Martta Koskinen piti aatteestaan kiinni viimeiseen asti. Kuva: Illume.
Martta Koskinen piti aatteestaan kiinni viimeiseen asti. Kuva: Illume.

Ompelijatar on taiten tehty dokumentti viimeisestä Suomessa teloitetusta naisesta.

Viimeisestä Suomessa teloitetusta naisesta Martta Koskisesta kertova elämäkertadokumentti esitettiin teatterissa syyskuussa, ja nyt se nähdään myös televisiossa. Ompelijatar osuu otolliseen ajankohtaan. Se antaa historiallista taustaa viime päivinä työnantajien ja työväen välillä vallinneelle poliittiselle sotatilalle.

Ville Suhosen ohjaama elokuva kertoo viime vuosisadan alussa ensin punakaartin naiskomppanian jäseneksi ja sen jälkeen vasemmistolaisten järjestöjen aktiiviksi ryhtyneestä naisesta, joka vankeusrangaistuksista ja muista takaiskuista huolimatta ei horjunut aatteessaan. Elokuva laajenee myös hätkähdyttäväksi kuvaukseksi vuosisadan alun kahtia jakautuneesta Suomesta. Julma sisällissota ampui kansalaisten välille jyrkät railot, joita Etsivä keskuspoliisi ja sen perillinen Valtiollinen poliisi yrittivät tilkitä kommunistien, sosiaalidemokraattien ja muiden vasemmistolaisten vakoiluilla, pidätyksillä, väkivaltaisilla kuulusteluilla ja tarvittaessa teloituksilla.

Ompelijatar piirtää Koskisesta kuvan radikaalin toiminnan kautta, mutta hänen henkilökohtaisesta elämästään jää myös huomattavan paljon kysymyksiä auki. Historiallisia tapahtumia Suhonen pohjustaa riittävästi mutta turhia selittelemättä.

Taiten tehdyn dokumentin elinvoimana ovat runsaan taustatyön lisäksi runsas arkistomateriaali, joka herättää henkiin etenkin 1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenten Helsingin.

Ompelijatar, TV1 ma klo 21.30

Uutuussarjassa Lea, 74, ja Pentti, 91, haluavat oppia tietokoneen käyttöä. Apuun saapuu muotiblogaajana tunnettu naaG.

IS TV-LEHTI: 91-vuotias Pentti on yksi tulevan kevään tv-tähdistä uutuusohjelmassa Seniorit somessa.

Pentti haluaa oppia käyttämään paremmin internetiä – erityisesti hän haluaisi oppia lähettämään valokuvia sekä soittamaan videopuheluita omalle rakkaalleen Lealle, 74.

– Pentille pitäisi saada Skype. Se on asennettu sinne koneelle, mutta se ei ole jotenkin toiminnassa, Lea selvittää uutuusohjelmassa.

”Me jäämme ihan nuijiksi, kun tulee pienikin este.”

Pentti ja Lea saavat apua nettiajan konkarilta, videobloggaaja eli tubettaja Janne Naakalta. Hän on yksi niistä nuorison fanittamista tubetähdistä, jotka opettavat kevään aikana senioreita netin käytössä.

– Tämä on tosi pinnalla oleva aihe, kun monesti seniorit jäävät asioiden ulkopuolelle, sillä monet asiat tapahtuvat nykyään netissä, Janne sanoo.

– Hienoa ohjelmassa on myös se, että saan viettää aikaa senioreiden kanssa. Vaikka opetan heitä, uskon, että opin heiltä jopa itse enemmän.

Pentti ja Lea osoittautuvat niin mainioiksi senioreiksi, että Janne haluaisi tehdä heistä jopa tubettajia. Kumpikin osoittautuu hyvin humoristiseksi persoonaksi.

– Voin itsekin ottaa oppia 91-vuotiaan Pentin elämänasenteesta: hän on niin myönteinen kaikessa, ja netin opettelussakin hän on ollut tosi kärsivällinen, Janne kehuu.

Netin opettelussa lähdetään liikkeelle ihan perusasioista, sillä Pentillä ja Lealla on monta pulmaa.

– Me jäämme ihan nuijiksi, kun tulee pienikin este. Emme pysty sitä ratkaisemaan. Kun yritän googlata jotain, niin olen ihan torvi niissä asioissa, kiteyttää Lea ongelmat.

”Penallahan tuo Facebookin käyttö on hyvin vilkasta. Siellä tulee sydämiä, ja naiset laittaa Penalle, että ihana Pena.”

