Santtu Karvonen, Eero Ritala, Anna-Riikka Rajanen ja Samuli Niittymäki kisaavat Arses-tiimissä. Kuva: Nelonen
Santtu Karvonen, Eero Ritala, Anna-Riikka Rajanen ja Samuli Niittymäki kisaavat Arses-tiimissä. Kuva: Nelonen

Mitä tapahtuu, kun 12 nuorta, vallatonta näyttelijälahjakkuutta päästetään irti? Yritystä varmasti riittää, sillä palkintona on oma tv-show.

Nyt käynnistyy julma kisa katsojista sunnuntai-illoissa, kun Maikkarin Voitolla yöhön -ohjelman kilpailijaksi ilmoittautuu Nelosen uusi Tripla.

Katsojana on tosin kai pakko kiittää siitä, ettei uutuutta ole laitettu kilpailemaan katsojista Putouksen kanssa, sillä kyllähän nämä kaksi ohjelmaa ovat selvästi lähisukua toisilleen. Triplan suunnittelijoihin kuuluu sitä paitsi myös Putouksen ensimmäisen kauden ohjaaja ja formaatin kehittelyssä mukana ollut Jani Volanen.

Tässä seuraavaksi olisi luontevaa ja hyödyllistä kertoa, mistä Triplassa on kysymys. Se on kuitenkin aika vaikeaa, sillä vaikka ohjelmasta on lukuisia juttuja Nelosen nettisivuilla, missään niissä ei tarkalleen kerrota, mitä siinä tapahtuu.

Sen verran on selvää, että ohjelmassa on kolme nuorista näyttelijöistä koottua sketsiryhmää, jotka ilmeisesti ottavat mittaa toisistaan tekemällä sketsejä. Voittajaryhmä saa palkinnokseen oman show’n Nelosella (vähän niin kuin Putous-tähdet saivat Kingin).

Mutta miten kisa tapahtuu ja miten voittaja valitaan? Se varmaan selviää ensimmäisen jakson katsomalla.

Senkin verran on tietoa, että sarjassa on mukana Suomen kovimpia tv-viihteen ammattilaisia, kuten Kari Hietalahti, Tommi Korpela, Pirjo Heikkilä, Eija Vilpas, Niina Lahtinen ja Pirkka-Pekka Petelius. Näitä konkareita kutsutaan mentoreiksi. Mutta mitä mentorit tekevät? Ilmeisesti valmentavat ryhmiä tekemään sketsejä? Onko joka jaksossa uudet mentorit? Ehkä.

Joka tapauksessa, ohjelman kolme kilpailevaa sketsiryhmää ovat Quattro Sketsioni, Arses ja Ryllinki.

Quattro Sketsionissa esiintyvät Paavo Kinnunen, Lotta Kaihua, Ylermi Rajamaa ja Pihla Penttinen.

Paavo Kinnunen on Heikki Kinnusen ja Satu Silvon poika. Lotta Kaihua on tuttu esimerkiksi parhaillaan pyörivästä elokuvasta Häiriötekijä. Ylermi Rajamaa on nähty esimerkiksi Pussikaljaelokuvassa ja Juoppohullun päiväkirjassa. Ja joukon kokenein näyttelijä Pihla Penttinen oli jo vuonna 1997 elokuvan Sairaan kaunis maailma pääosassa.

Arses-ryhmässä sketseilevät Samuli Niittymäki, Santtu Karvonen, Eero Ritala ja Anna-Riikka Rajanen.

Kokeneeseen ryhmään mahtuu kaksi Jussi-voittajaa (Ritala ja Karvonen) ja yksi ehdokas (Niittymäki). Kaikki kolme ovat tehneet paljon rooleja leffoissa ja televisiossa. Karvonen nähdään parhaillaan teattereissa pyörivässä Napapiirin sankari 2:ssa. Ritala on tietysti tuttu myös Putouksen ensimmäiseltä kaudelta. Ryhmän kuopus Rajanen ei ole vielä tv:stä tuttu, mutta hän vetää pääroolin esimerkiksi Helsingin kaupunginteatterin Peppi Pitkätossussa.

Ryllinki on ryhmistä etukäteen tuntemattomin ja sitä kautta kisassa herkullisesti altavastaajan asemassa. Sen kaikki jäsenet, Sonja Kuittinen, Joonas Kääriäinen, Antti Heikkinen ja Miila Virtanen opiskelevat vielä Teatterikorkeakoulussa.

