Gle tahtoo kertoa tarinansa avoimesti. Siten hän toivoo auttavansa muitakin selviytymään.
Gle tahtoo kertoa tarinansa avoimesti. Siten hän toivoo auttavansa muitakin selviytymään.

Seksuaalinen hyväksikäyttö on Filippiineillä kymmenientuhansien lasten arkea. Gle, Joma ja Rosa pelastettiin tyttöjen turvakotiin. ”Kannan ikuisesti leimaa siitä, mitä minulle tapahtui. Mutta enää en häpeä”, Gle sanoo.

Siro tyttö nostaa kädet päänsä päälle, keinuttaa vartaloaan musiikin tahtiin ja välillä vilkaisee katsojaa viekoitellen kulmiensa alta. Baarin punaiset valot vilkkuvat hänen lapsenomaisilla piirteillään ja uppoavat tummiin, kasvoille valuviin hiuksiin. Kädet laskeutuvat lanteille ja kohti reisiä, nostavat hierovin liikkein sortsien lyhyitä lahkeita yhä ylemmäs.

– Tässä on Prinsessa. Hän lähtee mielellään sinun mukaasi ja tottelee käskyjäsi. 1 500 pesoa (alle 30 euroa), sanoo ääni jostain kuvakulman ulkopuolelta.

Prinsessa, oikealta nimeltään Gle, värähtää vieläkin tuon äänen kuullessaan. Gle kertoo, että puhuja on amerikkalaismies, joka ensin auttoi Glen äärimmäisen köyhää perhettä ja lopulta tuhosi sen. Video on kuvattu salaa lähes kolme vuotta sitten osana operaatiota, jonka päätteeksi Filippiinien poliisi ja Preda-niminen lastensuojelujärjestö pelastivat alaikäisen Glen striptease-baarista ja toivat tämän turvakotiin.

– Videon tyttö en ole minä, vaan roolihahmo nimeltään Prinsessa. Esitin osaani, sillä minun oli pakko, mutta en koskaan oikeasti ollut sellainen, Gle sanoo.

15-vuotiaana Gle ei ollut edes suudellut ketään. Vain vuotta myöhemmin hän oli filippiiniläisen tyttöbaarin suosituin prostituoitu, jonka parittamisesta syytetään keski-ikäistä amerikkalaismiestä ja tytön omaa adoptioäitiä.

Nyt 18-vuotias Gle pitää edelleen tanssimisesta ja pukeutuu vieläkin välillä mikrosortseihin. Mutta enää hän ei piiloudu hiusten tai roolien taakse eikä tottele muiden käskyjä, vaan katsoo ihmisiä silmiin ja tekee oikein itseään kohtaan. Oikeudenkäynti on kesken, eikä miestä tai äitiä ole tuomittu, mutta Gle tahtoo nyt tuoda esiin oman tarinansa.

– Vaikka se on vaikeaa, kerron tarinaani avoimesti, jotta voisin pelastaa muita samanlaiseen tilanteeseen joutuneita ja auttaa heitä selviytymään, Gle sanoo.

Viety neitsyys ja kunnia

Gle eli koko lapsuutensa adoptioäidin kanssa tietämättä, ettei tämä ole hänen biologinen vanhempansa. Glellä ei ollut tietoa isästään tai muista sukulaisistaan, mutta hän ei juurikaan ajatellut asiaa tuolloin – perheen hylkääminen ja paremman elämän perään lähteminen on Filippiineillä tavallista.

Äärimmäisessä köyhyydessä elävän perheen ahdinkoa syvensivät adoptioäidin sairaudet, joten Gle lopetti koulun jo kymmenvuotiaana ansaitakseen rahaa. Töiden etsintä pakotti perheen pois maaseudulta kohti suuria kaupunkeja. He päätyivät Olongapoon, suureen satamakaupunkiin noin sadan kilometrin päähän maan pääkaupungista Manilasta.

– Silloin tuntui, että onnemme kääntyi. Pääsin tarjoilijaksi ravintolaan, jossa kävi paljon turisteja, joten pienen palkan lisäksi sain usein juomarahaa.

