Turvallinen kinkku? Nykyisen sikojen tehotuotanto on vaaraksi sekä eläinten että ihmisten terveydelle. Kuva: Shutterstock
Turvallinen kinkku? Nykyisen sikojen tehotuotanto on vaaraksi sekä eläinten että ihmisten terveydelle. Kuva: Shutterstock

Ihmiselle vaarallinen sika-MRSA-bakteeri on tappanut jo viisi ihmistä Tanskassa.

Viime jouluna Suomessa myytiin noin 7 miljoonaa kiloa kinkkua, ja tänäkin vuonna jopa 74 prosenttia suomalaisista käy juhlapöydässä joulukinkun kimpuun, ilmenee Lihatiedotuksen teettämästä tutkimuksesta.

Mutta uskaltaako joulukinkkua enää syödä? Porsaanlihasta löytyy nimittäin yhä useammin ihmisille vaarallista, antibiooteille vastustuskykyistä superbakteeria.

Sairaalabakteerina tunnetusta MRSA-bakteerista on tullut Tanskassa räjähdysmäisesti kasvava ongelma. Kun vuonna 2012 tanskalaisista sioista 44 prosenttia kantoi MRSA-bakteeria, viime vuonna bakteeria löytyi jo 88 prosentilla sioista, kertoo Yle. MRSA:ta on sioilla näin runsaasti, koska nykyisessä tehotuotannossa sikoja lääkitään runsaasti antibiooteilla.

MRSA-bakteeri voi tarttua eläimestä ihmiseen, ihmisestä toiseen ja sen voi saada myös raa’asta lihasta. Tanskassa sika-MRSA-bakteeri on tappanut jo viisi ihmistä.

Lihatiedotuksen tutkimuksen mukaan 95 prosenttia kinkun ostajista aikoo hankkia tänä vuonna suomalaisen joulukinkun. Mutta se ei vielä riitä takaamaan joulukinkun turvallisuutta. Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran arvion mukaan MRSA-bakteeria esiintyy jo 15 prosentilla suomalaisistakin sikatiloista.

Joulukinkku puhuttaa nyt muutenkin. Superbakteerin lisäksi monet ovat kiinnittäneet huomiota tuotantoeläimiin liittyviin eettisiin kysymyksiin. Fotofinlandia 2014 -palkinnon voittanut valokuvaaja Perttu Saksa muun muassa loi ajatuksia herättävän kuvasarjan sian elämästä.

Tänään esitettävässä MOT: Superbakteeri kinkussa -ohjelmassa testataan neljä myynnissä olevaa joulukinkkua. Mikä onkaan tulos?

MOT: Superbakteeri kinkussa, TV1 klo 20.00

Juttua on muokattu klo 16.28, jolloin Elintarvikevirasto korjattu Elintarviketurvallisuusvirastoksi ja samassa lauseessa superbakteeri MRSA-bakteeriksi, jota termiä virasto käyttää.

Lue myös:

Tämä on jouluruokien TOP 10

Kadonnut-sarjan toinen kausi sukeltaa vanhan lapsikaappaustapauksen syövereihin.

IS TV-LEHTI: Kehutun brittiläisen Kadonnut-rikosdraaman toisella kaudella selvitellään kaappaustapausta yli vuosikymmenen takaa. 11-vuotias Alice Webster katosi jäljettömiin vuonna 2003 Saksassa, missä hänen isänsä oli komennuksilla brittien sotilastukikohdassa. Alice (Abigail Hardingham) palaa takaisin aikuisena ja kertoo olleensa vangittuna yhdessä ranskalaisen Sophie Giroux -nimisen tytön kanssa. 

Eläkkeellä oleva poliisi Julien Baptiste (Tchéky Karyo) alkaa tutkia tapausta uusien johtolankojen ilmestyttyä. Poliisi aloittaa rajat ylittävän yhteistyön löytääkseen Sophien. Julien Baptiste matkustaa Saksaan ja Irakiin löytääkseen vastauksia.

Karyon lisäksi pääosissa nähdään David Morrissey ja Keeley Hawes.

Sarjan ovat luoneet kirjoittajaveljekset Harry Williams ja Jack Williams, jotka ovat muun muassa Liar-sarjan takana.

Kadonnut, 2. kausi (kokonaan) C Moren suoratoistopalvelussa.

 

IS TV-LEHTI: Tokiossa työmatkalla oleva komea ja menestynyt Sebastian (Ebon Moss-Bachrach) edustaa kannattavaa firmaa, jolla pyyhkii erinomaisesti Japanissa. Vaikka bisnekset sujuvat, miehen menneisyydestä kumpuaa syvä suru.

Hotellilla hän jatkuvasti törmää mysteerisen kauniiseen Claireen (Elisabeth Moss). Heidän välillään on selkeää kemiaa. Kaksi vieraassa maassa kohtaavaa amerikkalaista päätyvät viettämään kiihkeän yön. Kaikki ei ole kuitenkaan siltä, miltä näyttää. Molempien menneisyydestä löytyy asioita, jotka ovat enemmän yhteisiä kuin kumpikaan voisi edes kuvitella.

Pääosaa esittävä Moss-Bachrach on näytellyt Girls-sarjassa. Moss on puolestaan nähty muun muassa The Handmaid’s Tale - ja Mad Men -sarjoissa.

Lyhytelokuvan takana ovat Girls-sarjaa tehneet Lena Dunham ja Richard Shepard.

– Halusin tehdä intiimin rakkaustarinan pienen työryhmän kanssa. Halusin, että se on jotain kaunista suoraan sydämestä. Olin onnekas, koska sain näin hyvät näyttelijät ja sijainti on yhtä romanttinen ja mysteerinen kuin tarina itsessään, Shepard on sanonut projektista.

Tokyo Project, HBO Nordic ma 11.12. alkaen