Greyn anatomian kuutoskauden päätösjaksossa tohtori
Kareville kävi huonosti. Joku hullu ampui häntä. Kaverit elvyttivät, mutta verenhukka oli valtava. Kun Karev tunsi voimiensa ehtyvän ja lähdön olevan
lähellä, hän kuiskasi kollega Mark Sloanille elämänohjeen: ”Syö enemmän pekonia. Harrasta enemmän seksiä.”

Enemmän pekonia! Eikö kuulosta vapauttavalta juuri nyt, kun melkein kaikki hauska on todettu vaaralliseksi, haitalliseksi, kokonaiskolesterolia kohottavaksi, syöpää aiheuttavaksi tai ainakin sellaiseksi, että se hidastaa sikiön hampaiden kasvua?
Millaista elämä olisi, jos vain rohkeasti eläisi vaarallisesti ja nauttisi siitä? Täytyy kai kysyä asiantuntijoilta.

Pahaa säteilyä
Kaksi vaaleatukkaista hurjapäätä makaa Helsingin uimastadionin penkeillä. He tie¬tävät, että taivaalla näkyvä tulipallo on tappavan säteilevä. Silti he ovat asettaneet pyyhkeensä penkeille, käyneet
makuulle ja antavat nyt vapaaehtoisesti
uv-säteiden tunkeutua ihosoluihinsa. Miksi?
 – Koska on lämmin. Ja on kiva tulla ruskeaksi, Mia Rossi perustelee.
Mian paras ystävä Anni Keinänen on ottanut aurinkoa huhtikuusta asti, ja siksi hänen ihollaan on kullanvivahteinen sävy, aavistuksen tummempi kuin Mialla. Keskikesällä molemmat aikovat olla sen verran ruskeita, että ei hävetä. Ihosyöpä ei tunnu ajankohtaiselta huolelta.
– Paitsi yksi luokkakaveri sai ihosyövän, kun se paloi aina, Mia muistaa.
Mia ja Anni eivät aio palaa, mitä nyt Mia saattaa välillä vähän. Hänellä ei ole tänään suojakerrointa, koska aurinko ei paista niin kovin kirkkaasti.
Stadionin ulkopuolella melkein kaikilla kulkijoilla on kevättakit, pitkät housut ja tympääntynyt työpäivä­ilme. He välttänevät tuurilla mela¬nooma¬kuoleman, mutta missä on elämän pekoni? Ehkä sittenkin Mian ja Annin luona. Täällä, missä kesää on todellakin jäljellä, bikineistä jää kohta rajat, juteltavaa riittää ja termos¬mukissa on viileää smoothieta.
– Maista Mia. Vanilja¬jogurttia, maitoa, banaania ja persikkaa.
Tytöt kääntyvät selälleen, sulkevat silmänsä ja hymyilevät säteilylle. Vaarallinen elämä näyttää ihanalta.

Huonoja rasvoja
Suojapaperi syrjään, ote molemmilla
käsillä, oikean tarjonnan haku, kohotus kohti suuta, haukkaus. Pekka Marttisen vatsaan on juuri päätymässä runsaasti transrasvoja ja valkoisia vehnäjauhoja sekä nolla suojaravintoainetta: kaksi herkullista Wotkinin nakkia
grahamlihapiirakan sisällä, yhteensä parisataa grammaa kesäistä nautintoa.
Pekka tietää elävänsä juuri nyt riskillä mutta ei välitä. Hän käy syömässä
torilla lihiksen pari kertaa kesässä, koska se on hyvää ja kuuluu torille. Oli
miten rasvainen hyvänsä. Sitä paitsi
Helsingin Hakaniemen tori on nykyään Tampereella asuvalle rekkamiehelle lapsuuden kotiseutua.
– Yleensä otan vain lihapiirakan, mutta kun nyt tarjosivat nakeilla niin otin. Onhan tämä hyvää.
Pekka ei välttele tai varo mitään ruokia epäterveellisyyden takia. Hän ei
usko, että yksittäinen nautinto tappaa.
Viereiseen pöytään istahtaa toinen uskalikko, Eija Helin, joka on tullut
ystävänsä Jorma Sairasen kanssa lounas¬tunnille. Eijan lihapiirakka¬lounas näyttää päättäväiseltä, vapautuneelta, rennolta, nautinnolliselta.
– Mulla ei ole syyllisyyksiä! Mulla on varaa syödä näitä, Eija nauraa.
Syyllisyys lihapiirakan äärellä ei
tosiaan taida auttaa. Päinvastoin, se on varmasti melko vaarallista, koska se
lisää stressihormonien eritystä, mikä taas pitkäkestoisena rasittaa kehoa ja aiheuttaa terveys¬riskejä. Silti kahvila Kahvisiskojen Raija Kaattari kertoo muutaman kymmenen vuoden kokemuksella, että syyllisyys on tuttu tyylilaji torikahveilla. Naiset tulevat kuiskaten tilaamaan: yks lihis. Tai otetaanpa nyt oikein munkkipossu, tämän kerran. ”En
minä yleensä”, kuuluu rivien välistä.
– Yhtenä vuonna kaikki joivat teetä kahvin sijaan. Silloin oli kai keksitty,
että kahvi on vaarallista, Raija muistelee.
Nykyään kahvi on taas ok. Suurin osa asiakkaista tilaa kahvin ja lihiksen tai kahvin ja munkkipossun, tuollaisen litteän, josta juuri nyt valuu omenasosetta pahvilautaselle. Kahvikupin takaa kuuluu vielä Jorma Sairasen filosofointia terveyssyyllisyydestä.
– Oman elämänihän mä vaan pilaan, mitä siitä syyllistymään. Tämä taaperrus¬ täällä on niin lyhyt, että siitä pitää nauttia. Minä tosin olen lopettanut
tupakoimisen 25 vuotta sitten ja ylitän nykyään kadut vihreillä. Toisin kuin paikalliset mummot. Siellä ne vetää rollaattoreillaan punaisia päin...
Jorman mielestä ei ole mikään ihme, että mummojen liikennekurilla jäädään auton alle.
– Kai he hakevat pientä adrenaliinia ja elävät vaarallisesti. On nuorena jääneet ehkä kokeilut väliin, Jorma miettii.