Facebook nousee myös pariskunnan keskustelunaiheeksi.

– Penallahan tuo Facebookin käyttö on hyvin vilkasta. Siellä tulee sydämiä, ja naiset laittaa Penalle, että ihana Pena, Lea kertoo.

– Mutta olen sanonut niille, että ei saa laittaa, kun olen yhden naisen mies, Pena jatkaa.

61 vuotta aviossa ollut Pentti oli pitkään yksin vaimonsa kuoltua, mutta lähti lopulta lastensa painostuksesta ulos seuraelämään ja löysi Lean.

He ovat pitäneet yhtä kuusi vuotta ja vierailevat toistensa luona päivittäin. Nyt he haluaisivat oppia soittamaan toisilleen videopuheluita.

Yhdessä he myös miettivät, millaisilla filttereillä Pentti saisi rypyt häviämään.

Janne tuo pariskunnalle tabletit, joilla Pentti ja Lea opettelevat FaceTime -puheluita ja muiden applikaatioiden käyttöä, kunhan oppivat ensin tabletin pyyhkäisytekniikan ja saavat laitteen auki. Yhdessä he myös miettivät, millaisilla filttereillä Pentti saisi rypyt häviämään.

Erityisen iloisiksi Lea ja Pentti tulevat, kun he tekevät yhteisen YouTube-videon Jannen kanssa.

– Näitä haluamme tehdä lisää!

Seniorit somessa, TV1 to klo 20.00

Tubettaja Janne Naakan vinkit netin opetteluun:

1. Hanki toimivat laitteet.

Jos kotona on useampi laite, laitteiden on hyvä olla samanmerkkiset, jotta ne saa synkronoitua helposti keskenään.

2. Muista kärsivällisyys.

Vaikka joku asia menisi väärin, älä mene paniikkiin äläkä painele kaikkia nappuloita. Se pahentaa tilannetta.

3. Pyydä rohkeasti apua.

Uuden laitteen tai toiminnon opettelu on kaikille aluksi vaikeaa. Monille voi olla iso kynnys opetella uusi asia, mutta pyydä rohkeasti apua.

Georg Elser yritti murhata Hitlerin vuonna 1939. Oliver Hirschbiegelin draama pohtii, toimiko Elser yksin.

IS TV-LEHTI: Oliver Hirschbiegelin ohjaama Elser (2015) on yksi lukemattomista Adolf Hitlerin murhayrityksistä kertovista elokuvista – ja yksi niistä lukuisista, joiden varsinaisista lopputuloksista jälkimaailmalla ei ole paljon epäselvyyttä.

Kenties sen vuoksi ohjaaja hoitaa elokuvassa attentaatin pois melkein alta aikayksikön – ja keskittyy sen jälkeen kertomaan tekijästä ja hänen taustoistaan.

Hirschbiegel nousi kuuluisuuteen Hitlerin viimeisistä vaiheista kertovalla ohjaustyöllään Perikato (2004). Tuskin minkään elokuvan materiaalia on kierrätetty niin paljon nettilevityksessä kuin Perikatoa ”Hitler kuulee”-variaatioiden merkeissä.

Menestyksen jälkeen Hirschbiegel suuntasi englanninkielisille markkinoille, mutta monen kaltaisensa tavoin otti enempi takkiinsa esimerkiksi meilläkin nähdyllä tv-elokuvalla Dianasta (2013). Sen jälkeen on varmasti tuntunut hyvältä vaihtoehdolta palata Hitler-filmien pariin.

Georg Elserin (vetoava Christian Friedel) toteuttama murhayritys tapahtui marraskuussa 1939 Münchenissä. Monissa maissa Hirschbiegelin elokuvaa on levitetty nimellä ”13 minuuttia”: sen verran attentaatti kesti ennen kuin muun maailman harmiksi epäonnistui – kun Hitler ehti poistua paikalta.

Toimiko Elser yksin? Tätä katsojien melko varmasti tietämää seikkaa hänen natsikuulustelijansa selvittävät lopun elokuvaa samalla kun takaumissa kerrotaan hänen vaiheistaan pienen maalaiskylän kelloseppänä ja soittoniekkana.

Valitettavasti kokonaistarina natsismin noususta ja myös rakastettunsa puolesta kamppailevan Elserin vastarinnasta ei ole kovinkaan vivahteikas. Elokuva myös jättää harmittavia aukkoja. (110)

Elser, Teema & Fem ke klo 22.00