14-vuotias Nadia räjäytti tulostaulut Montrealin olympialaisissa 40 vuotta sitten. Kuva: Yle Kuvapalvelu
14-vuotias Nadia räjäytti tulostaulut Montrealin olympialaisissa 40 vuotta sitten. Kuva: Yle Kuvapalvelu

Dokumentti kuvaa vangitsevasti 14-vuotiaan Nadia Comanecin äärimmäisyyksiin vietyä harjoittelua.

IS TV-LEHTI: Montrealin kesäolympialaisissa 1976 koettiin historiallinen hetki, kun 14-vuotiaan romanialaistyttö Nadia Comanecin eritasonojapuilla tekemä liikesarja keräsi tuomaristolta täydet 10 pistettä. Kerta oli ensimmäinen telinevoimistelun historiassa.

Yhteensä mitaleja tuli viisi: kolme kultaa sekä yksi hopea ja pronssi. Kotiin ujonoloinen Comaneci palasi juhlittuna sankarina. Samalla hänestä alettiin leipoa uutta kommunistisen järjestelmän ikonia.

Köyhä Romania oli itäblokkiin kuuluva diktatuuri, jota hallitsi vainoharhaisuuteen taipuvainen Nicolae Ceaușescu. Yksinvaltaiselle Ceaușesculle urheilu merkitsi ensisijaisesti näyteikkunaa, jonka kautta saattoi esitellä omaa sekä maan johdon mahtia.

Superlahjakas Comaneci sopi tähän tarkoitukseen paremmin kuin hyvin.

Vangitsevimmillaan ranskalaisdokumentti Nadia Comaneci ja diktaattori on alkupuoliskollaan kuvatessaan kunnianhimoisen pikkutytön pyristelyjä, äärimmäisyyksiin viedyn harjoittelun raadollisuutta sekä kohottavaa menestystä ja lopulta eteen tulevaa motivaation lopahtamista.

Kommunistisen koneiston tapaa valjastaa urheilu oman poliittisen propagandansa välineeksi käsitellään dokumentissa loppujen lopuksi melko suppeasti. Myös Ceaușescu jää hahmona kovin etäiseksi.

On myös syytä huomauttaa, ettei vuonna 1989 Yhdysvaltoihin loikannut Comaneci itse ole osallistunut dokumentin tekemiseen millään lailla. Naiskertojaäänen lukemat katkelmat ovat suoria otteita Comanecin 2004 ilmestyneestä elämäkerrasta Letters to a Young Gymnast.

Nadia Comaneci ja diktaattori, TV1 ma klo 19.00

Putous palaa ruutuun jo 9. kerran. Sen kunniaksi on aika muistella Armi Toivasen, Krista Kososen, Aku Hirviniemen ja muiden vanhojen Putous-tähtien sketsihahmoja.

Putous-ohjelman 9. kausi alkaa MTV3:lla la kello 19.30.

Brittisarjan seitsemännen kauden jaksoissa pohditaan tuttuja teemoja –  Adam päättää ottaa seuraavan askeleen suhteessaan ja David havittelee seurapiirikaunotarta.

IS TV-LEHTI:  Apua! Joko Tina (Leanne Best) on tullut raskaaksi? Ja menettääkö Adam (James Nesbitt) jälleen puolisonsa, kun synnytys alkaa hurjalla tavalla? Yhtäkkiä tosin ollaan hulvattomassa musikaaliesityksessä, jolloin katsoja aavistaa, ettei kaikki ole ehkä sitä, miltä näyttää.

Brittiläisen Rimakauhua ja rakkautta -sarjan (Cold Feet) uusi seitsemäs kausi alkaa hauskasti ja jatkuu sympaattisena jaksona, joka tarjoaa hyvää mieltä ja välillä liikutuksenkin hetkiä.

On hienoa, ettei Mike Bullenin luoma sarja ole menettänyt tenhoaan, vauhtiaan eikä sympaattisuuttaan, vaikka näyttelijäporukka on keski-ikäistynyt kunnolla.

Sarjan uuden kauden kaikki seitsemän jaksoa julkaistiin jo C Moressa kerralla, mutta nyt lineaarisenkin television katsojat pääsevät mukaan.

Adam ja Tina ovat siis pari. Juonikuvion pystyi näkemään heti, kun he tapasivat toisensa viime kaudella, jolloin rakastettu sarja palasi kotikatsomoihin 13 vuoden tauon jälkeen. Tuolloin Adam oli kuitenkin menossa naimisiin aivan toisen naisen kanssa.

Nyt podetaan rimakauhua siitä, pitäisikö uusi suhde nostaa seuraavalle tasolle. Keskeisiä kysymyksiä pohditaan myös ystävyyssuhteiden merkityksestä ja urakäänteistä, joissa tapahtuu melkoisia yllätyksiä.

Mainion purevasti tarinassa komppaa mukana viime kaudella isoon rooliin nostettu jälkikasvu aivan omine rimakauhuineen.

Viisikymppisten Adamin, Jennyn (Fay Ripley), Peten (John Thomson), Karenin (Hermione Norris) ja Davidin (Robert Bathurst) elämä on siis yhtä draamaa ja komediaa edelleen Manchesterissa.

Mahtava uutinen on se, että sarjasta on tekeillä tänä keväänä myös kahdeksas kausi.

Rimakauhua ja rakkautta, MTV3 la klo 21.00