Halkeilevia kalloja
Kapinallisia mummoja ei nyt näy, mutta kun katsoo tarkemmin, kadun laitaa viilettää kymmeniä pyöräilijöitä ilman
kypärää. Miten ne uskaltavat? Meillähän on tästä lakikin.
Lainsuojaton pyöräilijä Kalle Hakkarainen laskeutuu satulastaan kommentoimaan. Hän paljastaa, että vaarallinen elämä on hänen kohdaltaan pian ohi.
– Aion ostaa kypärän, koska pyöräillessä niin moni riskitilanne johtuu muista kuin itsestä, Kalle sanoo.
Kallen kaveripiirissä hiukan suurempi osa rikkoo lakia kuin käyttää kypärää. Suomalaisen silmä alkaa kuitenkin jo tottua siihen, että pyöräilijöillä on outo pallo päässä. On varmasti ihan sillä rajalla, kilauttaako joku moralisti lastensuojeluviranomaiselle, kun näkee lasten¬istuimessa pienokaisen ilman kypärää.
Tuolla menee yksi! Aijai. Taitaa olla huonommanpuoleinen äiti.
Hollantilaisia naurattaisi. Siellä ne elelevät kuin pellossa, ihan kuin mekin vielä 80-luvulla. Ajavat pyörillään kovaa ja ilman kypärää. Tuuli hiuksissa, vapaina, on the edge.

Pakko olla terve
On tässä monen muunkin kuin Kalle Hakkaraisen pitänyt jo pitkään ostaa kypärä. Lisäksi on ollut tarkoitus aloittaa liikunta. Lisätä antioksidantteja ruokavalioon, ja hyviä rasvoja. Alkaa syödä ehkä myös pakurikääpää ja macajauhetta, tai jotain, mitä terveysihmiset nyt syövät. Muuten saa pian syyttää
itseään siitä, että tulee kakkostyypin diabetes. Eikö niin?
– Itse aiheutetuista sairauksista
puhuminen on minusta vaarallista, kuittaa tutkija Ulla Järvi, joka on
väitellyt terveys¬journalismista.
Oikeasti ei vielä tiedetä tarkkaan, miksi ihminen sairastuu. Ennen vanhaan ajateltiin, että sairaudet ovat vaikkapa kateellisten naapureiden tai vainajien aikaansaannosta. Silloin suojauduttiin loitsuilla ja amuleteilla. Nyt, 2000-luvun Suomessa, uskotaan, että sairaudet saa loitolle oikeilla elämän¬tavoilla – jumppa kolme kertaa viikossa ja terveellinen ruokavalio on käypä taudin¬ehkäisy, ihan kuin loitsu oli ennen.
– Ja tästä nykyuskosta hyötyvät
monet: funktionaalisten elintarvikkeiden tuottajat, kuntosaliyrittäjät,
media... Jos sanotaan, että sota on hyvä bisnes, niin läskisota on erittäin hyvä bisnes.
Itsekin terveysjuttuja kirjoittava Järvi on päättänyt, ettei koskaan enää kirjoita, paljonko diabetes maksaa yhteiskunnalle: jokainen kakkostyypin diabeetikko on taatusti maksanut tarpeeksi veroja, jotta voi odottaa saavansa sairauteensa asianmukaista hoitoa. Järvi itse odottelee, että terveys- ja ihmiskäsitys muuttuisi henkevämmäksi.
–  Nykyinen terveysihanne on kovin pinnallinen ja ulkonäkökeskeinen, Järvi pohtii.
Hän harmittelee, että esimerkiksi rakkauden ja hyväksytyksi tulemisen terveysvaikutuksista kirjoitetaan niin vähän.
Kokemus siitä, että on rakastettu, on paljon terveellisempää kuin raakasuklaa.
– Tai netissä roikkuminen, sehän voi olla todella terveysvaikutteista. Leppävirran ainoa gootti voi löytää verkosta samanhenkisiä ystäviä, Järvi miettii.
Mutta ei, lääkäri ei voi määrätä hyvää parisuhdetta, hauskoja kavereita eikä oikeudenmukaista pomoa. Niinpä
puhutaan vyötärölihavuudesta, ravinnon koostumuksesta ja liikunnasta.

