Anua ja Maria uhkaa teoriassa eläkeiän köyhyys. Eläkkeellä olevien naisten köyhyys on paljon yleisempää kuin miesten. Suomessa yli 75-vuotiaista naisista 29 prosenttia on köyhiä, miehistä 15 prosenttia. Kuvat Hanna-Kaisa Hämäläinen
Anua ja Maria uhkaa teoriassa eläkeiän köyhyys. Eläkkeellä olevien naisten köyhyys on paljon yleisempää kuin miesten. Suomessa yli 75-vuotiaista naisista 29 prosenttia on köyhiä, miehistä 15 prosenttia. Kuvat Hanna-Kaisa Hämäläinen

Eläkepäivät, ne ovat sitten joskus. Mutta entä jos eläkettä ei olekaan kertynyt häävisti? Niin on käymässä käsityö­yrittäjä Anu Rinkiselle ja aikoinaan vuosia kotiäitinä olleelle Mari Hastille.

”Tulevia on turha murehtia”

Kello on vasta puoli yhdeksän aamulla, mutta Anu Rinkinen, 43, on ollut jo toista tuntia työhuoneellaan tukka pirteästi pystyssä.

Käsityöyrittäjä on noussut kilpaa ­kevätauringon kanssa ja ajanut parinkymmenen kilometrin matkan kotoaan Puuppolasta pajalleen Jyväskylän Tourulaan entiselle kivääritehtaalle.

– Olen aamuihminen. Sitä paitsi olen täällä aina säntillisesti kahdeksan tuntia päivässä, Rinkinen sanoo.

Rinkinen on unelma-ammatissaan. Hän piirtää käsin ja maalaa tekstiilejä, kuten verhoja, tyynyjä, tauluja, pussukoita, muistikirjojen kansia, mitä vain, mitä mieleen juolahtaa tai mitä asiakkaat ­tilaavat. Kuoseissa seikkailevat naivistiset puput, ketut ja muut luontoaiheet.

Tekstiiliartesaaniksi opiskellut Rinkinen on ollut yrittäjänä parikymmentä vuotta. Popper-niminen yritys ei ole ollut mikään kultakaivos, mutta leivän se on tarjonnut säästeliäästi elävälle naiselle.

Yritykselle ei ole koskaan otettu velkaa ja Anu sanoo miettivänsä hyvin tarkkaan, mihin käyttää niinkin suuren summan kuin kymmenen euroa. Pajalla sudit töröttävät kierrätetyissä jogurttipurkeissa, Thaimaan-matkoja Rinkinen ei tee.

– Jestas, ajan kymmenen vuotta autolla sillä rahalla ja ympäristövaikutuksella, mikä yhdestä sellaisesta lomamatkasta tulee!

Riski nro 1: pihtaile yrittäjäeläkemaksuissa

Yhdessä asiassa Rinkinen ei kuitenkaan ole ollut niin säästeliäs eikä tarkka. Hän on maksanut itselleen eläkettä vain sen verran, minkä työssäkäyvä ansaitsisi 11 000 euron vuosituloilla. Yrittäjän eläkemaksu on pakollinen, mutta sitä ei ole pakko maksaa todellisten ansioiden mukaan. Pienin vuosiansio, josta sitä on maksettava, on noin 7 500 euroa.

– Milloinkahan se eläkelappu viimeksi tuli? Yleensä vain pikkuisen kurkkaan sinne kirjekuoren sisälle, kun tiedän, millaisia uutisia siellä on, Anu nauraa.

Työeläkeote löytyy. Sen mukaan Anulle on kertynyt nyt eläkettä 192 euroa.

Anu ei ole valinnassaan yksin. Monet pienyrittäjänaiset, kuten kampaajat, kosmetologit ja muut palvelualayrittäjät maksavat liian pientä eläkemaksua. Siitä seuraa muun muassa se, että eläkkeellä naisten ja miesten tulokuilu repeää lisää, ja naisten eläke-euro on enää 69 senttiä.
Monelle pienyrittäjälle siitä seuraa myös, ettei eläkkeelle ole varaa jäädä.
Mutta Anu Rinkistä ei pelota.

– Koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu. ­Äitini ehti olla eläkkeellä vain 1,5 vuotta, kun kuoli syöpään. Sinne menivät ne eläkerahat.

Riski nro 2: älä ajattele eläkeikää

Kun Anu Rinkinen 21-vuotiaana valmistui tekstiiliartesaaniksi Keski-Suomen käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta, palkkatyö ei ollut oikeastaan edes vaihtoehto, jos halusi tehdä oman alansa töitä.

– Täällä oli yksi paikka, Annikki Karvinen, jossa olisi voinut olla osa-aikatöitä poppanan kutojana.

Tytär Evi syntyi heti Anun valmistumisvuonna 1994, ja pari vuotta meni ­kotona lapsen kanssa.

Koko opiskeluajan Anu oli ollut erilaisissa töissä, myyjänä ja lähettinä, mutta koska eläkeuudistus tehtiin vasta vuonna 2005, ei alle 23-vuotiaana tehdystä työstä kertynyt lainkaan työeläkettä. Nykyään sitä kertyy 18–67-vuotiaille. Oman alan työt Anu aloitti osuus­kunnassa 1996.

– Osuuskunta oli silloin muodikas toimintamuoto. Meitä oli mukana 12 naista ja demokratia meni sellaiseksi, että kokous­tettiin, minkä väristä wc-paperia ostetaan. Se loppui parissa vuodessa.

Oman yrityksen Anu perusti 1998 ja on maksanut yrittäjäeläkettään siitä saakka. Ensimmäiset viisi vuotta hän maksoi aivan minimisummaa, mutta ­korotti sitten maksun nykyiselleen. Sen jälkeen hän ei ole eläkeasioitaan ronkkinut, vaikka toiminta on vakiintunut ja toiminimikin muuttunut osakeyhtiöksi.

– En ole harkinnut maksaa sitä enempää. Kun perustin osakeyhtiön, mietin vähän aikaa vapaaehtoisen eläkevakuutuksen ottamista, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että se on huijausta. Jos jää ylimääräistä, sijoitan ennemmin kenkiin, Anu nauraa.

Hän suhtautuu suomalaiseen eläkejärjestelmään muutenkin epäluuloisesti.

– Tuntuu, että ne rahat vain katoavat jonnekin. Juu, ne sijoitetaan jonnekin Kiinaan, mutta miksei vaikka suomalaisiin työpaikkoihin.

Hän kaivaa laskimen kangaspakkojen seasta ja näpyttää.

– Olen kaikkien näiden vuosien aikana maksanut eläkeyhtiölle 48 000 euroa, sehän on hirveä summa. Ajattele, jos se olisi minulla itselläni tallessa, sillähän olisi eläkkeellä monta vuotta!

Anu miettii hetken ja alkaa nauraa.

– Tai no, ei ihan niin kamalan monta.

Mikäli Anu jatkaa tällä maksutahdilla, hänelle kertyy 63 ikävuoteen mennessä eläkettä noin 450 euroa kuussa. Se ei kuulosta hänen korviinsa lainkaan pahalta korvaukselta ”makoilusta”. Anulla on jo velaton omakotitalon puolikas – ja ne säästeliäät elämäntavat.

– Olen aina ollut sitä mieltä, että tulevia on turha murehtia. Kyllä sitä jotenkin aina selviää!

Riski nro 3: huijaa itseäsi

– Eläkejärjestelmä on vakaa ja hyvin suunniteltu, vakuuttaa johtaja Sini Kivihuhta eläkevakuutusyhtiö Ilmarisesta.

– On ehkä vähän itsensä pettämistä suhtautua eläkkeeseensä sen takia välinpitämättömästi, ettei usko systeemiin.

Samaa sanoo Eläketurvakeskuksen tutkimusosaston päällikkö Susan Kuivalainen.

– Kyllä me eläkkeemme saamme.

Eläketurvakeskus teetti toissa vuonna tutkimuksen, jonka mukaan eläkevarojen hoitamista piti luotettavana 36,2 prosenttia naisista.

