Sinkku-Chocon mukaan tunteet ovat heränneet puolin ja toisin hänen ja Kristan välillä.

Illan Temptation Island -jaksossa Kristan ja sinkku-Chocon välillä kipinöi.

Krista tunnustaa, ettei hän reissuun lähtiessään todellakaan odottanut löytävänsä sinkkujen joukosta niin läheistä ihmistä.

– Me ollaan löydetty sellaista sielunkumppanuutta toisistamme, Krista sanoo Chocosta.

Chocon mukaan tunteet ovat heränneet puolin ja toisin.

– Siinä on vähän ilkeä homma, että siellä on joku vielä jarruna tässä kohtaa, hän sanoo tarkoittaen Kristan puolisoa Samia.

Krista sanookin Chocolle, että tulevaisuuteen liittyvät asiat olisivat helppoja, jos hän saisi yksin päättää.

– En mä sua päästäis käsistäni, hän toteaa.

Kaksikko suuntaa illan jaksossa vesijettitreffeille, ja Kristan ulkoinen olemus kiinnittää Chocon huomion.

– Krista näytti ihan uskomattoman hyvältä, kun sillä oli märät hiukset ja pelastusliivit päällä. Kyllä siinä tietyt ajatukset heräävät.

Mies kehuu Kristan muutenkin täyttävän kaikki kriteerit.

Kristakaan ei löydä treffiseurastaan huonoja puolia.

– Chocoa ei voi muuta kuin kehua. Älyttömän sydämellinen ja silmä lepää, kun katsoo.

Kaksikko myöntää vaihtaneensa jo pusuja. Haastattelussa Chocolla onkin terveisiä kuvausryhmälle:

– Kyllä te kameroiden kanssa aika paljon rajoitatte täällä touhuja.

Temptation Island Suomi, Liv klo 21.00.

Lue myös:

Temptation Island -Sami selittelee ylilyöntiään – sinkku paljastaa, mitä oikeasti tapahtui

Temptation Island -Rita: ”Sanoin Akille, että tämä on tosi paha juttu”

Vihdoin seksiä! Temptation Island -Jessica itkee ja saa Simolta haluamansa: ”Oli kyllä positiivinen yllätys”

Illan Suomi Love -jaksossa Simo haluaa yllättää tyttärensä Hennan. – Haluan sanoa hänelle tämän kappaleen kautta, että isä välittää omasta tyttärestään.

Lauantai-iltana esitettävässä Suomi Love -jaksossa kempeleläinen Simo haluaa ilahduttaa 26-vuotiasta tytärtään Hennaa. Simo kertoo jaksossa, että hänellä on aina ollut läheiset välit tyttäreensä.

– Henna on aina ollut isän tyttö. Ehkä isältä saa joitain asioita helpommin periksi, Simo kertoo Suomi Love -jaksossa hänen ja tyttärensä suhteesta.

Keväällä 2014 Simo sai kuulla ilouutisen, kun Henna ja tämän puoliso Jani kertoivat odottavansa lasta.

– Se oli todellinen ilouutinen. Todella mahtava tunne, Simo muistelee.

”Tutkimuksissa todettiin kallonpohjan syöpäkasvain.”

Kesän edetessä Henna alkoi kuitenkin saada erikoisia oireita. Simo ajatteli niiden liittyvän raskauteen.

– Kun vaikeudet jatkuivat, Henna hakeutui kesäkuun lopulla OYKSiin. Tutkimuksissa todettiin kallonpohjan syöpäkasvain. Se oli valtava isku perheelle ja kaikille, Simo kertoo ohjelmassa liikuttuneena.

Samana päivänä, kun Henna sai tietää kasvaimesta, hän ja Jani saivat toisenkin uutisen. He saivat tietää, että syksyllä syntyvä lapsi on tyttö.

– Hennalla oli elokuun alussa ensimmäinen leikkaus, ja tyttö kasvoi mahassa. Sitten 1.lokakuuta syntyi Emppu-tyttö sädehoitojen keskellä.

”Hän ei anna periksi.”

Simon mukaan kasvain on yhä olemassa.

– Mutta kun Hennan luonteen tietää, niin hän ei anna periksi. Hän on ollut koko ajan sillä asenteella, että kyllä täältä tullaan.

Simo haluaa yllättää tyttärensä Haloo Helsingin Vapaus käteen jää -kappaleella. Kappale on Hennalle tärkeä – ja se oli myös Hennan ja Janin hääkappale vuonna 2015.

”Haluan sanoa Hennalle, että isä välittää omasta tyttärestään.”

– Haluan sanoa Hennalle tämän kappaleen kautta, että isä välittää omasta tyttärestään. Ja nyt kun on jaksamista tämän sairauden keskellä, niin me tullaan olemaan tukena.

Suomi Love TV1:llä la kello 21.15.

Peter von Baghin viimeiseksi jäänyt Lauluja utopiasta – Agit Prop -dokumenttielokuva kertoo sosialistisia aatteita tarmokkaasti edistäneen yhtyeen tarinan.

IS TV-LEHTI:  Suomen musiikkihistorian yksi mielenpainuvimmista yhtyeistä on kommunistisia työväenlauluja esittävä Agit Prop. Se perustettiin vuonna 1971 Berliinin poliittisen laulun festivaalia varten, ja nykyinen kokoonpano on ollut koossa vuodesta 1972: Martti Launis, Monna Kamu, Sinikka Sokka ja Pekka Aarnio.

Tämän sosialistisia aatteita tarmokkaasti edistävän yhtyeen tarinan dokumentointi oli Peter von Baghin pitkäaikainen haave. Etenkin elokuvahistorioitsijana ja Sodankylän elokuvajuhlien johtajana elämäntyönsä tehnyt von Bagh teki haastattelut kesällä 2014, mutta menehtyi kesken elokuvan teon. Jouko Aaltonen ohjasi elokuvan loppuun.

 Lapsuudenystävät Pekka Aarnio (vas.) ja Martti Launis lauloivat yhdessä jo poikina. Kuva: Yle Kuvapalvelu
Lapsuudenystävät Pekka Aarnio (vas.) ja Martti Launis lauloivat yhdessä jo poikina. Kuva: Yle Kuvapalvelu

Lauluja utopiasta – Agit Prop (2017) kertoo yhtyeen tarinan ja sisältää ennen julkaisematonta kuvamateriaalia. Agit Prop kiersi ahkerasti maailmalla ja tapasi muun muassa Chilen sosialistisen presidentin Allenden hänen 1960-vuotissyntymäpäivillään. Kun vuonna 1973 sotilasjuntta kaappasi vallan ja presidentti teki itsemurhan, järkytti se kaikkia perinpohjaisesti. Aatteeseen tukeuduttiin entistä vahvemmin.

Virheettömän suomen kielen artikuloinnin lisäksi Agit Prop kiehtoi ideologiallaan. Mutta myös Eero Ojasen vetävä loistava bändi ja hyvät sovitukset houkuttelivat yleisöä. Tämä on yhtye, jota Ultra Bra piti esikuvanaan.

Vaikka 1980-luvulla Neuvostoliiton vavistessa illuusiot paremmasta maailmasta heikkenivät, 1990-luvulla nousi laman myötä jälleen tarve poliittisille lauluille eikä loppua näy. Jäähyväiskonserttia ei tule, sillä vaikka he ovat laulaneet jo 40 vuotta, maailmassa on edelleen samat ongelmat. Lauluja paremmasta huomisesta tarvitaan edelleen.

Lauluja utopiasta – Agit Prop, Teema & Fem la klo 20.00