Näyttelijä Mel Gibson hihhuloi itsensä ulos isoista leffarooleista liki kymmeneksi vuodeksi. Vuonna 2010 hän palasi tässä roolissa.

1980-luvun brittiläinen tv-sarja Pimeyden ytimessä on syöpynyt monien mieliin, eikä syyttä: se on edelleen klassikko. Melkein 30 vuotta sarjan jälkeen sen ohjaaja Martin Campbell pääsi viimein toteuttamaan aiheesta Hollywood-elokuvan.

Pääosassa Thomas Cravenina nähdään Mel Gibson, joka ennen tätä leffaa oli melkein kymmenen vuoden ajan ääriuskonnollisuutensa ja sekoilujensa takia poissa parrasvaloista ja päärooleista. Craven on tiukka bostonilainen poliisi, joka eräänä iltana näkee vierestä, kuinka oma tytär saa surmansa luodeista. Craven ryhtyy pakkomielteisesti tutkimaan tyttärensä kuolemaa, aluksi siitä olettamuksesta, on itse ollut ampujan tähtäimessä ja tytär on kuollut vahingossa.

Hiljalleen kuitenkin poliittisesti aktiivin tyttären elämästä alkaa paljastua tietoja, joista isällä ei ole ollut aavistustakaan, ja jäljet johtavat yhteiskunnan korkeimmille palleille. Leffa on tehokas, joskaan ei tietenkään alkuperäisteoksen veroinen.

Pimeyden ytimessä, Nelonen klo 21.00