– Eläkejärjestelmä on monimutkainen niin kuin mikä tahansa sosiaalitukijärjestelmä. Silloin kun siitä ei tiedä, on ihan normaalia suhtautua siihen epäilevästi, Susan sanoo.

Naiset elävät eläkkeelle jäämisen jälkeen keskimäärin 23 vuotta.

– Se on pitkä aika, jos raha on todella pieni.

”Emme puhuneet koskaan raha-asioista”

Tulevia ei murehtinut myöskään Mari Hast, 56, kun hän päätti jäädä kotiäidiksi toisen lapsensa syntymän jälkeen 1990-luvun alussa.

– Olin sitä ennen ollut luokanopettajana Laukaassa kymmenisen vuotta, ja äitini olikin aina painottanut minulle naisen oman uran tärkeyttä. Ajattelin aina, että totta kai olen työssäkäyvä äiti.

Jotakin kuitenkin tapahtui.

Riski nro 4: älä puhu eläkkeestä

– Toisen lapsen syntymä oli uskomattoman voimaannuttava kokemus. Tätäkö se naisena olo tosiaan tarkoittaa, ja kroppani osaa tällaista! Sitten aloin miettiä, että olisikohan minusta kotiäidiksi.

Kotiinjäämispäätöstä edisti, että perhe muutti miehen väitöskirjatyön takia kolmeksi vuodeksi Yhdysvaltoihin. Muuttoa ja elämistä rahoittamaan myytiin Marin kaksio.

– Vaikka vauvanhoito ja kotoilu, niin kuin nykyään sanotaan, olivat kaikista tärkeimpiä, ehdin puuhata siellä vaikka mitä.

Mari oli mukana perustamassa Suomi-koulua ja opetti siellä kerran viikossa. Hän perusti kansainvälisen äiti–­lapsi-ryhmän ja oli mukana paikallisessa imetysryhmässä ja miehen yliopiston kansainvälisessä naisten ryhmässä.

– Olen aina ollut ryhmäihminen.

Yhdysvalloissa syntyi yksi lapsi lisää ja Suomeen palattua vielä yksi. Mari oli mukana perustamassa Jyväskylään Suomen ensimmäistä imetystukiryhmää Tissiliigaa ja ryhtyi toden teolla ajamaan kotiäitien asioita, palkattomana vapaaehtoistyönä.

Kaikesta touhusta ja aktiivisuudesta huolimatta yksi jäi hoitamatta. ­Miten Marin tulo- ja eläkeasiat järjestetään.

– Me ei koskaan ­puhuttu raha-asioista tai eläkkeistä. Rahaa oli aina vähän, ja sillä oli totuttu elämään.

Riski nro 5: jää kotiin

Vaikka kotona ei puhuta, naisten eläkeasiat ovat kyllä virallisesti tiedossa.

Eläketurvakeskuksen mukaan miesten kokonaiseläke oli viime vuonna keskimäärin 1 760 euroa ja naisten 1 376 euroa. Kokonaiseläke tarkoittaa kaikista eri eläkkeistä kasattua yhteissummaa, mutta suurin osa siitä on työeläkettä, siis sitä, mikä määräytyy palkan ja työssäoloajan perusteella.

Jos työeläkepotti on nolla euroa, saa kansaneläkettä ja takuueläkettä yhteensä 670 euroa kuussa. Se on pienin eläke, jolle Suomessa voi joutua. Jos työeläke on jäänyt tuota pienemmäksi, sitä korvataan kansan- ja takuueläkkeillä 1 300 euroon saakka.

Miesten pelkkä työeläke on keskimäärin 1 657 euroa ja naisten 1 088 euroa. Se selittyy tietysti miesten paremmalla palkkatasolla, mutta matkalla eläkkeeseen naisten tiellä on yksi iso kuoppa.

– Työeläkesysteemi on siinä mielessä tasa-arvoinen, että mitä pitempi työura sitä parempi eläke, eläkeyhtiö Ilmarisen johtaja Sini Kivihuhta sanoo.

