Vahvojen roolitöiden lisäksi aussisarjan puvustus ja lavastus hurmaavat. Kuvassa James Bligh (David Berry) ja Carolyn Bligh (Sara Wiseman). Kuva: Yle Kuvapalvelu
Vahvojen roolitöiden lisäksi aussisarjan puvustus ja lavastus hurmaavat. Kuvassa James Bligh (David Berry) ja Carolyn Bligh (Sara Wiseman). Kuva: Yle Kuvapalvelu

Ensimmäisen ja toisen kauden uusintojen perään jatketaan uusilla, kolmannen ja neljännen kauden jaksoilla.

IS TV-LEHTI: Vuonna 2013 alkanut australialaissarja Kotiin takaisin on kerännyt suurta suosiota niin kotimaassaan Australiassa kuin Suomessakin. Perjantaina televisiossa alkavat suosikkisarjan kolmannen ja heti perään neljännen kauden jaksot.

Australian katsotuimman draamasarjan ensimmäisellä tuotantokaudella sarjan päähenkilö, sairaanhoitaja Sarah Adams (Marta Dusseldorp), asettuu ristiriitaisin tuntein takaisin kotimaahansa Australiaan parinkymmenen Euroopassa vietetyn vuoden jälkeen.

Eletään vuotta 1953, ja myös Australiassa ollaan vasta toipumassa toisen maailmansodan kauhuista. Laivamatkalla Australiaan Sarah tutustuu Bligh’n perheeseen, jotka muodostavat hänen ohellaan sarjan päähenkilöiden ytimen. Sota on jättänyt jälkensä niin Bligh’n perheeseen kuin uudesta alusta haaveilevaan Sarahiin.

Toisella tuotantokaudella katsojat saivat jännittää, kuinka suuret päätökset, jäähyväiset, taistelu rakkaudesta sekä kostonhimo nivoutuvat yhteen.

Tunteikas kauden alku

Kolmas kausi alkaa tunteikkaissa merkeissä, eikä draamaa tai yllättäviä juonenkäänteitä puutu. Kauden avausjaksossa nähdään muun muassa suhdekiemuroiden kiristymistä sekä traaginen veriteko. Uudella kaudella sarjassa nähdään myös uusia kasvoja. Fanien onneksi vanhat tutut, rakastetut ja vihatut, hahmot ovat mukana kuvioissa.

Australiaan muutti toisen maailmansodan jälkeen miljoonia siirtolaisia muun muassa täyttämään aukkoa työvoimassa. Vuosien 1945–1975 välillä Australian väestö melkein tuplaantui 7,5 miljoonasta 13 miljoonaan asukkaaseen.

Sarjan asenneilmapiirissä heijastellaan uskottavasti näitä 1950-luvun alkupuolen murroksenomaisia tunnelmia. Myös luokkayhteiskunnan henki on yhä vahvasti läsnä. Sarjassa kuvattu asenneilmapiiri on erityisen jyrkkä paljastaen sen, että toisen maailman sodan haavat eivät ole vielä täysin parantuneet. Erityisen jäistä suhtautuminen on kommunismiin ja vaiettuun tabuun, homoseksuaalisuuteen. Australian historian yhdestä vaikeimmasta aiheesta, aboriginaalien asemasta ja kohtelusta, sarjassa ei puututa.

Kotiin takaisin on kuvattu New South Walesin osavaltiossa, Sydneyn takamailla, Camdenin kaupungin lähistöllä. Sarjan yksi päätapahtumapaikoista, Bligh’n perheen omistama tila Ash Park, sijaitsee tällä alueella.

Brittisarjan seitsemännen kauden jaksoissa pohditaan tuttuja teemoja –  Adam päättää ottaa seuraavan askeleen suhteessaan ja David havittelee seurapiirikaunotarta.

IS TV-LEHTI:  Apua! Joko Tina (Leanne Best) on tullut raskaaksi? Ja menettääkö Adam (James Nesbitt) jälleen puolisonsa, kun synnytys alkaa hurjalla tavalla? Yhtäkkiä tosin ollaan hulvattomassa musikaaliesityksessä, jolloin katsoja aavistaa, ettei kaikki ole ehkä sitä, miltä näyttää.

Brittiläisen Rimakauhua ja rakkautta -sarjan (Cold Feet) uusi seitsemäs kausi alkaa hauskasti ja jatkuu sympaattisena jaksona, joka tarjoaa hyvää mieltä ja välillä liikutuksenkin hetkiä.

