän hyviä, mutta muusi maistuu oudon makealta. Juuri tämä turhauttaa minua: ruuan lopputulos on aina arvoitus.

Olen huhkinut hikipäässä varmaan kolme tuntia, ja vielä pitäisi jaksaa siivota. Astianpesukone hurisee tauotta.

Perjantai

Ruokaa jäi eilisestä niin paljon yli, että syömme sitä tänäänkin. Kukaan ei tosin halua muusiani. Kaipaan peruna-sipulisekoitetta. Sitä kätevämpää tuotetta ei olekaan. Ei tarvitse kuoria eikä pilkkoa, senkun tyhjentää pussillisen jäistä silppua vuokaan, lorauttaa päälle kermat ja lykkää uuniin. Kinkkusuikaleiden kanssa siitä saa myös keiton viidessä minuutissa.

Roskapussia viedessäni panen merkille, että jäteastiaan mahtuu vielä. Yleensä se on tähän aikaan viikosta piukassa eineslaatikoita.

Lauantai

Meille tulee tänään vieraita, joiden kanssa unohdan ajankulun. Ruuanlaitto jää iltaan, ja perhe narisee nälkäisenä. Sorrumme taas mikropitsoihin sekä lihaperunasose- ja makaronilaatikoihin.

Se ei ole katastrofi, sillä viikonloppuruoka ei meillä yleensäkään eroa arjesta. Joskus saatamme työntää jonkin valmiiksi marinoidun paistin uuniin.

Huomenna on pakko tehdä ruokaa, tai koko viikko menee ihan plörinäksi.

Sunnuntai

Victoriina haluaa lasagnea, jonka valmistuksen aloitankin hyvissä ajoin. Ruskistan jauhelihan, ladon pastalevyt vuokaan ja sekoitan lasagnepaketin kastikeainekset veteen.

Mies väittää, että lintsaan. En ymmärrä. Eikö tämä sotku nyt jo kerro, että tässä on hiellä ja vaivalla uurastettu! Tekevätkö ihmiset siis oikeasti lasagnekastikkeetkin itse?

Jälkiruuaksi paistan lättyjä. Urakan jälkeen olen aivan puhki ja yltä päältä rasvassa. Illalla sängyssä mietin uhrauksiani. Olen viettänyt tällä viikolla keittiössä enemmän aikaa kuin edellisen puolen vuoden aikana yhteensä. Perhe on saanut vatsansa täyteen, mutta olisi se onnistunut eineksilläkin.

Tiedän, että säästäisimme ruokamenoissa, jos tekisimme enemmän itse. Se vaatisi kuitenkin säännöllisempiä työaikoja ja motivaatiota, jota minulla ei ole.

Ihanaa, ettei tarvitse murehtia etukäteen huomista ruokaa. Aina jääkaapissa jotain on.

Maijastiinan kotiruuat

  • Maanantai Jauhelihakastiketta ja spagettia.
  • Tiistai Jauhelihakastiketta keitettyjen perunoiden kera.
  • Keskiviikko Jauheliha- ja kinkkupitsoja, nakkeja ja lihaperunasoselaatikkoa.
  • Torstai Lihapullat ja perunamuusi.
  • Perjantai Lihapullat ja perunamuusi.
  • Lauantai Jauheliha- ja kinkkupitsoja, lihaperunasoselaatikkoa ja makaronilaatikkoa.
  • Sunnuntai Lasagne.

Rahaa viikon ruoka-ostoksiin kului 150 euroa.

Katja tutustuu eineksiin: Yhteiset ruokahetket katoavat

Maanantai

Nyt alkoi äidin loma! julistan aamulla perheelle ja kippaan lautaset täyteen muroja. Aion pestä ikkunat, siivota komerot, käydä lenkillä ja tavata ystäviä. Hauska kokeilla, kuinka paljon vapaa-aikaa jää, kun ei tarvitse ahertaa keittiössä. Vaikka ei se minulle normaalistikaan pakkopullaa ole.

En ole ruuanlaittajana mikään erikoisuudentavoittelija. Meillä syödään paljon perusaineksista tehtyjä patoja, keittoja ja kastikkeita. Jälkiruuat ovat sen sijaan bravuurini: olen sellainen kakkuväkertäjä.