”Pitempi työura” tarkoittaa käytännössä sitä, että miehet käyvät töissä silloin, kun naiset saattavat olla vuosia ­kotona hoitamassa lapsia.

– On ihan ok, että perheet tekevät omia ratkaisujaan lastenhoidossa ja päättävät, että nyt pärjätään vähän aikaa vähemmällä. Mutta se kannattaa tiedostaa, että osa näiden päätösten vaikutuksista kantaa vuosikymmenten päähän.

Kivihuhta on esittänyt blogissaan laskelman: jos 3 000 euroa kuussa tienaava on kolme vuotta hoitovapaalla, tuleva työeläke pienenee yli sata euroa kuussa.

Mari Hast oli kotiäitinä 12 vuotta. Sitä ennen hän oli töissä kymmenkunta vuotta ja on palannut töihinkin jo yli kymmenen vuotta sitten. Hänen kotiäitivuotensa olivat ennen vuotta 2005, jolloin kotihoidontuesta ei peritty eläkemaksuja

Nykyään kotihoidontuesta kertyy eläkettä niin, että vuosi kotihoidontuella kartuttaa kuukausieläkettä 10 euroa.

Työeläkeotteen mukaan Mari Hastille on tällä hetkellä tulossa työeläkettä nippa nappa kansaneläkkeen verran, vaikka hänen eläkeikänsä häämöttää teoriassa muutaman vuoden päässä.

Jos Mari olisi kotiäitivuosiensa ajan tienannut noin 3 000 euron palkkaa, hänen 12 kotonaolovuottaan ovat syöneet eläkettä lähes 500 eurolla kuussa.

Riski nro 6: ole liian hyväuskoinen

Kun Mari Hast muistelee menneitä ­jyväskyläläisessä kahvila Wilhelmiinassa, kyyneleet kohoavat hänen silmiinsä.

Tyylikkäästi leggingseihin ja muotipinkkiin pukeutuneesta, huolitellusta naisesta ei uskoisi, että teoriassa häntä uhkaa vanhuusiän köyhyys.

– Olin niin luottavainen, luotin mieheen ja siihen, että elämä kantaa.

Kun Marin nuorimman lapsen kotihoidontuki alkoi loppua, Maria alkoi kutkuttaa paluu työelämään. Tai oli kutkuttanut jo jonkin aikaa. Hän oli sanoutunut vanhasta luokanopettajan työstään irti jo 1995.

– Kävin yhden hoitovapaan välissä vanhalla työpaikallani ja tajusin, että sinne en voi enää palata.

Mari ajatteli, että kotiäitivuosien jälkeen on hänen vuoronsa ja mies tukee vuorostaan hänen työuraansa.

– Mies oli aina ehdottomasti sitä mieltä, että minun on hyvä olla kotona. Hänellä oli omasta lapsuudestaan huonoja muistoja päivähoidosta.

Mutta sitten tuli ero. Perheellä ei ollut omistusasuntoa eikä muutakaan omaisuutta. Eikä Marilla työpaikkaa.

– Parisuhdejuttuja me naiset jaksetaan vatvoa, mutta joskus olisi syytä ­pysähtyä miettimään omia talousasioita, Mari sanoo sarkastisesti.

Ja sitten niitä olikin katsottava silmästä silmään, oli viimeinkin pakko.
Erohässäkän keskellä Mari lähti jatko-opiskelemaan. Hän valmistui opinto-ohjaajaksi samana vuonna kun täytti 50.

– Olen nauttinut kuusi vuotta hyvää palkkaa. Minulla on hirveän hyvä elämä.

Nyt Marille on kertynyt työeläkettä 758 euroa. Potti alkaa kerääntyä isommalla prosentilla 53 ikävuoden jälkeen.

– Ehdin vielä kiriä eläkekertymää kiinni. Ja nyt tuntuu siltä, että jaksan hyvin tehdä töitä vielä yli 63-vuotiaana.

Jos jatkaa töissä yli virallisen eläkeiän, eläkettä kertyy niin sanottuna superkertymänä. Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan yhä useampi yli 50-vuotiaista arvelee olevansa töissä yli 64-vuotiaaksi. Naiset ovat hieman hanakampia jatkamaan kuin miehet.