Ravintolassa kävi paljon ulkomaalaisia, sillä Olongapossa sijaitsi ennen Yhdysvaltojen laivaston tukikohta. Gle kertoo, kuinka yksi vakioasiakkaista vaikutti mieltyneen häneen. Amerikkalaismies, armeijan veteraani hänkin, antoi aina runsaasti juomarahaa. Sitten mies alkoi tuoda pieniä lahjoja, koruja, meikkejä ja muuta sellaista, mihin Glellä ei muuten olisi ollut varaa.

– Mies kyseli paljon kotioloistani ja perheestäni. Kun kerroin äitini sairauksista ja vaikeuksistamme, hän vaikutti ymmärtäväiseltä ja kiltiltä. Olin naiivi, Gle huokaa ja painaa katseensa syliinsä.

Jonkin ajan kuluttua mies tarjoutui maksamaan adoptioäidin tarvitsemat kalliit lääkkeet. Epätoivoinen perhe suostui ja otti rahat. Vähän tämän jälkeen, Glen 16-vuotispäivänä, mies tuli vierailulle. Silloin hän ilmoitti, että on maksun aika: korvauksena kaikesta antamastaan hän otti nyt Glen.

– Hän raiskasi minut, vei neitsyyteni ja kunniani. Rahat oli jo käytetty lääkkeisiin. Minulla ei ollut vaihtoehtoja eikä sen jälkeen enää mitään menetettävää, Gle sanoo silmiään pyyhkien.

Äidistä mamasan

Gle päätyi amerikkalaismiehen omistamaan baariin tanssimaan, ja mies onnistui houkuttelemaan adoptioäidinkin bisnekseen mukaan. Äidistä tuli Glen ”mamasan”, parittaja. Hän näkyy myös salaa kuvatulla videolla baariemäntänä, joka houkuttelee asiakkaita ostamaan tanssitytöiltä seksiä ja tarjoaa hanakasti tytärtään.

Sitten Filippiinien poliisi sai nimettömän vihjeen paikan alaikäisistä seksityöntekijöistä ja alkoi tutkia baarin toimintaa. Tutkinnassa auttoi paikallinen Preda-lastensuojelujärjestö, joka on toiminut Olongapon alueella jo yli 30 vuotta ja tullut tunnetuksi erityisesti seksibisneksestä pelastettujen lasten auttajana. Salaa kuvattujen videoiden perusteella baariin tehtiin ratsia, jonka päätteeksi paikka suljettiin ja sekä amerikkalaismies että adoptioäiti pidätettiin. Molempia syytetään nyt Glen parittamisesta.



Marlene Richter vapautettiin 90-luvulla pakkoprostituutiosta. Sen jälkeen hän on omistanut elämänsä kohtalotoveriensa tukemiseen.

Preda-järjestön sosiaalityöntekijä Marlene Richter oli poliisin mukana ratsia-iltana. Kun poliisi pidätti adoptioäidin, Richter otti 16-vuotiaan Glen mukaansa ja vei tämän samassa kaupungissa sijaitsevaan Predan turvataloon.

Turvakodissa tytön taustaa alettiin selvittää. Gle sai tietää, että hänet on adoptoitu. Biologisten vanhempien kohtalo on edelleen epäselvä. Gle ja adoptioäiti tapaavat välillä oikeudessa, mutta muuten he eivät ole toisiinsa yhteydessä.

–Olen vihdoin rakastettu ja onnellinen, Gle sanoo.

Tyttöjen talo on nyt hänen kotinsa, jo kolmatta vuotta.

Vihdoin oikeasti vapaa

Kapea tie tuntuu vievän suoraan sademetsän ytimeen. Vähän väliä pitää väistää joko kuoppaa, jonka vesiputous on tien reunaan kaivanut, tai köynnöstä, joka lankeaa raskaana polulle. Sitten valtavien vihreiden vuorien syleilystä paljastuu suuri kirkkaankeltainen talo, jonka pihalla värikkäät pyykit heiluvat tuulessa. Puutarhassa vilahtelee paahtavalta auringolta puiden alle piiloutuneita eri-ikäisiä tyttöjä pelaamassa ja leikkimässä.

