Jeremy Irons on ihana pahis.
Jeremy Irons on ihana pahis.

Nyt on miehiä joka makuun: Viggo Mortensen, Ed Harris ja Jeremy Irons.

Westernillä ei voisi paljon perinteisempää juonta olla. Rikas pahis joukkoineen pitää pikkukaupunkia otteessaan ja terrorisoi sen asukkaita. Eräänä päivänä kaupunkiin ratsastaa kaksi ahavoitunutta, rehellistä pyssysankaria, joita pahiksen meno ei miellytä. He ryhtyvät sheriffeiksi. Rakkauttakin on ilmassa, kun toinen vaeltamaan tottunut äijä tapaa mahdollisen elämänsä naisen, jonka kanssa asettua vihdoin aloilleen.

Erikoisen Kuukauden westernistä tekee se, että juonikuvaus ei ole lännenelokuvien kulta-ajalta, vaan kyseessä on vuonna 2008 valmistunut leffa. Erittäin hyvän ja asiallisen nykywesternin on ohjannut konkarinäyttelijä Ed Harris, joka taitaa hakea uralleen hieman samaa suuntaa kuin Clint Eastwood. Harris näyttelee itse myös elokuvan toisen sankariroolin. Apulaissheriffinä nähdään aina ihana Viggo Mortensen, pahiksena Jeremy Irons ja rakkausintressinä Renée Zellweger.

Näyttelijävalinnatkin ovat siis enemmän kuin kohdillaan. Ota riski, rakastu länkkäriin.

Appaloosa, TV2 klo 22.05

Originelli She’s Wild Again Tonight -elokuva viehättää.

IS TV-LEHTI: Fia-Stina Sandlundin kokeellisessa draamassa välkehtivät Shima Niavarani, Gustaf Norén ja Jon Coombs, kaikki omilla oikeilla etunimillään. 

Brooklynilaisessa ateljeessa nuoret näyttelijät Shima ja Gustaf kohtaavat. Aikeena on näytellä uudessa versiossa August Strindbergin Neiti Juliesta (1888). Ohjaajaa ei kuulu paikalle, ja yö sujuu yhdessä muuten vain hengaillen. Taiteilijoiden kohtaamisesta muodostuu performanssi. Originelli elokuva viehättää.

Roolileikeillä ammatillinen tunnelma muuttuu näytelmän kaltaiseksi valtapeliksi ja metadraamaksi, draamaksi draamasta. Näyttelijät esittävät fiktiivisiä itsejään. Elokuvan viimeiset 20 minuuttia ovat tiettävästi täysin improvisoidut.

Kyseessä on ohjaajan Miss Julie -trilogian päätösosa. Aiemmat elokuvat ovat vuonna 2012 ilmestyneet She’s Blonde Like Me ja She’s Staging It. Nimi She’s Wild Again Tonight pohjautuu Strindbergin vuorosanoihin, joita Gustaf yrittää sisäistää ja joita Shima ilmentää.

Sukupuolirooleilla pelehditään kunnolla. Elokuva on virkistävä ja luova, älykäs ja odottamaton. Tyyliin ja vitivalkoisiin kulisseihin alkaa tosin hieman puutua, ja keveä lanka toden ja fiktion välillä on ärsyttävänkin häilyvä.

Kirjallisuuden, elokuvan ja teatterin tuntemus auttaa paljon elämyksen sisäistämisessä.

She’s Wild Again Tonight, Teema & Fem klo 21.00

Ismo on ja pysyy. Hyvä niin!

19 vuotta. Niin pitkään Ismo Laitela on meitä on ilahduttanut Salatuissa elämissä. Ismoa näyttelevä Esko Kovero on ainoa näyttelijä, joka on kulkenut mukana sarjassa alusta asti.

Ismon historia on värikäs eikä hän todellakaan ole aina ollut kaikista rakastettavin hahmo. Mutta ehkä juuri siksi Ismossa on jotain aivan mahtavaa. Ismon kaltaiset tyypit antavat ihmiskunnalle toivoa. Ismo luo turvaa ja pysyvyyttä. Ismon voi nähdä kotisohvilla vuodesta toiseen. Ismo ei katoa. Ismo ei hylkää.