Mari ei kadu kotiäitivuosiaan, mutta häntä itkettää se, miten naiivisti hän suhtautui aikoinaan raha-asioihinsa.

– Kotiäideille pitäisi olla neuvontaa, että huolehtisivat myös kovista asioistaan, Mari sanoo ja lyö nyrkin pöytään.

Lue myös:

Näin varaudut eläkevuosiin

Mitä tapahtui ysärilegendoille vuosituhanteen vaihteen jälkeen? Otimme selvää. 

Ressu Redford sai juuri levytyssopimuksen

Tanssi- ja iskelmämusiikkilaulaja Ressu Redford tuli tunnetuksi Bogart-yhtyeensä kanssa 1980-luvulla. 1990-luvulla mies teki läpimurron soolouralla. Nykyään hän kiertelee ympäri Suomea ja vetää Bogartin aikaisia hittejä. Hän tuottaa uutta musiikkia jatkuvasti ja teki levytyssopimuksenkin hiljattain. 

– Ei tässä kohtaa ruveta hidastelemaan. Vasta sitten, kun ihmisiä ei käy enää keikoilla, hän toteaa. 

”Ilman harrastuksia ei jaksa hyppiä ja pomppia keikoilla.”

– Onhan se hienoa, kun kaikkien näiden vuosien jälkeen saa tehdä musiikkia. Olen kehittynyt biisintekijänä ja muutenkin kehittynyt monella muulla tavalla. En ole samalla tavalla itsepäinen kuin ennen, vaikkei sekään ominaisuus ole hävinnyt, hän naurahtaa. 

Oman musiikkinsa lisäksi hän tekee paljon biisejä muille artisteille sekä tuottaa ääniä mainoksiin. Myös harrastuksille jää aikaa. 

– Ilman harrastuksia ei jaksa hyppiä ja pomppia keikoilla, toteaa juuri kuntosalilta saapunut Ressu. 

Ressu Redford nyt ja vuonna 1996. Kuvat: Kati Laukkanen ja Jorma Puusa

Waldo suunnittelee promovaatteita ja keikkailee

– 1990-luvulla musiikin teko oli paljon totisempaa touhua. Paineet oli suuret. Ensimmäisen hitin jälkeen oli paineita tuleeko toisestakin hitti ja miten levyt myy, Waldo's People:n Waldo eli Marko Reijonen muistelee. 

Waldo lopetti keikkailun 2000-luvun vaihteessa. Kun ohjelmatoimisto sai hänet pitkän suostuttelun jälkeen tekemään comebackin vuonna, hän on keikkaillut vain suurimmissa 90´s tapahtumissa. 

– Meillä on faneja kahdessa polvessa, kyseessä on niin sanottu äidit ja tyttäret -ilmiö. Vanhemmat muistavat rantarokin aikaisia hittejä kuten Feel So Good ja U Drive Me Crazy, ja nuoremmat muistavat tasan 10 vuotta sitten listaykkösenä soineen Back again -hitin ja Lose Controllin vuoden 2009 euroviisuista. 

– Aion nauttia matkasta niin kauan kuin se tuntuu hyvältä.

Musiikinteon lisäksi hän juontaa tuuraajana Radio Novan Retroperjantaita. Kesällä ohjelman pääjuontajan Oku Luukkaisen lomaillessa ohjelmassa mennään teemalla Waldo & Kesäkaverit. Päätyönään Waldo myy ja suunnittelee promovaatteita.

Waldo nyt ja vuonna 1995. Kuvat: Mikko Räsänen ja Pekka Tynell

Janne Porkka juontaa yhä

Onnenpyörä-ohjelmaa juontanut Janne Porkka on ollut nyt viihdealalla yli 30 vuotta. Hän tekee edelleen niin juontokeikkoja kuin imitaattorin, stand up -koomikon ja seremoniamestarin hommia. 

– Esiintymään oppii vain esiintymällä ja laittamalla itsensä epämukaviin tilanteisiin. Olen onnellinen, koska olen saanut olla tällä alalla jo niin pitkään, hän kertoo. 