Jomalla meni aikaa tottua asumiseen täällä tyttöjen talossa, viidakon keskellä. Hänen entinen elämänsä oli betonin, jätekasojen ja avoimien viemärien äärellä yhdessä Manilan köyhimmistä slummeista. Kotonakin oli köyhää, riitaista, joskus jopa väkivaltaista. Jo 12-vuotiaana Joma alkoi jättäytyä pois koulusta. Sen sijaan hän vaelteli kaduilla ja välillä vietti siellä myös yönsä.

– En halunnut mennä kotiin. Tuntui, että siellä ei ole minulle muuta kuin kurjuutta. Kadulla olin onnellisempi kuin kotona, sillä ystävieni kanssa en ollut yksin vaan osa jotakin. Sain tehdä mitä halusin ja mennä minne vain. Luulin olevani vapaa, Joma sanoo.

Kadulla ystävät yllyttivät ja painostivat Jomaa käyttämään päihteitä. Pian alkoholi ja tupakka vaihtuivat vahvempiin aineisiin. Jossain vaiheessa kaveriporukan vanhimmat ja vahvimmat päättivät, että seurueen tyttöjä aletaan parittaa maksaville asiakkaille.

– Olin niin sekaisin, etten jälkikäteen muistanut juuri mitään tapahtuneesta. Saimme yleensä noin 1 000 pesoa (alle 20 euroa), joka tuntui olevan valtavasti rahaa. Se oli enemmän kuin kotona koko perheellemme kuukaudeksi.



Ennen turvakotia Joma oli tottunut asumaan ahtaasti, mutta muutto slummista viidakon keskelle vaati silti totuttelua. Nyt paikka tuntuu jo kodilta.

Yhden illan jälkeen kaikki muuttui. Internetissä alkoi levitä valokuva, jossa aikuinen mies on yhdynnässä likaisella patjalla makaavan hennon, sekavan näköisen teinitytön kanssa. Tyttö on 13-vuotias Joma.

Kuvaa jaettiin jopa Joman ystävien Facebook-seinillä, ja se päätyi lopulta perheen tietoon.

– Isä raivostui. Hän hakkasi minut ja repi hiuksiani niin, että ne jouduttiin leikkaamaan aivan lyhyiksi. En kehdannut mennä ulos. En kuitenkaan pystynyt olemaan kotonakaan, sillä tunsin sellaista häpeää ja olin tuottanut sitä perheelleni, Joma sanoo ja pyörittelee lyhyiden hiustensa vaalennettuja latvoja.

Sana tapahtuneesta levisi, ja alueen lastensuojelusta vastaava viranomainen tuli käymään perheen kotona. Pari viikkoa myöhemmin, lääkärintarkastuksen, rikos-ilmoituksen ja lukuisten keskustelujen jälkeen, Joma pääsi Predan tyttökotiin.

Nyt tapahtumista on alle vuosi, ja välit perheeseen ovat parantuneet. Joma aikoo silti asua turvakodissa ja käydä koulua sieltä, kunnes pystyy olemaan omillaan.

– Täällä on paljon sääntöjä, ja tekemisiäni seurataan koko ajan. Silti tuntuu, että saan tehdä mitä vain ja minusta voi tulla mitä vain. Nyt olen ihan oikeasti vapaa, Joma sanoo.

Jopa 100 000 lasta

Keltaisen tyttöjen talon makuuhuoneissa on yhteensä 40 sänkyä. Tulijoita olisi enemmänkin, mutta tilaa ja resursseja ei riitä. Vuosien varrella talo on ollut satojen tyttöjen koti. Tällä hetkellä asukkaista nuorin on kolmivuotias, Gle vanhimpana taas jo täysi-iän saavuttanut. Sänkypaikat on jaettu iän mukaan, mutta lapsuuden ja nuoruuden erot pehmenevät pastellisävyisten pehmolelujen ja sydämillä ympäröityjen bändijulisteiden sekamelskassa.

