Soppahan siitä seuraa, kun Jeff Bridges ja Barbra Streisand kokeilevat akateemista ja seksitöntä järkiavioliittoa. Kuva: TV5
Soppahan siitä seuraa, kun Jeff Bridges ja Barbra Streisand kokeilevat akateemista ja seksitöntä järkiavioliittoa. Kuva: TV5

Romanttisten komedioiden kuningatar Barbra Streisand puntaroi taas ihmissuhteiden ikuista vaikeutta.

Ensin ällistys: tämä tyypillinen Barbra Streisand -elokuva on valmistunut vasta vuonna 1996, ei siis 1970- tai 1980-luvuilla, vaikka sen asetelma kovasti vaikuttaakin olevan noilta muinaisemmilta vuosikymmeniltä.

Sitten hehkutus: tämä tyypillinen Barbra Streisand -elokuva on parasta, mitä yksin perjantai-iltana kotona oleva aikuinen nainen voi katsoa juoden punaviiniä ja napostellen juustoja ja suklaata.

Nimittäin kukaan ei tee näitä höpsötyksiä paremmin kuin kuningatar Barbra!

Koska hänen kuningatarkautensa osui juuri noille edellämainituille vuosikymmenille, hänen leffoistaan kalskahtaa jo sellainen ihana vanhojen elokuvien nostalgia. Puhumattakaan elokuvien musiikista, joka on useimmiten rouvan itse esittämää, ja siis aivan lyömätöntä genressään.

Asiaan. Streisand näyttelee jälleen kerran tyypillistä rooliaan, rumaa naista, joka haikailee komeita miehiä. Noina aikoina ja näissä leffoissa ei arasteltu alleviivata sitä, että Streisand luokiteltiin ei-hyvännäköisten naisten kategoriaan. Se on tietysti älyttömän pöhköä, muttei edes pidä paikkaansa.

Streisandin ”rumuuden” päälle rakentuu tämäkin tarina, jonka kankeaa komistusta näyttelee hurmaavasti Jeff Bridges. Hän on professori, joka on kyllästynyt kauniiden seksipommien ailahteluun ja haluaa siksi perustaa kiihkottoman ja tunteettoman järkisuhteen epäviehättävän naisen kanssa. Sitten tapahtuu, mitä romanttisessa komediassa tapahtuu.

Jos Streisandin tuotanto ei ole tuttu, tämän jälkeen kannattaa ehdottomasti etsiä käsiinsä Parhaat vuotemme (1973) ja tietysti Vuorovetten prinssi (1991). Aah ja ooh.

Tilaa rakkaudelle, TV5 klo 23.00

Lue myös:

Koko maailman suosituin rakkauskappale, tämä se on

Rakkaus ei olekaan tunne ja 3 muuta yllättävää faktaa parisuhteista

Rakkausprofessori kertoo: Mitä rakkaus on?

Ulkolinja-dokumentti Putin ja mafia pureutuu Venäjän presidentin miljardiomaisuuden taustoihin.

IS TV-LEHTI: Toukokuussa neljännen kautensa aloittaneeksi presidentiksi Vladimir Putinin voisi sanoa elävän suhteellisen normaalia elämää, ainakin mitä tulee henkilökohtaiseen varallisuuteen. 

Toki reilun 100 000 dollarin luokkaa oleva vuosipalkka on taviksen tuloihin nähden suuri, mutta omistukset ovat melko vaatimattomat – Venäjän presidentiksi: 1 500 neliön tontti, 77 neliön asunto, autotalli, kaksi vanhaa neuvostovalmisteista autoa, Lada Niva ja peräkärry. Näin siis virallisen totuuden mukaan. 

Putinin rahakuvioita aiemminkin tutkineiden Nicolas Tonevin ja Anastasia Kirilenkon Ulkolinja-dokumentti Putin ja mafia (Putin and the Mafia, 2017) esittää hänen haalineen miljardien omaisuuden, johon kuuluu esimerkiksi valtavia kiinteistöjä ja palatseja Venäjällä ja ulkomailla. Dokumentissa etsitään muun muassa kartanotiluksia Venäjänsaarella lähellä Viipuria.