Stressaavaa vai mielekästä?
Jos lääkäri näkisi Raili Perimäen työ­tahdin, tulisi siitäkin noottia.
– Hetki vain, tämä täytyy katsoa nyt heti.
Raili on saanut kiireellisen työsähköpostin. Postilaatikossa on monta muutakin lukematonta meiliä, kuten tuo
yksi englanninkielinen kysely. Siihen vastaamisen pitäisi viedä viisi minuuttia, mutta Raili tietää kokemuksesta, että luvassa on kuusitoista sivua kysymyksiä. Ei ehdi!
Railin työpäivät tuppaavat olemaan kiireisiä:
– Tulen toimistolle, otan paperi¬nivaskan kokoukseen, kokous venyy, seuraavaan palaveriin on tunti aikaa, ehdinkö käydä syömässä? Kokouksen aikana sähköposti on täyttynyt uusista viesteistä,  puhelin soi, lounas jää väliin, palaveri alkaa... viikonlopuksi jää vielä jonkin verran tekemistä.
Selvä stressitapaus.
– No joo, mutta tämä on niin mielenkiintoista työtä ja imee mukaansa, 58-vuotias Raili toteaa.
– Kyllä minä haluaisin jatkaa työ­elämässä 68-vuotiaaksi.
Stressi on hirvittävän vaarallista, ja Raili jos kuka tietää sen. Hän on SAK:n työympäristöasiantuntija, joka on pitänyt toistasataa luentoa työssä jaksamisesta ja työpaikkakiusaamisesta. Railin mukaan stressi voi tappaa ihmisen pystyyn. Se ei aiheuta pelkästään unihäiriöitä vaan myös esimerkiksi sydän- ja verisuonitauteja, alkoholiongelmia,
uupumusta, sosiaalisen elämän huononemista, jopa syöpää.
Railikin on jossain vaiheessa kärsinyt stressioireista. Hän huomasi väsyvänsä. Ruoka ei maistunut. Näkökentässä alkoi leijailla sahalaitoja. Oireille ei löytynyt muuta selitystä kuin liian tiukka työ­tahti, ja Raili päätti ottaa asian vakavasti.
– En suunnittele lomille enkä vapaapäiville mitään ohjelmaa, laiskottelen vain. Jos ottaisin töiden lisäksi vielä stressiä pääsiäisverhoista, tästä ei tulisi mitään.

Ja sitten pekonin syöntiin
Työuupumuskin on tavallaan itse aiheutettua. Se tulee siitä, että ei sano, jos ei ehdi tai jaksa.
Liika ahkeruus ja innokkuus on kuitenkin vähän kunniakkaampi elämän¬tapa kuin liika löpsöily – diabetekseen on nolompaa sairastua kuin uupumukseen.
Mutta odotellaan. Ehkä Läskikapina saa jonain päivänä jatkoa Stressikapinasta. Silloin ynnäillään kustannuksia veronmaksajille. ”Koetahan vähän rauhoittua tuon työntekosi kanssa, ettei tule meille muille kalliiksi. Menepäs tässä välissä vaikka aurinkoon istumaan ja syömään lihapiirakka nakilla.”