Seksuaalinen hyväksikäyttö ja siitä selviytyminen yhdistävät jokaisen tytön tarinaa. Suurimmalla osalla tähän tarinaan kuuluu myös köyhyys.

– Monilla valinta on yksinkertaistettuna ollut tämä: joko myydä ruumistaan tai kuolla nälkään, tiivistää Predassa vuosia työskennellyt sosiaalityöntekijä Marlene Richter.

Entisenä lapsiprostituoituna hän tietää mistä puhuu. 1990-luvun alussa poliisit pelastivat teini-ikäisen Richterin ja 9-vuotiaan tytön, kun nämä olivat saksalaisen lapsipornorenkaan pyörittäjän huoneessa loistohotellissa Boracaolla, Filippiinien tunnetuimmassa turistikohteessa. Sen jälkeen Richter asui pitkään Predan turvakodissa, hankki välillä koulutuksen ja palasi järjestöön töihin.



Kunhan Gle saa oikeusjuttunsa päätökseen, hän muuttaa omilleen. Mutta tausta ei unohdu: Gle aikoo opiskella sosiaalityöntekijäksi, ehkä jopa palata Predaan töihin.

Vaikka Richter vapautettiin pakkoprostituutiosta jo 20 vuotta sitten, hän ei ole nähnyt tilanteen Filippiineillä parantuneen. Turismi tulee köyhän maan taloutta, mutta samalla maahan tulee entistä enemmän myös lapsiseksituristeja. Kysyntä lisää tarjontaa. Tarkkoja lukuja on mahdotonta saada, mutta Unicefin mukaan Filippiineillä jopa 100000 lasta on mukana kaupallisessa seksibisneksessä – kaikista maailman maista neljänneksi eniten.

– Filippiineillä on tiukka ihmiskauppaa ja lasten seksuaalista hyväksikäyttöä estävä lainsäädäntö, mutta käytäntö ei valitettavasti vastaa todellisuutta, Richter sanoo.

Richterin mukaan syypää on erityisesti maan hallinto, joka säätää kyllä lakeja mutta...

– Lapsiseksiturismin torjumiseen ja lastensuojeluun ei anneta tarpeeksi rahaa tai resursseja, eri viranomaisia ja järjestöjä ei ohjata yhteistyöhön eikä asennemuutokseen vaadittavaa vaikuttamistyötä tehdä.

Virkavalta saa osansa kritiikistä.

– Niin monia heistä kiinnostaa vain oma hyvinvointi, ei lasten oikeuksien edistäminen. Köyhyys kasvattaa välinpitämättömyyttä ja korruptiota. Täällä kaikki yksittäisestä poliisista poliitikkoihin ja tuomareihin asti ovat itsekin ostettavissa, Richter sanoo.

Rikos maasta riippumatta

Monet turvakodin tytöistä käyvät oikeutta hyväksikäyttäjiään vastaan. Prosessit voivat olla pitkiä, ja usein ne venyvät ja mutkistuvat, erityisesti jos epäilty on ulkomaalainen. Kansainvälisellä yhteistyöllä pyritään takaamaan, että lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä voidaan syyttää yhtä hyvin kohde- kuin kotimaassa.

– Minä todistin aikoinani oikeudessa yhtä hyväksikäyttäjääni vastaan, vaikka hän pääsi pakenemaan kotimaahansa. Saksassa käydyn oikeudenkäynnin päätteeksi mies tuomittiin vankeuteen Filippiineillä tehdyistä rikoksista, Richter kertoo.

Suomessa alkoi viime vuonna Liian pahaa ollakseen totta -kampanja, jolla halutaan ehkäistä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä suomalaisten lomamatkoilla. Kampanja muistuttaa, että ulkomailla alaikäisen kanssa harrastetusta seksistä voidaan syyttää Suomessakin. Tapauksissa sovelletaan aina Suomen suojaikärajoja, kohdemaan lainsäädännöstä ja ikärajoista riippumatta.

