Sukella joulutunnelmiin Celian (Anne Reid) ja kumppaneiden seurassa. Kuva: BBC/Yle Kuvapalvelu
Sukella joulutunnelmiin Celian (Anne Reid) ja kumppaneiden seurassa. Kuva: BBC/Yle Kuvapalvelu

Rakastettu Viimeinen tango Halifaxissa tuo joulun keskelle sateista lokakuuta.

IS TV-LEHTI:  Ihastuttavan brittisarjan Viimeinen tango Halifaxissa (Last Tango in Halifax, 2012–2016) neljäs tuotantokausi on supistunut kahdeksi erikoisjaksoksi. Kotoisan lämminhenkistä ja elämän eri sävyjä ylistävää draamaa nähdään totutun kuuden jakson sijasta kaksituntisen jouluspesiaalin verran.

Ehkä jatkoa saadaan, kunhan käsikirjoittaja Sally Wainwright ehtii sarjan pariin.

Wainwrightia on pitänyt kiireisenä muun muassa Brontën sisaruksista kertova televisiodraama sekä poliisisarja Happy Valley, varjojen laakso, jonka pääosassa puolestaan nähdään Viimeinen tango Halifaxissa -sarjan keskeinen henkilö, Carolinea näyttelevä Sarah Lancashire.

Uudet jaksot päättyvät niin, että tarina jää avoimeksi jatkolle kaikkien sarjan päähenkilöiden osalta.

Kaksiosaisessa erikoisjaksossa odotetaan joulua ilojen, surujen ja salaisuuksien keskellä.

Viimeinen tango Halifaxissa on palkittu Baftalla vuoden 2013 parhaana draamasarjana, Wainwright 2013 parhaana käsikirjoittajana ja Lancashire 2014 parhaana sivuosanäyttelijänä. Palkittu sarja on saanut kotimaassaan miljoonayleisöt, joten kysyntää uskoisi löytyvän edelleen. Innoituksensa sarja sai aikoinaan käsikirjoittajan äidin kokemuksista.

Kaksiosaisessa erikoisjaksossa odotetaan joulua ilojen, surujen ja salaisuuksien keskellä.

Caroline (Sarah Lancashire), Alan (Derek Jacobi) Celia (Anne Reid) ja William (Dean Smith) odottavat joulua sekavissa tunnelmissa.
Caroline (Sarah Lancashire), Alan (Derek Jacobi) Celia (Anne Reid) ja William (Dean Smith) odottavat joulua sekavissa tunnelmissa.

 

Vanhoilla päivillään toisensa löytäneet nuoruudenrakkaudet Alan (Derek Jacobi) ja Celia (Anne Reid) innostuvat harrastajateatterista ja pohtivat myös kuolemaa. Caroline on siirtymässä rehtoriksi pahamaineiseen kouluun ja joutuu muuttamaan.

Gillian (Nicola Walker) miettii, onko hän valmis kertomaan Eddien kuolemasta Robbielle (Dean Andrews), tämän veljelle ja tuoreelle aviomiehelleen.

Viimeinen tango Halifaxissa, TV1 pe klo 19.00

Pysäyttävä brittidokumentti paljastaa, miten rajua elämä amerikkalaisyliopistojen veljeskunnissa on.

IS TV-LEHTI:  BBC:n This World -sarjaan kuuluva Veljeskuntien rajut huvit (Frat Boys: Inside America's Fraternities, 2016) on pysäyttävä dokumentti amerikkalaisyliopistojen vanhasta perinteestä. 1700-luvun lopulla alkaneisiin järjestöihin on kuulunut suuri määrä merkkihenkilöitä. Veljeskunnissa luodaan elinikäisiä ystävyyssuhteita, joista on hyötyä tulevalla uralla.

Brittidokumentti tarkastelee veljeskuntien pimeämpää puolta, tyttöjen hyväksikäyttöä ja salaisia rituaaleja, joiden seurauksena opiskelijoita on loukkaantunut, useita myös kuollut.

Ovelasti rakennettu ohjelma kulkeekin kunniasta häpeään. Moniääniseen ja objektiiviseen dokumenttiin poimitut kuvat opiskelijakämpissä roikkuvista rintaliiveistä, tanssitangolle ripustetuista alastomista barbie-nukeista ja humalassa heiluvista nuorukaisista kertovatkin omaa kieltään veljeskuntien kulttuurista.

Dokumentissa seurataan Gazoni-perheeseen pyrkivää brittiläistä Jordania. Veljeskunnan pomo Ben ja Jordanin ”isoveli” Raymond kertovat kokelaille asetettavista vaatimuksista. Salaisen rituaalin kohdalla kuvaaminen kielletään.

Marissa kertoo omakohtaisen kokemuksensa yhden veljeskunnan juhlissa tapahtuneesta raiskauksesta.

Kowiakin perhe kertoo Harrison-pojastaan, joka kuoli 19-vuotiaana siirtymäriitissä. Terrence puolestaan loukkaantui hengenvaarallisesti. Hänen asianajajansa Doug Firebaugh on ollut 20 vuotta kiusattujen opiskelijoiden asialla ja kongressiedustaja Frederica S. Wilson ajaa lakialoitetta simputuksen kieltämiseksi.

 Veljeskuntien rajut huvit, TV2 ke klo 22.10

Kadonnut-sarjan toinen kausi sukeltaa vanhan lapsikaappaustapauksen syövereihin.

IS TV-LEHTI: Kehutun brittiläisen Kadonnut-rikosdraaman toisella kaudella selvitellään kaappaustapausta yli vuosikymmenen takaa. 11-vuotias Alice Webster katosi jäljettömiin vuonna 2003 Saksassa, missä hänen isänsä oli komennuksilla brittien sotilastukikohdassa. Alice (Abigail Hardingham) palaa takaisin aikuisena ja kertoo olleensa vangittuna yhdessä ranskalaisen Sophie Giroux -nimisen tytön kanssa. 

Eläkkeellä oleva poliisi Julien Baptiste (Tchéky Karyo) alkaa tutkia tapausta uusien johtolankojen ilmestyttyä. Poliisi aloittaa rajat ylittävän yhteistyön löytääkseen Sophien. Julien Baptiste matkustaa Saksaan ja Irakiin löytääkseen vastauksia.

Karyon lisäksi pääosissa nähdään David Morrissey ja Keeley Hawes.

Sarjan ovat luoneet kirjoittajaveljekset Harry Williams ja Jack Williams, jotka ovat muun muassa Liar-sarjan takana.

Kadonnut, 2. kausi (kokonaan) C Moren suoratoistopalvelussa.