On hienoa, ettei Mike Bullenin luoma sarja ole menettänyt tenhoaan, vauhtiaan eikä sympaattisuuttaan, vaikka näyttelijäporukka on keski-ikäistynyt kunnolla.

Sarjan uuden kauden kaikki seitsemän jaksoa julkaistiin jo C Moressa kerralla, mutta nyt lineaarisenkin television katsojat pääsevät mukaan.

Adam ja Tina ovat siis pari. Juonikuvion pystyi näkemään heti, kun he tapasivat toisensa viime kaudella, jolloin rakastettu sarja palasi kotikatsomoihin 13 vuoden tauon jälkeen. Tuolloin Adam oli kuitenkin menossa naimisiin aivan toisen naisen kanssa.

Nyt podetaan rimakauhua siitä, pitäisikö uusi suhde nostaa seuraavalle tasolle. Keskeisiä kysymyksiä pohditaan myös ystävyyssuhteiden merkityksestä ja urakäänteistä, joissa tapahtuu melkoisia yllätyksiä.

Mainion purevasti tarinassa komppaa mukana viime kaudella isoon rooliin nostettu jälkikasvu aivan omine rimakauhuineen.

Viisikymppisten Adamin, Jennyn (Fay Ripley), Peten (John Thomson), Karenin (Hermione Norris) ja Davidin (Robert Bathurst) elämä on siis yhtä draamaa ja komediaa edelleen Manchesterissa.

Mahtava uutinen on se, että sarjasta on tekeillä tänä keväänä myös kahdeksas kausi.

Rimakauhua ja rakkautta, MTV3 la klo 21.00

Seitsemän sinkkumiestä ja -naista muuttaa kahdeksaksi viikoksi saman katon alle. Tavoitteena on tietysti löytää Se Oikea. Vaikka väkisin.

IS TV-LEHTI:  Spouse House on talo, jonne kutsutaan seitsemän naista ja seitsemän miestä avioitumaan. Kihlat ja häät ovat tavoite, joka houkuttelee naimahaluisia paikalle tositarkoituksella.

Tämä realitysarja on hivenen inhimillisempi kuin Ensitreffit alttarilla, sillä tutustumiseen on aikaa 8 viikkoa.

Siihen inhimillisyys loppuukin. Kosiminen on nimittäin pakollista tai joku saa talosta potkut.

Mitä pidempään talossa majailee ja altistuu kolmio- ja neliödraamoille, sitä vaikeampaa on haluta kenenkään kanssa naimisiin.

Toisaalta aidot tunteet palkitaan! Jos kaikesta huolimatta lempi leiskuu, on televisioshow läpikotainen testi rakkaudelle.

Tosi-tv:n tapaan ohjelmaa on tekemässä joukko ”asiantuntijoita”. On psykologia ja tunneterapeuttia, ja itse sinkut on poimittu mukaan huolellisella käsityöllä ja tieteellisiin todennäköisyyslaskelmiin pohjautuvilla match-menetelmillä.

”Kun menimme deittini kanssa ravintolaan, kamerat kuvasivat ja kaikki tuijottivat. Se oli kamalaa!”

Suhteiden pysyvyyttä helpotetaan myös sillä, että Los Angelesissa kuvatun sarjan kaikki sinkut ovat kotoisin samalta seudulta – tällä kaudella Chigacosta.

Ensimmäisessä jaksossa tutustutaan ja jo ihastutaankin. Sinkut ovat keskimäärin 30-vuotiaita, hyvissä ammateissa ja tarpeeksi hyvän näköisiä, jotta kukin saisi tasaisesti huomiota. Mukana on totta kai myös ärsyttäviä henkilöitä.

Ei paljasteta, kuinka kävi palomies Jimmy Breretonille, yhdelle lemmentalon asukkaista, mutta jälkeenpäin hän on kuvaillut talon tunnelmaa hyvin stressaavaksi.

– Kamerat olivat vieressä koko ajan, samoin mikrofonit. Emme saaneet käyttää puhelinta tai internetiä. Kun menimme deittini kanssa ravintolaan, kamerat kuvasivat ja kaikki tuijottivat. Se oli kamalaa!

Salamarakkauden talo, Frii pe klo 20.00