Ruokaan satsattiin jo lapsuudenkodissani. Meillä herkuteltiin vasikanhytyllä, ternimaidosta tehdyllä uuni-juustolla ja vastapyydetyllä kalalla. Teininä muutuin sinisellä irokeesilla ja lävistyksillä viritetyksi anarkistiksi, jolla oli vimmattu halu pelastaa maailma. Moneen vuoteen en syönyt lihaa.

Nykyään olen sekasyöjä, mutta eettisyys on minulle yhä tärkeää. Ostan luomutuotteita ja tutkin elintarvikkeiden tuoteselosteet, koska haluan, että vältymme turhilta lisäaineilta.

Tällä viikolla minun on vain suljettava silmät pakkausselosteilta. Myönnän, etten edes tiedä, millaisia eineksiä kaupoissa on nykyään tarjolla, joten ostopäätökset on tehtävä näppituntumalla.

Lähikaupan pakasteallas on täynnä toinen toistaan eksoottisempia puolivalmisteita. Päädyn valmiiksi maustettuihin broilerinfileisiin, lohkoperunoihin ja vihannessekoitukseen. Ne kypsyvät grillissä ennen kuin olen ehtinyt pöydän kattaa. Näinkö helppoa tämä on? 

Pesen kolme ikkunaa ja ompelen verhot.

Tiistai

Aamulla pitää avata jo toinen muropaketti. Lasken, että kahden pakkauksen hinnalla keittäisin perheelle monen päivän puurot.

Vaikka perheemme on iso ja meillä kaikilla on paljon harrastuksia, pyrimme syömään kerran päivässä yhdessä. Tänään se ei onnistu, sillä minulla menee töissä pidempään. Kun tulen kotiin, Elias ahmii mikropitsaa suupielet ketsupissa ja hihkuu, että hyvää on. Frida ei ole koskenutkaan pitsaansa.

Mies pupeltaa karjalanpiirakoita, ja minä syön thaityyliin maustetun kanakeiton. Ihan hyvää, mutta kananpaloja voisi olla enemmänkin kuin kolme.

Illalla minua alkaa närästää.

Keskiviikko

En tiedä, johtuuko se valmisruokien pienestä annoskoosta, mutta meillä kaikilla on koko ajan nälkä. Tänään vetelimme jo aamiaisella kaksin käsin vispipuuroa, kiisseliä, paahtoleipää, juustoa ja kalkkunaleikettä.

Voin kuvitella, kuinka kavereita naurattaisi, jos he näkisivät tämän muoviastiakasan. Yksi ystävistäni epäili, etten varmasti pysty olemaan eineskuurilla viikkoa. Totta kai pystyn! 

Minulla ei ole myöskään mitään tarvetta tuomita muiden ratkaisuja. Syön kylässä hyvillä mielin pakastepullia, mutta kotona leivon mieluummin itse.

Hyödynnän usein lähikaupan tarjoustuotteita. Niin myös tänään: löydän pakastealtaasta sienitagliatellea. Siitä lähtee paistinpannulla huumaava tuoksu, ja makukin on kohdallaan.

Tietenkään en malta olla vilkaisematta pientä tekstiä paketin kyljessä. Sen mukaan italialaiseen pastaan on käytetty herkkutatteja. Niitähän roudataan Suomesta Eurooppaan tonnikaupalla.Varsinaista lähiruokaa!

Torstai

Olen kärvistellyt koko yön vatsakivun kourissa. Oikea kylki on tulessa selkää myöten, ja iholle työntyy kylmä hiki. Entä jos lisäaineet myrkyttävät minut?

Yritän taltuttaa kouristelevaa mahaa vispipuurolla, karjalanpiirakalla ja kiisselillä. Hiukan helpottaa jo.

Illalla lämmitän perheelle makaronilaatikon, jonka Frida välttämättä halusi ostaa kaupasta. Murehdin, ettei pieni foliokipollinen millään riitä kuudelle hengelle, mutta huoli osoittautuu turhaksi. Makaronilaatikko on niin pahaa, että siitä ei saa syömäkelpoista edes tuunaamalla. Heitän ruuan roskiin ja paistan perheelle pyttipannua.

