Syöpäsoluja vastaan on usein vaikea taistella, koska niillä on ällistyttävä kyky jakautua.
Syöpäsoluja vastaan on usein vaikea taistella, koska niillä on ällistyttävä kyky jakautua.

Hienosti toteutettu dokumentti pohtii, miksi syöpä on niin yleinen sairaus.

IS TV-LEHTI: Miksi ihminen sairastuu syöpään? Miten sitä vastaan voidaan taistella? Tätä pohtii japanilaista tuotantoa oleva neliosainen dokumentti Sairauksien alkuperä.

Vuosittain syöpään kuolee kahdeksan miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa. Dokumentissa paljastuu muun muassa se, että syy syövän yleisyyteen on niin syöpäsolujen ällistyttävässä jakautumiskyvyssä kuin ihmisten käyttäytymisen ja elintapojen muutoksessa.

Ohjelmassa tarkastellaan sitä, millainen merkitys syövän yleistymiseen on sillä, että ihminen on asettunut asumaan alueille, joissa auringonvaloa on vähän. Teollistumisellakin on oma vaikutuksensa: sen myötä ympäristöön on levinnyt syöpää aiheuttavia saasteita. Kaupungistuminen on vaikuttanut myös ruokavalion muutokseen, ja syövälle osaltaan altistavan keinovalon lisääntymiseen.

Lohdullistakin tietoa on luvassa. Dokumentin loppupuolella tutustutaan rasvahapposyntaasille perustuvaan lääkeaineeseen, joka tehoaa syöpään eikä aiheuta sivuvaikutuksia.

Tiededokumentti: Sairauksien alkuperä, Teema klo 21

Putous palaa ruutuun jo 9. kerran. Sen kunniaksi on aika muistella Armi Toivasen, Krista Kososen, Aku Hirviniemen ja muiden vanhojen Putous-tähtien sketsihahmoja.

Putous-ohjelman 9. kausi alkaa MTV3:lla la kello 19.30.

Brittisarjan seitsemännen kauden jaksoissa pohditaan tuttuja teemoja –  Adam päättää ottaa seuraavan askeleen suhteessaan ja David havittelee seurapiirikaunotarta.

IS TV-LEHTI:  Apua! Joko Tina (Leanne Best) on tullut raskaaksi? Ja menettääkö Adam (James Nesbitt) jälleen puolisonsa, kun synnytys alkaa hurjalla tavalla? Yhtäkkiä tosin ollaan hulvattomassa musikaaliesityksessä, jolloin katsoja aavistaa, ettei kaikki ole ehkä sitä, miltä näyttää.

Brittiläisen Rimakauhua ja rakkautta -sarjan (Cold Feet) uusi seitsemäs kausi alkaa hauskasti ja jatkuu sympaattisena jaksona, joka tarjoaa hyvää mieltä ja välillä liikutuksenkin hetkiä.

On hienoa, ettei Mike Bullenin luoma sarja ole menettänyt tenhoaan, vauhtiaan eikä sympaattisuuttaan, vaikka näyttelijäporukka on keski-ikäistynyt kunnolla.

Sarjan uuden kauden kaikki seitsemän jaksoa julkaistiin jo C Moressa kerralla, mutta nyt lineaarisenkin television katsojat pääsevät mukaan.

Adam ja Tina ovat siis pari. Juonikuvion pystyi näkemään heti, kun he tapasivat toisensa viime kaudella, jolloin rakastettu sarja palasi kotikatsomoihin 13 vuoden tauon jälkeen. Tuolloin Adam oli kuitenkin menossa naimisiin aivan toisen naisen kanssa.

Nyt podetaan rimakauhua siitä, pitäisikö uusi suhde nostaa seuraavalle tasolle. Keskeisiä kysymyksiä pohditaan myös ystävyyssuhteiden merkityksestä ja urakäänteistä, joissa tapahtuu melkoisia yllätyksiä.

Mainion purevasti tarinassa komppaa mukana viime kaudella isoon rooliin nostettu jälkikasvu aivan omine rimakauhuineen.

Viisikymppisten Adamin, Jennyn (Fay Ripley), Peten (John Thomson), Karenin (Hermione Norris) ja Davidin (Robert Bathurst) elämä on siis yhtä draamaa ja komediaa edelleen Manchesterissa.

Mahtava uutinen on se, että sarjasta on tekeillä tänä keväänä myös kahdeksas kausi.

Rimakauhua ja rakkautta, MTV3 la klo 21.00