Voimme myös oppia paljon Ismon elämästä! Listasimme Ismon parhaat opetukset:

  1. Vastoinkäymiset kuuluvat elämään. Liisa-puolison kuolema, Miia-tyttären syöpä ja kuolema. Peliriippuvuus, sairastuminen syöpään. Ismo on jäänyt myös moottorikelkan alle. Ismolle on sattunut sanalla sanoen paljon. Mutta hän on aina selvinnyt! Sinäkin voit selvitä. Minäkin voin selvitä. Me kaikki voimme selvitä.
    Ismo ja lapset Miia (Venla Saartamo) ja Kalle (Pete Lattu). Kuva: Sanoma-arkisto
    Ismo ja lapset Miia (Venla Saartamo) ja Kalle (Pete Lattu). Kuva: Sanoma-arkisto
  2. Jäärä ja urpokin voi kehittyä. Sarjan alkuvuosina Ismo oli väkivaltainen ja homofobinen. Oman pojan homoseksuaalisuus oli Ismolle kova paikka, eikä hän tahtonut millään päästä ennakkoluuloistaan eroon. Ismon tarina kuitenkin osoittaa, että vaikka olisi kehno vanhempi, koskaan ei ole liian myöhäistä hakea apua. Aina voi kehittyä! Ismo on nykyään aivan eri mies. Ymmärtäväinen ja suvaitsevainenkin. 
    Paula (Johanna Nurmimaa), Ismo) ja Liisa (Susanna Mikkonen). Kuva: MTV3
    Paula (Johanna Nurmimaa), Ismo) ja Liisa (Susanna Mikkonen). Kuva: MTV3
  3. Ikinä ei tiedä, mistä rakkaus löytyy. Ismon seurusteluhistoriasta ei käänteitä puutu. Vuonna 2014 MTV3 laski, että 15 vuoden aikana Ismo seurusteli 15 naisen kanssa. Oli eronnutta, karannutta, varattua ja huijaria. Ja onpa Ismo kerran jättänyt jonkun alttarillekin. Mutta silti hän on saanut paljon aitoakin rakkautta osakseen. Viimeisimmän kriisin Ismo kohtasi, kun hän mietti, uskaltaako heittäytyä suhteeseen transseksuaalin kanssa. Lopputulos oli, että kyllä hän uskaltaa. Hyvä Ismo!
    Bestikset. Kuva: MTV3/handout
    Bestikset. Kuva: MTV3/handout
  4. Tosiystävyys ei kuole koskaan. Ismo ja Seppo Taalasmaa olivat parhaita kavereita 14 vuotta, kunnes Seppo (Jarmo Koski) lähti sarjasta. Vaikka Ismon ja Sepon tarinaan mahtui raskaita vaiheita, heidän välillään tiivistyi jotain varsin kaunista. Kaveria ei jätetä. Ja ystävyys on todennäköisesti paljon pysyvämpää kuin moni parisuhde.
"Pike"

Onneksi on Laitelan Ismo! 4 asiaa, jotka voimme oppia kaikkien aikojen värikkäimmältä Salkkarit-hahmolta

En enää seuraa Salattuja elämiä kuin satunnaisesti. Esko Kovero on kuitenkin sarjassa parasta mielestäni! Toinen "must" on Maija-Liisa Peuhu, ja Jarmo Koskea jään myös kaipaamaan. Esko Kovero on kovasti sutjakoitunutkin, hyvä hänelle - ja myös katsojille, sillä nyt varmaan hyväkuntoinen "Ismo" jaksaa olla ilonamme hamaan sarjan päättymiseen asti (joka ajankohta toivottavasti on erittäin kaukana). Miksi nyt ei muuten ole lehdessä palaute-lomake toiminnassa? Siellä lukee keltaisella pohjalla,...
Lue kommentti