Itse sinkkumiehen kainalossa nukkunut Nina onkin pettynyt Jeren käytökseen.

Temptation Island Suomi -ohjelmasta nähdään tänään poikkeuksellisesti kaksi jaksoa.

Illan toisessa jaksossa Nina ja Jere kohtaavat toisensa viimeisellä leirinuotiollaan.

Jere on ikävöinyt Ninaa kipeästi koko kolme viikkoa kestäneen erossaoloajan. Mies on käyttäytynyt niin omasta kuin sinkkutyttöjenkin mielestä koko sarjan ajan varsin siivosti ja kiltisti.

Nina sen sijaan on viihtynyt varsin tiiviisti sinkku-Chicon seurassa. Halailun ja yhdessä vietettyjen salaisten hetkien lisäksi Nina on nukkunut öitä Chicon kainalossa, joka kaiken lisäksi tunnusti Ninalle ihastuneensa tähän.

Kaikkien yllätykseksi kuitenkin juuri Nina päätyy kovistelemaan Jereä.

Erityisesti Ninaa korpeaa ensimmäisen illan jääpalaleikki ja se, että Jere oli pyytänyt sinkku-Jessicaa kanssaan treffeille.

– Sä tiedät mitä mieltä mä olen sun naismausta. Se tuntui vit**ilulta. Jessica oli toinen niistä, jonka olin ajatellut blokkaavani, ja sä varmaan tiesit sen. Etkö sä ajatellut yhtään, miltä musta tuntuu?

Juontaja Sami Kuronenkin yllättyy silmin nähden Ninan syyttelystä.

– Jääpalaleikki ja treffivalinta suhteutettuna sun ja Chicon yhdessä nukkumiseen ja hipsutteluun. Ovatko ne ihan tasavertaisia asioita? hän kysyy.

Lue myös:

Tuhoaako tämä täydellisen Temptation Island -parin suhteen?

Temptation Island -Jasmina tutustuu Benjaminin makuuhuonetaitoihin: ”Siis aivan niinku upeeta!”

Kadonnut-sarjan toinen kausi sukeltaa vanhan lapsikaappaustapauksen syövereihin.

IS TV-LEHTI: Kehutun brittiläisen Kadonnut-rikosdraaman toisella kaudella selvitellään kaappaustapausta yli vuosikymmenen takaa. 11-vuotias Alice Webster katosi jäljettömiin vuonna 2003 Saksassa, missä hänen isänsä oli komennuksilla brittien sotilastukikohdassa. Alice (Abigail Hardingham) palaa takaisin aikuisena ja kertoo olleensa vangittuna yhdessä ranskalaisen Sophie Giroux -nimisen tytön kanssa. 

Eläkkeellä oleva poliisi Julien Baptiste (Tchéky Karyo) alkaa tutkia tapausta uusien johtolankojen ilmestyttyä. Poliisi aloittaa rajat ylittävän yhteistyön löytääkseen Sophien. Julien Baptiste matkustaa Saksaan ja Irakiin löytääkseen vastauksia.

Karyon lisäksi pääosissa nähdään David Morrissey ja Keeley Hawes.

Sarjan ovat luoneet kirjoittajaveljekset Harry Williams ja Jack Williams, jotka ovat muun muassa Liar-sarjan takana.

Kadonnut, 2. kausi (kokonaan) C Moren suoratoistopalvelussa.

 

IS TV-LEHTI: Tokiossa työmatkalla oleva komea ja menestynyt Sebastian (Ebon Moss-Bachrach) edustaa kannattavaa firmaa, jolla pyyhkii erinomaisesti Japanissa. Vaikka bisnekset sujuvat, miehen menneisyydestä kumpuaa syvä suru.

Hotellilla hän jatkuvasti törmää mysteerisen kauniiseen Claireen (Elisabeth Moss). Heidän välillään on selkeää kemiaa. Kaksi vieraassa maassa kohtaavaa amerikkalaista päätyvät viettämään kiihkeän yön. Kaikki ei ole kuitenkaan siltä, miltä näyttää. Molempien menneisyydestä löytyy asioita, jotka ovat enemmän yhteisiä kuin kumpikaan voisi edes kuvitella.

Pääosaa esittävä Moss-Bachrach on näytellyt Girls-sarjassa. Moss on puolestaan nähty muun muassa The Handmaid’s Tale - ja Mad Men -sarjoissa.

Lyhytelokuvan takana ovat Girls-sarjaa tehneet Lena Dunham ja Richard Shepard.

– Halusin tehdä intiimin rakkaustarinan pienen työryhmän kanssa. Halusin, että se on jotain kaunista suoraan sydämestä. Olin onnekas, koska sain näin hyvät näyttelijät ja sijainti on yhtä romanttinen ja mysteerinen kuin tarina itsessään, Shepard on sanonut projektista.

Tokyo Project, HBO Nordic ma 11.12. alkaen