IS TV-LEHTI: Tokiossa työmatkalla oleva komea ja menestynyt Sebastian (Ebon Moss-Bachrach) edustaa kannattavaa firmaa, jolla pyyhkii erinomaisesti Japanissa. Vaikka bisnekset sujuvat, miehen menneisyydestä kumpuaa syvä suru.

Hotellilla hän jatkuvasti törmää mysteerisen kauniiseen Claireen (Elisabeth Moss). Heidän välillään on selkeää kemiaa. Kaksi vieraassa maassa kohtaavaa amerikkalaista päätyvät viettämään kiihkeän yön. Kaikki ei ole kuitenkaan siltä, miltä näyttää. Molempien menneisyydestä löytyy asioita, jotka ovat enemmän yhteisiä kuin kumpikaan voisi edes kuvitella.

Pääosaa esittävä Moss-Bachrach on näytellyt Girls-sarjassa. Moss on puolestaan nähty muun muassa The Handmaid’s Tale - ja Mad Men -sarjoissa.

Lyhytelokuvan takana ovat Girls-sarjaa tehneet Lena Dunham ja Richard Shepard.

– Halusin tehdä intiimin rakkaustarinan pienen työryhmän kanssa. Halusin, että se on jotain kaunista suoraan sydämestä. Olin onnekas, koska sain näin hyvät näyttelijät ja sijainti on yhtä romanttinen ja mysteerinen kuin tarina itsessään, Shepard on sanonut projektista.

Tokyo Project, HBO Nordic ma 11.12. alkaen

 

Näyttelijä Elisabeth Moss on television uuden kultakauden ykkösnainen. – Olisin tyytyväinen, vaikka tekisin tv-sarjoja lopun elämääni.

Kun Elisabeth Mossin, 35, tähdittämää The Handmaid’s Tale -sarjaa käsikirjoitettiin, Donald Trumpin tie presidentiksi näytti vielä melkein mahdottomalta. Mutta sitten lähes koko maailman yllätykseksi Trump valittiin Yhdysvaltain johtoon ja The Handmaid’s Talesta tuli äkkiä pelottavan ajankohtainen.

– Me halusimme vain tehdä mahdollisimman hienon sarjan. Tapa, jolla The Handmaid’s Tale koskettaa nyt katsojia, tuntuu karmaisevalta, näyttelijä Elisabeth Moss kertoo cannesilaisen hotellin patiolla.

Moss esittää tulevaisuuteen sijoittuvassa sarjassa Offred-nimistä naista, joka on pakotettu synnytyskoneeksi. Margaret Atwoodin Orjattaresi-romaaniin perustuva tarina on lähes kauhuelokuvamainen. Kun Trumpin valtaantulon jälkeen Yhdysvaltain hallinto ryhtyi ajamaan naisten oikeuksien rajoittamiseen tähtääviä lakeja, dystopia ei enää näyttänytkään etäiseltä.

Elisabeth Moss on sarjassa mukana myös tuottajana.

– Joskus taiteessa saavutetaan osin tiedostamattakin jotain olennaista tästä ajasta, hän sanoo.

Kahdeksan kuukauden avioliitto

Syyskuussa Moss valittiin arvostetussa New York Magazinessa television uuden kultakauden kuningattareksi. Mossin ansiolistalla ovat myös The Handmaid’s Talea edeltäneet Mad Men ja Top of the Lake, joiden naissankarit ovat monella tapaa edelläkävijöitä. Mad Menin Peggy Olsonin roolista Moss sai vuosien varrella peräti kuusi Emmy-palkintoa.

– Urallani ei ole ollut vaihetta, jolloin olisin joutunut todella taistelemaan ja torjumaan epätoivoa, Moss myöntää menestyksensä.

Mad Menin alkutaipaleella Moss näytti talkshow-esiintymisissään usein hieman hermostuneelta. Kiitosten ja palkintojen kertyessä varautuneisuus on kuitenkin vaihtunut lennokkuudeksi.

”Toisaalta rakastan laittautumista. Olen aina rakastanut.”

Nytkin Moss hymähtelee usein haastattelun lomassa. Hän nauraa kertoessaan, kuinka vaikeaa on saada ylle Cannesin punaiselle matolle tarkoitettu iltapuku.

– Toisaalta rakastan laittautumista. Olen aina rakastanut, Moss sanoo.

Top of the Lake -sarjan ohjannut Jane Campion on kuvaillut Mossia Mona Lisaa muistuttavaksi hahmoksi.

– Roolihahmoni Robin on ehkä monalisamainen. Hän kätkee tunteensa ja motivaationsa. Mutta en kai ole sellainen tosielämässä, Moss arvelee.