Richter on vuosien varrella ollut Predan tyttöjen mukana kymmenissä oikeusjutuissa. Usein ulkomaalainen hyväksikäyttäjä on perustellut tekoaan sillä, että seksi alaikäisen kanssa olisi paikallisessa kulttuurissa sallitumpaa ja lapsen asema erilainen. Richter muistuttaa, että erityisesti maksullinen seksi lapsen kanssa on aina rikos maasta riippumatta.

– Mutta toki ongelma liittyy osittain myös filippiiniläiseen kulttuuriin. Meidän pitäisi muuttaa omiakin käsityksiämme siitä, mikä on lasten ja erityisesti tyttöjen asema ja arvo yhteiskunnassamme, Richter sanoo.

Meistä kuullaan vielä

Predan turvakodissa asuu kymmeniä tavallisia teinityttöjä. He ovat kiinnostuneita musiikista ja harrastuksista, ottavat selfieitä älypuhelimillaan, kikattavat ja supattavat toistensa korvaan. Pinnan alta menneisyyden tapahtumia ei kuitenkaan voi kokonaan pyyhkiä pois.

– Kannan ikuisesti itsessäni leimaa siitä, mitä minulle tapahtui. Mutta enää en häpeä tai koe syyllisyyttä, Gle sanoo.

Gle muuttaa pian omilleen, mutta ensin hänen oikeusjuttunsa pitää saadaan päätökseen. Koska amerikkalaismies ei onnistunut pakenemaan maasta, juttua puidaan Filippiineillä. Nyt Gle joutuu kohtaamaan miehen muutaman kuukauden välein oikeusistunnoissa.

– Taistelen loppuun asti. Kun oma juttuni on käsitelty, alan taistella muiden puolesta.



12-vuotiaana turvakotiin tullut Rosa on valmis tasa-arvotaisteluun. Hän aikoo opiskella oikeustieteitä ja ajaa tyttöjen ja naisten aseman parantamista Filippiineillä.

Turvakoti voikin muuttaa myös ammattihaaveita. 16-vuotias Rosa on asunut kodissa lähes neljä vuotta, ja hänkin aikoo omistaa elämänsä taistellakseen lasten, erityisesti tyttöjen, oikeuksien puolesta.

– Minusta tulee uhrien asianajaja, ehkä jopa tuomari. Tahdon näyttää heille, jotka sanovat, että tytöillä ja naisilla ei ole tässä yhteiskunnassa sananvaltaa. Päinvastoin meillä menisi sitä paremmin, mitä enemmän filippiiniläisnaiset pääsisivät ääneen, Rosa sanoo ja nauraa.

Gle, Rosa ja Joma ovat vakuuttuneita, että he voivat auttaa muita seksuaalisen hyväksikäytön uhreja. Gle aikoo opiskella sosiaalityöntekijäksi, Joma tahtoo poliisiksi.

– Aiomme muuttaa yhteiskuntaa ja maailmaa. Yhden ihmisen toiminnalla voi olla valtava merkitys, ja mitä enemmän meitä on, sitä vahvempia olemme, tytöt pohtivat.

– Ennen olimme äärimmäisen köyhiä ja nälkäisiä. Nyt janoamme vain oikeutta, Rosa sanoo.

Lue myös:

19-vuotias Viola perustaa lastenkodin Keniaan

Ympärileikatun naisen tarina pakotti auttamaan

Palkittu valokuvaaja Meeri Koutaniemi: ”Koulukiusaus jätti syvät arvet”

Me Naiset kysyi, millaista on tylsä työ ja miten sitä kestää. Ja näin meille vastattiin.

Tuntuuko töihin lähteminen välillä raskaalta ihan vain siksi, että siellä on niin pirun tylsää? Siivoatko joskus muidenkin sotkut, kun omat hommasi eivät riitä koko päiväksi?