Jannen mukaan media- ja televisioala on muuttunut 1990-luvulta. 

–  Ennen tehtiin televisiota katsoja edellä. Silloin ei ollut niin paljon kilpailua, kun ei ollut YouTubea tai Netflixiä. 

– Nyt on alkamassa ysärijuontajien comeback, ja esimerkiksi Marco Bjurström palaa ruutuun. On ymmärretty, ettei kaikkien juontajien tarvitse olla nuoria. 

Vapaa-ajallaan Janne pelaa jääkiekkoa, käy kuntosalilla ja kalastaa. 

Janne nyt ja vuonna 1998. Vanha kuva: Pia Inberg

Movertonilta uusi juhannusbiisi

Vuonna 1994 perustettu Movetron avasi uransa liki 100 000 kappaletta myyneellä Romeo ja Julia -esikoisalbumillaan.  Movetron valmistautuu kesään ja juhannukseen julkaisemalla uuden Missä on diileri -biisin. Tarttuva ralli on tuttuun tapaan Movetronin Jukka Tanttarin  sävellys ja sanoitus ja Timo Löyvän sovitus.

Movertonin Päivi Lepistö kertoi Me Naisille hiljattain äitinsä muistisairaudesta.


Curre Lindström nauttii eläkepäivistään naisystävänsä kanssa

Curt ”Curre” Lindström luotsasi Leijonat vuoden 1995 legendaariseen MM-voittoon. Nykyään hän viettää leppoisia eläkepäiviä. Lindström asuu osan vuodesta Thaimaan Hua Hinissä ja osan Tukhomassa. 

Rinnalleen Curre on löytänyt 38-vuotiaan Wan-rakkaan.  Pari tapasi Wanin kotimaassa Thaimaassa, jossa nainen työskenteli hotellissa. Curre kertoi Ilta-Sanomille kiinnostuneensa Wanista hyvin nopeasti. 

Curren jäähyväiset viimeisen ottelun jälkeen. Kuva: Ari-Veikko Peltonen

 

Ymmärrätkö nuorisolaisten somepäivityksiä? Mitä ovat squad goals ja mistä tulee sana bae? Kokosimme teinien käyttämät sanat vuonna 2018. 

Fobba = Poliisi

”Tääl on fobbii.” (= Tääl on kyttii)

Leijua = Kehua itseään

”Onks sun ain pakko leijuu?”

Feidata = Häipyä/jättää tulematta paikalle

”Taas se feidas.”

Bro = Ystävä, jota pidetään veljenä

”Wazzup bro”

Spessu = Erityinen

”Ei ollu mikää spessu se bööna, ni pistin mäkeen.”

Bööna = Tyttö/nainen

"Hyvännäköinen bööna tuolla terassilla"

Haippi (hype) = Asian hehkutusta

”Kyl levy myy jos haippii riittää”

Bae = Before anyone else, kaikista rakkain

"Oot mun bae????"

Goals = Tavoite, haave

”Teiän suhde on kyl goals!!”

Blehat = Aurinkolasit

”Jätkäl on siistit blehat.”

Buli = Iso tai kova juttu

”Tää biisi on kyl buli.”

Fiilata = Samaistua toisen ajatuksiin tai mielipiteisiin

”Fiilaan sua kun mun mutsi on kans sellanen.”

Fäijöni = Muotia (fashion)

”Aika fäijönii toi sun paita!”

Lit = Mahtavaa

”Eiliset bileet oli kyl lit.”

Mintis = Hyvässä kunnossa, näyttää hyvältä

”Jos sä haluut tietää oot sä mintissä
voit käydä peilaa mun Lincolnin grillistä.”

Snaijata = Tajuta

”Jos et snaijaa, sori siis tajuu, niin buudi on äässi.”

Squad = Kaveriporukka

”Hengataanks tänään squadin kaa?”

Wörtti = Vaivan arvoinen (worth it)

”Oliks wörtti kaljareissu?”
”Joo wörtti oli kukaa ei puklannu.”