Perjantai

Missä se ylimääräinen vapaa-aika nyt luuraa? Maanantain repäisyn jälkeen en ole ehtinyt toteuttaa mitään muista suunnitelmistani. Rutiiniton arki on jotenkin levotonta. Mikro pimpahtelee tämän tästä, kun perheenjäsenet käyvät lämmittämässä ruokiaan omaan tahtiinsa. Yhteiset ruokahetkemme ovat kadonneet.

Kaupassa käydessäni huomaan, että olen saanut tuhlattua kassilliseen ruokaa 68 euroa. Järjettömän kallista! 

Ranskalaiset perunat ja lihapullat maistuvat illalla koko porukalle, mutta ruoka loppuu taas kesken. Lapset täyttävät vatsaansa perunasalaatilla.

Lauantai

Lisäaineissa minua pelottaa eniten se, ettei niiden yhteisvaikutuksia vielä tunneta. Kiinnostuin tuoteselosteiden E-koodeista jo 1990-luvulla, jolloin opettelin haitallisimmat lisäaineet ulkoa. Yritän kaikin tavoin välttää emulgointiaineita ja natriumglutamaattia. Ei ole ihme, että allergiat ovat lisääntyneet, kun ihmiset työntävät sisäänsä niin paljon vieraita aineita.

Lapset riemastuvat, kun kuulevat, että syömme tänään kaupan pakastealtaan merellistä spagettia. Jos tekisin itse perinteisen spagettikastikkeen, laittaisin siihen jauhelihan sijasta soijarouhetta. Olen maailman taitavin kätkijä: sieniä inhoava mieskin syö yleensä tietämättään kantarelleja ja tatteja.

Iltapäivällä menemme kylään, jonne tekisi mieli viedä tuliaisiksi itse tehty piiras. Käyn kuitenkin kiltisti ostamassa paketillisen jäätelöä. Kyläpaikan emäntä hemmottelee meitä kotitekoisella sushilla. Ihana makujen taivas! 

Sunnuntai

Öisten vatsakipujen jälkeen päätän, että minun osaltani eineskokeilu saa nyt riittää. Lepyttelen sisuskaluja kaurapuurolla. Lapset syövät pakastemansikoilla koristellut puuroannoksensa hetkessä.

Meinaan jo sulattaa pakastimesta lampaanjauhelihaa mureketta varten, mutta hillitsen itseni. Enhän minä viimeisenä päivänä voi luovuttaa! Tyydymme mikropitsoihin ja illemmalla hernekeittoon, jota ei edes kannattaisi tehdä itse. Purkkihernekeitossa on paras hinta-laatusuhde.

Olen joskus kiireen keskellä kokkaillessani miettinyt, että voisihan sitä elämänsä helpommallakin elää. Tämä viikko on kuitenkin osoittanut, ettei oman ajan määrä mitenkään radikaalisti lisääntynyt einesten myötä. Rahanmeno, ärtyisyys ja vatsakivut kyllä sitäkin enemmän. Jopa lapset tunnustavat kaipaavansa äidin tekemää ruokaa.

Palautteesta innostuneena surautan vielä samana iltana leipäkoneen käyntiin. Huomenaamulla meillä ei syödä muroja.

Katja einekset

  • Maanantai Broilerinfileet, lohkoperunat ja paneroidut mozzarellapihvit pakastevihannesten kera.
  • Tiistai Jauhelihapitsaa, thaikanakeittoa ja karjalanpiirakoita.
  • Keskiviikko Sienitagliatellea, lihakeittoa ja karjalanpiirakoita.
  • Torstai Makaronilaatikkoa ja pyttipannua.
  • Perjantai Ranskalaiset perunat ja lihapullat, lisukkeena perunasalaattia.
  • Lauantai Sushia kylässä.
  • Sunnuntai Hernekeitto.

Rahaa viikon ruokaostoksiin kului 179 euroa.

Me Naiset kysyi, millaista on tylsä työ ja miten sitä kestää. Ja näin meille vastattiin.