Tripla, Nelonen su 4.10. klo 20.00

Lue myös:

Näin kehonrakentaja Jari "Bull" Mentula kommentoi rajua Kingi-parodiaa

Pirjo Heikkilä: Tätä jekkua emme kehdanneet tehdä tv-sarjan kuvauksissa

Lama ja devalvoinnit kaatoivat Viljo ja Kaisu Mikkosen menestyvän rakennusyrityksen 90-luvun alussa. Dokumentissa seurataan heidän taivaltaan 2000-luvun alun Suomessa. Kuva: Yle kuvapalvelu
Lama ja devalvoinnit kaatoivat Viljo ja Kaisu Mikkosen menestyvän rakennusyrityksen 90-luvun alussa. Dokumentissa seurataan heidän taivaltaan 2000-luvun alun Suomessa. Kuva: Yle kuvapalvelu

Mika Ronkaisen dokumentissa seurataan konkurssin tehnyttä pariskuntaa, joka yrittää päästä takaisin työelämään verkostomarkkinoinnin avulla.

IS TV-LEHTI: Vuosituhannen vaihteessa 1990-luvun lama oli monien mielikuvissa vaihtunut jo Nokia-vetoiseksi nousukaudeksi, mutta Mika Ronkaisen ohjaaman mainion dokumentin Autobonus (2001) esittämä arki on toisenlainen.

Suomessa lienee tuhansia, jotka jakavat Kaisu ja Viljo Mikkosen kohtalon: takana oli konkurssi omassa rakennusalan firmassa, ja jaloilleen pääseminen vaati sitkeyttä.

Autobonus kuvaa myös toista vuosituhannen lopun ilmiötä: nopean rikastumisen ideaa palvovaa verkostomarkkinointia.

Nykyperspektiivistä huuhaa on helppo tunnistaa, mutta aikoinaan moni fiksukin ihminen lankesi ystävyys- ja sukulaisuussuhteilla rahastaviin pyramidibisneksiin.

Myös Mikkosten haaveissa siintävät verkostomarkkinoinnilla saavutettavat kymppitonnien viikkotienestit tai ainakin luvattu autobonus. Kaksikon suhautellessa ympäri Pohjois-Suomea esittelemässä Amerikasta tuotua liikeideaansa käy katsojalle yhä selvemmäksi, ettei homma tule lyömään leiville.

Ronkaisen tunnetuimmat dokumentit ovat siirtolaisuuden pirstomaa identiteettiä kuvannut Jussi-palkittu Laulu koti-ikävästä (2013) sekä oululaisen rugbyjoukkueen edesottamuksia seurannut Freetime Machos (2010).

Autobonuksessa on jo läsnä ohjaajan myöhemmistä elokuvista tuttu lämmin huumori. Kaisun ja Viljon tarina saa tragikoomisia piirteitä, mutta Ronkainen ei ilkeile. Yritteliään pariskunnan keskinäisessä suhteessa on voimaa ja uskoa, jota tarvitaan vaikeina aikoina.

Dokumenttiprojekti: Autobonus, TV1 ma klo 21.30

– En olisi ikinä uskonut, että mulle järjestetään tällaista, Henna, 26, kommentoi isänsä järjestämää yllätystä.

Suomi Love -ohjelman toisessa jaksossa nähtiin ja kuultiin lauantaina taas koskettavia tarinoita ja esityksiä. Yksi jakson liikuttavimmasta hetkistä oli, kun kempeleläinen Simo halusi ilahduttaa 26-vuotiasta tytärtään Hennaa. Hennan ja hänen perheensä elämä ei ole ollut helppoa viime vuosina. Vuonna 2014 Hennan raskausoireet paljastuivat kallonpohjan syöpäkasvaimeksi. Lue lisää:

Jaksossa Simo-isä järjesti tyttärelleen yllätyksen: Henna pääsi kuuntelemaan livenä suosikkibiisinsä, Haloo Helsingin Vapaus käteen jää.

”Nyt kun on jaksamista sairauden keskellä, niin me tullaan olemaan tukena.”

– Haluan sanoa Hennalle tämän kappaleen kautta, että isä välittää omasta tyttärestään. Ja nyt kun on jaksamista tämän sairauden keskellä, niin me tullaan olemaan tukena, Simo kertoi jaksossa.

Haloo Helsingin Ellin tekemät sanat sopivat Hennan elämään, jossa on ollut niin ala- kuin ylämäkiäkin.

Kun elämässä kaiken menettää
silloin vapaus on ainut mitä käteen jää
on ylämäki raskas askeltaa
mutta alamäkeen liian usein katoaa
jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa
ei muistojen päälle kulta kerrosta saa
hymyile tai itket kuinka vaan
ole hetki niin kuin huomista ei olisikaan,
kertosäkeessä lauletaan.

Henna liikuttui isänsä järjestämästä yllätyksestä.

– Ihan meni sanattomaksi, ja itku pääsi. En olisi ikinä uskonut, että mulle järjestetään tällaista, Henna kertoi esityksen jälkeen.

Jos et nähnyt Simon yllätystä ja Haloo Helsingin esitystä, katso se tästä: