Pitsi kallis, sifonki vähän halvempi. Hääpukuostoksilla tuhat euroa on normibudjetti. Alexxandra Furuhjelm (oik.) ihmettelee, miten pukurivistöstä löytäisi sen itselle tarkoitetun. Kiri Korvenoja on saanut kaason kunniatehtävän.
Pitsi kallis, sifonki vähän halvempi. Hääpukuostoksilla tuhat euroa on normibudjetti. Alexxandra Furuhjelm (oik.) ihmettelee, miten pukurivistöstä löytäisi sen itselle tarkoitetun. Kiri Korvenoja on saanut kaason kunniatehtävän.

Kun ensin on löydetty se oikea, pitää vielä löytää Se toinen: unelmien morsiuspuku. Päivä hääpukuliikkeessä paljastaa, millaisin odotuksin nykynainen lähtee miehelään.

Tulevat morsiamet aloittavat matkansa alttarille fleecetohvelit jalassa. Hääpukua hankkiessa kengät on jätettävä eteiseen, koska kura ja katupöly eivät ole tervetulleita morsiuspukuliike Niinattaren lattialle, jota hipoo kilometritolkulla norsunluunväristä satiinia, tylliä ja sifonkia. Jostain kangaskäytävien varrelta pitäisi etsiä unelmien hääpuku.

– Miten ihmeessä voisi löytää sen täydellisen, kun kaikki on niin hienoa? kuuluu huokaus rekkien välistä.

Alexandra Furuhjelm, syyskuun morsian, tonkii määrätietoisesti rekkejä kaasonsa Kiri Korvenojan kanssa. Pitsikoristeinen, selästä avoin luomus kerää varovaisen hyväksyviä katseita sekä Alexandralta­ että Kiriltä, mutta naiset ovat vasta ensimmäisellä­ tunnustelukierroksellaan morsiuspukuliikkeissä. Vielä ei tehdä päätöksiä. Jokin aavistus morsiamella kuitenkin on siitä, mitä hän haluaa.

– Klassinen, täyspitkä, valkoinen. Ei tuubiyläosaa vaan olkaimet, Alexandra latelee kriteerejä.

Rappusten yläpuolella, koko seinän peittävän peilin edessä, on käynnissä täysi tohina, kun naiset pyörähtelevät valkoisissaan ja yrittävät saada käsityksen siitä, miltä hääpuvut heidän yllään näyttävät.

– Jos mun äiti ois täällä, niin me oltais jo kassalla. Mutta minä olen tämmöinen empijä, Minerva Sironen tuumii peilin edessä.

Hurmioituneita huudahduksia ei morsioiden eikä heidän tukijoukkojensakaan suusta kuulu. Mekkometsällä liikutaan varovaisen tunnustelevasti, ikään kuin saalis saattaisi pelästyä ja vetäytyä­ takaisin tyllivuoren uumeniin. Tässä tehtävässä ei parane epäonnistua.

Niinattaren omistaja Niina Kuhta on huomannut, että mitä lähemmäksi hääpäivä tulee, sitä suuremmaksi kasvaa puvun­ ja kaikkien pikkuasioiden merkitys.

– Omia häitäni järjestäessäni tein vääränlaisista lautasliinoista suuren numeron. Mutta sitten kun lasissa oli vähänkin samppanjaa, huolet unohtuivat.

Takaisin yhteen ja naimisiin

Kaisa Rautasalo, 29, matkusti Laukaasta Helsinkiin etsimään hääpukua.

”Olemme olleet miesystäväni kanssa yhdessä kohta seitsemän vuotta, joista kihloissa kuusi. Haluamme mennä naimisiin, koska se ikään kuin kuuluu asiaan. Elämämme on seesteistä, vaikka 9-, 5- ja 3-vuotiaiden lasten kanssa riittääkin touhuamista. Olen nuoresta saakka toivonut, että minulla olisi monta lasta ja vilinää ympärilläni. Aikalailla sellaista elämäni nyt onkin.

Arvostan sitä, että lapsilla on ehjä perhe. Olen eroperheen lapsi ja kaipasin isääni, kun jäin äidin luokse asumaan. Olin myös itse vähän aikaa yksinhuoltajana, kun erosin vanhimman lapseni isästä. Yksin on raskasta hoitaa kaikki asiat. Jokainen kaipaa vierelleen jonkun.

Juuri vähän aikaa sitten mietin, miten helppo minun on olla mieheni kanssa. Tasapainotamme toinen toistamme. Hän on niin suvaitsevainen ja rauhallinen ja rauhoittaa samalla minuakin. Minä­ puolestani saan hieman lisää vauhtia häneen. Puolisoni auttaa minua jaksamaan, sillä häneltä saa henkistä tukea ja ihan käytännön apua.

Tulevan aviomiehenikin kanssa meillä on ollut vaikeat hetkemme: olimme  vuoden verran erossa, kun lapset olivat pieniä. Mietimme kumpikin tahoillamme, haluammeko olla yhdessä ja saada arjen toimimaan. Eron aikana huomasimme, että parisuhteen pitää olla kunnossa, jotta perhearki toimii. Asioista puhuminen on tosi tärkeää.
Parisuhteessamme naimisiinmeno tarkoittaa sitä, että sen jälkeen olemme entistäkin sitoutuneempia toisiimme. Ajattelen, että menen naimisiin vain kerran ja pysyn mieheni kanssa loppu­elämäni.  

"Tuossa mekossa miehellä olisi sukkanauhassa etsimistä", myyjä Dilan Parlar vihjaa Kaisa Rautasalolle.

Olemme säästäneet heinäkuussa pidettäviä­ häitämme varten reilun vuoden. Juhlista tulee aika perinteiset, ja omaa persoonaamme tuomme esiin  musiikin avulla. Sulhanen kysyi minulta, aionko laulaa, mutta pitää vielä miettiä, uskallanko sadan vieraan edessä. Toivon, että hääpäivänä kaikki menee hyvin – musiikkilaitteet toimivat ja ruoka on maukasta. Minulle on tärkeää, että vieraat viihtyvät.

Hääjärjestelyt olen ottanut aika rennosti ja hoitanut asioita vähän kerrallaan, eilenkin löysin kaupasta pitsinauhaa juhlatilan koristeluja varten. Paikka on maalaismainen, joten koristeluissa saa olla maalaisromantiikkaa ja kierrätyshenkeä. Kukkamaljakoiksi valitsin vanhoja hillopurkkeja, ja tuikkulyhdyt teen pilttipurkeista. Voisin valita myös käytetyn hääpuvun, sillä ne ovat monesti vähän­ edullisempia.

En usko, että naimisissa oleminen muuttaa elämäämme. On ihanaa viettää yksi juhlapäivä, joka tuo arkeen hohtoa, mutta olen myös tottunut siihen, ettei elämä ole aina yhtä juhlimista.”

Ensin tehtiin taulukot

Alexandra Furuhjelm, 26, tuli katselemaan morsiuspukuja ja varasi sovitusajan­ seuraavalle viikolle. Puvun hän maksaa omasta pussistaan.

Ei tuubiyläosaa vaan olkaimet. Klassinen, pitkä ja valkoinen. Mielellään pitsiä. Alexandra Furuhjelm on jo miettinyt, millaisen hääpuvun tahtoo. Kaaso Kiri Korvanoja auttaa pukuviidakossa.

”Menimme kihloihin uudenvuoden aattona. Kosinta tuli yllätyksenä, vaikka olisihan jääkaappiin ostetusta samppanjapullosta jotain voinut aavistaakin. Sitä sen sijaan en olisi osannut arvata, että  miesystäväni oli jutellut kihlautumisesta myös isäni kanssa. Tietysti suostuin, mutta kosinnan jälkeen sain mieheltäni sen verran harkinta-aikaa, että samppanja ehtii haihtua.

Aamulla puolisoni heräsi tyhjästä sängystä ja varmaan ihmetteli, että nytkö   käytin tilaisuuden hyväkseni ja lähdin. Hän kuitenkin löysi minut keittiön pöydän äärestä tietokoneelta, jonka näytöllä pyöri jo pari excel-taulukkoa ja alustava vieraslista häihimme.

Päätimme mennä naimisiin vielä tämän­ vuoden aikana, ja syyshäät olivat kummankin mielestä hyvä idea. Aikaa järjestämiseen jää riittävästi, ja syksyllä sukulaiset ja tuttavat on helpompi saada koolle. Hääpäivänä tulee myös kuluneeksi neljä vuotta ensitreffeistämme.

Naimisiinmeno on luonnollinen jatkumo suhteellemme. Tiedämme molemmat, että se on nyt tässä, eikä kummankaan tarvitse miettiä, mitä voisi vielä kokea jonkun muun kanssa.

En usko, että suhteemme muuttuu, kun meistä tulee aviopari, sillä asumme jo yhdessä ja jaamme kodin laskut. Omaisuusasioita pitää tietysti naimisiinmennessä miettiä, ja avioehto on meidän molempien mielestä hyvä juttu.

Häiden jälkeen alamme ehkä säästää omaa asuntoa varten, mutta mitään tarkkaa suunnitelmaa minulla ei ole siitä, mitä vuoden tai parin päästä tapahtuu. Jos saisin päättää, haluaisin nauttia avioelämästä jonkin aikaa kahdestaan ja keskittyä töihini, mutta lapsiakin tahtoisin mielelläni ennen kuin täytän kolmekymmentä.

Suunnittelen tapahtumia työkseni, mistä on ehkä apua myös omien häiden järjestämisessä. Moni varoitteli, ettei yhdeksän­ kuukautta välttämättä riitä häiden järjestämiseen Helsingissä. Kaikki on kuitenkin mennyt hyvin, vaikka suunnitelmakin ehti vaihtua kertaalleen. Alun perin ajatuksissa oli valtava juhlatila ja 120 nimeä vieraslistalla. Meistä alkoi kuitenkin tuntua siltä, ettei häistä tule meidän näköisemme, joten vieraslista karsittiin puoleen ja hääpaikka sekä kirkko vaihtuivat pienempiin. Suurista häistä olisi tullut liian hektiset, emmekä olisi ehtineet jutella kaikkien vieraiden kanssa. Haluamme viettää rauhallista ja intiimiä iltaa perheen ja lähimpien ystävien kanssa.

 

Tällä kertaa vain katseltiin, mutta seuraavaksi viikoksi Alexandra varasi tunnin sovitusajan. Siinä ehtii yleensä kokeilla 6-9 pukua. Varauksen ottaa ylös liikkeen omistaja Niina Kuhta.

Olen lukenut paljon hääblogeja ja perustin­ sellaisen myös itse. Jotkut morsiamet tuntuvat unohtavan, miksi häitä järjestetään. Tärkeintähän on kuitenkin se, että puolisot haluavat viettää tulevaisuutemme yhdessä.
Kutsut häihimme lähtevät vanhempiemme nimissä, ja he myös avustavat meitä taloudellisesti häidemme järjestämisessä. Olen perheemme ainoa tytär, joten isälleni merkitsee paljon, että hän saa olla juhlien isäntänä. Hääpuvun, kengät ja meikin haluan maksaa omasta pussistani, sillä minusta tuntuu hyvältä, että saan osallistua kustannuksiin myös itse.”

Sulhanen kirjaa kaiken ylös

Lotta Kekäläinen, 28, juhlii häitään elokuussa. Simppelistä tyylistä pitävä morsian veti yllättäen ylleen kermakakun.

Lotta Kekäläinen sai pukuvalinnassa apua miehensä serkulta Anna Granfeltilta ja morsiuspukuliikkeen Niina Kuhdalta (vas.).

”Minun ja mieheni tarina alkoi kaksi vuotta sitten. Meillä klikkasi heti hyvin yhteen. Olimme tunteneet vasta kolme kuukautta ja kolme päivää, kun istuimme jo hakemassa yhteistä asuntolainaa. Kummallakaan ei siinä vaiheessa ollut oikein mitään sopivaa asumisratkaisua, joten päätimme, että yhteinen koti olisi kiva.

Hauskanpito ja yhdessä harrastaminen ovat meille tärkeitä. Olemme aloittaneet vähän aikaa sitten yhdessä thaiboxingin. Se on mahtava tapa ratkoa välejä, koska siinä pääsee lyömään toista turpaan ihan luvan kanssa. Joudun myöntämään, että mies on oman nyrkkeilytaustansa takia lajissa vähän parempi. Toisaalta minä olen telonut häntä enemmän. Joskus ehkä ihan vahingossakin.

Mieheni kosi minua aivan tavallisena lauantaiaamuna. Keskustelimme sängyssä siitä, miten onnellisia olemme ja   että haluamme viettää elämämme yhdessä. Siinä sängynlaidalla mies kosi minua spontaanisti. Se oli ihanin asia elämässä, samoin kuin asiasta kertominen sukulaisille ja ystäville. Aika vuolasta onnenitkua se oli sen jälkeen. 

Hääpäivään päädyimme aivan sattumalta. Alun perin meidän oli tarkoitus mennä naimisiin vasta ensi vuonna, mutta haluamastamme hääpaikasta ilmaantuikin­ elokuulle peruutuspaikka. Hetken mietittyämme totesimme vain, että miksi ei. Mennään jo nyt naimisiin!

Tuleva puolisoni on ollut innolla mukana­ hääjärjestelyissä. Hän on meistä kahdesta se järjestelmällisempi, ja hänen­ suunnittelutyylinsä on insinöörimäinen. Ensimmäiseen hääpalaveriin mennessä hän oli tehnyt valmiiksi tarkan taulukon, johon oli merkitty kronologisesti kaikki tehtävät ja muistettavat asiat. Onneksi. Hän tietää, että minä stressaannun, jos asiat jäävät viime tinkaan. Häät ovat meille hauska yhteinen projekti, vaikka minulla onkin vahva näkemys­ siitä, miten asioiden pitäisi mennä.­

Eniten odotan hääpäivässä vihkimistä. Vaikka emme ole kovinkaan uskonnollisia, minulle naimisiinmeno symboloi  eteenpäin menemistä elämässä. Häiden jälkeen meistä tulee virallisesti kahden hengen pienperhe. Perheen ja suvun merkitys on ollut minulle aina suuri. Äitini,­ kummitätini ja mieheni serkku ovat olleet tärkeässä roolissa häiden suunnittelussa.

Hääpuvun valinnassa auttoi siinäkin mieheni serkku. Hän kehotti valitsemaan sovitettavaksi jonkin sellaisen puvun, jota en missään nimessä pukisi päälleni. Tavallisesti pidän simppelistä tyylistä, joten valitsin­ sovitettavaksi kermakakkumaisen yksilön. Se oli täydellinen. Puku korostaa räiskyvää persoonaani.

Puvun kanssa kävi vähän samalla tavalla,­ kuin miehen kanssa. Molempien kohdalla tiesin heti, että nyt on kyseessä se oikea.” 

Toimittaja: Milla Kukkonen

Yllätys, häät!

Pääkaupunkiseudun ulkopuolelta oleva nainen etsi pukua intiimiin vihkitilaisuuteen ja kesäjuhliin. Niissä juhlitaan hänen viisikymppisiään ja paljastetaan avioliitto ystäväpiirille.

”Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä lähemmäs kymmenen vuotta. Joskus ystävät ovat heittäneet ilmaan ajatuksen, että häitämme olisi mukava juhlia. Olen vastannut, että ei, en minä enää tässä iässä, prinsessa-aikani on ohi.Minulla ja miehelläni on kuitenkin aika­ perinteiset arvot, joten ajattelimme, että sitoutuminen on hyvä näyttää myös ympäristölle. Siksi pieni ja intiimi vihkitilaisuus alkoi houkutella.

Tiedän, että tilaisuudesta tulee tunteellinen, sillä minulla on romanttinen mies. Hänellä on taito keksiä mukavia yllätyksiä: joskus olen saanut kukkakimpun lähetin tuomana työpaikalleni, joskus viestin sanomalehden palstalla. Ehkäpä­ hääpäivänämmekin on odotettavissa jotakin, joka saa kyyneleet sil­miini.

Vihkimistä todistavat vain lähimmät, eikä siitä ole kerrottu kenellekään muulle. Sydänkesällä pidämme juhlat, joihin on kutsuttu koko ystäväpiiri. Kutsuissa ei mainita viisikymppisiäni tai naimisiinmenoa, mutta kyllä niistä ymmärtää, että­ jokin syy juhlille on. Olemmekin jo saaneet hyväntahtoisia uteluita siitä, että­ mitähän tämä nyt tarkoittaa.

Olin vähän alle 30-vuotias, kun menin ensimmäisen kerran naimisiin. Toki tiesin silloinkin, mitä teen, mutta elämä ei aina mene niin kuin suunnittelee. Toista avioliittoani olen harkinnut hyvin tarkasti ja haluan uskoa, että tämä liitto kestää. Miksi muuten astelisimme alttarille? Minusta­ tuntuu, että olen löytänyt sielunkumppanin, jonka kanssa on hyvä olla, joten uskallan tehdä tällaisen ratkaisun toisenkin kerran.

Yhteiselomme jatkuu tulevaisuudessa todennäköisesti­ samanlaisena avioliiton solmimisesta huolimatta. Arjen lomassa pitää kuitenkin olla juhlahetkiä. Siksi  juhlien järjestäminen ystäville tuntuu tärkeältä.
Juhlien suunnitteleminen on kieltämättä ollut kauhean kivaa, vaikka en täpisekään­ samalla lailla kuin ensimmäistä kertaa naimisiin mennessäni.

Odotan ikimuistoista juhlapäivää. Kesäjuhlissa on luvassa hyvää ruokaa ja rentoa yhdessäoloa – en pidä enää tarpeellisena morsiamenryöstöä tai sukka­nauhan heittoa. Hääpukuunikaan en kaipaa enää hörhelöitä. Haaveilen mekosta,­ joka on klassinen, polvimittainen ja hieman 50-luvun henkinen. Vaikka väri on valkoinen, toivon, että pukua voisi pitää muulloinkin.”

Tiesitkö?

Viime vuonna solmittiin 25 119 avioliittoa, mikä on 13 prosenttia edellistä vuotta vähemmän.

Ensimmäisen avioliittonsa solmineiden naisten keski-ikä oli 30,6 vuotta ja miesten 32,8 vuotta.

Lähde: Tilastokeskus

The Telegraph -lehti pyysi asiantuntijoiden arviot siitä, millaisia ihmisiä käytävä- ja ikkunapaikoilla mieluiten istuvat ovat.

Aina istumapaikkaansa lentokoneessa ei pääse valitsemaan, mutta kun pääsee, minkä paikan otat? Brittiläinen The Telegraph pureutuu pitkässä artikkelissaan tähän dilemmaan. 

Lehden mukaan tilastot osoittavat siihen suuntaan, että aavistuksen yli puolet ihmisistä valitsee ikkunapaikan ilot, jos pääsee valitsemaan ikkuna- ja käytäväpaikan välillä. Loput ovat vannoutuneita käytäväpaikkaihmisiä. 

