Pieni vauva on toinen eloonjääneistä. Kuva: Kutonen
Pieni vauva on toinen eloonjääneistä. Kuva: Kutonen

Kolme ja puoli tuntia ihmiskunnan taistelua tappavaa virusta vastaan. Mikä voisi olla leppoisampi tapa viettää lauantai-iltaa?

Bestseller-kirjailija Michael Crichtonin läpimurtoromaaniin perustuva minisarja Andromedan taakka on nähty tv:ssä aiemminkin, mutta nyt sen kaksi elokuvan mittaista osaa esitetään peräkkäin.

Tapahtumat saavat alkunsa, kun kokonainen utahilainen pikkukaupunki kuolee. Tutkijoiden ja armeijan saapuessa paikalle elossa löytyy vain yksi vanhus ja yksi pikkuvauva. Joukkotuhon on aiheuttanut armeijan salainen satelliitti, joka on pudonnut lähistölle. Sen mukana kaupunkiin on levinnyt tappava virus ulkoavaruudesta.

Andromedan taakasta näkee heti, miksi Chrichtonin kirjat olivat megasuosittuja. Hän kirjoitti tieteiskirjallisuutta, joka pyrki olemaan mahdollisimman lähellä totuutta. Asiat voisivat oikeasti tapahtua ja jos ne tapahtuisivat, kaikki etenisi varmaankin suurin piirtein niin kuin Crichton kuvailee.

Andromedan taakan pääosassa ovat kokeneet tv-näyttelijät Benjamin Bratt, Ricky Schroder ja Louis Ferreira. Kaikki tekevät ok työtä, mutta ovat osaltaan aiheuttamassa myös sen, että sarjakin on vain ok, ei loistava.

Andromedan taakka, la 22.8. Kutonen klo 22.00 ja 23.45

 

Parisuhdevisailu palaa ruutuihin uusin jaksoin, uudella ohjelmapaikalla. 

IS TV-LEHTI:  Iloinen puheensorina käy Akun Tehtaalla Ylöjärvellä yleisön asettuessa paikoilleen lavan eteen asetelluille tuoliriveille. Käynnissä ovat Napakympin kuvaukset. Sarja teki paluun viime syksynä 15 vuoden tauon jälkeen. Napakymppi oli kirjaimellisesti täysi napakymppi, joka keräsi parhaimmillaan liki miljoonayleisön.

Nyt parisuhdevisailu palaa ruutuihin uusin jaksoin, uudella ohjelmapaikalla. Amorin nuolet sinkoilevat tänä keväänä sunnuntaisin parhaaseen katseluaikaan.

Kari Salmelaisen saappaisiin hypänneellä Janne Katajalla on juontajana ohjelmassa tärkeä rooli. Hän toimii seremonianmestarina, joka ohjaa keskustelua ja kuittailee hyväntahtoisesti osallistujien vastauksille. Komiikkaa syntyy väkisinkin oudoista kysymyksistä ja tahattoman hassuista vastauksista. Yleisössä hurrataan, kun Kataja ja hänen työparinsa pianisti Lenni-Kalle Taipale astuvat estradille. 

”Ei tänne ole pakko tulla tositarkoituksella, vaan riittää, jos haluaa kokea seikkailun.”

Voiko tv-ohjelmasta löytää tosirakkauden? Näin uskovat ainakin ohjelmassa itsensä likoon laittavat. Viime syksyn saldo parinmuodostuksessa jäi tosin melko laihaksi, ja moni orastava romanssi nuupahti heti Napakymppi-matkan jälkeen.

– Mielestäni kilpailijoilla on ollut oikeat motiivit ohjelmaan lähtiessä. Ei tänne ole pakko tulla tositarkoituksella, vaan riittää, jos haluaa kokea seikkailun. Vieraan ihmisen kanssa reissuun lähteminen jos mikä on seikkailu, Janne Kataja sanoo.

Ohjelmassa kumppania haetaan keskustellen, ei ulkonäköperustein.

– Uskon, että kun saadaan enemmän pareja prosessiin, niin kyllä tulee täysosumiakin. Se riittää, jos vaikka 40 parista yksi jatkaa yhdessä. Se on sitten Napakympin napakymppi! Kataja hymyilee.

Lenni-Kalle Taipale on samaa mieltä, vaikka tv-ohjelma on parisuhteen muodostukselle melko erikoinen ympäristö.

– Ihmiset ovat mukana aika tosissaan. Toki pitää olla pilkettä silmäkulmassa, mutta ei kukaan ole tullut tänne hakemaan vain ruutuaikaa.

Napakymppi, Nelonen su klo 20.00 

Putous palaa ruutuun jo 9. kerran. Sen kunniaksi on aika muistella Armi Toivasen, Krista Kososen, Aku Hirviniemen ja muiden vanhojen Putous-tähtien sketsihahmoja.

Putous-ohjelman 9. kausi alkaa MTV3:lla la kello 19.30.