Tuntuuko töihin lähteminen välillä raskaalta ihan vain siksi, että siellä on niin pirun tylsää? Siivoatko joskus muidenkin sotkut, kun omat hommasi eivät riitä koko päiväksi?

Et ole ainoa, jos vastasit kyllä. Me Naiset etsi viime viikolla Suomen pitkäveteisintä työtä, ja saimme lähes 70 vastausta kyselyymme.

Työtehtävien tylsyys on tunnistettu ilmiö meillä ja maailmalla. Niin kutsuttu boreout eli tylsistyminen on aito ongelma nykyajan työelämässä: se voi pahimmillaan aiheuttaa jopa unettomuutta ja masennusta.

Työterveyslaitos teki boreoutista tutkimuksen vuonna 2014. Siitä ilmeni, että tylsyydestä kärsivät yhtä lailla suorittavaa ja luovaa työtä tekevät ihmiset. Useimmiten sen uhri on alle 36-vuotias. 

 Muun muassa näissä ammateissa työskentelevät suomalaiset kokevat tehtävänsä tylsiksi:

 

1. Huonekalumyyjä

”Välillä on niin tappavan hiljaista eikä ole enää mitään tekemistä, kun olen puunannut kaapit, siivonnut ja käynyt tarjoukset läpi. Selkä ja peffa ovat kipeät istumisesta. Kun tylsistyminen pääsee tiettyyn pisteeseen, en jaksa innostua mistään. Aamulla ei ole kiva herätä, kun ei ole motivaatiota lähteä töihin. Jo ajatus töistä masentaa, mutta onneksi voin työpäivän aikana soittaa pitkiä puheluita kavereille. Välillä venyttelen, teen happihyppelyitä pihalla ja selaan nettiä.” Nainen, 46

 

2. Kahvilatyöntekijä

”Kahvin kaatamista ja kuppien keräämistä sekä asiakkaiden kitinää. Siinäpä tylsän työni sisältö. Asiakkaat kiukkuavat, jos joutuvat odottamaan jonossa kahta sekuntiakaan. Jotkut lähmivät, hipaisevat kädestä ja iskevät silmää. En jaksaisi lähteä enää lainkaan töihin, mutta palkkakuitti ja rahat häämöttävät silmissä.” Nainen, 25

 

3. It-alan työntekijä

”Olen töissä it-alalla, jossa on paljon turhia palavereita ja kyvyttömyyttä tehdä päätöksiä. Lisäksi liian itsekeskeinen ja 'minä itse haluan olla esillä' -tyylinen työilmapiiri tuo työhön ikäviä piirteitä. Välillä tuntuu, että itsensä esille tuominen ja besserwissaaminen ovat tärkeintä työssämme; työn tekeminen kunnolla alusta loppuun vastuullisesti ei näytä olevan niin tärkeää. Puhetta ja powerpointteja piisaa.

”Koen välillä turhautumista, kiukkua ja ärtyneisyyttä, mutta olen opetellut hidastamaan tahtia.”

Minulla on 30 vuoden työkokemus, mutta ikää on sen verran, että ikärasismi iskisi, jos yrittäisin vaihtaa töitä. Koen välillä turhautumista, kiukkua ja ärtyneisyyttä, mutta olen opetellut hidastamaan tahtia. Pidän pidempiä taukoja ja pyrin ottamaan etäisyyttä tilanteissa, jossa kiukku nostaa päätään. Lisäksi pyrin kiinnittämään huomion oleelliseen ja jätän turhan hötkyilyn sekä säätämisen pois. Läsnäolo- ja meditaatioharjoituksilla saan opeteltua oleellisen huomiokyvyn parantamista.” Nainen, 53

 

4. Lastenhoitaja

”Olen töissä päiväkodissa ja joudun selittämään moneen kertaan lapsille asioita, jotka eivät mene sittenkään perille kaikille. Puuduttavaa on myös toistuvien rutiinien tekeminen, kuten pukeminen ja riisuminen.  Palaudun ainoastaan lomalla ja viikonloppuna, jolloin teen aina kaikkea kivaa. Mutta uusiin töihin minusta ei ole lähtijäksi, sillä olen jo niin vanha eikä minulla ole muuta koulutusta.” Nainen, 52