Et ole ainoa, jos vastasit kyllä. Me Naiset etsi viime viikolla Suomen pitkäveteisintä työtä, ja saimme lähes 70 vastausta kyselyymme.

Työtehtävien tylsyys on tunnistettu ilmiö meillä ja maailmalla. Niin kutsuttu boreout eli tylsistyminen on aito ongelma nykyajan työelämässä: se voi pahimmillaan aiheuttaa jopa unettomuutta ja masennusta.

Työterveyslaitos teki boreoutista tutkimuksen vuonna 2014. Siitä ilmeni, että tylsyydestä kärsivät yhtä lailla suorittavaa ja luovaa työtä tekevät ihmiset. Useimmiten sen uhri on alle 36-vuotias. 

 Muun muassa näissä ammateissa työskentelevät suomalaiset kokevat tehtävänsä tylsiksi:

 

1. Huonekalumyyjä

”Välillä on niin tappavan hiljaista eikä ole enää mitään tekemistä, kun olen puunannut kaapit, siivonnut ja käynyt tarjoukset läpi. Selkä ja peffa ovat kipeät istumisesta. Kun tylsistyminen pääsee tiettyyn pisteeseen, en jaksa innostua mistään. Aamulla ei ole kiva herätä, kun ei ole motivaatiota lähteä töihin. Jo ajatus töistä masentaa, mutta onneksi voin työpäivän aikana soittaa pitkiä puheluita kavereille. Välillä venyttelen, teen happihyppelyitä pihalla ja selaan nettiä.” Nainen, 46

 

2. Kahvilatyöntekijä

”Kahvin kaatamista ja kuppien keräämistä sekä asiakkaiden kitinää. Siinäpä tylsän työni sisältö. Asiakkaat kiukkuavat, jos joutuvat odottamaan jonossa kahta sekuntiakaan. Jotkut lähmivät, hipaisevat kädestä ja iskevät silmää. En jaksaisi lähteä enää lainkaan töihin, mutta palkkakuitti ja rahat häämöttävät silmissä.” Nainen, 25

 

3. It-alan työntekijä

”Olen töissä it-alalla, jossa on paljon turhia palavereita ja kyvyttömyyttä tehdä päätöksiä. Lisäksi liian itsekeskeinen ja 'minä itse haluan olla esillä' -tyylinen työilmapiiri tuo työhön ikäviä piirteitä. Välillä tuntuu, että itsensä esille tuominen ja besserwissaaminen ovat tärkeintä työssämme; työn tekeminen kunnolla alusta loppuun vastuullisesti ei näytä olevan niin tärkeää. Puhetta ja powerpointteja piisaa.

”Koen välillä turhautumista, kiukkua ja ärtyneisyyttä, mutta olen opetellut hidastamaan tahtia.”

Minulla on 30 vuoden työkokemus, mutta ikää on sen verran, että ikärasismi iskisi, jos yrittäisin vaihtaa töitä. Koen välillä turhautumista, kiukkua ja ärtyneisyyttä, mutta olen opetellut hidastamaan tahtia. Pidän pidempiä taukoja ja pyrin ottamaan etäisyyttä tilanteissa, jossa kiukku nostaa päätään. Lisäksi pyrin kiinnittämään huomion oleelliseen ja jätän turhan hötkyilyn sekä säätämisen pois. Läsnäolo- ja meditaatioharjoituksilla saan opeteltua oleellisen huomiokyvyn parantamista.” Nainen, 53

 

4. Lastenhoitaja

”Olen töissä päiväkodissa ja joudun selittämään moneen kertaan lapsille asioita, jotka eivät mene sittenkään perille kaikille. Puuduttavaa on myös toistuvien rutiinien tekeminen, kuten pukeminen ja riisuminen.  Palaudun ainoastaan lomalla ja viikonloppuna, jolloin teen aina kaikkea kivaa. Mutta uusiin töihin minusta ei ole lähtijäksi, sillä olen jo niin vanha eikä minulla ole muuta koulutusta.” Nainen, 52

 