Yksityiselämästään Moss on ollut joka tapauksessa vähäsanainen. Viime vuonna hänen huhuttiin seurustelevan brittinäyttelijä Tom Hiddlestonin kanssa, mutta sitten Hiddleston alkoi tapailla laulaja Taylor Swiftiä. Syyskuussa Moss saapui Emmy-gaalaan seuralaisenaan oma äitinsä Linda.

Se tiedetään, että Moss meni vuonna 2010 naimisiin koomikko Fred Armisenin kanssa. Liitto kesti kahdeksan kuukautta. Myöhemmin Moss on kuvaillut suhdetta traumatisoivaksi ja itseään 15 vuotta vanhempaa Armisenia epänormaaliksi.

Mutta on Mosskin ristiriitainen hahmo. Hän kertoo olevansa feministi ja tekee hyväntekeväisyystyötä naisasia- ja perhesuunnittelujärjestöjen puolesta. Toisaalta hän kuuluu skientologiakirkkoon. Vaikka näyttelijä ei yleensä avaudu yksityisasioistaan, elokuussa hän yllättäen puolusti skientologiaa julkisesti. Taustalla oli Instagram-kommentissa esitetty kritiikki: miten autoritaarisesta maailmasta varoittavan The Handmaid’s Talen tähti voi kuulua lahkoon, joka kohtelee jäseniään kuin sarjan painajaismaailman hallinto? Moss vastasi lyhyesti ilmoittamalla, että uskonnonvapaus, suvaitsevaisuus ja tasa-arvo ovat hänelle tärkeitä.

Kylpytakissa töllön ääressä

Suomessa odotetaan yhä Top of the Laken toista tuotantokautta, joka valmistui melkein vuosi sitten. Ensimmäinen kausi esitettiin Ylellä, mutta toista kautta ei ole ostettu siitä yksinkertaisesta syystä, että se on niin kallis. Mossin nimestä voi nyt pyytää isoja rahoja.

Aikoinaan elokuvanäyttelijät olivat tähtiä, ja jos joku siirtyi televisioon, kyseessä oli askel alaspäin ja pysyvä arvonalennus. Moss on kiistatta tähti, mutta ei tee silti Hollywoodissa elokuvia oikeastaan lainkaan.

– Olisin tyytyväinen, vaikka tekisin sarjoja lopun elämääni, hän kommentoi.

Mossilla on kuitenkin uusi työkenttä eurooppalaisissa elokuvissa. Näyteltyään parissa brittielokuvassa hän otti vastaan roolin ruotsalaisessa satiirissa. Ruben Östlundin ohjaama The Square voitti tänä vuonna Cannesin elokuvajuhlien Kultaisen palmun.

”Juhlavuus ei ainoastaan kuulu asiaan, se on kaiken työn keskellä kivaa.” Toukokuussa näyttelijä Elisabeth Mossin tähdittämä The Square voitti Cannesin elokuvajuhlilla Kultaisen palmun.
”Juhlavuus ei ainoastaan kuulu asiaan, se on kaiken työn keskellä kivaa.” Toukokuussa näyttelijä Elisabeth Mossin tähdittämä The Square voitti Cannesin elokuvajuhlilla Kultaisen palmun.

Moss nauraa muistellessaan, millaista oli lukea käsikirjoitus ensimmäisen kerran.

– Se oli aivan hullu! Yhdysvalloissa elokuvat ovat yleensä sellaisia, että ne on mahdollisimman helppo selittää. Perusidean pitää olla näppärä, jotta leffa ylipäänsä rahoitetaan. Media selittääkin ne sitten puhki.

Mossin roolihahmoja yhdistää eräs seikka: he pistävät luun kurkkuun turhantärkeille miehille.

– Minua kiinnostaa kaksinaismoraalisuuden paljastaminen huumorin keinoin. Saarnaamisella tavoitat vain samanmieliset. Ajattelutapojen muuttamiseen sen sijaan tarvitaan oivalluksia ja uusia näkökulmia.

Vapaa-ajan puutettaan Moss pahoittelee vasta päästessään mehustelemaan, miten hän sen käyttäisi.

– Luksusta on se, että saan olla vähän aikaa yksin. Joskus en halua nähdä ketään. Olen kylpytakissa ilman meikkiä ja katson televisiota. Sellainen on lomaa.

Näyttelijä syntyi 24.7.1982 Los Angelesissa Yhdysvalloissa.

Tunnetaan mm. rooleistaan tv-sarjoissa Mad Men, Top of the Lake ja The Handmaid’s Tale.

Saanut mm. parhaan naispääosan Golden Globen ja peräti kuusi Emmyä Mad Men -sarjan Peggy Olsonina.