Neiti Frimanin naiset -dokumentti kertoo tositarinan Neiti Frimanin taistelu -minisarjan takaa.

IS TV-LEHTI: Parhaimmillaan fiktio herättää kiinnostuksen tositarinoihin ja todellisten henkilöiden elämään.

Kolmannen kautensa päättäneen ruotsalaisen minisarjan Neiti Frimanin taistelu (2013–2016) jälkeen nähdään kaksiosainen dokumentti Neiti Frimanin naiset (Kvinnorna på fröken Frimans tid, 2016), jossa palataan ruokaosuuskunta Svenska Hemin historiaan ja naisasianaisten kamppailuun äänioikeuden puolesta.

Minisarjan päähenkilöt olivat pääosin sepitettyjä, mutta sarjan osuuskuntaa johtavan Dagmar Frimanin esikuva on Svenska Hemin perustajiin kuulunut Anna Whitlock (1852–1930). Hänen elämäänsä esitellään kaksiosaisen dokumentin ensimmäisessä jaksossa.

Kiinnostava henkilöhistoria saa jakson lopussa koskettavan huipennuksen, kun Annan lapsenlapsi Elinor Elmborg saa käsiinsä mummonsa kauan etsityn, 60-vuotislahjaksi saaman kaulakorun.

Toisin kuin draamassa, on dokumentin keskiössä naisten äänioikeus. Ruotsissa yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta alettiin ajaa 1900-luvun alusta lähtien. Vielä 1902 vain rikkaat miehet pääsivät eduskuntaan.

Toinen ensimmäisen jakson keskeinen henkilö on Ann Margret Holmgren, joka matkusti ahkerasti ympäri maata puhumassa ja perustamassa naisten yhdistyksiä. Dokumentin juontaja Kattis Ahlström kulkee hänen jalanjäljillään ja tutustuu aikalaisten elämään.

Kiireettömästi etenevän sarjan tunnelma tulee runsaasta valokuvien ja pilapiirrosten käytöstä. Elävää kuvaa naisasianaisista on tallennettu niukasti.

Neiti Frimanin naiset, Yle Teema & Fem ma klo 20.00

Korkeushyppääjä Patrik Sjöberg voitti maailmanmestaruuksia ja olympiamitaleja. 40 vuotta uransa jälkeen Sjöberg hoitaa lapsuutensa traumaa terapiassa.

IS TV-LEHTI: Vuonna 1987 ruotsalainen korkeushyppääjä Patrik Sjöberg (s. 1965) oli huipulla. Hän hyppäsi maailmanennätykseksi 242 senttiä kotiyleisön edessä Tukholmassa ja voitti maailmanmestaruuden Roomassa. Vuonna 1999 päättyneen uransa aikana hän ylsi muun muassa kolmesti olympiamitaleille sekä dominoi sisäratojen EM-kisoja.

Menestysvuosien taustalla oli kuitenkin synkkä salaisuus. Vuonna 2011 Sjöberg julkaisi muistelmateoksen, jossa hän kertoi joutuneensa vuosien ajan seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi.

Hyväksikäyttäjä oli yksi Sjöbergin läheisimmistä ihmisistä: pitkäaikainen valmentaja ja isäpuoli Viljo Nousiainen. Paljastus oli Ruotsissa valtava skandaali, nauttivathan sekä Sjöberg että vuonna 1999 kuollut Nousiainen suurta arvostusta Ruotsin urheilupiireissä.

Asian paljastuminen oli ensimmäinen askel Sjöbergin tiellä kohti mielenrauhaa. Vuonna 2015 hän aloitti terapian käsitelläkseen traumaansa. Tuore ruotsalaisdokumentti Patrik Sjöbergin taakka (Patrik Sjöberg i tearpi, 2017) vie katsojan kolmanneksi pyöräksi Sjöbergin ja psykologi Rebecka Malmin intiimeihin terapiaistuntoihin.

Malmin johdolla Sjöberg avaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan, kipeää suhdettaan suomalaiseen Nousiaiseen sekä tapahtumien vaikutusta myöhempään elämään.

Thomas Reckmanin ohjaaman dokumentin sävy on vakava ja rauhallinen. Sosiaalipornoilulle ei anneta onneksi tilaa. Vaikean aiheen takaa pilkistää myös toivoa.

Dokumenttiprojekti: Patrik Sjöbergin taakka, TV1 ma klo 21.30

Parisuhdevisailu palaa ruutuihin uusin jaksoin, uudella ohjelmapaikalla. 

IS TV-LEHTI:  Iloinen puheensorina käy Akun Tehtaalla Ylöjärvellä yleisön asettuessa paikoilleen lavan eteen asetelluille tuoliriveille. Käynnissä ovat Napakympin kuvaukset. Sarja teki paluun viime syksynä 15 vuoden tauon jälkeen. Napakymppi oli kirjaimellisesti täysi napakymppi, joka keräsi parhaimmillaan liki miljoonayleisön.

Nyt parisuhdevisailu palaa ruutuihin uusin jaksoin, uudella ohjelmapaikalla. Amorin nuolet sinkoilevat tänä keväänä sunnuntaisin parhaaseen katseluaikaan.

Kari Salmelaisen saappaisiin hypänneellä Janne Katajalla on juontajana ohjelmassa tärkeä rooli. Hän toimii seremonianmestarina, joka ohjaa keskustelua ja kuittailee hyväntahtoisesti osallistujien vastauksille. Komiikkaa syntyy väkisinkin oudoista kysymyksistä ja tahattoman hassuista vastauksista. Yleisössä hurrataan, kun Kataja ja hänen työparinsa pianisti Lenni-Kalle Taipale astuvat estradille. 

”Ei tänne ole pakko tulla tositarkoituksella, vaan riittää, jos haluaa kokea seikkailun.”

Voiko tv-ohjelmasta löytää tosirakkauden? Näin uskovat ainakin ohjelmassa itsensä likoon laittavat. Viime syksyn saldo parinmuodostuksessa jäi tosin melko laihaksi, ja moni orastava romanssi nuupahti heti Napakymppi-matkan jälkeen.

– Mielestäni kilpailijoilla on ollut oikeat motiivit ohjelmaan lähtiessä. Ei tänne ole pakko tulla tositarkoituksella, vaan riittää, jos haluaa kokea seikkailun. Vieraan ihmisen kanssa reissuun lähteminen jos mikä on seikkailu, Janne Kataja sanoo.

Ohjelmassa kumppania haetaan keskustellen, ei ulkonäköperustein.

– Uskon, että kun saadaan enemmän pareja prosessiin, niin kyllä tulee täysosumiakin. Se riittää, jos vaikka 40 parista yksi jatkaa yhdessä. Se on sitten Napakympin napakymppi! Kataja hymyilee.

Lenni-Kalle Taipale on samaa mieltä, vaikka tv-ohjelma on parisuhteen muodostukselle melko erikoinen ympäristö.

– Ihmiset ovat mukana aika tosissaan. Toki pitää olla pilkettä silmäkulmassa, mutta ei kukaan ole tullut tänne hakemaan vain ruutuaikaa.

Napakymppi, Nelonen su klo 20.00