Dokumenttielokuva Sota tietoverkossa sisältää isoja paljastuksia kybersodankäynnin nykymuodoista.

IS TV-LEHTI: Kesäkuussa 2010 Valko-Venäjällä havaittiin aggressiivisesti palvelimelta toiselle liikkuva internetmato eli suurta vahinkoa tekevä, tahallaan tuhoisaksi koodattu haittaohjelma.

Kyseessä oli huolella ohjelmoitu koodi, joka etsi itsenäisesti tiettyjä kohteita. Stuxnet-mato oli luotu iskemään Iranin ydinvoimaloiden tietokonejärjestelmiin häiritäkseen niiden toimintaa ja estämään ydinaseen kehittäminen. Tekijöiksi osattiin myöhemmin epäillä Yhdysvaltoja ja Israelia, vaikka kumpikin valtio on virallisesti kiistänyt osallisuutensa.

Alex Gibneyn havainnollinen dokumenttielokuva Sota tietoverkossa (Zero Days, 2016) ei ole toteutukseltaan yhtä räiskyvä kuin hänen viime vuosien trillerimäiset ja viihdyttävät dokumenttinsa Mr. Dynamite: The Rise of James Brown (2014), Going Clear: Scientology (2015) tai Sinatra: All or Nothing at All (2015), mutta se sisältää isoja paljastuksia kybersodankäynnin nykymuodoista.

Dokumentti on erityisen ajankohtainen juuri nyt. Tuoreessa muistissa ovat Yhdysvaltain presidentinvaalit, joiden tulosta ainakin venäläiset hakkerit yrittivät manipuloida.

Ohjelman mukaan Yhdysvallat pystyisi halutessaan paitsi seuraamaan kaikkea Iranin viestintää puhelimista alkaen myös rampauttamaan maan infrastruktuurin – mutta samoin myös Iran pystyisi sammuttamaan sähköt Yhdysvalloista.

Monet entiset turvallisuuspalveluiden johtajat toivovat tapauksista avointa kansalaiskeskustelua: vain siten olisi mahdollista luoda säännöt tällä hetkellä villinä rehottavalle kybersodankäynnille.

Sota tietoverkossa, TV1 ma klo 21.30

mikko552277

Tänään tv:ssä: Nyt ei tarvita salaliittoteorioita, illan dokumentti on tarpeeksi hurja ilman niitäkin

Miksi tässäkin suomalaisessa artikkelissa on väärää tietoa, jonka kautta tämäkin juttu muuttuu "vale-artikkeliksi"? Yhtään todistetta siitä että Venäjä olisi pyrkinyt hakkeroimaan USA:n presidentinvaaleja, ei ole esitetty. Ei edes CIA ole moista pystynyt esittämään. Miksi ihmeessä suomalaiset mediat ovat tarttuneet "valeuutiseen" ja jakavat sitä joka välissä Faktana...ei voi ymmärtää...olisipa edes muutama fiksu journalisti suomessa, joka edes vähän fakta-tsekkaisi CNN:n uutisia pidemmälle.....
Lue kommentti

Putous palaa ruutuun jo 9. kerran. Sen kunniaksi on aika muistella Armi Toivasen, Krista Kososen, Aku Hirviniemen ja muiden vanhojen Putous-tähtien sketsihahmoja.

Putous-ohjelman 9. kausi alkaa MTV3:lla la kello 19.30.

Brittisarjan seitsemännen kauden jaksoissa pohditaan tuttuja teemoja –  Adam päättää ottaa seuraavan askeleen suhteessaan ja David havittelee seurapiirikaunotarta.

IS TV-LEHTI:  Apua! Joko Tina (Leanne Best) on tullut raskaaksi? Ja menettääkö Adam (James Nesbitt) jälleen puolisonsa, kun synnytys alkaa hurjalla tavalla? Yhtäkkiä tosin ollaan hulvattomassa musikaaliesityksessä, jolloin katsoja aavistaa, ettei kaikki ole ehkä sitä, miltä näyttää.

Brittiläisen Rimakauhua ja rakkautta -sarjan (Cold Feet) uusi seitsemäs kausi alkaa hauskasti ja jatkuu sympaattisena jaksona, joka tarjoaa hyvää mieltä ja välillä liikutuksenkin hetkiä.

On hienoa, ettei Mike Bullenin luoma sarja ole menettänyt tenhoaan, vauhtiaan eikä sympaattisuuttaan, vaikka näyttelijäporukka on keski-ikäistynyt kunnolla.

Sarjan uuden kauden kaikki seitsemän jaksoa julkaistiin jo C Moressa kerralla, mutta nyt lineaarisenkin television katsojat pääsevät mukaan.

Adam ja Tina ovat siis pari. Juonikuvion pystyi näkemään heti, kun he tapasivat toisensa viime kaudella, jolloin rakastettu sarja palasi kotikatsomoihin 13 vuoden tauon jälkeen. Tuolloin Adam oli kuitenkin menossa naimisiin aivan toisen naisen kanssa.

Nyt podetaan rimakauhua siitä, pitäisikö uusi suhde nostaa seuraavalle tasolle. Keskeisiä kysymyksiä pohditaan myös ystävyyssuhteiden merkityksestä ja urakäänteistä, joissa tapahtuu melkoisia yllätyksiä.

Mainion purevasti tarinassa komppaa mukana viime kaudella isoon rooliin nostettu jälkikasvu aivan omine rimakauhuineen.

Viisikymppisten Adamin, Jennyn (Fay Ripley), Peten (John Thomson), Karenin (Hermione Norris) ja Davidin (Robert Bathurst) elämä on siis yhtä draamaa ja komediaa edelleen Manchesterissa.

Mahtava uutinen on se, että sarjasta on tekeillä tänä keväänä myös kahdeksas kausi.

Rimakauhua ja rakkautta, MTV3 la klo 21.00