 

5. Toimistotyöntekijä

”Yleensä työni ei ole tylsää, mutta ajoittain työtehtäväni saattavat olla hyvin yksitoikkoisia tai joudun työskentelemään pitkiä aikoja yksin. Silloin laitan radion päälle. Tauoilla saatan lukea lehtiä. Mutta hyvä palkka, edut ja joustavuus pitävät minut työssäni.” Nainen 25

 

6. Kirjastonhoitaja

”Organisaatiomuutos keskitti aiemmat työtehtävät muille. Työni on muuttunut niin paljon: pitäisi koko ajan opettaa, neuvoa, ohjata ja organisoida. Sellainen ei kiinnosta minua, mutta asuntolainan vuoksi olen töissä. Välillä olen hieman masentunut ja kyyninen.

”Tylsänä hetkenä otan esille Duolingon ja opiskelen kieliä sillä tai surffailen muuten netissä.”

Olen täällä vain töissä ja ”ihan sama” -asenteella. Tylsänä hetkenä otan esille Duolingon ja opiskelen kieliä sillä tai surffailen muuten netissä.” Nainen, 45

 

Ai, minullako tylsää? Kuva: Shutterstock
Ai, minullako tylsää? Kuva: Shutterstock

 

7. Varahenkilö

”En saa koskaan päättää mitään ja minulta ei koskaan kysytä, mitä minä haluan, vaan minut määrätään aina sinne tänne tai tuonne. Mutta minulla on onneksi paljon aikaa suunnitella tulevaa lomaa ja säästää siihen rahaa.” Nainen, 60

 

8. Palveluneuvoja

”Olen koko ajan uupunut ja melankolinen, ja päällä on pieni ketutus. Kuulen samat asiat päivästä toiseen. Samat vitsit ja selitykset jokaiseen asiaan. Onneksi pääsen vapaa-aikanani metsään, jossa voin välillä vähän itkeä ja purnata.” Nainen, 47

 

9. Asiantuntija

”Asiakkaat ja kurssilaiset sekä mukavat työkaverit kantavat pitkälle, mutta työni on silti tylsää. Se johtuu tekemisen puutteesta.

Joskus soitan kollegalleni ja sovimme tapaamisen, jossa keksimme uusia tehtäviä.” Mies, 52

 

10. Siivooja

”Johto on toisessa kaupungissa ja minä työskentelen yksin kohteessa. Päiväni toistuvat samanlaisina. Kukaan firmastamme ei käy ikinä siellä, missä siivoan. Tuskin he edes muistavat olemassaoloani. Arkeni on tasapaksua, yhtä harmautta. Ennen loman alkua on yleensä puhtia eri tavoin, kun on jotain, mitä odottaa.” Nainen, 35

 

11. HR-assistentti

”Työpaikan tyypit ovat unohtaneet, että heillä on assari. Kenelläkään ei ole ollut aikaa perehdyttää minua. Toisena päivänä pomoni totesi, että keskity vaan vastaamaan puhelimeen. Sinällään hyvä, mutta puhelin soi kaksi–kolme kertaa päivässä.

Iloa tähän tuo se, että soittajat, jotka yleensä ovat hädissään, rauhoittuvat, piristyvät ja tulevat onnelliseksi, kun joku kerrankin kuuntelee heitä oikein viimeisen päälle. Samaan aikaan työkaverini ovat hukkumaisillaan töihin, mutta hierarkkinen työympäristö ja pelko estävät heitä jakamasta töitä kanssani.” Nainen, 30

Kysely

Oletko jatkuvasti tylsistynyt työssäsi?

Amos Rex -taidemuseo ei ole vielä auennut, mutta museon kattopiha on jo Instagram-tähti.

Helsinkiläiset kaverukset Erika Haavisto ja Heli Koistinen potkaisevat sandaalit jalastaan ja kipuavat ylös jyrkkää kivetystä paljon ketterästi. Erikan puhelimen muistiin tallentuu yhteiskuva – kuulemma kaverusten ensimmäinen tästä paikasta.

Vilkaisen Instagramista mallia ja könyän koristekivetystä pitkin erikoisen lasirakennelman viereen. Kurkkaan valtavan periskoopin näköisestä ulokkeesta. Sisällä ei näy oikein mitään.

Nilkkaani sattuu, sillä se on luonnottomassa asennossa. En tiedä, mitä yleensä teen käsilläni. Laitan ne taskuun, kuten eräs toinen herra teki tässä samassa paikassa omassa Insta-kuvassaan.

Räps, räps. Kuvaaja napsii otoksia, kun poseeraan kuperalla katoksella. Vähän hävettää, mutta ei paljon. Onhan täällä muitakin samoissa puuhissa.

Tätä Amos Rexin kattopihaa näkee Instagramissa nykyään usein. Helsingin Lasipalatsinaukiolla sijaitsevasta paikasta on tullut turistien ja paikallisten suosima kuvauskohde. 

Heli tutkii paikalta aiemmin näpättyjä otoksia Instagramista.

– Onpas hienoja kuvia, hän ylistää.

Ei tosin minun kuvani kohdalla. Vaatteeni ovat muotitiedottoman valinta ja taskusta törröttää kynä.  Tuskin sitä kehtaa edes ladata.

 

 

A post shared by Timo Riitamaa (@timoriitamaa) on  

 

A post shared by Elsa Hessle (@elsahess) on

Täydellinen Insta-kuva toimittajalle! Kuva: Amanda Aho
Täydellinen Insta-kuva toimittajalle! Kuva: Amanda Aho

 

Mielenkiintoinen masto

Uuden taidemuseon kattoa käytetään tapahtuma-alueena. Ulkonäöltään se on aika erikoinen. Muutaman metrin korkuiset nupulakivimäiset kummut täydentyvät ruotsinlaivan hytti-ikkunoita muistuttavista, mutta kymmenkertaisen kokoisista laseista.

Kumpujen taustalta kohoaa kymmenien metrien korkuinen valkoinen pylväs, joka muistuttaa ulkomuodoltaan laivan mastoa. Sinne sitten tähystelemään, on moni rohkea varmaan tuumannutkin. Tuskin kukaan on mennyt.

Italialainen Nini Ciccarese ihasteli korkeaa mastoa. Kuva: Amanda Aho
Italialainen Nini Ciccarese ihasteli korkeaa mastoa. Kuva: Amanda Aho

Tiistaisena iltapäivänä paikalla on lähinnä turisteja, kun oppivelvolliset pakertavat pulpeteissaan. Täällä nukutaan ilman pelkoa opettajan valvovasta silmästä.

Italialaisen Nini Ciccaresen mielestä pytinki sopii hienosti Helsinkiin. Hänen mukaansa se näkyy hyvin korkeilta kattoterasseilta.

Erikoinen tolppa kiinnostaa monia. Kuva: Amanda Aho
Erikoinen tolppa kiinnostaa monia. Kuva: Amanda Aho

– Masto on hieno. Se ei ollut tässä vielä viime Suomen-vierailullani, Helsingissä usein käyvä Nino kertoo.

Kuvaajia tulee ja menee. Kohde selvästi kiinnostaa kuin joulukuinen Teneriffa suomalaisia.

Tunnin aikana selfien ottajia ilmestyy useampia. Jos paikalta mielii täydennystä omaan Instagram-profiiliin, kannattaa piipahtaa nopeasti. Muuten saattaa hukkua massaan.

itserakkauden amtööri

Helsingin keskustaan nousi vaivihkaa Instagram-edelläkävijöiden uusi pyhiinvaelluspiste – testasimme, miltä se näyttää kuvassa

Vieläkään en ymmärrä, miksi ihminen kuvaa itseään.Ketä kiinnostaa, itse itsestään otetut kuvat,siis oikeasti? Aivan sama miltä ja mitä somessa näytät, selfieinstituutio kertoo justiinsa sen, kuinka paljon toiset kiinnostaa, ja kiinnostus siihen, mitä maailmassa oikeasti tapahtuu, on aikalailla nolla.
Lue kommentti