Jos penkkirivillä on kolme rinnakkaista paikkaa, aniharva valitsee keskimmäisen, sillä siinä saa huonot puolet niin ikkuna- kuin käytäväpaikastakin. Keskellä istuvalla ei ole omaa rauhaa eikä ylimääräistä tilaa, ei maisemia eikä mahdollisuutta jaloitella kanssamatkustajia häiritsemättä. 

Lue myös: Kuulutko tietämättäsi heihin? Nämä ovat vihatuimmat lentomatkustajatyypit

Persoonallisuustesti

The Telegraphin mukaan istumapaikan valinta lentokoneessa on pienimuotoinen persoonallosuustesti. Lehti haastatteli peräti kahta psykologia, Becky Spelmania ja Jo Hemmingsiä, siitä, mitä istumapaikan valinta kertoo ihmisestä. Selvisi, että vaikka mitä:

Valitsitko ikkunapaikan? Psykologien mukaan...

  • Olet muita itsekkäämpi – sinua ei haittaa olla muille häiriöksi. 
  • Olet ehkä kokenut matkustaja, jolla on itsevarmuutta pyytää muita väistämään, jotta pääset esimerkiksi vessaan.
  • Pidät siitä, että tilanne on hallinnassasi. 
  • Ärsyynnyt helposti, ja viihdyt siksi parhaiten omassa kuplassasi.

Valitsitko käytäväpaikan? Psykologien mukaan...

  • Olet muita seurallisempi ja sovinnollisempi tyyppi. 
  • Toisaalta saatat olla varautunut luonne. Ainakin olet huomaavainen muita kohtaan etkä ärsyynny helposti.
  • Olet levoton matkustaja, etkä todellakaan mikään lentokoneessa nukkumisen mestari.
  • Voi myös olla, että kärsit pienestä rakosta tai ahtaanpaikankammosta, ja siksi käytäväpaikka miellyttää sinua eniten. 

Kysely

Millä paikalla istut mieluiten lentokoneessa?

Uutuussarja Farang imaisee mukaansa Thaimaan synkkään kuumuuteen.

IS TV-LEHTI: Ola Rapace näyttelee Malin Lind Lagerlöfin ja Stefan Thunbergin uudessa trillerisarjassa ruotsalaista rikollista, joka pakenee kotimaastaan Thaimaan lämpöön.

Koukuttavassa sarjassa Rickard elää Phuketin saarella ja puuhailee laittomuuksia. Perheensä hylännyt, rikostoverinsa kavaltanut mies ei voi palata koskaan enää Ruotsiin. Lomaheilanakin elantoaan ansaitseva mies säikähtää, kun tajuaa, että hänen tyttärensä on saapunut etsintäreissulle.

15-vuotias Thyra (Louise Nyvall) ei ole nähnyt isäänsä kymmeneen vuoteen. Rickard seuraa varjoista Thyran käänteitä, ja kun tytär sotkeutuu huumehankaluuksiin, kuohahtaa isänvaisto.

Tunnelma on synkkä, hikinen ja nuhruinen – siis vahvasti aito. Skandinoirin ja Thaimaan lämmön kontrasti on kiehtova.

Sarjassa katsotaan aurinkoisen lomasaaren pimeälle puolelle ja hämäräkujille. Tunnelma on synkkä, hikinen ja nuhruinen – siis vahvasti aito. Skandinoirin ja Thaimaan lämmön kontrasti on kiehtova.

Näin tumman ei tarinan alun perin tosin pitänyt olla. Tuottaja Anna Wallmark Avelin on kertonut, että Rapacen piti näytellä poliisia, joka ratkoo turistien aurinkorantapulmia kepeään sävyyn ja romanttisessa hengessä.

Ei tullut kepeää sävyä – tuli Farang, jossa paratiisielämä on vain päälle liimattua kulissia. Kahdeksanosaisen sarjan aikana isä ja tytär joutuvat hengenvaaraan. Vangitsevuutta lisää jokaisen jakson lopun cliffhanger, joka usuttaa katsomaan äkkiä lisää.

Farang, MTV3 su klo 22.30