5. Toimistotyöntekijä

”Yleensä työni ei ole tylsää, mutta ajoittain työtehtäväni saattavat olla hyvin yksitoikkoisia tai joudun työskentelemään pitkiä aikoja yksin. Silloin laitan radion päälle. Tauoilla saatan lukea lehtiä. Mutta hyvä palkka, edut ja joustavuus pitävät minut työssäni.” Nainen 25

 

6. Kirjastonhoitaja

”Organisaatiomuutos keskitti aiemmat työtehtävät muille. Työni on muuttunut niin paljon: pitäisi koko ajan opettaa, neuvoa, ohjata ja organisoida. Sellainen ei kiinnosta minua, mutta asuntolainan vuoksi olen töissä. Välillä olen hieman masentunut ja kyyninen.

”Tylsänä hetkenä otan esille Duolingon ja opiskelen kieliä sillä tai surffailen muuten netissä.”

Olen täällä vain töissä ja ”ihan sama” -asenteella. Tylsänä hetkenä otan esille Duolingon ja opiskelen kieliä sillä tai surffailen muuten netissä.” Nainen, 45

 

Ai, minullako tylsää? Kuva: Shutterstock
Ai, minullako tylsää? Kuva: Shutterstock

 

7. Varahenkilö

”En saa koskaan päättää mitään ja minulta ei koskaan kysytä, mitä minä haluan, vaan minut määrätään aina sinne tänne tai tuonne. Mutta minulla on onneksi paljon aikaa suunnitella tulevaa lomaa ja säästää siihen rahaa.” Nainen, 60

 

8. Palveluneuvoja

”Olen koko ajan uupunut ja melankolinen, ja päällä on pieni ketutus. Kuulen samat asiat päivästä toiseen. Samat vitsit ja selitykset jokaiseen asiaan. Onneksi pääsen vapaa-aikanani metsään, jossa voin välillä vähän itkeä ja purnata.” Nainen, 47

 

9. Asiantuntija

”Asiakkaat ja kurssilaiset sekä mukavat työkaverit kantavat pitkälle, mutta työni on silti tylsää. Se johtuu tekemisen puutteesta.

Joskus soitan kollegalleni ja sovimme tapaamisen, jossa keksimme uusia tehtäviä.” Mies, 52

 

10. Siivooja

”Johto on toisessa kaupungissa ja minä työskentelen yksin kohteessa. Päiväni toistuvat samanlaisina. Kukaan firmastamme ei käy ikinä siellä, missä siivoan. Tuskin he edes muistavat olemassaoloani. Arkeni on tasapaksua, yhtä harmautta. Ennen loman alkua on yleensä puhtia eri tavoin, kun on jotain, mitä odottaa.” Nainen, 35

 

11. HR-assistentti

”Työpaikan tyypit ovat unohtaneet, että heillä on assari. Kenelläkään ei ole ollut aikaa perehdyttää minua. Toisena päivänä pomoni totesi, että keskity vaan vastaamaan puhelimeen. Sinällään hyvä, mutta puhelin soi kaksi–kolme kertaa päivässä.

Iloa tähän tuo se, että soittajat, jotka yleensä ovat hädissään, rauhoittuvat, piristyvät ja tulevat onnelliseksi, kun joku kerrankin kuuntelee heitä oikein viimeisen päälle. Samaan aikaan työkaverini ovat hukkumaisillaan töihin, mutta hierarkkinen työympäristö ja pelko estävät heitä jakamasta töitä kanssani.” Nainen, 30

Kysely

Oletko jatkuvasti tylsistynyt työssäsi?

Amos Rex -taidemuseo ei ole vielä auennut, mutta museon kattopiha on jo Instagram-tähti.

Helsinkiläiset kaverukset Erika Haavisto ja Heli Koistinen potkaisevat sandaalit jalastaan ja kipuavat ylös jyrkkää kivetystä paljon ketterästi. Erikan puhelimen muistiin tallentuu yhteiskuva – kuulemma kaverusten ensimmäinen tästä paikasta.