Dokumentin mukaan Putinilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pysyä vallassa.  Jos presidenttiys joskus päättyy, saattaa jopa Putin joutua tilille teoistaan.

Dokumentti setvii Putinin salaillun omaisuuden alkuperää. Rahavirtoja kartoitetaan 1990-luvun alkuun, jolloin Putin toimi Pietarin apulaispormestarina. Tonev ja Kirilenko todistelevat, kuinka tämä oli virkamiesroolinsa ohella keskeinen tekijä hallinnon ja rikollisten välisissä hämäräbisneksissä. Liikeelämältä pumpatun korruptiorahan lisäksi Putin hyötyi apulaispormestarina Neuvostoliiton romahtamisen jälkeisestä tilanteesta, jossa harmaa talous takoi miljardeja. 

Kuvaavaa on, kuinka usein 1990-luvulla Venäjällä tehdyissä korruptiotutkimuksissa Putinin nimi nousi esiin. Vuosien saatossa todisteita on ilmaantunut lisää Putinin ja venäläismafian yhteyksistä. Ainoat seuraukset ovat tunteneet nahoissaan Putinia vastaan nousseet, jotka ovat muuttaneet maasta tai päässeet hengestään, joskus molempia.

Putin ja mafia ei tuo varsinaisesti mitään uutta Putiniin liitettyihin raskaisiin syytöksiin. Laaja todistusaineisto todistajalausuntoineen auttaa kuitenkin hahmottamaan kuvion mittakaavaa. 

Dokumentti esittää kiinnostavan näkemyksen Putinin vallan- ja kullanhimon motiiveista. Sen mukaan Putinilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pysyä vallassa. Jos presidenttiys joskus päättyy, saattaa jopa Putin joutua tilille teoistaan.

Ulkolinja: Putin ja mafia, TV1 klo 22.00

Nuoren Hannahin itsemurhan jälkipyykki jatkuu Kolmetoista syytä  -sarjan kakkoskaudella. Kasetit olivat vain alkua – nyt tiedossa on polaroid-kuvia.

IS TV-LEHTI: Kohuttu 13 syytä jatkaa Hannahin (Katherine Langford) itsemurhan jälkipyykin läpikäyntiä. Ykköskausi kävi läpi Hannahin kavereilleen jälkeen jättämiä kasetteja, joilla hän avasi tekonsa syitä.

Kauden mittaa paljastui, mikä suhdesoppa lukiossa oli ja mitä ihmiset ovat valmiita tekemään varmistaakseen oman selustansa.

Rajussa sarjassa käsiteltiin huumekauppaa, väkivaltaa ja nuorten välisiä suhteita. Erityisesti kuohuttivat suora ja realistinen kuvaus raiskauksesta ja itsemurhasta.

”Kausi tulee käsittelemään, miten kasvatamme poikia miehiksi ja miten kohtelemme tyttöjä ja naisia kulttuurissamme.”

Kasetit olivat vain alkua – nyt tiedossa on polaroid-kuvia.

– Kausi tulee käsittelemään, miten kasvatamme poikia miehiksi ja miten kohtelemme tyttöjä ja naisia kulttuurissamme – ja mitä voisimme tehdä paremmin molemmissa tapauksissa, Netflix on kertonut kakkoskaudesta.

Ykköskausi sai osakseen paljon kritiikkiä muun muassa siitä, miten itsemurhaa romantisoitiin ja miten vähälle mielenterveysongelman käsittely jäi. Suositun sarjan on pelätty kannustavan nuoria itsemurhiin.

Netflix on koonnut nettiin tukipaketin nuorille ja keskusteluohjeita vanhemmille.

13 syytä, toinen kausi katsottavissa Netflixissä