Jääkiekko on kanadalaisille vakava asia. Ja niin myös lätkätähtien vaimoille. Kuva: Liv
Jääkiekko on kanadalaisille vakava asia. Ja niin myös lätkätähtien vaimoille. Kuva: Liv

Kuinka yhdistää perhe ja oma ura, kun siippa viettää paljon aikaa pois kotoa? Kanadalainen reality seuraa lätkävaimojen värikästä elämää.

Kanadalainen realitysarja kertoo aiheesta, jota Suomen tuotantoyhtiöissäkin on pohdittu vuosia eli NHL-vaimojen elämästä.

Ensimmäisellä kaudella ruudussa nähdään kymmenkunta rouvaa. Yhtään varsinaista megasupertähteä vaimoineen ei ole saatu rekryttyä mukaan, vaikka varmasti monet NHL:ää fanaattisesti seuraavat tunnistavat kaikki pelaajat.

Jonkinlainen stara ihan omine ansioineen on maalivahti Ryan Millerin vaimo Noureen DeWulf, joka näyttelee meilläkin esitetyssä komediasarjassa Terapian tarpeessa.

Sarjan ote on yllättävänkin dokumentaarinen eivätkä lätkävaimot ole ollenkaan sellaisia toisilleen räyhääviä narttuja, joita rikkaista ja kauniista naisista kertovissa sarjoissa on totuttu näkemään.

Kerrontaan mahtuu mukaan myös paljon miehen ammatin mukanaan tuomia synkkiä puolia, kuten alituisesti läsnä olevan loukkaantumisriskin tai epävarmuuden tulevaisuudesta, kun uutta työsopimusta ei ala kuulua. Raskaana oleva Noureenkin joutuu asumaan eri kaupungissa kuin kesken kauden toiseen joukkueeseen myyty miehensä.

Lätkävaimot, Liv ma 14.9. klo 22.00

Lue myös:

Sirpa Selänne juhli lätkävaimojen kanssa

Fitness-malli Janni Hussi elämästään lätkävaimona: ”Välillä on yksinäistä ja haikeaa”

Pysäyttävä brittidokumentti paljastaa, miten rajua elämä amerikkalaisyliopistojen veljeskunnissa on.

IS TV-LEHTI:  BBC:n This World -sarjaan kuuluva Veljeskuntien rajut huvit (Frat Boys: Inside America's Fraternities, 2016) on pysäyttävä dokumentti amerikkalaisyliopistojen vanhasta perinteestä. 1700-luvun lopulla alkaneisiin järjestöihin on kuulunut suuri määrä merkkihenkilöitä. Veljeskunnissa luodaan elinikäisiä ystävyyssuhteita, joista on hyötyä tulevalla uralla.

Brittidokumentti tarkastelee veljeskuntien pimeämpää puolta, tyttöjen hyväksikäyttöä ja salaisia rituaaleja, joiden seurauksena opiskelijoita on loukkaantunut, useita myös kuollut.

Ovelasti rakennettu ohjelma kulkeekin kunniasta häpeään. Moniääniseen ja objektiiviseen dokumenttiin poimitut kuvat opiskelijakämpissä roikkuvista rintaliiveistä, tanssitangolle ripustetuista alastomista barbie-nukeista ja humalassa heiluvista nuorukaisista kertovatkin omaa kieltään veljeskuntien kulttuurista.

Dokumentissa seurataan Gazoni-perheeseen pyrkivää brittiläistä Jordania. Veljeskunnan pomo Ben ja Jordanin ”isoveli” Raymond kertovat kokelaille asetettavista vaatimuksista. Salaisen rituaalin kohdalla kuvaaminen kielletään.

Marissa kertoo omakohtaisen kokemuksensa yhden veljeskunnan juhlissa tapahtuneesta raiskauksesta.

Kowiakin perhe kertoo Harrison-pojastaan, joka kuoli 19-vuotiaana siirtymäriitissä. Terrence puolestaan loukkaantui hengenvaarallisesti. Hänen asianajajansa Doug Firebaugh on ollut 20 vuotta kiusattujen opiskelijoiden asialla ja kongressiedustaja Frederica S. Wilson ajaa lakialoitetta simputuksen kieltämiseksi.

 Veljeskuntien rajut huvit, TV2 ke klo 22.10

Kadonnut-sarjan toinen kausi sukeltaa vanhan lapsikaappaustapauksen syövereihin.

IS TV-LEHTI: Kehutun brittiläisen Kadonnut-rikosdraaman toisella kaudella selvitellään kaappaustapausta yli vuosikymmenen takaa. 11-vuotias Alice Webster katosi jäljettömiin vuonna 2003 Saksassa, missä hänen isänsä oli komennuksilla brittien sotilastukikohdassa. Alice (Abigail Hardingham) palaa takaisin aikuisena ja kertoo olleensa vangittuna yhdessä ranskalaisen Sophie Giroux -nimisen tytön kanssa. 

Eläkkeellä oleva poliisi Julien Baptiste (Tchéky Karyo) alkaa tutkia tapausta uusien johtolankojen ilmestyttyä. Poliisi aloittaa rajat ylittävän yhteistyön löytääkseen Sophien. Julien Baptiste matkustaa Saksaan ja Irakiin löytääkseen vastauksia.

Karyon lisäksi pääosissa nähdään David Morrissey ja Keeley Hawes.

Sarjan ovat luoneet kirjoittajaveljekset Harry Williams ja Jack Williams, jotka ovat muun muassa Liar-sarjan takana.

Kadonnut, 2. kausi (kokonaan) C Moren suoratoistopalvelussa.