Vilkaisen Instagramista mallia ja könyän koristekivetystä pitkin erikoisen lasirakennelman viereen. Kurkkaan valtavan periskoopin näköisestä ulokkeesta. Sisällä ei näy oikein mitään.

Nilkkaani sattuu, sillä se on luonnottomassa asennossa. En tiedä, mitä yleensä teen käsilläni. Laitan ne taskuun, kuten eräs toinen herra teki tässä samassa paikassa omassa Insta-kuvassaan.

Räps, räps. Kuvaaja napsii otoksia, kun poseeraan kuperalla katoksella. Vähän hävettää, mutta ei paljon. Onhan täällä muitakin samoissa puuhissa.

Tätä Amos Rexin kattopihaa näkee Instagramissa nykyään usein. Helsingin Lasipalatsinaukiolla sijaitsevasta paikasta on tullut turistien ja paikallisten suosima kuvauskohde. 

Heli tutkii paikalta aiemmin näpättyjä otoksia Instagramista.

– Onpas hienoja kuvia, hän ylistää.

Ei tosin minun kuvani kohdalla. Vaatteeni ovat muotitiedottoman valinta ja taskusta törröttää kynä.  Tuskin sitä kehtaa edes ladata.

 

 

A post shared by Timo Riitamaa (@timoriitamaa) on  

 

A post shared by Elsa Hessle (@elsahess) on

Täydellinen Insta-kuva toimittajalle! Kuva: Amanda Aho
Täydellinen Insta-kuva toimittajalle! Kuva: Amanda Aho

 

Mielenkiintoinen masto

Uuden taidemuseon kattoa käytetään tapahtuma-alueena. Ulkonäöltään se on aika erikoinen. Muutaman metrin korkuiset nupulakivimäiset kummut täydentyvät ruotsinlaivan hytti-ikkunoita muistuttavista, mutta kymmenkertaisen kokoisista laseista.

Kumpujen taustalta kohoaa kymmenien metrien korkuinen valkoinen pylväs, joka muistuttaa ulkomuodoltaan laivan mastoa. Sinne sitten tähystelemään, on moni rohkea varmaan tuumannutkin. Tuskin kukaan on mennyt.

Italialainen Nini Ciccarese ihasteli korkeaa mastoa. Kuva: Amanda Aho
Italialainen Nini Ciccarese ihasteli korkeaa mastoa. Kuva: Amanda Aho

Tiistaisena iltapäivänä paikalla on lähinnä turisteja, kun oppivelvolliset pakertavat pulpeteissaan. Täällä nukutaan ilman pelkoa opettajan valvovasta silmästä.

Italialaisen Nini Ciccaresen mielestä pytinki sopii hienosti Helsinkiin. Hänen mukaansa se näkyy hyvin korkeilta kattoterasseilta.

Erikoinen tolppa kiinnostaa monia. Kuva: Amanda Aho
Erikoinen tolppa kiinnostaa monia. Kuva: Amanda Aho

– Masto on hieno. Se ei ollut tässä vielä viime Suomen-vierailullani, Helsingissä usein käyvä Nino kertoo.

Kuvaajia tulee ja menee. Kohde selvästi kiinnostaa kuin joulukuinen Teneriffa suomalaisia.

Tunnin aikana selfien ottajia ilmestyy useampia. Jos paikalta mielii täydennystä omaan Instagram-profiiliin, kannattaa piipahtaa nopeasti. Muuten saattaa hukkua massaan.

itserakkauden amtööri

Helsingin keskustaan nousi vaivihkaa Instagram-edelläkävijöiden uusi pyhiinvaelluspiste – testasimme, miltä se näyttää kuvassa

Vieläkään en ymmärrä, miksi ihminen kuvaa itseään.Ketä kiinnostaa, itse itsestään otetut kuvat,siis oikeasti? Aivan sama miltä ja mitä somessa näytät, selfieinstituutio kertoo justiinsa sen, kuinka paljon toiset kiinnostaa, ja kiinnostus siihen, mitä maailmassa oikeasti tapahtuu, on aikalailla nolla.
Lue kommentti